Pihlajamäki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin kaupunginosaa. Muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla Pihlajamäki.
Pihlajamäki
Rönnbacka
Kaupungin kartta, jossa Pihlajamäki korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Pihlajamäki korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Koillinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 383
Pinta-ala 1,65 km²
Väkiluku 7 406 (1.1.2013) 
Väestötiheys 4511 as./km²
Osa-alueet on itse osa-alue Latokartanon peruspiirissä ja Malmin kaupunginosassa
Postinumerot 00710
Lähialueet Pihlajisto, Ala-Malmi, Viikin tiedepuisto

Pihlajamäki (ruots. Rönnbacka) on Helsingin Malmin kaupunginosan osa-alue. Helsingin piirijaossa se kuuluu kuitenkin Latokartanon peruspiiriin. Se on Suomen modernin arkkitehtuurin merkkikohdelähde? ja Helsingin 1960-luvulla rakennetuista lähiöistä ensimmäinen, jonka muodostama kokonaisuus on suojeltu asemakaavalla.

Pihlajamäen arvo perustuu moniin asioihin, aina väljästä luonnonympäristöstä pieniin rakennusten yksityiskohtiin asti. Arkkitehtuuria leimaa tarkoin harkittu vähäeleisyys, selvästi havaittava rakennusten ja maiseman veistoksellinen vastakohtaisuus sekä vivahteikkaat asetelmat luonnon ja rakennusten kohdatessa.

Luonnehdinta alueesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäki ilmasta

Suomen ensimmäinen teollisesti tuotettu lähiö edustaa yhtenäistä ja korkeatasoista 60-luvun rakentamista[1]. Kaupunginosa on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Yleisvaikutelma on väljä ja luonnonläheinen. Metsää ja kallioita on joka puolella, pihat ovat valtavia. Korkeat tornitalot toimivat kauas näkyvinä maamerkkeinä. Tornit jakaantuvat kolmeen viiden talon ryhmään. Suurin osa muista taloista on pitkiä lamellitaloja. Asemakaavaltaan lähin vastaava alue on Siilitie Herttoniemessä.

Vuolukiventien ja Graniittitien 9-kerroksiset tornit ovat klassisen kauniita, modernismin mestariteoksia.[1]kenen mukaan? Maasälväntien tornit ovat kerrosta matalampia. Lamellitaloista mainittakoon tyypillisenä esimerkkinä Liusketie 6, jossa on 18 rappua (A–T, puuttuvat ovat J ja Q). Erikoisin ratkaisu on Liusketie 2:ssa, joka on sijoitettu maastoon siten, että talon itäpää on 4-kerroksinen, länsipää 8-kerroksinen.

Pihlajamäentien ja Lahdenväylän välissä on 1980-luvun täydennysrakentamista. Alue on matalasti rakennettu ja tiivis. Marmoritiellä lähiön koillisosassa on rivitaloja. Täydennysrakentamista on jonkin verran myös ostoskeskuksen ympäristössä ja Liuskekujalla hautausmaan vieressä.

Pihlajamäellä on luonnolliset rajat joka puolella: Kehä I, Lahden moottoritie ja Vantaanjoki. Alueen itäpuolella on laaja Malmin hautausmaa. Pihlajamäki erottuukin selvästi muusta Koillis-Helsingistä. Pihlajamäen keskellä sijaitsevassa ostoskeskuksessa toimii muun muassa S-market, apteekki, terveyskeskus, parturikampaamoja ja kukkakauppoja.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäen suojeltaviin rakennuksiin kuuluu myös kuvan lamellitalo Maasälväntiellä. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Esko Korhonen ja Sulo Savolainen.

Pihlajamäki suunniteltiin ja rakennettiin pääosin vuosina 1959-1965. Se oli ensimmäisiä aluerakennuskohteita Suomessa. Alueen asemakaavan laati vuonna 1960 arkkitehti Olli Kivinen. Alueen koillisosan rakennutti Helsingin asunto-osuuskunta Haka, lounaisosan Sato. Hakan rakennuttamien talojen suunnitelijoina toimivat Esko Korhonen ja Sulo Savolainen, Saton rakennuttamien taas alueen arkkitehtuurikilpailun voittanut Lauri Silvennoinen.

Asemakaava luonnonmuotojen mukaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivisen kaava perustuu alueen luonnonmuotojen hyväksikäyttöön ja kansainvälisen funktionalistisen kaupunkisuunnittelun perinteiden soveltamiseen suomalaiseen maisemaan. Kaavan suunnittelussa on saatu vaikutteita myös modernin arkkitehtuurin esikuvan Le Corbusier'n kaupunkivisiosta, joissa vapaasti seisovat suuret kerrostalot sijoittuivat laajojen viheralueiden keskelle.

Korkeatasoisia asuntoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäki oli myös ensimmäisiä betonielementtirakentamisen kohteita Suomessa. Siirrettäviä suurmuotteja ja puolielementtitekniikkaa käytettiin sekä Hakan että Saton puolella. Elementtirakentaminen nähtiin keinona rakentaa korkeatasoisia asuntoja edullisesti. Pihlajamäessä uusi rakentamistekniikka yhdistettiin Tapiolan kaltaiseen puutarhakaupunki-ideologiaan. Pihlajamäestä haluttiin tehdä terveellinen ja luonnonläheinen lähiö.

Pihlajamaki apartments.jpg
Pihlajamäen 1960-luvun taloille tyypilliset pitkät ja valoisat nauhaikkunat.

Myöhempi rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhempi rakentaminen Pihlajamäessä kuvastaa kaupunkisuunnittelun tavoitteiden muuttumista. Niissä tehokkuus, tiiveys ja sosiaaliset kontaktit olivat ajan avainsanoja. Suunnitteluideologian muutokseen liittyi usein asuntoarkkitehtuurin heikkeneminen, mikä on nähtävissä myös Pihlajamäessä. Uudemmasta rakentamisesta löytyy myös monia onnistuneita esimerkkejä. Pihlajamäessä on muun muassa vuoden 1989 rakennuskohteena palkittu arkkitehtitoimisto Veli-Pekka Tuomisen pienkerrostaloalue Liusketien pohjoispäässä.

Maineikasta arkkitehtuuria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäen asuntoalueen arkkitehtuurin arvo on kansainvälisesti tunnustettu. Alue on hyväksytty nykyarkkitehtuurin tutkimukseen ja suojeluun erikoistuneen DOCOMOMO-järjestön listalle ainoana suomalaisena 1960-luvun lähiönä ja yhtenä modernin arkkitehtuurin kärkikohteena Helsingissä. Pihlajamäki sisältyy myös Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alueiden RKY-1993-tietokantaan ja myös saman luettelon uudistettuun versioon vuonna 2009. 1960-luvulla rakennettua Pihlajamäkeä koskeva suojelukaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 26.9.2007.

Luonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vantaanjoen varsi on suosittu ulkoilualue.

Pihlajamäki on rakennettu korkeille kallioille ja niiden välisiin laaksoihin. Pihlajamäki sijaitsee laajan Helsinkipuiston kupeessa ja lähellä Vantaanjokea.

Hiidenkirnut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäessä Rapakiventien varressa olevan kallion rinteessä sijaitsevat Suomen vanhimmat tunnetut hiidenkirnut, joille on annettu nimet Aarnipata ja Rauninmalja. Suomen muista hiidenkirnuista poiketen ne ovat peräisin viimeistä jäätiköitymiskautta edeltävältä ajalta ja ovat ainakin 50 000, ehkä jopa 100 000 vuotta vanhoja. Ne löydettiin vuosina 1993–1994, kun kulkuyhteyksiä paranneltiin Rapakiventien alikulkutunneliin. Suurempi hiidenkirnu, Aarnipata, on 8,5 metriä syvä ja sen halkaisija on noin 6,9 metriä. Rauninmaljan halkaisija on 1,6 ja syvyys 3,2 metriä.[2]

Yhteisö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäki-Seura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pihlajamäki on yhteisönä vireä ja elinvoimainen. Alueen tunnetuimpia toimijoita on Pihlajamäki-Seura, joka perustettiin vuonna 1964. Seura toimii aktiivisesti Pihlajamäen viihtyisyyden lisäämiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Pihlajamäki-Seura on ollut mukana muun muassa Pihlajamäen koulujen, leikkikenttien, urheilukentän, pukusuojatilojen, kirkon, terveysaseman ja nuorisotilojen hankkimisessa.

Pihlajamäki-Seura toimii myös lähialueiden viihtyisyyden puolesta. Esimerkiksi Vantaanjoen rantojen säilyttäminen viheralueena on Pihlajamäestä lähtöisin oleva idea. Siinä onnistuttiin, koska sen taakse saatiin kaikki alueen kaupunginosayhdistykset.

Pihlajamäessä järjestetään useita vuosittaisia tapahtumia, kuten Pihlajamäki goes Blues, Pihlajamarkkinat, Puurojuhla ja Pihlajapäivä. Helsinki-päivänä Pihlajamäessä järjestetään useita tapahtumia leikkipuistoissa sekä luontoretkiä, joissa tutustutaan Pihlajamäen luontoon ja vanhoihin kulttuurimuistomerkkeihin.

Muut Pihlajamäessä toimivat yhdistykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita Pihlajamäessä toimivia yhdistyksiä ovat muun muassa partiolippukunnat Aarnikarhut ja Aarnivalkeat, Lions Club Helsinki / Pihlajamäki, Mannerheimin lastensuojeluliiton Pihlajamäen paikallisyhdistys, jalkapalloseura Marmiksen Kuula, Pihlajamäen kirkon kuoro, Pihlajamäki-Pihlajiston eläkeläiset, PK-35, PK-35 Huvigaanit ry, Pihlajamäen ISKU, Punaisen Ristin Helsingin pohjoinen osasto, Rapakiven palstaviljelijät ja Savelan palstaviljelijät. Lähes kaikilla puolueilla on oma paikallisosastonsa joko Pihlajamäessä tai Koillis-Helsingissä laajemmin.

Liikenneyhteyksiä Pihlajamäkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Riitta Salastie (toim.): Pihlajamäen arvot ja aatteet. Helsingin kaupungin suunnitteluvirasto, 2003.
  2. Aarnipata ja Rauninmalja, Suomen vanhimmat hiidenkirnut Pihlajamäki-info. Viitattu 5.4.2011..

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pihlajamäki.