Edwin Linkomies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Edwin Linkomies
Edwin Linkomies.jpg
Edwin Linkomies
Suomen pääministeri
Linkomiehen hallitus
5.3.1943–8.8.1944
Edeltäjä Johan Wilhelm Rangell
Seuraaja Antti Hackzell
Kansanedustaja
1.9.1933–5.4.1945
Ryhmä/puolue Kokoomuspuolueen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 22. joulukuuta 1894
Viipuri
Kuollut 8. syyskuuta 1963 (68 vuotta)
Helsinki
Puolue Kansallinen Kokoomus
Koulutus filosofian tohtori (1923)
Arvonimet kunniatohtori (1963)

Edwin Johan Hildegard Linkomies, vuoteen 1928 Flinck (22. joulukuuta 1894 Viipuri8. syyskuuta 1963 Helsinki)[1] oli Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori, rehtori ja kansleri sekä suomalainen poliitikko ja pääministeri. Linkomiehen vaikutus sekä suomalaiseen tiedepolitiikkaan että valtakunnanpolitiikkaan on ollut merkittävä.

Varhempi akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akateemisella urallaan Linkomies oli monessa suhteessa ennätyksellinen. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Rauman lyseosta jo 16-vuotiaana, hypättyään yli monta luokkaa. Helsingin yliopistossa, jossa hänen pääaineenaan oli latinan kieli, hän valmistui filosofian kandidaatiksi 19-vuotiaana ja tohtoriksi 25-vuotispäivänään 1919. Toimittuaan roomalaisen filologian dosenttina 1921–1923 Linkomies nimitettiin Rooman kirjallisuuden professoriksi 29-vuotiaana.[2]

Linkomies toimi historiallis-kielitieteellisen osaston (nykyinen humanistinen tiedekunta) dekaanina 1931–1932 ja yliopiston vararehtorina 1932–1943. Satakuntalainen Osakunta valitsi Linkomiehen 1934 inspehtorikseen, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1944.[2]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edwin Linkomies oli kannattanut koulupoikana Nuorsuomalaista Puoluetta, mutta hallitusmuototaistelun yhteydessä hän liittyi monarkismia kannattaneeseen Kansalliseen Kokoomuspuolueeseen ja liukui sen oikeistosiipeen kannattaen yhteistyötä Isänmaallista kansanliikkeen kanssa. Linkomies toimi myös Suomalais-Saksalaisen seuran puheenjohtajana. Eduskuntaan hänet valittiin 1933 ja hän istui sen varapuhemiehenä 1939–1943.[1] Kokoomuspuolueen puheenjohtajana Linkomies oli 1943–1945.[2] Talvisodan loppuvaiheessa Linkomies kannatti Neuvostoliiton kanssa tehtävää rauhaa kovillakin ehdoilla. Talvi- ja jatkosodan välisen rauhan aikana hän kannatti aktiivisesti saksalaissuuntausta.

Edwin Linkomies toimi pääministerinä jatkosodan aikana 1943-1944.[1] Linkomiehen muodostama hallitus Tyko Reinikkaa (ml.) lukuun ottamatta kannatti rauhanpolitiikkaa ja se tiedustelikin Neuvostoliiton ehtoja useaan otteeseen. Hallitus totesi kuitenkin Neuvostoliiton ehdot liian koviksi, jotta niihin olisi voitu suostua silloisessa tilanteessa Suomen asevoimien ollessa edelleen Neuvostoliiton alueella, Karjalankannaksella ja Syvärillä saakka. Ainoastaan valtiovarainministeri Väinö Tanner (sd.) kannatti silloisten ehtojen hyväksymistä.

Neuvostoliiton aloitettua Viipurin-Petroskoin offensiivin ja tasavallan presidentti Risto Rytin solmittua kesäkuussa 1944 henkilökohtaisen Ribbentrop-sopimuksen, Ryti ilmoitti erostaan 1. elokuuta jättäen samalla presidentin tehtävien hoidon. Koska ylipäällikkö Gustaf Mannerheimistä tuli presidentti 4. elokuuta, Linkomies oli tasavallan presidentin tehtäviä hoitava pääministeri kolmen päivän ajan.

Linkomies joutui muun jatkosodan aikaisen valtiojohdon kanssa sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin saaden viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen 1946. Hän vapautui ehdonalaiseen 1948 suoritettuaan tuomiosta puolet eli kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta.[2] Lopuksi presidentti J. K. Paasikivi armahti hänet ja neljä muuta jäljellä ollutta syyllisenä tuomittua 1949. Vankilavuosinaan Linkomies kirjoitti muistelmateoksen Vaikea aika, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Linkomies ei enää palannut varsinaiseen päivänpolitiikkaan, vaan keskittyi yliopistouraansa. Hänen suhteensa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin aikaiseen oikeusministeri Urho Kekkoseen normalisoituivat tämän ensimmäisen presidenttikauden aikana ja Linkomies tuki Kekkosta presidentinvaalissa 1962.

Myöhempi akateeminen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan sotasyyllisyysvankeudesta 1948 Edwin Linkomies jätti politiikan ja siirtyi pysyvästi tieteen pariin. Hän palasi paitsi Rooman kirjallisuuden professorin virkaansa myös moniin muihin sotaa edeltäneisiin tehtäviinsä. Satakuntalainen Osakunta valitsi hänet uudelleen inspehtorikseen 1950, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1956. Aikakauslehti Valvojan päätoimittajana hän toimi uudelleen vuodet 1955–1963. Helsingin yliopiston rehtoriksi hänet valittiin vuonna 1956 ja kansleriksi vuonna 1961.[1]

Linkomies oli yksi 1950- ja 1960-lukujen merkittävimmistä tiedepoliittisista vaikuttajista ja toimi useiden yliopistolaitoksen toimintaa merkittävällä tavalla linjanneiden komiteoiden jäsenenä. Helsingin yliopisto promovoi Linkomiehen vuonna 1963 oikeustieteen kunniatohtoriksi.[1]

Edwin Linkomies kuoli Helsingissä syksyllä 1963, 68-vuotiaana. Kuollessaan hän oli ollut professorinvirassaan neljäkymmentä vuotta (tiettävästi Suomen ennätys). Hän määräsi vankilassa kirjoittamansa muistelmat salaisiksi vuoteen 1970 asti, jolloin ne julkaistiin nimellä Vaikea aika.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Keisari Augustus ja Rooman perintö. Otavan kulttuurisarja 8. Helsinki: Otava, 1946.
  • Antiikin kulttuuri tutkimuksen kohteena. Helsinki: Otava, 1947.
  • F. E. Sillanpää: eräitä peruspiirteitä. Helsinki: Otava, 1948.
  • Homeros. Helsinki: Otava, 1948.
  • Ihmishengen tie: Valikoima puheita. Helsingissä: Otava, 1954.
  • Vaikea aika: Suomen pääministerinä sotavuosina 1943–44. Helsinki: Otava, 1970 (6. painos 2006).
  • Latinan kielioppi. 21. painos. Jyväskylä: Gummerus, 1976.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jokisipilä, Markku: Edwin Linkomiehen poliittinen toiminta 1943–1946. Turku: Turun yliopisto, 1997.
  • Tommila, Päiviö & Heikkilä, Hannu (toim.): Edwin Linkomies – suomalainen vaikuttaja. Helsinki: Otava, 1996.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Edwin Linkomies Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. a b c d Kuka kukin on 1954 1954. Viitattu 7.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Jukka Rangell
Suomen pääministeri
19431944
Seuraaja:
Antti Hackzell