Haka (rakennusliike)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Haka Oy oli Osuuskunta Eka-yhtymään kuulunut valtakunnallinen rakennuttaja- ja rakennusyritys. Hakalla oli tärkeä rooli muun muassa pääkaupunkiseudun lähiörakentamisessa 1960- ja 1970-luvuilla, ja 1980-luvulla siitä kasvoi maan suurin rakennusliike.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakan perusta on vasemmistolaisessa osuustoimintaliikkeessä, jo vuonna 1923 heräsi Kulutusosuuskuntien Keskusliitossa ajatus sosiaalisen asuntotuotannon käynnistämiseksi. Rakennusyhtiö perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1938 nimellä Helsingin Asuntokeskuskunta Haka, seuraavana vuonna pohjoiseen perustettiin erillinen Kemin Haka.[1] Pyrkimys oli tuoda edistysmielisen osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti luotettavuutta ja vakautta usein epävarmalla pohjalla toimineiden yrittäjien hallitsemille rakennusurakointimarkkinoille. Tavoitteena oli myös helpottaa Helsingin silloista asuntokurjuutta, mitä alleviivasi Asuntoreformiyhdistyksen symbolinen mukanaolo Hakan perustajaomistajien joukossa Elannon ja muiden Osuustukkukaupan omistaneiden osuusliikkeiden rinnalla.

Paikallisyhdistysten aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakan ensimmäinen kohde ja läpimurtotyö oli Helsingille myönnettyjen vuoden (1940) olympiakisojen Käpylän olympiakylän rakentaminen. Rakentaminen aloitettiin vuonna 1938, joskin kohde valmistui vasta vuoden 1952 olympialaisiin.[1]

Haka levisi nopeasti valtakunnalliseksi Haka-rakennuttajayhdistysten avulla; yhdistykset olivat hallinnollisesti erillisiä, talkoovoimin toimineita paikallisia organisaatioita. Useilla paikkakunnilla kunnat tulivat jo alkuvaiheessa toimintaan mukaan, usein esimerkiksi kunnanjohtaja tai paikallisen osuuspankin johtaja työskenteli oman toimensa ohessa yhdistyksen johdossa. Valtakunnallisesti toimintaa koordinoi Kulutusosuuskuntien keskusliiton Asunto-osasto.[1][2]

Aravalain tultu voimaan 1949 Hakan asuntotuotanto kasvoi voimakkaasti. 1950-luulla Haka sai rakennettavakseen 1 200 asuntoa Helsingin Roihuvuoreen. Puistomaista, maastoa mukailevaa toteutusta pidettiin onnistuneena. Hankkeessa Haka testasi myös määrätietoisesti kehittämäänsä uutta rakennustekniikkaa, puhdasbetonivalua kasettimuoteilla, jonka yhteydessä voitiin käyttää yksikerroksista sisärappausta.[1] Vuosikymmenen lopussa Haka sai Helsingin kaupungilta rakennettavakseen Pihlajamäen yhteisesti Saton kanssa. Tonttien jakokuvio säilyi kymmeniä vuosia ja laajeni myös muihin kaupunkeihin; Haka ja Sato jakoivat kaupunkien asuntorakennusmaat, eikä muilla yhtiöillä ollut mahdollisuutta päästä mukaan tuotantoon.

Pelkolan ja lähiörakentamisen aika 1960- ja 1970-luvuilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1959 suurimman paikallisorganisaation, Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan toimitusjohtajaksi valittiin insinööri ja lakimies Antti Pelkola. Pelkola johti Hakaa seuraavat 23 vuotta, ja nousi 1960-luvulla yhdeksi rakennusalan keskeisistä vaikuttajista. Hänen vahva näkemyksensä tehokkaasta aluerakentamisesta ja suurista, tiheään rakennetuista lähiöistä olivat täysin vastakkaisia esimerkiksi Heikki von Hertzenin kannattamille puutarhakaupunkilähiöille. Hakasta muodostuikin rationaalista tehokkuutta ja rakennuttajan ohjausta korostava aatteellinen vastapooli puutarhakaupunki-ideologialle ja Asuntosäätiölle.[3]

Pelkolan johdolla Haka ryhtyi maanhankintaan aluerakennushankkeita varten. Huomattavimmat hankkeet olivat Helsingin Pihlajamäki, Roihuvuori ja erityisesti Espoon Matinkylä[4] Haka hankki omistukseensa Matinkylän maat 1965. Kunta oli tarjonnut aikaisemmin 100 000 m² suuruista kaavoitussopimusta eri urakoitsijoille, Hakan kanssa solmittu sopimus käsitti kerrosalaa 200 000 neliötä, ja myöhemmin sopimuksen kohteen asemakaava laajennettiin peräti 450 000 m²:iin. Matinkylä oli monella tapaa Hakalla käännekohta: siinä kehitettiin elementtitekniikkaa, tiukkaa suunnittelun ohjausta ja laajamittaista aluerakentamista. 1960-luvun alussa Haka kehittyi systemaattisen elementtituotannon myötä suurtuotantoa harjoittavaksi aluerakentajaksi.[5]

1960-luvulle tultaessa toiminnassa oli mukana lähes 50 erillistä paikallisjärjestöä, eikä laajentunutta toimintaa voitu enää hoitaa vapaaehtoisvoimin. Asunto-osasto otti hoitaakseen rahoitus- ja urakkakilpailujärjestelyt keskitetysti.[1]

Suomen suurin rakennusliike[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suuren mittakaavan aluerakentaminen nosti Hakan 1960-luvulla Suomen suurimpien rakentajien joukkoon. Yksi merkittävistä kohteista oli Näsinneula 1970-71. Aluerakentaminen jatkui viennillä: Haka oli vuonna 1972 Neuvostoliiton markkinoita varten perustetun Finn-Stroi-yhtymän perustajajäsen. Finn-Stroin kautta Haka urakoi muun muassa Enson ja Kostamuksen työmaita vuosina 1972–1988. Vuosikymmenen lopulla viennin osuus oli jo neljännes liikevaihdosta. Kasvua haettiin myös yritysostoilla 1970-luvun loppupuolelta koko 1980-luvun ajan. Tällöin Hakan omistukseen siirtyivät mm. tamperelainen, Keskustapuolueeseen yhdistettyjen lahjusoikeudenkäyntien vuoksi kuuluisaksi tullut Rakennusliike Noppa vuonna 1984 ja yhdeksi Suomen suurimmista rakennusliikkeistä kasvanut lappeenrantalainen Mattinen & Niemelä vuonna 1985. [6] Yrityskauppojen myötä Haka siirtyi myös urakoimaan maa-ja vesirakentamista, josta se kuitenkin kärsi suuria tappioita. Haka harjoitti myös kiinteistöliiketoimintaa.[7]

1970-luvulla Hakan jäseniksi tulivat myös SAK ja suurimmat ammattiliitot. Valtakunnallisuus noteerattiin vuonna 1975, kun nimeksi tuli Rakennuskunta Haka. Vuonna 1989 hylättiin osuuskuntamuoto, ja yritys muutettiin osakeyhtiöksi nimeltään Haka Oy. Omistajat olivat EKA (osuus 70 %), Elanto (20 %) ja Suomen työväen säästöpankki (10 %).[7] Tuolloin Haka oli jo noussut maan suurimmaksi rakennusliikkeeksi.

Rakennusalan romahdus ja Hakan konkurssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopun huippusuhdanteen jälkeen Suomen 1990-luvun alun laman myötä Suomen rakennustuotanto romahti 1990-luvun alkuvuosina. Hakan johto tiesi jo vuonna 1991 yhtiön olevan sitoutunut tulevina vuosina niin raskaasti tappiollisiin urakoihin, että konkurssi oli mahdollinen 1994 ellei tilanne kääntyisi. EKAn huono taloudellinen tilanne vaikeutti Hakan asemaa entisestään. Vuoden 1991 tulos oli näennäisesti positiivinen, mutta yhtiöllä oli yli tuhat myymätöntä asuntoa. Yhtiön toimitusjohtaja Pertti Naulapää erotettiin maaliskuussa 1992, ja häntä seurannut Eero Rantala sai lähteä pian pestin aloittamisen jälkeen. Rantalan seuraaja oli Eero Makkonen. Vuosi 1992 oli 250 miljoonaa markkaa tappiollinen ja 1993 tappiota tuli lisää lähes miljardi markkaa. EKAn vaikeuksien myötä Hakan osakkeet olivat 1993 lähtien rahoittajapankkien hallussa. Rahoittajien lopetettua lainoituksen vuoden 1994 alussa Haka haki itsensä konkurssiin 15. maaliskuuta.[8]

Hakan konkurssi 1994 oli Suomen yrityshistorian suurimpia. Valvottavien saatavien arvo nykyrahassa oli 6 miljardia euroa ja Hakassa sekä sen omistamissa yhtiöissä oli 3 200 työntekijää. Rahoittajista SYP kärsi 450 miljoonan, Postipankki 300 miljoonan, KOP 200 miljoonan ja Valtion vakuusrahasto STS:n kautta 400 miljoonan markan luottotappiot. Hakan rakennushankkeita ryhtyi jatkamaan ruotsalainen Skanska, joka palkkasi käytännössä yrityksen koko johdon perustamaansa tytäryhtiöön.

Hakan konkurssin jälkiselvittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto saapumassa rakennusliike Haka Oy:n ja sen tytäryhtiöiden konkurssipesiin kytkeytyvien rikosepäilyjen käsittelyn valmisteluistuntoon Helsingin käräjäoikeuteen.

Konkurssipesän hoitajien väärinkäytöksistä tehtiin poliisille tutkintapyyntö jo vuonna 1998, mutta poliisi keskeytti tutkinnan. Toisen, vuonna 2002 tehdyn tutkintapyynnön selvittely johti syytteisiin.

Käräjäoikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käräjäoikeus tuomitsi kaksi työntekijää konkurssipesän kiinteistöjen myynnistä alihintaan ja välistä itselle kerätyistä palkkioista vuosina 1996-1997. Päätekijät saivat rangaistukseksi kolme ja neljä vuotta vankeutta. Kaikkiaan tuomittuja oli 13. Kaikki valittivat hovioikeuteen.[9]

Pesän myynnille ei ollut kiirettä, sillä kestoksi oli määritelty 10 vuotta. Paras omaisuus myytiin vuosina 1994–1995 ja osa huonohintaisemmista kiinteistöistä myytiin hinnalla millä hyvänsä. Myynnissä suosittiin kavereita ja lähipiiriä.[9]

Hovioikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hakan konkurssipesää käsiteltiin hovioikeudessa helmikuussa 2008. Konkurssi oli suurin rakennusalan konkurssi Suomessa. Oikeudessa käsiteltiin tapauksia, joissa myytiin tai vaihdettiin lähes sata kohdetta.[9]

Hovioikeuden päätös asiassa saatiin heinäkuussa 2008. Oikeus totesi että omaisuutta myytiin selvästi käypää hintaa halvemmalla. Kiinteistöyksikön johtaja sai palkkioita alihinnoitelluista kaupoista. Pesänhoitajia erehdytettiin, jotta he hyväksyisivät kaupat.[10]

Kiinteistöyksikön johtaja tuomittiin törkeistä petoksista ja törkeästä kavalluksesta ehdottomaan vankeuteen 3 vuodeksi 8 kuukaudeksi. Toinen pääsyytetty, hänen alaisensa, sai vuotta lyhyemmän rangaistuksen. Kolmas kiinteistöyksikössä työskennellyt syytetty tuomittiin puoleksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Vahingonkorvauksia kaksi pääsyytettyä tuomittiin maksamaan 1,3 ja 0,7 miljoonaa euroa. Neljä konkurssipesältä alihintaisia kiinteistöjä ostanutta henkilöä tuomittiin eripituisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Kahden konkurssipesältä kiinteistöjä ostaneen syytetyn osalta syytteet hylättiin. [10]

Hakan rakentamia alueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Merihakaan kesällä 2005.
Kerrostaloja Kotikonnuntien varrella.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääkaupunkiseudulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antti Tuuri: Linnuille pesänsä, ketuille kolonsa. Suomen Rakennuslehti Oy, 1998. ISBN 951-664-020-6.
  • Johanna Hankonen: Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Tampere: Gaudeamus, 1994. ISBN 951-662-610-6.
  • Mikko Paakkanen: Hovioikeus alensi tuomioita Hakan konkurssipesien petoksista, Helsingin Sanomat/Kotimaa, 5.7.2008. HS Arkisto (maksullinen)
  • SKDL:n liittoneuvosto: Osuuskauppapolitiikan suuntaviivat, Johdanto Pohtiva, poliittisten ohjelmien tietovaranto. 4-5.12.1965. Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto FSD, Tampereen yliopisto. Viitattu 17.12.2007.
  • Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1985. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-07992-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Tuuri 1998, s. 47–49
  2. SKDL 1965
  3. Hankonen 1994, s. 442
  4. Tuuri 1998, s. 80–82
  5. Hankonen 1994, s. 443–447
  6. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1985, s. 95.
  7. a b Tuuri 1998, s. 119–120
  8. Tuuri 1998, s. 123–127
  9. a b c Hakan konkurssipesän kaupoista vaaditaan pitkiä rangaistuksia, Helsingin Sanomat 27.2.2008 A9
  10. a b Paakkanen/HS 5.7.2008
  11. a b c d e f g h i j Riitta Astikainen, Riitta Heiskanen & Raija Kaikkonen: Elämää lähiössä, s. 266–270. Helsingin Sanomat, Helsinki 1997.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • L. Hämäläinen & U. Kivelä: Rakentavasti 50 vuotta. Haka. Helsinki 1988. ISBN 951-99972-7-X
  • U. Luukko: Rakentajan elämänkaari. Helsingin Hakan noususta Haka-konsernin tuhoon 1938–1994. Keuruu 2000. ISBN 951-1-17030-9
  • P. Naulapää: HAKA. Jyväskylä 1996. ISBN 9529687915