Helsingin suuri alueliitos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Helsingin suuri alueliitos tarkoittaa vuonna 1946 tapahtunutta Helsingin alueen laajentamista.

Alueliitos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alueliitoksessa 1. tammikuuta 1946 Helsinkiin liitettiin Helsingin maalaiskunnasta muun muassa Tali, Pitäjänmäki, Konala, Pakila, Tuomarinkylä, Suutarila, Pukinmäki, Malmi, Tapanila, Puistola, Viikki, Puotila, Mellunkylä, Herttoniemi, Herttoniemeen tuolloin kuulunut Roihuvuoren alue, Laajasalo ja Santahamina sekä osia Kaarelasta, Helsingin pitäjän kirkonkylästä ja Tikkurilasta. Lisäksi Helsinkiin liitettiin silloinen Haagan kauppala sekä Huopalahden, Kulosaaren ja Oulunkylän kunnat. Huopalahden kuntaan kuuluivat muun muassa Lauttasaari ja Munkkiniemi.

Alueliitosta oli valmisteltu 1920-luvulta saakka. Kaupungin alue kasvoi liitoksessa noin kahdeksankertaiseksi.[1] Samalla maalaiskunta menetti suurimmat taajamansa, hallinnollisen keskuksensa (Malmi), kolmanneksen pinta-alastaan ja yli kaksi kolmasosaa asukkaistaan.[1][2]

Vuosaari jäi vuoden 1946 alueliitoksessa vielä osaksi Helsingin maalaiskuntaa. Vuosaari liitettiin Helsinkiin vasta vuonna 1966.

Syyt esikaupunkien syntyyn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutuksen leviäminen 1900-luvun alussa Helsinkiä ympäröivälle maaseudulle johtui kaupungissa vallinneesta asuntopulasta, kehnoista asunto-oloista ja korkeista vuokrista. Varsinkin vähävaraisempia ihmisiä muutto esikaupunkiin houkutteli, vaikka asumisen taso siellä oli alempi kuin kaupungissa. Useimmissa esikaupungeissa ei ollut hyväkuntoisia katuja, ei vesi- eikä viemärijohtoja ja sähkö- ja kaasulaitoksen palvelutkaan eivät ulottuneet joka kolkkaan. Vastapainona oli se, että asuminen esikaupungissa oli halvempaa ja viihtyisämpää. Monia maaseudulta kaupunkiin muuttaneita ihmisiä houkutteli myös se, että esikaupungissa oli mahdollisuus viljellä pientä puutarhapalstaa.

Moni sellainenkin helsinkiläinen, jolle korkea vuokra ei ollut este kaupungissa asumiselle, halusi muuttaa tilavampaan omakotitaloon esikaupunkiin. Helsingin kunnallispolitiikalle oli ominaista, että suosittiin yksipuolisesti korkeita kerrostaloja. Yksi- ja kaksikerroksiset asuintalot alkoivat väistyä kaupungista 1880- ja 1890-luvuilla. Poikkeuksina olivat muutamat kaupungin laita-alueet kuten matalasti rakennettu Eira, jolle vahvistettiin asemakaava 1908, sekä kaupungin pohjoisosiin rakennetut, muusta kaupungirakenteesta erillään sijainneet pientaloalueet kuten Kumpula ja Puu-Käpylä.

Puutarhan ympäröivä yhdenperheentalo edusti korkeampaa asumis- ja elintasoa, minkä vuoksi sellainen houkutteli varakkaampiakin kaupunkilaisia. Vilkas tonttien kysyntä huvilakaupungeissa sai yksityiset yrittäjätkin ottamaan asian omakseen. Näin syntyi yrityksiä, jotka ostivat maata, jakoivat sen asuntotonteiksi ja myivät tontit halukkaille muuttajilla. Näin kaupungin ympäristöön syntyi omakoti- ja huvilayhdyskuntia.[3]

Taajaväkisten yhdyskuntien synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisinä esikaupunkeina syntyivät Hermanni, Toukola ja Pasila. Esikaupunkien ilmestyminen kaupungin rajoille synnytti ajatuksen luoda kaupunkien ja maalaiskuntien hallinnon välimuoto. Helsingin esikaupunkikysymys johti vuoden 1894 valtiopäivillä tehtyyn aloitteeseen komitean asettamisesta tutkimaan asiaa. Komitea sai mietintönsä valmiiksi 1896. Asetus taajaväkisten maalaisyhdyskuntien järjestämisestä annettiin 15. kesäkuuta 1898. Yhdyskuntien mallisäännöt laati protokollasihteeri K. J. Ståhlberg. Vähitellen syntyi useita taajaväkisiä yhdyskuntia: Haaga, Oulunkylä, Pakinkylä, Pukinmäki, Kulosaari, Tikkurila, Pasila, Munkkiniemi, MalmiTapaninkylä, Pitäjänmäki, Degerö, Lauttasaari, Herttuanniemi ja Puodinkylä.[4] Näistä Pasila kuitenkin liitettiin Helsinkiin jo vuonna 1910, Hermanni ja Toukola jo sitä ennen.

Esikaupunkeja omiksi kunniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikaupunkien kasvaessa niiden kunnallisten tehtävien hoito haluttiin järjestää siten, että niistä tehtiin itsenäisiä kuntia. Huopalahden kunta erotettiin Helsingin maalaiskunnasta 1920, Oulunkylän maalaiskunta 1921 ja Kulosaaren maalaiskunta 1922. Haagan kauppala erosi Huopalahden kunnasta 1923.

Joulukuussa 1917 tehtiin Helsingin maalaiskunnan valtuustossa aloite Malminkylän ja Tapanilankylän muodostamiseksi Malmi–Tapanila-nimiseksi kauppalaksi. Asiaa selviteltiin useita vuosia, mutta se jäi ratkaisematta, kun alettiin selvittää esikaupunkien liittämistä Helsinkiin.

Espoon maalaiskunnan alueelle perustettu Kauniaisten kauppala aloitti toimintansa vuoden 1920 alussa. Kauniaisten itsenäistyminen toimi kannustimena, kun Leppävaaran asemanseudun asukkaat ryhtyivät neuvottelemaan eroamisestaan Espoon kunnasta. Aloite itsenäisestä Leppävaarasta ei koskaan johtanut tuloksiin, mutta sekin muodostettiin taajaväkiseksi yhdyskunnaksi. Myös itsenäisen Suomenlinnan kunnan perustamista selviteltiin, sillä pääsaaret jakautuivat kahteen kuntaan, Helsingin kaupunkiin ja Helsingin maalaiskuntaan, rajan kulkiessa Kuninkaansalmen kautta. Tämäkään selvitystyö ei johtanut tuloksiin.[5]

Esikaupunkien asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikaupunkien kaupunkilaiselinkeinojen varassa elävä väestö oli asettunut asumaan maanviljelijöiden asunsijoille. Vuonna 1930 esikaupungeissa asui 35 344 henkilöä ja niissä oli 5 916 rakennettua kiinteistöä. Helsingin omistuksessa oli 5 173 hehtaaria esikaupunkien maata.

Esikaupunkien asukkaiden tarpeet ja harrastukset poikkesivat suuresti maanviljelijäväestön tarpeista ja harrastuksista. Kaupungin talouspiiriin kuuluvien eri osien keskittämistä saman kunnan hallintaan pidettiin monessa suhteessa välttämättömänä. Tämä ilmeni erityisesti asemakaavoituksessa ja rakennustoiminnassa. Haluttiin, että asutuksen laajeneminen tapahtui keskitetyn johdon alaisena ja siten, ettei rakentaminen muodostu esteeksi järjestetyn asutuksen kehittymiselle. Ei myöskään haluttu, että esikaupunkeihin vakiintuu kaupunkia alempi elin- ja asumistaso.

Muutamat esikaupungit kuten Kulosaari ja Munkkiniemi olivat lähinnä varakkaiden asuntoalueita, mutta useimmissa muissa asukkaiden kesimääräinen tulotaso oli alempi kuin itse kaupungissa. Vuoden 1930 väestölaskennan mukaan 6 100 esikaupunkialueen asukasta kävi Helsingissä töissä. Tämä oli 33 prosenttia esikaupunkien työntekijöiden määrästä. he työskentelivät pienipalkkaisissa töissä ja he olivat muuttaneet esikaupunkeihin halvempien elinkustannusten, erityisesti asumiskustannusten houkuttelemina. Kaupunkiväestöön verrattuna heistä oli suurempi osa perheellisiä ja useampilapsisia. Esikaupunkien väestö oli taloussuhdanteiden vaihtelulle tuntuvasti alttiimpia kuin varsinainen kaupunkiväestö. Pulakausina he joutuivat kaupunkilaisia nopeammin työttömiksi ja julkisen huollon piiriin.

Esikaupunkien huoltomenot kuten köyhäinhoito, lastensuojelu, sairaanhoito ja työttömyyshuolto rasittivat kuntia kaupunkikuntaa enemmän, sillä kaupungeilla oli laajempi verotuspohja. Epäsuhta huoltomenojen ja verotuspohjan välillä kärjistyi pula-aikoina, jolloin huoltomenot kasvoivat ja verotetut tulot laskivat.[6]

Helsingin maalaiskunnan olot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin maalaiskunta oli kaupungin ympäristön kunnista se, jonka oloja esikaupunkiasutus oli eniten muuttanut. Esikaupunkien väestö oli kunnassa selvänä enemmistönä ja valtuuston 41 jäsenestä vain 10 edusti varsinaista maanviljelijäväestöä. Maalaiskunta ei enää ollut maanviljelijöiden itsehallintoyhdyskunta. Viljelijät valittivat, että esikaupunkiväestö rasitti kunnan taloutta. Esimerkiksi 1932 köyhäinhoidon osuus kunnan saamista verotuloista oli 42,8 prosenttia. Vuonna 1934 köyhäinhoidon ja varatöiden menot olivat 49,5 % menojen loppusummasta.[7]

Maalaiskunnan taloudellinen asema ei sallinut varojen käyttämistä esikaupunkien erikoistarpeisiin. Kunta myös laiminlöi esikaupunkien olojen järjestelyä.[8]

Helsingin maalaiskunta piti kunnassa olevia köyhien työläisten asuttamia esikaupunkialueita uhkana taloudelleen. Se teki 1919 valtioneuvostolle esityksen, että esikaupungit liitettäisiin Helsinkiin. Asiaa edisti myös se, että Helsinki oli aloittanut 1917 maanostot Pukinmäestä, Tuomarinkylästä ja Pakilasta. Maanhankinta jatkui 1920- ja 1930-luvuilla.

Helsingin kaupunginvaltuusto asetti 1920 viisijäsenisen valtuuskunnan selvittelemään lähialueiden liittämistä kaupunkiin. Valtuuskunta neuvotteli myös ympäristökuntien valtuustojen edustajien kanssa liitosalueen sopivista rajoista. Valtuuskunta kokosi laajan aineiston, mutta sen työ pysähtyi 1923 johtamatta lopulliseen ehdotukseen.

Valtioneuvosto päätti 1928 keskittää selvitystyön yhdelle henkilölle. Selvitysmieheksi valittiin kunnallisen keskustoimiston johtaja ja Suomen kaupunkiliiton sihteeri, maisteri Yrjö Harvia. Laaja mietintö valmistui 1936 kahtena osana ja lausuntoja sisältävä kolmas osa ilmestyi 1940.

Liitosten edellytyksenä oli sopiva lainsäädäntö. Vuonna 1925 säädettiin kunnallisen jaotuksen muutoksia koskeva laki ja laki maan siirtämisestä kameraalisessa suhteessa hallinnollisesta tai oikeudellisesta alueesta toiseen. Vuoden 1931 kaupunkien asemakaavalaki antoi kaupunkikunnille valtuudet säännöstellä esikaupunkiasutusta yksityisellä maalla. Samana vuonna vahvistettiin uusi laki taajaväkisistä yhdyskunnista maaseudulla.[9]

Helsingin laajeneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kaupunginhallitus antoi kesäkuussa 1939 liittoasiassa lausuntonsa, johon kaupunginvaltuusto yhtyi. Kaupunki piti tärkeimpänä asiana saada yhdistetyksi itseensä ne alueet, joissa kaupunki omisti huomattavia maa-alueita.[10]

Kaupunginhallitus päätti maaliskuussa 1940 kiirehtiä liittosasiaa niin, että se tapahtuisi vuoden 1941 alusta. Syynä kiirehtimiseen oli se, että Suomi luovutti Neuvostoliitolle laajoja maa-alueita Moskovan rauhassa. Helsinki halusi sijoittaa luovutettujen alueiden asukkaita kaupungin omistamille maille ympäristökuntiin, sillä kaupungissa ei ollut vapaata rakentamiseen soveltuvaa maata.[11] Kiirehtiminen ei auttanut, vaan liitos toteutui vasta jatkosodan jälkeen.

Harvian vuonna 1936 laatiman ehdotuksen mukaan Helsinkiin olisi liitetty myös Espoon itäisin osa, muun muassa Leppävaara. Tältä osin liitos ei kuitenkaan toteutunut.

Ennen liitosta muodostuneiden esikaupunkien lisäksi liitosalueella oli paljon silloin vielä rakentamattomia alueita. Seuranneiden vuosikymmenien aikana sinne alettiin rakentaa suuri joukko lähiötä, samoin kuin myös Espooseen ja Vantaan jäljelle jääneelle alueellekin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b http://www.tietovantaa.fi/wl_vs/newsp/vs/spages/tv/alueliit.html [vanhentunut linkki]
  2. http://www.vantaa.fi/i_liitetiedosto.asp?path=1;135;137;221;222;2126;2615;16453;43973 [vanhentunut linkki]
  3. Harvia osa I s. 57–58
  4. Harvia osa I s. 169–188
  5. Harvia osa I s. 189–217
  6. Harvia osa I s. 244–247
  7. Harvia osa I s. 248–250
  8. Harvia osa I s. 253
  9. Roos s. 202–205
  10. Harvia osa III s. 93
  11. Harvia osa III s. 64

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]