Munkkiniemi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Munkkiniemi
Munksnäs
Kaupungin kartta, jossa Munkkiniemi korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Munkkiniemi korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Läntinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 30
Pinta-ala 4,74 km² 
Väkiluku 17 334 (1.1.2013) 
Väestötiheys 3590 as./km²
Osa-alueet Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki, Talinranta
Postinumerot 00330 (Vanha Munkkiniemi), 00340 (Kuusisaari ja Lehtisaari), 00350 (Munkkivuori)
Lähialueet

Meilahti, Ruskeasuo, Haaga, Lauttasaari, Pitäjänmäki, Espoo

Munkkiniemessä sijaitsee esim: Länsi Helsingin Musiikkiopisto, Hotelli Kalastajantorppa ja Cafe Torpanranta.

Munkkiniemi (ruots. Munksnäs) on kaupunginosa ja peruspiiri Helsingissä. Peruspiirin osa-alueet ovat Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki ja Talinranta. Useimmiten Munkkiniemeksi mielletään Vanhaksi Munkkiniemeksi kutsuttu peruspiirin osa.

Munkkiniemi on kuulunut 1600-luvulta lähtien Munkkiniemen kartanon maihin. 1910-luvulla laadittiin suuria suunnitelmia läntisen Helsingin rakentamisesta kymmenille tuhansille asukkaille, niin kutsuttu Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma. Vuodesta 1920 vuoteen 1946 Munkkiniemi oli taajaväkinen yhdyskunta Huopalahden kunnassa. Huopalahti liitettiin Helsinkiin vuonna 1946.

Luonnehdinta alueesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munkkiniemi on kantakaupungin länsipuolella, Pikku Huopalahden ja Laajalahden välissä sijaitseva niemi, joka on suurelta osin rakennettu asuntoalueeksi. Nykyisin sitä voidaan miltei pitää kantakaupungin jatkeena varsinkin sen jälkeen, kun sen kantakaupungista erottanut, pitkään rakentamattomana pysynyt Pikku Huopalahden alue 1900-luvun lopulla rakennettiin. Alueen kerrostalot ovat pääasiassa 30-luvulta.

Paciuksenkatu johtaa kantakaupungista Munkkiniemeen. Sen suorana jatkeena on Munkkiniemen puistotie, joka muodostaa kaupunginosan pääakselin. Samalta aukiolta kuin Munkkiniemen puistotie lähtevät myös Ramsaynranta, joka jatkeineen johtaa Kuusisaaren kautta Espoon Otaniemeen, sekä pohjoiseen vilkasliikenteinen, Haagaan johtava Huopalahdentie. Turunväylä alkaa Huopalahdentieltä Vanhan Munkkiniemen ja Munkkivuoren välistä.

Munkkiniemen puistotien pohjoispuolella on muun muassa perinteikäs Munkkiniemen yhteiskoulu (joka oli peruskoulu-uudistukseen asti oppikoulu, nykyisin peruskoulun yläaste ja lukio), eteläpuolella Villa Aalto vuodelta 1936, Aallon piirtämät Kansaneläkelaitoksen asuintalot 50-luvun alusta, Munkkiniemen kartano ja Eliel Saarisen massiivinen Kadettikoulu vuodelta 1918, nykyisin Hallinnon kehittämiskeskus. Saarinen piirsi myös Suomen ensimmäisiin kuuluvat rivitalot osoitteessa Hollantilaisentie 12–20.

Kalastajatorppa sijaitsee Munkkiniemen eteläkärjessä. Muilta osin eteläkärki on puistoa. Kaupunginosan luoteisosassa sijaitsee Munkinpuisto lampineen ja avoimine niittyineen.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munkkiniemi on suomenkielinen käännös vanhasta ruotsinkielisestä paikannimestä Munknäs, joka tunnetaan jo 1500- ja 1600-lukujen lähteistä samoin kuin Munkkisaarikin (Munkholmen). Paikka mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1540 muodossa Munxneby ja on myöhemmin kirjoitettu muodoissa Muncknäs ja Muncksnääs. Munkkiaiheisia paikannimiä Etelä-Suomen rannikolla on muitakin kuten Munkinmäki ja Munkkala. Osa-alueen nimi Munkkivuori on sitä vastoin vasta 1950-luvulla muodostettu johtamalla Munkkiniemen nimestä.

Nimestään huolimatta Munkkiniemessä ei ole koskaan ollut luostaria. Muiden munkkiaiheisten paikannimien tavoin se saattaa liittyä Virossa 1300–1500-luvuilla toimineeseen Padisen sisterssiläisluostariin, joka omisti maa-alueita Uudenmaan rannikolla 1300–1400-luvuilla. Vuonna 1351 Ruotsin kuningas Maunu Eerikinpoika antoi poliittisista syistä luostarille Porvoon pitäjän, sisältäen Pernajan, Sipoon ja Helsingin pitäjän, sekä Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet, mikä oli aiheena toistuviin kiistoihin joenvarren talonpoikien kanssa. Lopulta luostari myi oikeutensa Turun piispalle 1428, mutta sai pitää osan tuotosta. Kustaa Vaasan uskonpuhdistuksen myötä kirkon ylimääräiset maa-alueet siirtyivät kruunulle.[1] Munkkiniemi oli todennäköisesti tärkeä keräilypaikka tuottoisalle kalastukselle, jonka saaliit vietiin Tukholmaan ja Tallinnaan asti. Koska sisterssiläismunkit eivät juuri poistuneet luostaristaan, munkit itse eivät juuri liene Munkkiniemessä oleskelleet. Munkkisaari ja Munkkiniemi ovat kuitenkin mahdollisesti paikkoja, joita munkkien kalastusrengit käyttivät sataminaan ja varastopaikkoinaan lohenpyyntimatkoillaan.

Munkkiniemen kartano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Munkkiniemen kartano
Munkkiniemen kartano

Kustaa II Aadolf lahjoitti vuonna 1629 ratsumestari Gert Skyttelle Munkkiniemen, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen (Meilahti) alueet. Helsingin kaupunki halusi laajentaa aluettaan Munkkiniemeen vuonna 1650, mutta Skytten leski Kristina Freijtag vastusti laajennusta ja Helsinki sai vain Pikku Huopalahden, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen. Heikinniemi liitettiin Munkkiniemen maihin uudestaan vuonna 1686 kunnes Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1871.[1]

Suuren reduktion yhteydessä maat palasivat takaisin kruunulle vuonna 1683 ja Munkkiniemen kartanosta tuli säteritila, jonka omistaja vuokrasi maat kuninkaalta.[1] Kartanon omisti Mattheiszen-suku vuosina 1759–1837. Tuolloin rakennettiin muun muassa nykyinen päärakennus. Vuosina 1837–1910 kartanoa isännöinyt Ramsay-suku teki siihen merkittäviä laajennuksia ja istututti sen ympärille puiston.[1]

Kalastajatorpan puisto vuonna 1915

Kesähuvilatonttien korkeasta kysynnästä huolimatta 1800-luvun toisella puoliskolla Ramsayn suku ei myynyt rantatontteja. Ainoa poikkeus oli Kuusisaari, jonka suku myi vuonna 1873. Georg Edvard Ramsayn ainoa poika oli sairaalloinen, eikä pystynyt hoitamaan kartanoa. Siksi hän myi kartanon maat, 517 hehtaaria, M.G. Stenius Oy:lle 1 500 000 markalla vuonna 1910. Suku piti 9,5 hehtaarin kartanopuiston ja päärakennuksen itsellään, sekä 100 hehtaarin Skyttaksen ja Rosaksen tilat Konalassa. Loppujen lopuksi suku myi kaikki maat pienissä osissa. M. G. Steniuksen maakaupan aikaan Helsingin kaupunkia kritisoitiin sen takia, ettei kaupunki ostanut suurta maa-aluetta. Kaupunki puolustautui kertomalla ettei heillä ollut kaupasta tietoa, mutta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Alfred Norrmén tiesi suunnitelmista etukäteen mutta piti hintaa liian kovana. M.G. Stenius -yhtiö alkoi nopeasti suunnitella uutta aluettaan ja antoi suunnittelutehtävän Eliel Saariselle vuonna 1912.[1]

Eliel Saarisen Munkkiniemi–Haaga-suunnitelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eliel Saarisen suuret suunnitelmat esitettiin yleisölle syksyllä 1915 kirjan ja näyttelyn muodossa. Suunnitelma kattoi 860 hehtaaria Munkkiniemessä ja Haagassa, joiden oli tarkoitus muuttua maaseudusta kaupungiksi. Saarisen laskelmien mukaan Munkkiniemessä asuisi vuonna 1945 83 500 asukasta I-vaihtoehdon mukaan tai 25 000 asukasta III-vaihtoehdon mukaan. Sosiaalinen rakenne olisi seuraava: 25 % hyvin toimeentulevia, 30 % keskiluokkaa ja 45 % työläisiä. Huvila- ja rivitalotontteja hyvin toimeentuleville varattiin Laajalahden rannoilta kun taas keskiluokka asuisi Huopalahden aseman pohjoispuolella. Työläiset asuisivat lähellä teollisuutta Pitäjänmäen suunnassa. Alueen suurta keskiosaa ei suunniteltu millekään tietylle ryhmälle vaan se koostui vuokrataloista sosiaaliseen luokkaan katsomatta. Saarinen ennusti autoliikenteen kasvavan voimakkaasti ja suunnitteli leveimmät kadut 45-metrisiksi bulevardeiksi, joilla olisi eri ajoradat autoliikenteelle ja paikallisliikenteelle. Pääkadut suunniteltiin leveiksi suoriksi bulevardeiksi kun taas kapeammat asuntokadut kiemurtelisivat ja loppuivat yleensä pieneen aukioon. Kolme suurta puistoa kuului suunnitelmiin: Kalastajatorpan puisto etelässä, Pitkänniitynpuisto lännessä ja Haaganpuisto pohjoisessa. Kerrostalokorttelit piti rakentaa suljettuina isoilla sisäpihoilla eikä lisärakennuksia saanut rakentaa sisäpihoille. Saarinen oli myös ensimmäinen joka toi rivitalon Suomeen.

Vanhan Munkkiniemen katuverkko rakennettiin pääosin Eliel Saarisen suunnitelman mukaisesti, mutta se käsittää vain pienen osan suunnitelmaan kuuluneesta alueesta. Suunnitelluista bulevardeista on toteutettu Munkkiniemen puistotie ja Huopalahdentie. Eliel Saarisen piirtämiä rakennuksia Munkkiniemessä kuitenkin toteutettiin vain kaksi: Munkkiniemen pensionaatti (Kadettikoulu) ja Hollantilaisentien rivitalot, molemmat vuodelta 1920.[1]

Yhdyskunta perustetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M.G. Stenius -yhtiö alkoi uuden alueen kehittämisen järjestämällä liikenneyhteydet kaupunkiin, muuten kukaan ei muuttaisi sinne. Vuonna 1912 Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön yhtiökokous ei hyväksynyt M.G. Steniuksen ehdotusta rakentaa raitiotietä Munkkiniemeen ja Haagaan. Tunnelma kokouksessa oli kireä, sillä monet raitiotieyhtiön hallituksen jäsenistä istuivat myös M.G. Steniuksen hallituksessa. Vuonna 1913 Helsingin kaupunki osti raitiotieyhtiön ja M.G. Stenius sai melko helposti sovittua kaupungin kanssa uuden raitiotien rakentamisen. Joulukuussa 1914 liikenne aloitettiin kahdella haaralla ASEA:n rakentamalla radalla. Rataa liikennöitiin aluksi kahdesta kolmeen vuorolla tunnissa. 217 asukkaan Munkkiniemestä ei tullut paljon matkustajia mutta kesäisin vaunut jopa ruuhkautuivat kun huviloiden omistajat ja sunnuntaikävelijät matkustivat Meilahteen ja Seurasaareen. Munkkiniemen ja Haagan raitiotiet myytiin kaupungille vuonna 1926.[1]

Munkkiniemen pensionaatti, myöhemmin Kadettikoulu
Hollantilaisentie ja Eliel Saarisen rivitalot

1900-luvun alussa Helsingin ympärille oli muodostunut monta esikaupunkiyhdyskuntaa, kuten Oulunkylä ja Pakila. Tämän tyyppisille asutuksille oli muodostettu hallinnollinen käsite taajaväkinen yhdyskunta hallinnon järjestämiseksi. Tavallisesta poiketen Suomen senaatti teki aloitteen perustaa Munkkiniemen taajaväkinen yhdyskunta, kun yleensä aloitteentekijä oli maanomistaja tai kunta. Helsingin maalaiskunta olisi halunnut perustaa Haaga-Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan, mutta senaatti hyväksyi Munkkiniemen taajaväkiseksi yhdyskunnaksi lokakuussa 1915. Alue kattoi Munkkiniemen säteritilan alueet Kuusisaarta lukuun ottamatta.[1]

Eliel Saarinen laati Munkkiniemen ensimmäisen asemakaavan 1. ja 2. kaupunginosalle vuonna 1917. Ensimmäinen iso rakennusprojekti oli AB Munksnäs Pensionatin rakentaminen vuonna 1918. Pensionaatin oli tarkoitus houkutella hyvin toimeentulevia paikan päälle, jotta he mahdollisesti ostaisivat tontin Munkkiniemestä. Taloudellinen tilanne ensimmäisen maailmansodan ja sisällissodan jälkeen ei ollut hyvä luksuslaitokselle ja pensionaatti meni konkurssiin parin vuoden jälkeen. Valtio osti rakennuksen ja perusti sinne kadettikoulun. Suomen toinen rivitalo Linnatiellä (nykyään Hollantilaisentie) ei myöskään ollut suuri läpimurto. Naapurit eivät tulleet keskenään toimeen ja kiistaa aiheutti muun muassa yhteinen lämpökeskus ja yhteisten kulujen jakaminen. Muita rivitaloja ei rakennettu ja rivitalotontit muutettiin pienten vuokratalojen tonteiksi. Myös muu rakentaminen käynnistyi hitaasti. 1920-luvulla rahasta oli pulaa ja lainan saaminen vaikeaa. Tontteja myytiin mutta ne ostettiin usein vain arvonnousun odottelua varten.[1]

Osa Huopalahden kuntaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haagan taajaväkinen yhdyskunta oli anonut lupaa seurakunnan perustamiselle vuonna 1914, koska seurakunta oli edellytys oman kunnan muodostamiseen. Huopalahden seurakunta perustettiin vuonna 1917, johon kuuluivat Lauttasaari, Munkkiniemi, Pikku Huopalahti ja Haaga. Vuoden 1917 kuntalain mukaan piti pitää kansanäänestys, kun osa kunnasta irtaantuu. Helsingin maalaiskunnan asukkaista 59 % äänesti Huopalahden erottamisen puolesta tammikuun 1919 äänestyksessä. Tulevan kunnan alueella vain 35 henkilöä äänesti ”ei” (8 %). Tämä oli ainoa kansanäänestys laatuaan Suomessa sillä laki muuttui jo 1919. Huopalahden kunta perustettiin vuonna 1920, mutta Haaga irtaantui ja perusti Haagan kauppalan vuonna 1923. Munkkiniemessä oli sillä hetkellä 401 asukasta ja koko kunnassa asui 1 371 asukasta.[1]

1920-luvun lopussa alkoi ensimmäinen rakennusbuumi Munkkiniemessä. Vuonna 1926 rakennettiin ensimmäinen vuokratalo ja ravintola Golf Casino, joka paloi 1941. M.G. Stenius -yhtiö myi 31 tonttia vuonna 1928, luku, jota ei ylitettäisi ennen vuotta 1937. 1920-luvulla suurin osa uusista rakennuksista oli pieniä huviloita ja monet purkamisuhan alla olleet talot Helsingissä siirrettiin Munkkiniemeen. Tämä ei vastannut Eliel Saarisen alkuperäisiä suunnitelmia. Yhtiö hoiti melkein kaiken yhdyskunnassa, koska yhtiö ja kunta oli käytännössä sama asia, esimerkiksi yhtiön kirjanpitäjä toimi samalla kunnan kamreerina. Ensimmäisten kahdeksan vuoden aikana kunnanvaltuusto kokoontui vain kuusi kertaa. Kunta hoiti vain terveydenhoidon, koulun ja köyhäinhoidon, koska Munkkiniemen ja Lauttasaaren taajaväkiset yhdyskunnat hoitivat muut kunnalliset tehtävät ja M.G. Stenius kustansi suuren osan infrastruktuuria. Vuonna 1897 oli perustettu korkeampi ruotsinkielinen kansakoulu Munkkiniemeen ja alempi perustettiin vuonna 1923. Suomenkielisten perheiden muutto alueelle oli huomattava joten alempi ja korkeampi suomenkielinen kansakoulu perustettiin vuosina 1927 ja 1932.[1]

1930-luvulla Munkkiniemen rakennusjärjestystä piti muuttaa, koska uusi laki ei enää sallinut umpikortteleita muualla kuin kaupungeissa. Tämä johti ongelmiin, sillä useat tontit oli jo myyty. Munkkiniemen puistotiellä näkee lain seuraukset, jossa muuten suljetut korttelit avautuvat etelään. Vuosiin 1936–1938 osui myös Munkkiniemen toinen rakennusbuumi, jolloin 5 000 uutta asuinhuonetta rakennettiin etenkin puistotien ympärillä ja Laajalahdella. Yhdyskunnassa myönnettiin 150 miljoonaa markkaa rakennuslainoja. Valitusten ja rakennusjärjestyksessä esiintyneiden epäselvyyksien takia Munkkiniemi asetettiin rakennuskieltoon lokakuussa 1938, ja kieltoa pidennettiin useaan otteeseen jatkosodan loppuun saakka. Tärkeä syy rakennuskieltoon oli Munkkiniemen "vesikriisi" vuonna 1938.[1]

Munkkiniemen puistotie 1930-luvun funkkistaloineen
Auringonlasku Laajalahdella. Keilaniemen toimistotalot taustalla

Toukokuussa 1938 Munkkiniemeen muodostui pulaa vedestä. Vedenkulutus oli koko 1930-luvun ollut noin 90 litraa asukasta kohti ja varantojen piti riittää uusille asukkaille. Vuonna 1937 oli kuitenkin rakennettu 1 500 uutta asuinhuonetta ja rakentaminen jatkui kiivaana. Kahden tulipalon aikana toukokuussa oli käytetty niin paljon vettä, etteivät varannot ehtineet täyttyä uudelleen. Kun pumput kytkettiin taas päälle hermostuneet munkkiniemeläiset täyttivät ämpäreitä ja kylpyammeet vedellä varmuuden vuoksi, mikä johti siihen että vesi loppui taas. Kulutus oli yhtäkkiä 150 litraa henkeä kohti vuorokaudessa eivätkä vesivarannot koskaan ehtineet täyttyä uudelleen. M.G. Stenius -yhtiö haki lupaa Helsingin kaupungilta vesiputken rakentamiselle ja veden ostamiselle kaupungilta. Kaupunki myi jo vettä muille kunnille, muun muassa Oulunkylään. Helsingin kaupunki neuvotteli samalla yhtiön maiden ostamisesta ja huomasi vesikriisin antaneen hyvän neuvotteluvaltin. Kuiva kesä ja epäonnistuneita yrityksiä löytää lisää pohjavettä johti siihen, että Munkkiniemeen määrättiin rakennuskielto lokakuussa 1938. Vuokralaiset eivät suostuneet maksamaan vuokriaan ja yhtiötä ja kuntaa syytettiin kriisistä. Syksyllä kulutus oli jo noussut 250 litraan asukasta ja vuorokautta kohti ja yhtiö syytti asukkaita tuhlailusta ja jopa sabotaasista. Marraskuussa M. G. Stenius -yhtiö luovutti ja omistajat myivät osakkeet Helsingin kaupungille, joka kaupan myötä sai laajoja maa-alueita Munkkiniemestä, Haagasta, Leppävaarasta ja Laajalahdesta. Jo kaksi viikkoa oston jälkeen Helsingin kaupunki aloitti vesiputken rakentamisen ja munkkiniemeläiset saivat kaupungin vettä ensimmäisen kerran tammikuussa 1939.[1]

Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan väestöllinen kehitys:[1]

Vuosi 1915 1920 1925 1930 1935 1940 1945
Asukkaita 217 304 373 1 042 1 469 5 645 7 251

Liittäminen Helsinkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupunki oli jo pitkään ollut kiinnostunut liittämään itselleen useita yhdyskuntia kaupungin läheisyydessä. Jo vuonna 1918 oli Helsingin maalaiskunnassa ehdotettu, että maalaiskunnan esikaupungit liitettäisiin Helsingin kaupunkiin, koska maalaiskunnan maanviljelijät eivät halunneet maksaa esikaupunkiasutusten aiheuttamia kohoavia kustannuksia. 1920-luvulla tehtiin useita liittämisehdotuksia, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Huopalahden kunta halusi eroon Fredriksbergistä, joka oli kaupungin omistama, mutta sekään liitos ei toteutunut. Vuonna 1926 Huopalahden kunta anoi lupaa tulla jaetuksi kahtia, Munkkiniemeen ja Lauttasaareen, mutta anomus hylättiin. Sisäasiainministeriön selvitysmies Yrjö Harvia esitti vuonna 1936 seitsemän vuoden ja 1000 sivun mietintönsä. Hän esitti että Helsingin kaupungin alue kasvaisi 2 925:sta 21 116:aan hehtaariin, joka käsittäisi melkein kaikki esikaupungit. Huopalahden kunta vastusti voimakkaasti liittämistä Helsinkiin, mutta toisen maailmansodan takia päätöstä siirrettiin, minkä osa vastustajista näki voittona. Vuonna 1944, kaksi viikkoa välirauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, valtioneuvosto päätti liittää Huopalahden, Haagan, Oulunkylän ja Kulosaaren kunnat Helsinkiin, sekä suuria osia Helsingin maalaiskunnasta alkaen 1.1.1946 niin kutsutussa suuressa alueliitoksessa.[1]

Yleistietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munkkiniemen peruspiiriin kuuluvat kaupungin virallisen aluejaon mukaan seuraavat osa-alueet: Vanha Munkkiniemi, Niemenmäki, Munkkivuori ja Talinranta sekä Helsinginniemen ja Espoon välissä sijaitsevat Lehtisaari ja Kuusisaari.

Kaupunginosa on suhteellisen arvostettu johtuen rauhallisesta sijainnista.

Asukkaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peruspiirissä on 16 999 asukasta (1.1.2005) ja työpaikkoja löytyy 6 602 (31.12.2003).
  • Vanhan Munkkiniemen asukkaista noin 15 % on ruotsinkielisiä.
  • Alvar Aalto asui aikoinaan Munkkiniemessä.
  • Munkkiniemessä asuneita poliitikkoja ovat olleet mm. Ahti Karjalainen, Väinö Leskinen, Veikko Vennamo ja Marjatta Väänänen.
  • Munkkiniemen väestö on koulutetumpaa, parempituloisempaa ja puoluekannaltaan oikeistolaisempaa kuin Helsingissä keskimäärin.
  • HIM-yhtyeen keulahahmo Ville Valo asuu Munkkiniemessä, muutettuaan sinne Eirasta.
  • Sunrise Avenue -yhtyeen keulahahmo ja solisti Samu Haber asuu Munkkiniemessä
  • Munkkiniemen väestö on perinteisesti ollut hyvin uskollinen kaupunginosalleen ja monet asukkaista ovatkin asuneet koko ikänsä Munkkiniemessä.

Alueella toimivia suomenkielisiä kouluja ovat kunnallinen Munkkiniemen ala-aste ja yksityinen Munkkiniemen yhteiskoulu (yläaste ja lukio). Ruotsinkieliset koulut Munksnäs lågstadieskola ja Munksnäs högstadieskola ovat molemmat kaupungin ylläpitämiä.

Merkittäviä rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalastajatorpan vanha osa
  • Villa Aalto, Alvar Aallon kotitalo, Riihitie 20.
  • Munkkiniemen pensionaatti, Hollantilaisentie 11, Valmistunut 1920, suunnittelija Eliel Saarinen. Vuosina 1923–1940 rakennus oli Kadettikoulun käytössä, nykyään siinä toimii Valtionhallinnon kehittämiskeskus (HAUS), Tullihallituksen tullikoulu ja Ravintola Kadetti.
  • Rivitalo, Hollantilaisentie 12–20, valmistunut 1919–20, suunnittelija Eliel Saarinen.
  • Hotelli Kalastajatorppa, Kalastajatorpantie 1 ja 2–4. Uusimman, vuonna 1975 valmistuneen hotellirakennuksen on suunnitellut Einari Teräsvirta.
  • Valtion vierastalo, Kalastajatorpantie 3, suunnittelija Einari Teräsvirta.
  • Munkkiniemen kartano, Kartanontie 1. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1815 ja sitä jatkettiin vuonna 1839. Kartanoa ympäröi englantilaistyyppinen puisto 1830-luvulta. Nykyään kartanon omistaa Kone Oyj.
  • Uusgotiikkaa edustava viljasiilo, jossa asuu laulaja Ville Valo, on rakennettu 1840-luvulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o Per Nyström (1945) Tolv kapitel om Munksnäs. Söderström & C:o förlagsaktiebolag

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Munkkiniemi.