Munkkiniemi
Wikipedia
|
|||
| Helsingin alueellinen jako | |||
| Kaupunginosa nro | 30 | ||
| Suurpiiri | Läntinen suurpiiri | ||
| Pinta-ala | 4,74 km² | ||
| Väestö | |||
| - Väkiluku | 16 999 (1.1.2005) | ||
| - Väestötiheys | 3590/km² | ||
| Postinumerot | 00330 (Vanha Munkkiniemi), 00340 (Kuusisaari ja Lehtisaari), 00350 (Munkkivuori) | ||
| Osa-alueet | Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki, Talinranta | ||
| Lähialueet | Meilahti, Ruskeasuo, Haaga, Lauttasaari, Pitäjänmäki, Espoo
Munkkiniemessä sijaitsee esim: Länsi Helsingin Musiikkiopisto, Hotelli Kalastajantorppa ja Cafe Torpanranta. |
||
Munkkiniemi (ruots. Munksnäs; puhekielessä myös Munkka) tarkoittaa joko Munkkiniemen peruspiiriä Länsi-Helsingissä tai sen sisällä olevaa noin 8 300 asukkaan kaupunginosaa. Useimmiten Munkkiniemeksi mielletään juuri jälkimmäinen eli Vanhaksi Munkkiniemeksi kutsuttu peruspiirin osa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Luonnehdinta alueesta
Munkkiniemi on asuinalue kantakaupungin ulkopuolella. Nykyisin sitä voidaan miltei pitää kantakaupungin jatkeena varsinkin sen jälkeen, kun sen kantakaupungista erottanut, pitkään rakentamattomana pysynyt Pikku-Huopalahden alue 1900-luvun lopulla rakennettiin. Alueen kerrostalot ovat pääasiassa 30-luvulta.
Paciuksenkatu johtaa kantakaupungista Munkkiniemeen. Sen suorana jatkeena on Munkkiniemen puistotie, joka muodostaa kaupunginosan pääakselin. Samalta aukiolta kuin Munkkiniemen puistotie lähtevät myös Ramsaynranta, joka jatkeineen johtaa Kuusisaaren kautta Espoon Otaniemeen, sekä pohjoiseen vilkasliikenteinen, Haagaan johtava Huopalahdentie. Turunväylä alkaa Huopalahdentieltä Vahan Munkkiniemen ja Munkkivuoren välistä.
Munkkiniemen puistotien pohjoispuolella on muun muassa perinteikäs Munkkiniemen yhteiskoulu, eteläpuolella Villa Aalto vuodelta 1936, Aallon piirtämät Kansaneläkelaitoksen asuintalot 50-luvun alusta (muodostavat hyvän sisäpihan), Munkkiniemen kartano (puisto ei yhtä vaikuttava kuin Herttoniemen ja Tuomarinkylän kartanoissa) ja Eliel Saarisen massiivinen Kadettikoulu vuodelta 1918, nykyisin Hallinnon kehittämiskeskus. Saarinen piirsi myös Suomen ensimmäisiin kuuluvat rivitalot osoitteessa Hollantilaisentie 12–20.
Kalastajatorppa sijaitsee Munkkiniemen eteläkärjessä. Muilta osin eteläkärki on puistoa. Kaupunginosan luoteisosassa on miellyttävä Munkinpuisto lampineen ja avoimine niittyineen.
[muokkaa] Historia
Nimestään huolimatta Munkkinemessä ei ole koskaan ollut luostaria. Nimi on yksi monesta munkkiaiheistista nimistä Etelä-Suomen rannikolla, kuten Munkkisaari, Munkinmäki ja Munkkala. Paikka mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 1540 muodossa Munxneby ja on myöhemmin kirjoitettu muodoissa Muncknäs ja Muncksnääs. Vuonna 1351 Ruotsin kuningas Magnus Eriksson luovutti Porvoon pitäjän, sisältäen Pernajan, Sipoon ja Helsingin pitäjän, Padisen luostarille Tallinnan lähellä. Tämä tanskalainen luostari sai siten myös Munkkiniemen haltuunsa, joka oli kylä Helsingin pitäjässä. Munkkiniemi oli todennäköisesti tärkeä keräilypaikka tuottoisalle kalastukselle, jonka saaliit vietiin Tukholmaan ja Tallinnaan asti. Luostari menetti omistusoikeudensa alueelle 1400-luvulla, mutta sai pitää osan tuotosta. Kustaa Vaasan uskonpuhdistuksen myötä kirkon ylimääräiset maa-alueet siirtyi kruunulle. [1]
[muokkaa] Munkkiniemen kartano
Kustaa II Aadolf lahjoitti suuria maa-alueita Helsingin länsipuolella ratsumestari Gert Skyttelle 27 maaliskuuta 1629, sisältäen Munkkiniemen, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen (Meilahti). Skytte oli balttialaista aatelia ja ruotsinsi sukunimensa von Schütz Skytteksi tutultuaan ruotsalainen aatelismies. Mitä Skytte sai aikaan Munkkiniemessä on epävarmaa. Helsingin kaupunki halusi laajentaa aluettaan Munkkiniemeen vuonna 1650, mutta Skytten leski Kristina Freijtag vastusti laajennusta ja Helsinki sai vain Pikku Huopalahden, Talin, Lauttasaaren ja Heikinniemen. Heikinniemi liitettiin Munkkiniemen maihin uudestaan vuonna 1686 kunnes Helsingin kaupunki osti alueen vuonna 1871.[1]
Kaarle XI liitti kaikki kreivikunnat, vapaaherrakunnat ja muut läänitykset kruunulle. Täten Munkkiniemen maat tuli Ruotsin kuninkaan omistukseen vuonna 1683 ja ne jäi kruunun omistukseen 1700-luvun puolenvälin saakka. Munkkiniemen kartanosta tuli säteritila, jonka omistaja vuokrasi maat kuninkaalta. Isonvihan aikana vuosina 1712–1722 Munkkiniemen kartano oli autio.[1]
Mattheiszen-suku, joka oli alankomaista alkuperää, otti Munkkiniemen kartanon haltuunsa vuonna 1744 ja osti sen vuonna 1759. Näiltä ajoilta löytyy ensimmäinen maininta kartanon päärakennuksesta, joka koostui kuudesta huoneesta, joista kaksi kutsuttiin saleiksi. Kartanoon kuului myös tiiliruukki, saha ja mylly. Tiiliruukki sijaitsi Tiilimäellä ja mylly Mätäjoessa Pitäjänmäessä lähellä Strömbergin tehtaita. Vuonna 1815 nykyisen päärakennuksen empiretyylinen keskiosa rakennettiin. Silloin kartanolla oli yksi renki ja viidestä seitsemään piikaa. Suurin osa töistä suoritti kuitenkin torpparit ja mäkitupalaiset.[1]
Vuonna 1837 Ramsay-suku osti kartanon. Paronien aikana kartano sai monta korkea-arvoista vierasta ja lukuisia juhlia pidettiin. Kenraalimajuri Anders Edvard Ramsay oli korkearvoinen upseeri tsaarin armeijassa ja sai vapaaherran tittelin vuonna 1856. Hän palkkasi Carl Ludvig Engelin muuttamaan päärakennusta muistuttamaan Hagan linnaa Tukholmassa. Työt valmistuivat vuonna 1839, jolloin rakennus oli saanut kaksi lisäsiipeä ja kattobalustradi. 1830-luvulla englantilainen puisto istutettiin päärakennuksen ympäri ja talousrakennukset siirrettiin pois meren puolelta. Silta Meilahteen rakennettiin 1840-luvulla.[1]
Kesähuvilatonttien korkeasta kysynnästä huolimatta 1800-luvun toisella puoliskolla Ramsayn suku ei myynyt rantatontteja. Ainoa poikkeus oli Kuusisaari, jonka suku myi vuonna 1873. Georg Edvard Ramsayn ainoa poika oli sairaalollinen, eikä pystynyt hoitamaan kartanoa. Siksi hän myi kartnon maat, 517 hehtaaria, M.G. Stenius Oy:lle 1 500 000 markalla vuonna 1910. Suku piti 9,5 hehtaarin kartanopuiston ja päärakennuksen itselleen, sekä 100 hehtaarin Skyttaksen ja Rosaksen tilat Konalassa. Loppujen lopuksi suku myi kaikki maat pienissä osissa. M.G. Steniuksen maakaupan aikaan Helsingin kaupunkia kritisoitiin sen takia, ettei kaupunki ostanut suuren maa-alueen. Kaupunki puolustautui kertomalla ettei heillä ollut kaupasta tietoa, mutta kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Alfred Norrmén tiesi suunnitelmista etukäteen mutta piti hintaa liian kovana. M.G. Stenius -yhtiö alkoi nopeasti suunnitella uutta aluettaan ja antoi suunnittelutehtävän Eliel Saariselle vuonna 1912.[1]
[muokkaa] Eliel Saarisen Munkkiniemi–Haaga-suunnitelma
-
Pääartikkeli: Munkkiniemi–Haaga-suunnitelma
Eliel Saarisen suuret suunnitelmat esitettiin yleisölle syksyllä 1915 kirjan ja näyttelyn muodossa. Suunnitelma kattoi 860 hehtaaria Munnkiniemessä ja Haagassa, joiden oli tarkoitus muuttua maaseudusta kaupungiksi. Saarisen laskelmien mukaan Munkkiniemssä asuisi vuonna 1945 83 500 asukasta I-vaihtoehdon mukaan tai 25 000 asukasta III-vaihtoehdon mukaan. Sosiaalinen rakenne olisi seuraava: 25 % hyvin toimeentulevia, 30 % keskiluokkaa och 45 % työläisiä. Huvila- ja rivitalotontteja hyvin toimeentuleville varattiin Laajalahden rannoilta kun taas keskiluokka asuisi Huopalahden aseman pohjoispuolella. Työläiset asuisi lähellä teollisuutta Pitäjänmäen suunnassa. Alueen suuri keskiosa ei suunniteltu millekään tietylle ryhmälle vaan koostui vuokrataloista sosiaaliluokkaan katsomatta. Saarinen ennusti autoliikenteen kasvavan voimakkaasti ja suunnitteli leveimmät kadut 45-metrisiksi bulevardeiksi, joilla olisi eri ajoradat autoliikenteelle ja paikallisliikenteelle. Pääkadut suunniteltiin leveiksi suoriksi bulevardeiksi kun taas kapeammat asuntokadut kiemurtelisi ja loppuivat yleensä pieneen aukioon. Kolme suurta puistoa kuului suunnitelmiin: Kalastajatorpan puisto etelässä, Pitkänniitynpuisto lännessä ja Haaganpuisto pohjoisessa. Kerrostalokorttelit piti rakenttaa suljettuina isoilla sisäpihoilla eikä lisärakennuksia saanut rakentaa sisäpihoille. Saarinen oli myös ensimmäinen joka toi rivitalon Suomeen.
Vanhan Munkkiniemen katuverkko rakennettiin pääosin Eliel Saarisen suunnitelman mukaisesti, mutta se käsittää vain pienen osan suunnitelmaan kuuluneesta alueesta. Suunnitelluista bulevardeista on toteutettu Munkkiniemen puistotie ja Huopalahdentie. Eliel Saarisen piirtämiä rakennuksia Munkkiniemessä kuitenkin toteutettiin vain kaksi: Munkkiniemen pensionaatti (Kadettikoulu) ja Hollantilaisentien rivitalot, molemmat vuodelta 1920.[1]
[muokkaa] Yhdyskunta perustetaan
M.G. Stenius -yhtiö alkoi uuden alueen kehittämisen järjestämällä kommunikaatiot kaupunkiin, muuten kukaan ei muuttaisi sinne. Vuonna 1912 Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiön yhtiökokous ei hyväksynyt M.G. Steniuksen ehdotusta rakentaa raitiotie Munkkiniemeen ja Haagaan. Tunnelma kokouksessa oli kireä, sillä monet raitiotieyhtiön hallituksen jäsenistä istui myös M.G. Steniuksen hallituksessa. Vuonna 1913 Helsingin kaupunki osti raitiotieyhtiön ja M.G. Stenius sai melko helposti sovittua kaupungin kanssa uuden raitiotien rakentamisesta. Joulukuussa 1914 liikenne aloitettiin kahdella haaralla ASEA:n rakentamalla radalla. Rataa liikennöitiin aluksi kahdesta kolmeen vuorolla tunnissa. 217 asukkaan Munkkiniemestä ei tullut paljon matkustajia mutta kesäisin vaunut jopa ruuhkautuivat kun huviloiden omistajat ja sunnuntaikävelijät matkustivat Meilahteen ja Seurasaareen. Munkkiniemen ja Haagan raitiotiet myytiin kaupungille vuonna 1926.[1]
1900-luvun alussa Helsingin ympärille oli muodostunut monta esikaupunkiyhdyskuntaa, kuten Oulunkylä ja Pakila. Tämän tyyppisille asutuksille oli muodostettu hallinnollinen käsite taajaväkinen yhdyskunta hallinnon järjestämiseksi. Epätavallisesti Suomen senaatti teki aloitteen perustaa Munkkiniemen taajaväkinen yhdyskunta, ei maanomistaja eikä kunta kuten yleensä meneteltiin. Helsingin maalaiskunta olisi halunnut perustaa Haaga-Munkkiniemen taajaväkisen yhdykunnan, mutta senaatti hyväksyi Munkkiniemen taajaväkiseksi yhdyskunnaksi lokakuussa 1915. Alue kattoi Munkkiniemen säteritilan alueet Kuusisaarta lukuun ottamatta.[1]
Eliel Saarinen laati Munkkiniemen ensimmäinen asemakaava 1. ja 2. kaupunginosalle vuonna 1917. Ensimmäinen iso rakennusprojeki oli AB Munksnäs Pensionatin rakentaminen vuonna 1918. Pensionaatin oli tarkoitus houkutella hyvin toimeentulevia paikan päälle, jotta he mahdollisesti ostaisivat tontin Munkkiniemestä. Taloudellinen tilanne ensimmäisen maailmasodan ja sisällissodan jälkeen ei ollut hyvä luksuslaitokselle ja pensionaatti meni konkurssiin parin vuoden jälkeen. Valtio osti rakennuksen ja perusti kadettikoulun sinne. Suomen ensimmäinen rivitalo Linnatiellä (nykyään Hollantilaisentie) ei myöskään ollut suuri läpimurto. Naapurit eivät tulleet keskenään toimeen ja kiistaa aiheutti muun muassa yhteinen lämpökeskus ja yhteisten kulujen jakaminen. Muita rivitaloja ei rakennettu ja rivitalotontit muutettiin pienten vuokratalojen tonteiksi. Myös muu rakentaminen käynnistyi hitaasti. 1920-luvulla rahasta oli pulaa ja lainan saaminen vaikeaa. Tontteja myytiin mutta ne ostettiin usein vain arvonnousun odottelua varten.[1]
[muokkaa] Osa Huopalahden kuntaa
Haagan taajaväkinen yhdyskunta oli anonut lupaa seurakunnan perustamiselle vuonna 1914, koska seurakunta oli edellytys oman kunnan muodostamiseen. Huopalahden seurakunta perustettiin vuonna 1917 johon kuului Lauttasaari, Munkkiniemi, Pikku Huopalahti ja Haaga. Vuoden 1917 kuntalain mukaan kansanäänestys piti pitää, kun osa kunnasta irtaantuu. Helsingin maalaiskunnan asukkaista 59 % äänesti Huopalahden erottamisen puolesta tammikuun 1919 äänestyksessä. Tulevan kunnan alueella vain 35 henkilöä äänesti ”ei” (8 %). Tämä oli ainoa kansanäänestys laatuaan Suomessa sillä laki muuttui jo 1919. Huopalahden kunta perustettiin vuonna 1920, mutta Haaga irtaantui ja perusti Haagan kauppalan vuonna 1923. Munkkiniemessä oli sillä hetkellä 401 asukasta ja koko kunnassa asui 1 371 asukasta.[1]
1920-luvun lopussa alkoi ensimmäinen rakennusbuumi Munkkiniemessä. Vuonna 1926 rakennettiin ensimmäinen vuokratalo ja ravintola Golf Casino, joka paloi 1941. M.G. Stenius -yhtiö myi 31 tonttia vuonna 1928, luku, jota ei ylitettäisi ennen vuotta 1937. 1920-luvulla suurin osa uusista rakennuksista oli pieniä huviloita ja monet purkamisuhan alla olleet talot Helsingissä siirrettiin Munkkiniemeen. Tämä ei vastannut Eliel Saarisen alkuperäisiä suunnitelmia. Yhtiö hoiti melkein kaiken yhdyskunnassa, koska yhtiö ja kunta oli käytännössä sama asia, esimerkiksi yhtiön kirjanpitäjä toimi samalla kunnan kamreerina. Ensimmäisten kahdeksan vuoden aikana kunnanvaltuusto kokoontui vain kuusi kertaa. Kunta hoiti vain terveydenhoidon, koulun ja köyhäinhoidon, koska Munkkiemen ja Lauttasaaren taajaväkiset yhdyskunnat hoitivat muut kunnalliset tehtävät ja M.G. Stenius kustansi paljon infrastruktuuria. Vuonna 1897 oli perustettu korkeampi ruotsinkielinen kansakoulu Munkkiniemeen ja alempi perustettiin vuonna 1923. Suomenkielisten perheiden muutto alueelle oli huomattava joten alempi ja korkeampi suomenkielinen kansakoulu perustettiin vuosina 1927 ja 1932.[1]
1930-luvulla Munkkiniemen rakennusjärjestystä piti muuttaa, koska uusi laki ei enää sallinut umpikortteleita muualla kuin kaupungeissa. Tämä johti ongelmiin, sillä useat tontit oli jo myyty. Munkkiniemen puistotiellä näkee lain seurakset, jossa muuten suljetut korttelut avautuvat etelään. Vuosiin 1936–1938 osui myös Munkkiniemen toinen rakennusbuumi, jolloin 5 000 uutta asuinhuonetta rakennettiin etenkin puistotien ympärillä ja Laajalahdella. 150 miljoonaa markkaa rakennuslainoja myönnettiin yhdyskunnassa. Valitusten ja rakennusjärjestyksessä esiintyneiden epäselvyyksien takia Munkkiniemi asetettiin rakennuskieltoon lokakuussa 1938, ja kielto pidennettiin useaan otteeseen jatkosodan loppuun saakka. Tärkeä syy rakennuskieltoon oli Munkkiniemen "vesikriisi" vuonna 1938.[1]
Toukokuussa 1938 Munkkiniemeen muodostui pulaa vedestä. Vedenkulutus oli koko 1930-luvun ollut noin 90 litraa asukasta kohti ja varantojen piti riittää uusille asukkaille. Vuonna 1937 oli kuitenkin rakennettu 1 500 uutta asuinhuonetta ja rakentaminen jatkui kiivaana. Kahden tulipalon aikana toukokuussa oli käytetty niin paljon vettä, etteivät varannot ehtineet täyttyä uudestaan. Kun pumput kytkettiin taas päälle hermostuneet munkkiniemeläiset täytti ämpäreitä ja kylpyammeeet vedellä varmuuden vuoksi, mikä johti siihen että vesi loppui taas. Kulutus oli yhtäkkiä 150 litraa henkeä kohti vuorokaudessa eikä vesivarannot koskaan ehtineet täyttyä uudestaan. M.G. Stenius -yhtiö haki lupaa Helsingin kaupungilta vesiputken rakentamiselle ja veden ostamiselle kaupungilta. Kaupunki myi jo vettä muille kunnille, muun muassa Oulunkylään. Helsingin kaupunki neuvotteli samalla yhtiön maiden ostamisesta ja huomasi vesikriisin antaneen hyvän neuvotteluvaltin. Kuiva kesä ja epäonnistuneita yrityksiä löytää lisää pohjavettä johti siihen, että Munkkiniemeen määrättiin rakennuskielto lokakuussa 1938. Vuokralaiset eivät suostuneet maksamaan vuokriaan ja yhtiötä ja kuntaa syytettiin kriisistä. Syksyllä kulutus oli jo noussut 250 litraan asukasta ja vuorokautta kohti ja yhtiö syytti asukkaita tuhlailusta ja jopa sabotaasista. Marraskuusa M.G. Stenius -yhtiö luovutti ja omistajat myi osakkeet Helsingin kaupungille, joka kaupan myötä sai laajoja maa-alueita Munkkiniemestä, Haagasta, Leppävaarasta ja Laajalahdesta. Jo kaksi viikkoa oston jälkeen Helsingin kaupunki aloitti vesiputken rakentamisen ja munkkiniemeläiset saivat kaupungin vettä ensimmäisen kerran tammikuussa 1939.[1]
Munkkiniemen taajaväkisen yhdyskunnan väestöllinen kehitys:[1]
| Vuosi | 1915 | 1920 | 1925 | 1930 | 1935 | 1940 | 1945 |
| Asukkaita | 217 | 304 | 373 | 1 042 | 1 469 | 5 645 | 7 251 |
[muokkaa] Liittäminen Helsinkiin
Helsingin kaupunki oli jo pitkään ollut kiinnostunut liittää itselleen useita yhdyskuntia kaupungin läheisyydessä. Jo vuonna 1918 Helsingin maalaiskunta ehdottu, että maalaiskunnan esikaupungit liitettäisiin Helsingin kaupunkiin, koska maalaiskunnan maanviljelijät eivät halunneet maksaa esikaupunkiasutusten aiheuttamia kohovavia kustannuksia. 1920-luvulla tehtiin useita liittämisehdotuksia, mutta ne eivät johtaneet mihinkään. Huopalahden kunta halusi eroon Fredriksbergistä, joka oli kaupungin omistama, mutta sekään liitos ei toteutunut. Vuonna 1926 Huopalahden kunta anosi lupaa tulla jaetuksi kahtia, Munkkiniemeen ja Lauttasaareen, mutta anomus hylättiin. Sisäasiaministeriön selvitysmies Yrjö Harvia esitti vuonna 1936 seitsemän vuoden ja 1000 sivun mietintönsä. Hän esitti että Helsingin kaupungin alue kasvaisi 2 925:sta 21 116:aan hehtaariin, joka käsittäisi melkein kaikki esikaupungit. Huopalahden kunta vastusti voimakkaasti liittämistä Helsinkiin, mutta toisen maailmasodan takia päätös siirrettiin, mikä osa vastustajista näki voittona. Vuonna 1944, kaksi viikkoa aselevon allekirjoittamisen jälkeen, valtioneuvosto päätti liittää Huopalahden, Haagan, Oulunkylän ja Kulosaaren kunnat Helsinkiin, sekä suuria osia Helsingin maalaiskunnasta alkaen 1.1.1946 niin kutsutussa suuressa alueliitoksessa.[1]
[muokkaa] Yleistietoa
Munkkiniemen peruspiiriin kuuluvat kaupungin virallisen aluejaon mukaan seuraavat osa-alueet: Vanha Munkkiniemi, Niemenmäki, Munkkivuori ja Talinranta sekä Helsinginniemen ja Espoon välissä sijaitsevat Lehtisaari ja Kuusisaari.
Kaupunginosa on suhteellisen arvostettu johtuen rauhallisesta sijainnista. Tästä syystä hintataso on ymmärrettävästi myös korkea etenkin Vanhan Munkkiniemen alueella.
[muokkaa] Asukkaista
- Peruspiirissä on 16 999 asukasta (1.1.2005) ja työpaikkoja löytyy 6 602 (31.12.2003).
- Vanhan Munkkiniemen asukkaista noin 15 % on ruotsinkielisiä.
- Alvar Aalto asui aikoinaan Munkkiniemessä.
- Munkkiniemen väestö on koulutetumpaa, parempituloisempaa ja puoluekannaltaan porvarillisempaa kuin Helsingissä keskimäärin.
- HIM-yhtyeen keulahahmo Ville Valo asuu Munkkiniemessä, muutettuaan sinne Eirasta.
- Munkkinemen väestö on perinteisesti ollut hyvin uskollinen kaupunginosalleen ja monet asukkaista ovatkin asuneet koko ikänsä Munkkinemessä.
Alueella toimivia suomenkielisiä kouluja ovat Munkkiniemen ala-aste ja Munkkiniemen yhteiskoulu.
[muokkaa] Merkittäviä rakennuksia
- Villa Aalto, Alvar Aallon kotitalo, Riihitie 20.
- Munkkiniemen pensionaatti, Kadetintie 1, Valmistunut 1920, suunnittelija Eliel Saarinen. Vuosina 1923–1940 rakennus oli Kadettikoulun käytössä, nykyään siinä toimii Valtionhallinnon kehittämiskeskus (HAUS).
- Rivitalo, Hollantilaisentie 12–20, valmistunut 1919–20, suunnittelija Eliel Saarinen.
- Hotelli Kalastajatorppa, Kalastajatorpantie 1 ja 2–4. Uusimman, vuonna 1975 valmistuneen hotellirakennuksen on suunnitellut Einari Teräsvirta.
- Valtion vierastalo, Kalastajatorpantie 3, suunnittelija Einari Teräsvirta.
- Munkkiniemen kartano, Kartanontie 1. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1815 ja sitä jatkettiin vuonna 1839. Kartanoa ympäröi englantilaistyyppinen puisto 1830-luvulta. Nykyään kartanon omistaa Kone Oyj.
- Uusgotiikkaa edustava viljasiilo, jossa asuu laulaja Ville Valo, on rakennettu 1840-luvulla.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Munkkiniemi.com -paikallisportaali
- Munkkiniemen kartta
- Tilastotietoa Munkkiniemen peruspiiristä (PDF)
