Paavo Ravila

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paavo Ravila vuonna 1960.

Paavo Ilmari Ravila (5. heinäkuuta 1902 Laukaa16. huhtikuuta 1974 Helsinki) oli akateemikko ja Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori ja yliopiston rehtori. Hän oli vaikuttava esiintyjä ja hyvä puhuja. Ripeää nousua Helsingin yliopiston hallintotehtävissä auttoi myös nopea äly. Rehtorina yliopiston avajaisissa pitämillään puheillaan Ravila kohosi kansalliseen tietoisuuteen, sillä siihen aikaan sanomalehdet julkaisivat puheet sellaisinaan.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravila kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta lyseosta 1921 ja valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1924 ja filosofian maisteriksi 1927. Valmistuttuaan Turusta hän lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon suomen kieltä ja sen sukukieliä ja valmistui filosofian lisensiaatiksi 1932 ja väitteli filosofian tohtoriksi samana vuonna.

Paavo Ravilan työura alkoi Helsingin suomalaisen normaalilyseon suomen kielen tuntiopettajana 1926–1928. Vuodet 1932–1934 hän toimi Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen dosenttina, Turun yliopiston suomen kielen ja sen sukukielten professorina 1934–1949, humanistisen tiedekunnan dekaanina 1948–1949, Uppsalan yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen virkaa tekevänä professorina 1947–1948 ja Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professorina 1949–1956. Hän toimi myös historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina 1951–1952, vararehtorina 1952–1953 ja rehtorina 1953–1956. Suomen Akatemian jäsenenä Ravila oli 1956–1963 ja akatemian esimiehenä 1963 sekä Helsingin yliopiston kanslerina 1963–1968.

Ravilan ensimmäinen tutkielma 1929 käsitteli mordvan kielen äännehistoriaa. Hän kiinnostui aiheesta niin, että lähti Neuvostoliittoon keräämään omaa aineistoa. Työskentely Neuvostoliitossa osoittautui vaikeaksi ja vierailu jäi vain kolmen viikon mittaiseksi. Keräämänsä murresanaston Ravila julkaisi vasta 1959. Mordvan sijasta hän otti 1929 kohteekseen saamen kielen ja lähti Petsamoon keräämään aineistoa, jonka avulla hän sittemmin väitteli tohtoriksi.

Turun professuurin aikana Ravilalla oli vähän oppilaita, niin että aika riitti paneutumiseen historialliseen muoto- ja lauseoppiin, joiden tutkimukset ovat Ravilan arvostetuinta tuotantoa. Turun aikanaan hän toimitti myös professori Heikki Paasosen keräämän aineiston pohjalta neliosaisen mordvalaisen kansanrunouskokoelman. Ravila toimi talvi- ja jatkosodan aikana upseerina, mutta aika riitti silloinkin myös tieteellisten tutkimusten julkaisuun. Jatkosodan aikana hän oli jonkin aikaa komennettuna Berliiniin suomensukuisten kansojen asiantuntijana.

Helsingin-kautenaan Ravila ehti antaa opetusta vain kahtena lukuvuonna, sillä hallinnolliset tehtävät veivät lähes kaiken ajan. Aika riitti kuitenkin Suomalais-ugrilaisen seuran esimiehen tehtäviin 1953–1968 ja muun muassa Sanakirjasäätiön valtuuskunnan puheenjohtajuuteen 1953–1970 sekä moneen muuhun luottamustoimeen.

Suomenkielinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ruijanlappalaisia kielennäytteitä Petsamosta ja Etelä-Varangista, Suomalais-ugrilainen seura 1931.
  • Suomalais-ugrilainen seura 1883–1933, Suomalais-ugrilainen seura 1933.
  • Johdatus kielihistoriaan, SKS 1946.
  • Kansallisuusaate ja länsimainen kulttuuri, WSOY 1954.
  • Vapaus ja yhteiskunnan suunnittelu, WSOY 1955.
  • Kieli ja kommunikaatio, Societas scientiarum Fennica 1959.
  • Suomen kuva, WSOY 1964.
  • Yleisen kielitieteen merkitys ja tehtävät, Suomalais-ugrilainen seura.
  • Rehtorin puheet lukuvuoden avajaisissa 1953–1967, 1967.
  • Totuus ja metodi. Kielitieteellisiä esseitä, WSOY 1967

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kulonen, Ulla-Maija – Eskola, Seikko: Ravila, Paavo (1902–1974). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.6.2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  • Suomen professorit 1640–2007. Professoriliitto 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.