Meri-Rastila
|
|
|||
| Helsingin alueellinen jako | |||
| Kaupunginosa nro | 544 | ||
| Suurpiiri | Itäinen suurpiiri | ||
| Pinta-ala | 1,90 km² | ||
| Väestö | |||
| - Väkiluku | 5 049 (1. tammikuuta 2005) | ||
| - Väestötiheys | 2 657 (1. tammikuuta 2005)/km² | ||
| Postinumerot | 00980 | ||
| Osa-alueet | on itse osa-alue Vuosaaren peruspiirissä | ||
| Lähialueet | Kallahti, Rastila, Vartiosaari, Marjaniemi, Puotila | ||
Meri-Rastila (ruots. Havsrastböle) on Helsingin Vuosaaren kaupunginosan osa-alue. Meri-Rastilassa asuu 5 045 ihmistä (1. tammikuuta 2005) ja työpaikkoja on 449 (31. joulukuuta 2003).
Nykyinen kerrostalovaltainen asuinalue on rakennettu pääosin 1990-luvun alkupuolella; sitä ennen alue oli lähinnä metsäistä Rastilan ulkoilualuetta. Vanhastaan alue on kuulunut Rastilan (Rastböle) keskiajalta periytyvän kartanon alueisiin, jonka maat Helsingin kaupunki hankki omistukseensa 1950-luvun alussa.
Meri-Rastila rajoittuu maantieteellisesti pohjoisessa Vuotiehen ja metrorataan, lännessä Vartiokylänlahteen, ja idässä Kallahden alueeseen ja etelässä se jatkuu aina Ramsinniemen kärkeen asti. Metroradan pohjoispuolella Meri-Rastilan naapurissa sijaitsee pientalovaltainen Rastila, johon kuuluu myös 2000-luvulla valmistunut Rastilankallion kerrostaloalue. Meri-Rastilan alueeseen kuuluvat pientalo- ja huvila-alueet Ramsinrannassa ja Ramsinniemessä. Ramsinniemessä sijaitsee meren rannalla myös kaksi kokoushotellia: Vuoranta ja Rantapuisto.
Meri-Rastila on yksi Helsingin monikulttuurisimpia alueita. Asukkaiden tulo- ja koulutustaso ovat kaupungin keskiarvoa matalampia. Ramsinrannan rakentamisen myötä asukkaiden keskimääräinen tulo- ja koulutustaso ovat kuitenkin viime vuosina selvästi nousseet. Nykyisin 8 prosentilla 15 vuotta täyttäneistä Meri-Rastilan asukkaista on ylempi korkeakoulututkinto tai tutkijankoulutus.[1]
Meri-Rastilassa Vartiokylänlahden rannalla on laaja ulkoilupuisto, joka käsittää metsää, kallioista merenrantaa sekä niittyalueita Vuosaaren sillan lähistöllä muistumana Rastilan kartanon entisistä pelto- ja laidunalueista.
Meri-Rastilaan pääsee Rastilan ja Vuosaaren metroasemilta busseilla 96 ja 98A. Öisin ajaa yöbussi 96N suoraan Rautatientorilta/Rautatientorille, jolla on viikonloppuisin myös aamuyölähtöjä.
Sisällysluettelo |
Kuvia [muokkaa]
-
Vartiokylänlahtea ja Meri-Rastilan rantaa pienvenesatamineen toukokuussa 2009.
Sivulta puuttuu