Katajanokka
Wikipedia
|
|||
| Helsingin alueellinen jako | |||
| Kaupunginosa nro | 08 | ||
| Suurpiiri | Eteläinen suurpiiri | ||
| Pinta-ala | 0,57 km² | ||
| Väestö | |||
| - Väkiluku | 4 167 (1.1.2005) | ||
| - Väestötiheys | 7 244/km² | ||
| Postinumerot | 00160 | ||
| Osa-alueet | - | ||
| Lähialueet | Kruununhaka, Kaartinkaupunki | ||
Katajanokka (ruots. Skatudden, stadin slangiksi Skatta) on kaupunginosa Helsingin kantakaupungin itärannalla. Se on alkujaan niemi, mutta nykyisin sen erottaa manteresta Katajanokan kanava. Kanavan yli johtaa neljä siltaa, joiden manteren puoleiset päät ovat Kauppatorin ja Aleksanterinkadun itäpään välisellä alueella. Katajanokalla sijaitsevat mm. entinen vankila "Nokka" (Hotelli Katajanokka), Uspenskin katedraali, Katajanokan Kasino, Stora Enson sekä Keskon pääkonttorit, Ulkoasiainministeriö, sekä Viking Linen terminaali ja Kanavaterminaali. Katajanokalle pääsee raitiovaunuilla 4 ja 4T.
Katajanokalla on 4 167 asukasta (2005) ja 5 865 työpaikkaa (2003). Siellä ovat asuneet tai asuvat Aleksis Kivi, Mauno Koivisto, Tellervo Koivisto, Assi Koivisto, Björn Wahlroos, Max Jakobson, Einojuhani Rautavaara, Tapani Raittila, Irma Kukkasjärvi, Tove Jansson, Martti Haavio, Aale Tynni, Matti Salminen, Erik Tawaststjerna, Seppo Heikinheimo, J. Karjalainen, Jari Tervo, Jukka Kuikka Osmo Soininvaara, Tyyni Tuulio, Matti Paavilainen. Katajanokka on Helsingin 8. kaupunginosa. Se kuuluu Vironniemen peruspiiriin ja Eteläiseen suurpiiriin. Katajanokan ja Kruununhaan raja kulkee kanavan luoteisrantaa pitkin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historiaa
1810-30-luvuilla Katajanokan kärkeen rakennettiin Carl Ludvig Engelin ja E. F. Granstedtin suunnittelemia kasarmirakennuksia venäläisen sotaväen käyttöön. 1831 alue annettiin Ensimmäisen suomenmaalaisen meriekipaasin käyttöön, minkä jälkeen kasarmin nimeksi vakiintui Merikasarmi Katajanokan kasarmin sijaan. 1880-luvulla joukko hajotettiin, kun asevelvollisuus alkoi Suomessa. Itsenäistymisen jälkeen Katajanokan kärjessä sijainnut varuskunta-alue oli Suomen puolustusvoimien käytössä, ja siellä sijaitsi Helsingin laivastoasema vuoteen 1958 saakka. Tämän jälkeen Valmetin telakka oli alueen pääasiallinen käyttäjä vuoteen 1975 asti. Merivoimien esikunta toimi yhdessä rakennuksista aina siihen asti, kunnes rappiolle päässeet rakennukset korjattiin 1984-1989 ulkoasiainministeriön käyttöön. Samalla rakennettiin lisärakennuksia, muun muassa Merikasarmin A-rakennuksen toiselle puolelle rakennettiin kopio olemassa olleesta sivurakennuksesta (B-rakennus). Osaksi yhtä uudisrakennuksista on jätetty porttirakennelma vuodelta 1776. Kyseessä on osa tykkipihan muuria, joka oli rakennettu Suomenlinnan rakentamisen kanssa samaan aikaan. Varsinainen muuri purettiin 1980-luvun rakennustöiden yhteydessä). Muu osa rakennuskannasta oli 1800-luvun lopulle saakka etupäässä hökkeleitä ja varastoja. Poikkeuksena olivat Uspenskin katedraali (1868) ja Suomen Rahapajan rakennus (1836) sekä muutama aivan vuosisadan lopulla rakennettu kerrostalo.
Katajanokan "vanha puoli" on rakennettu pääosin 1900-luvun alussa. Suuri osa taloista rakennettiin vain vuosikymmenen aikana, ja ne muodostavat harvinaisen yhtenäisen jugend-arkkitehtuurin kokonaisuuden. Parin toisessa maailmansodassa tuhoutuneen talon tai rakentamattoman tontin uudisrakentaminen on toteutettu melko hyvin ympäristöön sopeutuen. Esimerkiksi arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen suunnittelivat taloista kolme: ensimmäisenä näistä valmistui Tallbergin talo, jonka suunnittelusta järjestetyn kilpailun voitto oli kolmikon ensimmäinen kilpailuvoitto.
Stora Enson (aik. Enso-Gutzeitin) pääkonttori (1962) on akateemikko Alvar Aallon suunnittelema valkoisella marmorilla päällystetty, italialaisista renessanssipalatseista innoituksensa saanut rakennus, jota kuitenkin on kritisoitu. Se näkyy Pohjoisesplanadin päätteenä Kauppatorin suunnasta, joskin rakennuksen erityispiirre on, ettei sillä ikään kuin ole etujulkisivua. Sen tieltä purettiin koristeellinen, punatiilinen Norrménin talo (tai "palatsi"), joka oli rakennettu 1897. Vähemmän tunnettu purettu rakennus on 1913 Uspenskin katedraalin tontille rakennettu Rauhan kappeli (Haminan rauhan 100-vuotismuistoksi), joka tehtiin ilman rakennuslupaa. Se koettiin venäläisen sorron symbolina ja tervattiin 1919 ilmeisesti kansallismielisten ylioppilaiden toimesta. Rakennus purettiin vuotta myöhemmin, koska tervaa oli mahdoton puhdistaa vuolukivestä.
Merikasarmia ympäröivä Katajanokan nykyinen "uusi puoli" oli pitkään suurelta osin rakentamatonta, ja siellä sijaitsi vesilentoasema, joka oli Aeron (nykyinen Finnair) kotikenttä. Aeron lentokoneet operoivat Katajanokalta vuodesta 1924 vuoteen 1936 asti. Alueella oli merivoimien varuskunta ja sotasatama vuoteen 1959 saakka, jolloin ne siirrettiin Upinniemeen. Sen jälkeen alueella toimi Valmetin telakka, kunnes se 1970-luvulla muutti Vuosaareen. Uuden puolen rakentaminen asuntoalueeksi alkoi 1979 ja viimeisiä vapaita tontteja rakennetaan 2006-2009. Alueen kaavoituksessa pyrittiin palaamaan lähiöiden avokortteleista umpikorttelimaiseen ja tiiviiseen kaupunkitilaan. Esimerkiksi aukiotilat pyrittiin mitoittamaan todellisen käyttäjämäärän mukaan tarpeeksi pieniksi. Suunnittelunormien vuoksi rakennustehokkuus jäi kuitenkin vanhaa osaa alhaisemmaksi. Julkisivut määrättiin paikalla muurattaviksi (missä pääosin onnistuttiinkin), vaikka elettiin elementtirakentamisen kulta-aikaa. Talojen julkisivut ovat punatiiltä. Suuri osa taloista kaavoitettiin vuokra- tai hitas-taloiksi, mistä syystä kustannustasosta piti tinkiä. Esimerkiksi pysäköinti piti järjestää maantasoisena. Viimeisimpinä 2007 valmistuneissa taloissa sen sijaan pysäköinti on maan alla.
Katajanokalla on ollut enemmänkin satamatoimintaa lieveilmiöineen – 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin se oli huonomaineista aluetta, jossa harjoitettiin viinan salakauppaa ja "huonoja naisia". Katajanokan Pohjoisrannan ilmettä määrittivät pitkään huolintaliikkeiden suuret makasiinit, jotka on uusittu muuhun käyttöön, mm. ravintola Sipuli toimii nykyisin siellä.
Pohjoisrannalla oli aikoinaan jätelaituri, jossa käymälätuotteet lastattiin proomuihin, joilla ne vietiin maalle peltoja lannoittamaan. Tosin jätteiden kuljettajat kaatoivat välillä lastinsa suoraan mereenkin.[1]
[muokkaa] Suunnitelmia
Katajanokalle oli tarkoitus rakentaa arkkitehtuurin ja muotoilun talo (Armi), jonka suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu vuonna 2001. Rakennus olisi sijoittunut Enso Gutzeitin pääkonttorin viereen, Kanavaterminaalin paikalle. Hankkeelle ei saatu järjestettyä rahoitusta ja sen takana olleiden järjestöjen tiet erkanivat, joten hanke haudattiin lopulta vuonna 2006. Vuonna 2007 esiteltiin ajatus samalla paikalle rakennettavasta Alvar Aallon nimellä ja maineella ratsastavasta hotellista, jonka suunnittelijoiksi toivottiin sveitsiläisarkkitehteja Herzogia ja de Meuronia.
Vuonna 2006 esiteltiin suunnitelma sillan rakentamiseksi Katajanokalta Laajasaloon. Silta olisi tullut raitiovaunujen ja kevyen liikenteen käyttöön. Myöhemmissä versioissa osa sillasta korvattiin tunnelilla ja vaihtoehtoiseksi reitiksi keksittiin Tervasaaren ja Sompasaaren kautta kulkeva linjaus. Silta päätettiin vuonna 2008 toteuttaa tätä reittiä.
[muokkaa] Jäänmurtajat
Suomen jäänmurtajat ovat monitoimimurtajia lukuun ottamatta edelleen kesälevossa Katajanokan rannassa. Monitoimimurtajat tarvitsevat laituritilaa vain varusteiden asennukseen ja varastointiin. Tällaista palvelua niille tarjoaa Kotkan satama.[2] Valmetin Katajanokan telakan toiminnan siirryttyä vähitellen Vuosaareen telakan entinen varustelulaituri vuokrattiin jäänmurtajien käyttöön 24. maaliskuuta 1975. Viimeinen telakalta vesille laskettu alus oli tuotesäiliöalus MT Tebostar 26. huhtikuuta 1974. Aiemminkin yksittäisiä jäänmurtajia oli kesäisin Katajanokan rannoilla. Jäänmurtajat olivat kesäisin hajallaan Helsingin satamissa ennen kuin ne saivat oman jäänmurtajasataman. Esimerkiksi kesällä 1971 jatkettiin vanhaa väliaikaista järjestelyä, jossa kaksi murtajaa oli Jätkäsaaressa, kolme Hietalahdessa ja kolme Valmetin telakan lähellä Katajanokalla.[3] Murtajat kytkettiin kaupungin kaukolämpöverkkoon 10. joulukuuta 1979. Siihen saakka ne olivat tuottaneet itse tarvitsemansa lämmön ja lämpimän veden.[4] Nykyiset jäänmurtajat ovat Kontio, Otso, Voima, Urho ja Sisu. Kesäaikaan laiturissa olevia jäänmurtajia on mahdollista vuokrata myös yksityistilaisuuksiin.
[muokkaa] Satama
Katajanokan eteläinen ranta rakennettiin 1800-luvun lopulla tavaraliikennesatamaksi, joka oli samalla osa Eteläsatamaa. Sinne johti Töölönlahden eteläpuolella sijainneelta ratapihalta alkanut, kaupungin rantoja kiertänyt Helsingin satamarata, joka valmistui 1894. Nykyisin satama on muutettu matkustajaliikennesatamaksi.
Rautatieliikenne Eteläsatamaan ja Katajanokalle päättyi 30. huhtikuuta 1980. Tavarankuljetukseen käytetyn satamaradan liikenne väheni, kun Eteläsatama muuttui pääosin autolauttasatamaksi. Autolauttaliikenteen aloitti 9. heinäkuuta 1974 Tukholmaan lähtenyt M/S Viking 5.[5] Sataman entisen ratapihan paikalla on nykyisin leveä puistokatu, Katajanokanlaituri, jonka varrella sijaitsevia vanhoja makasiinirakennuksia on muutettu muun muassa hotelleiksi ja kongressikeskuksiksi.
Vuonna 1959 pystytettiin viimeiset Katajanokan 14 uudesta 3-jalkaisesta nosturista. Sen jälkeen Katajanokallakin pystyttiin parhaassa tapauksessa käyttämään kahta nosturia laivan jokaista luukkua kohden.[6] Yksi uusista nostureista oli purkamassa S/S Nioben lastia, kun tavaravaunuletka törmäsi nosturin jalkaan paikassa, jossa nosturin ja rautatien kiskot kulkivat ristiin. Nosturi kaatui ja romuttui täysin, mutta onneksi nosturinkuljettaja selviytyi vammoitta.[7] Katajanokan neljä viimeistä satamanosturia purettiin tammikuussa 1986.
Katajanokan satama-alueen vartiointia tehostettiin 3. toukokuuta 1994 lähtien passintarkastuksen ja tullitoiminnan tehostamiseksi. Satama-alueella asioivilla tuli olla mukanaan valokuvallinen henkilökortti. Toukokuun alussa 1997 koko Eteläsataman porttivartiointi siirtyi vartiointiliikkeen hoidettavaksi.
[muokkaa] Katajanokan jugendtaloja
- Aeolus (Selim A. Lindqvist 1903)
- Alanko Linnankatu 2 (1906)
- Bellona (F. Oskar Helenius 1908)
- Eol (Gesellius-Lindgren-Saarinen 1903)
- Fridborg (Gustaf Estlander 1904)
- Helsingfors Borg (Albert Nyberg 1904)
- Högborg Asunto Oy Luotsikatu 11 (Vilho Lekman 1904)
- Kataja (Usko Nyström, Petrelius & Penttilä 1902)
- Katajaniemi (Juho Rinne 1908, valmistunut 1912)
- Katajisto (Edv. Löppönen 1908)
- Klinten As. Oy Luotsikatu 13
- Koitto (Oscar Bomarson ja Bertel Jung 1904)
- Kolmio (K. S. Kallio ja Emil Werner von Essen 1904)
- Kontio (Waldemar Wilenius 1898)
- Laivastokontu (von Essen, Kallio & Ikäläinen 1910)
- Liezen (Georg Wasastjerna ja K. V. Polón 1903, 1905, 1910)
- Linna (von Essen, Kallio & Ikäläinen 1906)
- Louhi (E. Ikäläinen 1902)
- Luotsiola (Vilho Penttilä 1911)
- Norma (von Essen, Kallio & Ikäläinen 1904)
- Oihonna (Albert Nyberg 1905)
- Olofsborg (Gesellius-Lindgren-Saarinen 1903)
- Panu (Georg Wasastjerna ja K. V. Polón 1903)
- Semafor (Bruno Ferdinand Granholm 1903)
- Suomela (K. S. Kallio ja Emil Werner von Essen 1906)
- Tallberg (Gesellius-Lindgren-Saarinen 1897)
- Tuki (Heikki Kaartinen 1903)
- Turso (David Koponen 1907)
- Wellamo (Selim A. Lindqvist 1904)
[muokkaa] Kuvia Katajanokalta
 Kauppiaankatua länteen päin |
 Katajanokan terminaali |
||
 Katajanokka Pohjoisrannasta katsottuna |
 Katajanokkaa |
.jpg) Uspenskin katedraali 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa |
Kauppiaankatua itään päin |
.jpg)
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Tero Halonen: Olofsborg. Katajanokan jugendlinnan vuosisata. Jyväskylä 2002. ISBN 952-5429-03-2.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Vanhan puolen rakennuksia
- Historiallinen katsaus vironniemen peruspiiriin
- Kaupunginmuseon Katajanokka-sivut
- Katajanokan historiaa Ulkoasiainministeriön sivuilla
- Aeron eli Finnairin historiaa
Koordinaatit:
