Emil Henriksson

Abloyn perinteinen riippulukko.

Emil Vilhelm Henriksson (24. helmikuuta 1886 Helsinki – 19. joulukuuta 1959 Helsinki) oli suomalainen hienomekaanikko, joka tunnetaan Abloy-lukon keksijänä.

ABLOY-lukko

Korjatessaan kassakonetta vuonna 1907 Henriksson oivalsi, että kassakoneessa kiertyvien rattaiden periaatetta voitaisiin soveltaa myös lukkoihin. Hän kehitteli ideaa kolmisen vuotta ja valmistettuaan parikin prototyyppiä hän haki lukolle patenttia 1918. Patentti myönnettiin 15. helmikuuta 1919.

Lukkojen teollinen valmistus alkoi vuonna 1918 Ab Låsfabriken-Lukkotehdas Oy:ssä. Nimi lyheni pian muotoon Ab Lukko Oy. Tuotteen nimi oli alun perin Henrikssonin Patenttilukko, mutta muutettiin vuonna 1920 Abloyksi yrityksen nimen alkukirjainten mukaan. Abloy-lukko oli siihen aikaan ainoa, jota ei pystytty tiirikoimaan. Lukon toiminta perustuu lukkosylinterissä oleviin kiertyviin haittalevyihin. Siihen saakka käytössä oli ollut vain tappihaittasylinterillä toimivia lukkoja. Tappihaitat toimivat jousikuorimitettuina, jolloin jousen kuoleutuessa lukkoon tulee toimintahäiriö.

Kaikki nykyiset ABLOY®-lukot perustuvat Henrikssonin ideaan. Lukko on erityisen pitkäikäinen, sillä se ei sisällä kuin yhden jousen (kaikissa malleissa ei sitäkään). Haittalevysylinteri mahdollistaa myös lähes rajattomat sarjoitusmahdollisuudet, mm. erilaiset pää- ja yleisavainsarjoitukset. Keksintösäätiö on arvioinut Abloy-lukon merkittävimmäksi suomalaiseksi keksinnöksi .

Myöhempi ura

Henriksson ei rikastunut keksinnöllään, sillä hän myi oikeudet siihen Abloy-yhtiölle vuonna 1921 ja sai kaupassa 100 markkaa (vuoden 2005 rahana 34 euroa) sekä 50 yhtiön osaketta (25 % osakekannasta). Yhtiö meni konkurssiin vuonna 1923, ja patentti joutui pankille. Pankki myi sen Kone- ja Siltarakennus Oy:lle, jonka Wärtsilä-yhtymä osti 1936.

Henriksson muutti Abloyn patentin myytyään Turkuun, mutta palasi parin kolmen vuoden kuluttua takaisin Helsinkiin. Hän työskenteli tämän jälkeen parisen vuotta puolustusvoimien palveluksessa sekä vuodesta 1928 mekaanikkona Helsingin yliopiston kemian laitoksella aina 1950-luvun puoliväliin. Siellä hänen toimenkuvaansa kuului mm. instrumenttien valmistaminen ja kunnossapito.

Yksityiselämä

Henriksson harrasti taidekirjallisuutta sekä maalaustaidetta. Hän piirsi ja maalasi myös itse. Lisäksi hän oli kiinnostunut kaikista optisista välineistä, joita käsittelevän kirjallisuuden hän tunsi läpikotaisin. Hän myös opiskeli kieliä pystyäkseen lukemaan ulkomaista teknistä kirjallisuutta. Rakkaus maalaustaiteeseen ja kiinnostus tekniikkaan antoivat sisältöä hänen elämäänsä, jota varjosti hienoinen katkeruus lukkokeksinnön menettämisestä. Hän ei kuitenkaan täysin katkeroitunut, sillä hän totesi kaiken johtuneen tyhmyydestä ja huonosta liikemiestaidosta mutta ei ammattitaidon puutteesta.

Henrikssonia luonnehdittiin hiljaiseksi, vaatimattomaksi, huumorintajuiseksi ja nuorekkaaksi. Hänen viidestä pojastaan kaksi oli kuollut lapsena, ja yksi seurasi isänsä jälkiä opiskelemalla hienomekaanikoksi.

Henriksson sai Suomen Valkoisen Ruusun ensimmäisen luokan mitalin 1954 ja Suomen Talousseuran hopeisen kunniarahan 1955. Kuitenkin arvellaan, että näillä ei ole kunnioitettu häntä Abloy-lukon keksijänä, vaan ne olivat ansioita pitkästä työurasta.

Henriksson on haudattu Malmin hautausmaalle.

Katso myös

• Lukkoseppä

Kirjallisuutta

• Juvonen, Jaana: Avaimen Arvoinen. Abloy 100 vuotta. Jyväskylä: Abloy Oy, Historietti Oy, 2007. ISBN 978-952-99970-0-8.

Aiheesta muualla

• Abloyn sivut
• http://www.porssitieto.fi/osake/lisaa/abloy.shtml
• https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/abloy-lukon-keksija-luopui-luomuksestaan-100-markalla-omasta-tyhmyydesta-ja-huonosta-liikemiestaidosta-6755503
• https://24center.fi/tarina-rikkinaisesta-kassakoneesta/