Talonmies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kiinteistönhoitaja laatii purkumääräystä hirmumyrskyn tuhoamalle talolle.

Talonmies eli kiinteistönhoitaja on kiinteistön ja sen piha-alueiden ylläpidosta vastaava henkilö. Talonmiehestä käytetään myös nimityksiä talkkari, huoltomies, laitosmies ja vahtimestari sekä erikoisammattimies. Alan koulutus on talotekniikan perustutkinto. Talotekniikan insinöörin tehtävänimikkeitä ovat isännöitsijä, huoltopäällikkö, kiinteistötyönjohtaja ja käyttöpäällikkö.

Aiemmin talonmiehet asuivat hoitamassaan rakennuksessa tai sen välittömässä läheisyydessä, mutta nykyään vastaavista tehtävistä vastaa useimmiten huoltoyhtiö. Erityisesti Helsingin kantakaupungissa monessa taloyhtiössä on kuitenkin yhä asuntoetu talonmiehelle.

Talonmies huolehtii kiinteistöstä ja sen piha-alueista. Tehtäviin kuuluu mm. pieniä huolto- ja korjaustöitä sekä siivousta. Talonmiehet työskentelevät taloyhtiöiden sekä valtion ja kuntien palveluksessa. Ammatissa tarvitaan teknistä osaamista, omatoimisuutta ja vuorovaikutustaitoja. Talonmiehen esimies on taloyhtiön isännöitsijä ja asiakkaita sekä koidettavan kiinteistön omistaja että sen asukkaat tai muut käyttäjät.

Työnkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinteistönhoitajan työnkuva on monipuolinen ja vaihtelee sopimuksen mukaan. Perustöitä ovat kiinteistön tekniset perushuoltotyöt kuten ilmanvaihto- ja lämmityslaitteiden säätäminen, piha-alueiden ylläpito kuten nurmen leikkuu ja lumityöt, ympäristön siisteyden ja turvallisuuden valvonta, sekä sellaiset kiinteistön korjaustyöt, joissa ei edellytetä esimerkiksi sähköasentajan tai LVI-asentajan erikoisosaamista ja työlupia, esimerkiksi sulakkeiden vaihto ja vesikalusteiden kuten hanojen huolto. Lisäksi kiinteistönhuoltaja hoitaa taloyhtiön liputukset. Työnkuvaan voi kuulua myös kiinteistön järjestyksenvalvonta (vahtimestarin tehtävät) ja jotkin siivoustehtävät.

Kiinteistönhuolto on vaihtelevan vaativaa ja vaihtelevan fyysistä työtä. Työsopimukseen kuuluu tyypillisesti lumitöiden hoito, joka tehdään hätätyönä.

Alan historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen talonmies asui pääsääntöisesti hoitamassaan kiinteistössä ja oli siten tavoitettavissa lähestulkoon ympäri vuorokauden. Ulkotöiden lisäksi talonmies hoiti rappujen ja saunojen siivoukset. Aikaisemmin, kun lämmitysmuotona käytettiin halko-, hiili-, koksi-, tai öljylämmitystä, oli pannuhuoneessa pidettävä tulta yllä jatkuvasti.

Automatiikan ja kaukolämmön yleistyessä huoltoyhtiöitä eli aluehuoltoyhtiöitä alkoi muodostua uusille asuinalueille. Tällöin talonmiehistä tuli huoltomiehiä tai laitosmiehiä. Samoin porraskäytävien ja yleisten tilojen siivouksen alkoi hoitaa erikseen palkattu siivooja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.