Senaatintori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Senaatintori
Senatstorget
Senaatintori talvella.
Senaatintori talvella.
Sijainti Helsinki
Kaupunginosa Kruununhaka
Pinnoite kivi[1]
Muistomerkit Aleksanteri II:n patsas
Aiheesta muualla

Senaatintori (ruots. Senatstorget) on Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva tori ja Helsingin historiallinen keskusaukio. Sitä ympäröivät lukuisat arvorakennukset, kuten Helsingin tuomiokirkko, Valtioneuvoston linna ja Helsingin yliopiston päärakennus. Keskellä toria sijaitsee Aleksanteri II:n patsas. Senaatintori tuomiokirkkoineen on Helsingin tunnetuin symboli ja yksi kaupungin suosituimpia turistikohteita. Torin reunoja pitkin kulkevat Aleksanterinkatu, Unioninkatu, Snellmaninkatu sekä pohjoisreunassa Tuomiokirkon portaiden editse Hallituskatu.

Senaatintorin loivat 1800-luvun alkupuoliskolla Helsingin monumentaalikeskustan suunnittelijat, asemakaavoittaja Johan Albrecht Ehrenström ja arkkitehti Carl Ludvig Engel, paikalle missä aiemmin oli sijainnut vaatimaton Suurtori rakennuksineen.

Senaatintori ympäristöineen muodostaa Helsingin vanhan ydinkeskustan. Sen alueella sijaitsevat kantakaupungin vanhimmat rakennukset, kuten 1757 valmistunut Sederholmin talo.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Carl Ludvig Engelin vesivärimaalaus Helsingin vanhasta Suurtorista. Oikealla raatihuone ja vasemmalla päävartio, jonka takaa näkyy Ulrika Eleonoran kirkko. (Maalattu noin vuosina 1816–1818.)

Vanha Suurtori[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin keskusta on sijainnut Senaatintorin alueella siitä lähtien, kun kaupunki vuonna 1640 siirrettiin nykyiselle paikalleen. Nykyisen Senaatintorin kaakkoiskulmassa sijaitsi Ruotsin vallan aikana kaupungin keskustori Suurtori, jota reunustivat kaupungin julkiset rakennukset, raatihuone, triviaalikoulu ja päävartio. Sen eteläreunassa kulki pääkatu Suurkatu (nykyinen Aleksanterinkatu), jonka varrella olivat rikkaimpien porvareiden talot. Torin länsipuolella taas oli kaupungin kirkko, jota ympäröi hautausmaa-alue.

Senaatintorin paikalla ehti sijaita yhteensä kolme kirkkoa. Ensimmäinen oli tiilinen Kristiinan kirkko, joka rakennettiin 1640-luvun lopussa, mutta tuhoutui muun silloisen kaupungin mukana tulipalossa 5. elokuuta 1654. Samalla paloi myös alkuperäinen raatihuone. Kivikirkon tuhouduttua tilalle rakennettiin puinen Pyhän Hengen kirkko. Kaupunki tuhoutui uudelleen Isonvihan aikana, kun Helsingistä vetäytyneet ruotsalaiset joukot toukokuussa 1713 polttivat kaupungin. Rauhan tultua rakennettiin Ulrika Eleonoran kirkko, joka vihittiin käyttöön vuonna 1727.[2]

1800-luvun alussa Suurtorin alue oli asussa, jonka se oli saanut edellisen vuosisadan aikana, kaupungin maan tasalle tuhonneen Isonvihan jälkeen. Vaikka kaupunki koostui lähes kokonaan puutaloista, tärkeimmät julkiset rakennukset ja rikkaimpien porvarien talot olivat jo kiveä. Toria hallitsi kaksi kivirakennusta, raatihuone (1804) sen pohjoisreunassa ja triviaalikoulu (1759) itäreunassa. Torin länsireunalla oli matala päävartiorakennus, jonka takaa alkoi hautausmaa-alue. Hautausmaalla kohonnut Ulrika Eleonoran kirkko oli puinen mansardikattoinen ristikirkko, joka oli saanut nimensä Ruotsin kuningattaren mukaan. Kirkkomaa oli tullut täyteen 1780-luvun lopulla, mutta vanhoihin perhehautoihin haudattiin yhä 1800-luvun alussa[3]. Suurkadun varrella torin eteläpuolella oli rivi kivisiä kauppiastaloja, kuten Sederholmin talo ja Bockin talo.

Johan Albrecht Ehrenström ja Senaatintorin suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Helsingistä oli 1812 tehty Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki, siitä ryhdyttiin rakentamaan edustuskelpoista hallintokaupunkia. Tehtävän saivat helsinkiläissyntyinen hovimies Johan Albrecht Ehrenström ja saksalainen arkkitehti Carl Ludvig Engel. Ehrenström toimi Helsingin uudelleenrakennuskomitean johtajana ja piirsi kaupungille uuden, uusklassismin ihanteiden mukaisen ruutuasemakaavan, kun taas Engel suunnitteli tärkeimmät rakennukset.

Ehrenströmin suunnitteleman uuden Helsingin keskipisteenä oli monumentaaliaukio Senaatintori, joka sijoitettiin vanhan Suurtorin paikalle. Aiemmin Suurtorilla harjoitettu torikauppa siirrettiin Kauppatorille ja Senaatintorista tehtiin puhtaasti edustuksellinen tila. Uutta aukiota suunnitellessaan Ehrenström otti vaikutteita uusklassiseen tyyliin toteutetuista eurooppalaisista aukioista, ennen kaikkea Tukholman Kustaa Aadolfin torista. Näiden esikuvien mukaisesti Ehrenström korosti symmetriaa, niin että torin pohjoisreunan tuli olla mittasuhteiltaan symmetrinen, ja myös torin itä- ja länsilaidoille sijoitettavien rakennusten tuli olla julkisivuiltaan symmetriset.

Ehrenströmin alkuperäinen hahmotelma Senaatintoriksi poikkesi lopulta toteutuneesta versiosta. Hän säästi vanhan raatihuoneen torin koilliskulmassa, tosin uusklassiseksi muokattuna, ja sijoitti sen symmetriseksi vastapariksi torin luoteiskulmaan postitalon. Nämä rakennukset yhdisti toisiinsa pitkä ja matala päävartio, ja niiden takana torin pohjoispuolisella kalliolla kohosi luterilainen pääkirkko. Torin itäreunaan Ehrenström sijoitti Senaatintalon ja länsireunaan kenraalikuvernöörin palatsin. Eteläreunan vanhat porvaristalot saivat jäädä, mutta niiden julkisivut tuli modernisoida jotta ne istuisivat torin uusklassiseen miljööseen.

Carl Ludvig Engel ja Senaatintorin rakentaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivipiirros Senaatintorista vuodelta 1838. Suurkirkon edessä näkyvä päävartio purettiin hieman myöhemmin monumentaalisen portaikon tieltä.

Senaatintorin rakentaminen merkitsi kaupungin vanhan keskustan hävittämistä. Vanhat julkiset rakennukset Ulriika Eleonooran kirkkoa myöten purettiin vuonna 1827 uuden kirkkorakennuksen (nykyinen Vanha kirkko) valmistuttua, ja Suurtorin ja hautausmaan alue tasoitettiin uuden torin pohjaksi. Hautausmaan vainajia ei siirretty, joten 1600- ja 1700-lukujen helsinkiläisten haudat ovat edelleen torin ja Aleksanterinkadun alla. Luita on tullut esiin vielä 2000-luvullakin rakennustöiden yhteydessä.[4] Vaikka Ehrenström oli alkuperäisessä suunnitelmassaan säästänyt raatihuoneen, sen säilyttäminen koettiin nopeasti ongelmalliseksi, ja se hävitettiin 1830-luvun lopussa eli heti kun kaupungin hallinto pääsi muuttamaan uusiin tiloihin.

Engelin ensimmäinen työ Senaatintorilla oli sen etelälaidan vanhoihin porvaristaloihin kuuluneen Bockin talon uudistaminen väliaikaiseksi 1816–1819 kenraalikuvernöörin palatsiksi. Muutkin porvaristalot modernisoitiin Engelin suunnitelmien mukaan. Vuonna 1819 valmistui torin pohjoisreunaan pitkä ja matala päävartiorakennus. Ensimmäinen todellinen voimainponnistus Engelille oli kuitenkin vuosina 1818–1820 rakennetun Senaatintalon suunnittelu. Se oli ensimmäinen torin varrelle suunnitelluista kolmesta monumentaalirakennuksesta, ja sen tuli määritellä koko aukion lopullinen arkkitehtoninen luonne. Engel oli tyytyväinen lopputulokseen ja viittasi myöhemmin Senaatintaloon mestariteoksenaan.

Vuonna 1828 yliopisto määrättiin siirtymään Turusta Helsinkiin. Senaatintorin länsireuna oli alun perin varattu kenraalikuvernöörin palatsille, mutta koska väliaikaiseksi palatsiksi tarkoitetun Bockin talon katsottiin riittävän kenraalikuvernöörille, torin länsireuna päätettiin varata yliopistolle. Yliopiston päärakennus valmistui 1832, ja Ehrenströmin symmetriasäännösten mukaisesti sen julkisivu oli identtinen vastapäisen Senaatintalon kanssa. Päärakennuksen pohjoispuoliseen kortteliin valmistui 1840 yliopiston kirjasto.

Senaatintorin rakennuksista viimeisenä valmistui sen pohjoispuoliselle kalliolle sijoitettu luterilainen pääkirkko. Engel suunnitteli kirkkoa vuosikymmenen ajan ja hioi sen tyylin mahdollisimman elegantiksi ja pelkistetyksi. Kirkon ilme kuitenkin muuttui ratkaisevasti vuonna 1830 aloitettujen, kaksi vuosikymmentä kestäneiden rakennustöiden aikana. Keisari Nikolai I kävi henkilökohtaisesti tarkastamassa rakennustöiden etenemistä kesäkuussa 1833. Hänen käskystään ja Engelin harmiksi kirkon eteen rakennettiin Senaatintorille laskeutuvat monumentaaliportaat, joiden tieltä purettiin päävartiorakennus. Tämä rikkoi Ehrenströmin ja Engelin alkuperäisen suunnitelman, jonka mukaan torin tuli olla suljetun rakennusmassan reunustama joka suunnalta. Engelin kuoltua vuonna 1840 kirkon rakennustöitä ryhtyi johtamaan Ernst Bernhard Lohrmann, joka teki sen piirustuksiin lisää muutoksia. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1852, jolloin Senaatintorin alkuperäisen rakennusvaiheen voidaan katsoa päättyneen.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Senaatintori on suosittu turistikohde, ja lämpimillä ilmoilla kirkon portaat ovat suosittu istuskelupaikka myös paikallisille. Aivan Senaatintorin vieressä ovat niin ikään suositut kohteet Kauppatori, Esplanadin puisto ja Uspenskin katedraali. Joulun aikoihin Senaatintorilla järjestetään Tuomaan Markkinat.[5]

Osana kaupungin vanhan keskustan elävöittämistoimia on Senaatintorilla korjattu viime vuosina vanhoja arvokiinteistöjä ravintola- ja muuhun liiketoimintaan. Torin eteläpuolella sijaitsevat niin kutsutut torikorttelit. [6][7]

Panoraama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennukset: vasemmalla Helsingin yliopiston päärakennus, keskellä Helsingin tuomiokirkko ja oikealla valtioneuvoston linna.

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pehkonen, Marja: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta (Narinkka-sarja). Helsingin kaupunginmuseo, 2008. ISBN 978-952-223-283-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Aukiot Helsingin karttapalvelu. Viitattu 2.10.2023.
  2. ↑ Pehkonen 2008, s. 29–30, 32–33
  3. ↑ Pehkonen 2008, s. 34, 36.
  4. ↑ Pehkonen 2008, s. 28–29, 36.
  5. ↑ Tuomaan Markkinat Stadissa. Viitattu 16.1.2024.
  6. ↑ Torikorttelit Helsingin Leijona Oy. Arkistoitu 17.8.2013. Viitattu 28.9.2012.
  7. ↑ Torikorttelit, Kiinteistökehityssuunnitelma, Yhteenveto (pdf) 10.6.2009. Helsingin kaupunki. Viitattu 29.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Senaatintori&oldid=22117474”