Litorinameri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaavakuva Litorinameren laajuudesta 7000 vuotta sitten

Litorinameri oli Itämeren nykyistä suolaisempi ja jonkin verran laajempi varhaisvaihe Ancylusjärven jälkeen noin 8 500 – 4 000/2 000 vuotta sitten.

Litorinameri syntyi, kun jääkauden jälkeinen valtameren pinnan nousu ylti Tanskan salmien tasolle, ja niiden kohdalle syntyi uomia, joista aiemmin makeaan Ancylusjärveen pääsi suolaista vettä. Litorinakauden aikana Tanskan salmista muodostui syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, ja tämän takia meri oli huomattavasti nykyistä suolaisempi. Litorinakausi on jääkauden jälkeisen ajan merellisin vaihe Itämeren historiassa. Litorinameren aikana myös ilmasto Suomessa oli pari astetta nykyistä lämpimämpi ja kasvillisuutena lehtipuita nykyistä enemmän. Kauden alussa oli lämmin, kostea atlanttinen ilmasto, joka viileni kauden loppupuolella nykyistä viileämmäksi subboreaaliseksi.

Litorinakotilo (Littorina littorea) oli yleinen Litorinameressä ja on antanut sille nimensä

Litorinameri oli nykyistä Itämerta jonkin verran laajempi. Merivaihe on saanut nimensä litorinakotilosta, joka viihtyy suolaisessa vedessä. Litorinakaudella kotilo yleistyi koko Itämeren alueella. Nykyisin, suolapitoisuuden laskettua Tanskan salmien madalluttua maankohoamisen vaikutuksesta, litorinakotiloa tavataan lähinnä Tanskan Bornholmin eteläpuolella. Litorinamerta seurasi Post-Litorinameri eli nykyinen Itämeri.

Pohjanmaalla tavataan yleisesti ns. alunamaita, jotka ovat Litorinameren aikaan muodostuneita sulfidipitoisia savikkoja. Nämä savikot aiheuttavat ongelmia sadevesien hapettaessa sulfideja rikkihapoksi, joka puolestaan alentaa vesistöjen pH:ta ja liuottaa metalleja. Sateen jälkeen tapahtuva äkkinäinen veden happamoituminen on aiheuttanut mm. kalakuolemia Kyrönjoen alueella.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]