P. E. Svinhufvud

Pehr Evind Svinhufvud
Suomen valtionhoitaja
27. toukokuuta 1918 – 12. joulukuuta 1918
Seuraaja	C.G.E. Mannerheim
Suomen tasavallan 3. presidentti
2.3.1931 – 1.3.1937
Edeltäjä	Lauri Kr. Relander
Seuraaja	Kyösti Kallio
Suomen pääministeri
Svinhufvudin I hallitus 27.11.1917-27.4.1918 Svinhufvudin II hallitus 4.7.1930-21.3. 1931
Edeltäjä	– Kyösti Kallio(III)
Seuraaja	Juho Kusti Paasikivi Juho Sunila (II)
Eduskunnan puhemies
1907–1912
Seuraaja	Oskari Tokoi
Oikeuskansleri
27.11.,1918–17.12.,1918
Edeltäjä	-
Seuraaja	Axel Fredrik Charpentier
Kansanedustaja
22.5.,1907-31.10.,1917 21.10.,1930-16.2.,1931
Tiedot
Syntynyt	15. joulukuuta 1861 Sääksmäki
Kuollut	29. helmikuuta 1944 (82 vuotta) Luumäki
Puolue	Nuorsuomalaiset(1907-1917) Kokoomus(1930-1931)
Ammatti	juristi
Puoliso	Ellen Svinhufvud >

Pehr Evind Svinhufvud (15. joulukuuta 1861 Sääksmäki Rapolan kartano – 29. helmikuuta 1944 Luumäki) oli Suomen tasavallan kolmas presidentti (2. maaliskuuta 1931 – 1. maaliskuuta 1937). Hän oli puoluetaustaltaan nuorsuomalainen. Vuonna 1918 hänestä tuli kokoomuslainen, puolueen perustamisen jälkeen.

Sukutausta

Svinhufvudit ovat erittäin vanha suku Taalainmaalta. Kantaisä oli Pietari Jönsinpoika Kirjuri (Peder Jönsson Skrifvare). Hän oli 1400-luvulla maakunnan tuomari ja tuki valtionhoitaja Nils Sturea. Suvun juuret saattavat olla Norjassa. Isonvihan jälkeen karoliiniluutnantti Pehr Svinhufvud muutti Suomeen Sääksmäelle. Vanhan, keskiaikaisen rälssisuvun aatelisarvo vahvistettiin kuningas Juhana III:n antamalla aatelisarvolla v. 1574, jolloin Svinhufvud af Qvalstad -suku merkittiin Ruotsin ritarihuoneelle aatelissukuna nr. 145. Vaakunakilvessä on tähti ja villisianpää. Autonomian ajan alussa perustetussa Suomen Ritaristossa ja Aatelissa suvun järjestysnumero on 7.

Nuoruus ja opinnot

Pehr Evind Svinhufvud syntyi Sääksmäen Rapolassa joulukuussa 1861. Hänen lapsuuttaan leimasi läheisten menetys, sillä hänen isänsä, merikapteeni, hukkui Välimerellä Kreikan saaristossa Pehr Evindin ollessa vasta 2-vuotias. Muutamaa vuotta myöhemmin, kun isoisä ampui itsensä, Rapola jouduttiin myymään. Tuolloin Svinhufvudin tie vei Olga-äidin ja Mathilda-sisaren kanssa Helsinkiin. Äiti Olga Svinhufvud o.s. von Becker joutui yksinhuoltajana kasvattamaan lapsiansa Hypoteekkiyhdistyksen konttoristin palkalla.

Svinhufvud hankki ensin tutkinnon historiassa, mutta varsinaisesti hän kunnostautui lakiopinnoissaan, minkä takia hän teki työuransa alun Turun hovioikeudessa. Turusta oli kotoisin myös Ellen Timgren, jonka kanssa hän avioitui. Hän sai varsin nuorena paikan senaatin lainvalmistelukunnasta, ja nuori perhe muutti isän työn perässä milloin Helsinkiin, milloin Turkuun hovioikeuteen tai Heinolaan kihlakunnantuomariksi, kunnes Svinhufvud pääsi Lappeen tuomiokunnan kihlakunnantuomariksi, ja perhe muutti Kotkaniemeen, Luumäelle. Svinhufvudien perheessä oli kuusi lasta: Pehr Yngve 1890–1991, Ilmo Gretel Sommar 1892–1969, Aino Mary Alfthan 1893–1980, Eino Gustaf 1896–1938, Arne Bertel 1904–1942 ja Veikko Eivind 1908–1969.

Säätyvaltiopäiviltä Siperiaan

Svinhufvud vuonna 1931 julkaistussa postimerkissä

Svinhufvud vuonna 1944 julkaistussa postimerkissä

Koska Svinhufvudin suku oli aateloitu vuonna 1574, osallistui Pehr säätyvaltiopäiville aatelissäädyn edustajana, ensi kerran vuonna 1894. Hän profiloitui erityisesti suomen kielen aseman puolustajana.

Svinhufvudin poliittinen toiminta sai profiilinsa sen jälkeen, kun ensimmäinen sortokausi alkoi vuonna 1899. Ponnekas tuomari oli kiivas perustuslaillinen, minkä takia hän joutui vaikeuksiin venäläisten viranomaisten kanssa. Hän katsoi, että Suomi puolustautui, ja oli siksi oikeutettu jyrkkiinkin toimenpiteisiin. Viranomaisten silmätikuksi hän joutui myös siksi, että toimi prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen murhanneen ylioppilas Lennart Hohenthalin puolustusasianajajana.

Svinhufvud osallistui Kagaalin toimintaan, ja sortokauden päättymisen jälkeen Kagaalin johtohahmosta pääministerin asemaan noussut Leo Mechelin valitsi hänet puhtaasti perustuslaillisista muodostamaansa senaattiinsa vuonna 1905, mutta tsaari ei hyväksynyt Svinhufvudia senaatin jäseneksi.

Mechelinin senaatti lakkautti säätyvaltiopäivät vuonna 1906. Svinhufvud osallistui uuden, yksikamarisen eduskunnan (1907–) toimintaan nuorsuomalaisen puolueen riveissä. Hänet valittiin monien ensimmäisten eduskuntien puhemieheksi SDP:n tuella, vaikka olikin oikeistonuorsuomalainen, koska SDP piti häntä tinkimättömänä tsaarinvallan vastustajana. Hänen jyrkät puheensa johtivat toistuvasti eduskunnan hajottamiseen (suuriruhtinaan toimesta), kerran jo avajaisissaankin. Vuonna 1913 hän viimein kehotti SDP:tä olemaan valitsematta häntä, koska hänellä olisi taas niin jyrkkää sanottavaa. Puhemiehen tehtävänsä päätyttyä hän palasi siviilityöhönsä Lappeen tuomiokunnan kihlakunnantuomariksi.

Toinen sortokausi merkitsi Svinhufvudin uralle käännettä, joka näytti merkitsevän päätepistettä. Svinhufvud toimi jälleen perustuslaillisten ajatustensa puolesta ja kieltäytyi vuonna 1914 tunnustamasta Venäjän kansalaista Konstantin Kasanskia Suomen prokuraattoriksi, jolloin kenraalikuvernööri Franz Seyn erotti hänet tuomarinvirasta. Svinhufvud kieltäytyi eroamasta, jolloin hänet vangittiin ja karkotettiin Siperian Tomskiin. Karkotus ei kuitenkaan merkinnyt yhteyksien katkeamista, sillä kirjeenvaihto oli mahdollista ja rouva Ellen Svinhufvud kävi jopa tapaamassa miestään karkotuspaikassa. Kun kihlakunnantuomari pantiin viralta määrättiin tuomiokunnan auskultantti Toivo Tapanainen hoitamaan ko. virkaa. Hän kieltäytyi ja sai vankeusrangaistuksen.

Svinhufvudin paluu Suomeen tuli mahdolliseksi Venäjän helmikuun vallankumouksen seurauksena, maaliskuussa 1917. Palattuaan hän sai sankarin vastaanoton. Hänen yhteiskunnallinen toimintansa alkoi jälleen, kun hänestä tuli ensin prokuraattori ja sitten itsenäisyyssenaatin puheenjohtaja. Siinä asemassa hän myös antoi itsenäisyysjulistuksen eduskunnalle Helsingissä Heimolan talossa 4. joulukuuta 1917. Tuo julistus hyväksyttiinkin kaksi päivää myöhemmin, 6. joulukuuta 1917. Svinhufvud ryhtyi myös heti hakemaan tunnustusta vastahankitulle itsenäisyydelle vierailemalla Pietarissa Vladimir Leninin luona 31. joulukuuta 1917. Vierailu johtikin tunnustuksen saamiseen. Venäjän väliaikaista hallitusta seurannutta bolševikkihallitusta vastaan taistelleet ryhmät eivät olleet halukkaita Venäjän jakamattomuudesta kiinni pitävinä tunnustamaan Suomen itsenäisyyttä niin kuin Saksan kanssa aselevon tehneet, Brest-Litovskin rauhasta neuvottelevat bolševikit.

Itsenäisyyden aika

Pehr Evind Svinhufvudin patsas eduskuntatalon valtiosalissa.

Sisällissodan puhjettua vuoden 1918 alussa Svinhufvud jäi aluksi Helsinkiin. Hänen onnistui kuitenkin maaliskuussa paeta jäänmurtaja Tarmolla Tallinnaan, mistä hän matkusti edelleen Saksaan ja takaisin Suomeen. Sodan päätyttyä Svinhufvud pyrki valtionhoitajan asemassaan vaikuttamaan siten, että Suomi vahvistaisi itsenäisyyttään Saksan avulla. Hän kannatti Hessenin prinssi Friedrich Karlin valintaa Suomen kuninkaaksi. Kanta oli kuitenkin reaalipoliittinen. Svinhufvud ei varsinaisesti ollut kuningasvallan kannattaja. Saksan tappio maailmansodassa johti Suomen asettumiseen tasavallan tielle ja Svinhufvudin valtionhoitajakauden päättymiseen.

Svinhufvudin perustuslaillinen idealismi muuttui voimakkaaksi maanpuolustushenkisyydeksi kaiketi juuri vuoden 1918 tapahtumien takia.

Suomen itsenäisyyden ensivuosina tarmokas patriootti toimi Suomen ensimmäisenä oikeuskanslerina muutaman viikon ajan vuonna 1918 sekä siviilitoimissa muun muassa pankkialalla. Hän oli ehdolla vuoden 1925 presidentinvaalissa kokoomuksen listalla saamatta kuitenkaan tarvittavaa kannatusta. Tuolloin valituksi tuli Maalaisliiton Lauri Kristian Relander.

Svinhufvud palasi maan tärkeimpiin poliittisiin tehtäviin vuonna 1930 tultuaan kutsutuksi pääministeriksi. Suomalainen yhteiskuntarauha oli tuolloin koetuksella, kun Lapuan liike oli voimakkaimmillaan. Svinhufvud määritteli viranhoitonsa linjaksi toisaalta toiminnan kommunismin muodostamaa uhkaa vastaan ja toisaalta yhteiskuntarauhan säilyttämisen. Lapuan liikkeen tuella pääministeri valittiin presidentiksi vuoden 1931 vaaleissa. Liikkeen loppu koitti kuitenkin jo seuraavana vuonna, kun yhteiskunnan rauhoittamiseen pyrkivä presidentti piti kuuluisan radiopuheensa Mäntsälän kapinan aikana. Maa alkoi rauhoittua.

Svinhufvud toimi ahkerasti sekä sisä- että ulkopolitiikan kysymysten parissa. Hänen ulkopolitiikkansa kulmakivi oli pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen etenkin puolustuspolitiikan alueella. Svinhufvudin presidenttikaudella Suomi solmi hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Svinhufvud ei kuitenkaan onnistunut uusimaan paikkaansa vuoden 1937 vaaleissa erityisesti siksi, että hallituskysymyksessä mielestään sivuutetuiksi tulleet sosiaalidemokraatit äänestivät häntä vastaan. Presidentiksi nousikin näin Maalaisliiton Kyösti Kallio, joka pian valintansa jälkeen nimitti Suomen ensimmäisen punamultahallituksen. Sen muodostivat maalaisliitto ja SDP.

Svinhufvud ampumassa Kuopion ampumaradalla 1934

Presidenttikauden päättyminen merkitsi Svinhufvudin aktiivisen yhteiskuntapoliittisen päivätyön päättymistä. Hän siirtyi viettämään vapaapäiviä kotitilalleen Luumäen Kotkaniemeen. Presidentti oli innokas tarkkuusammunnan harrastaja ja suojeluskuntamies. Ampujana hän oli vielä vanhuudenpäivinäänkin Suomen-mestaruustasoa, suojeluskunnissa hän yleni vääpeliksi.

Veteraanipoliitikko Svinhufvud pyrki osallistumaan vielä kerran Suomen asioiden hoitamiseen talvisodan lopulla matkustamalla avunhakumatkalle Saksaan ja Italiaan. Hitler ja Mussolini kieltäytyivät kumpikin tapaamisesta, mutta tuolloisen paavin Pius XII:n presidentti pääsi tapaamaan. Jatkosodan aikana Svinhufvud tuki Suur-Suomi-ajattelua, mutta pitkäaikaisen valtiomiehen aika oli kuitenkin menossa mailleen. Hän kuoli kotonaan Kotkaniemessä kevättalvella 1944.

Lempinimi Ukko-Pekka

Svinhufvud tunnettiin myös lempinimellä Ukko-Pekka. Tämä lempinimi kohotti huomattavasti Pekka-nimen suosiota. Ukko-Pekka-nimi on saanut muutakin käyttöä.

Aikajana

• 1907 – 1912 – Eduskunnan puhemies
• 1908 – 1914 – Lappeen tuomiokunnan tuomari
• 1917 – Prokuraattori
• 27. marraskuuta 1917 – 27. toukokuuta 1918 – Senaatin puheenjohtaja Svinhufvudin I hallituksessa
• 27. toukokuuta 1918 – 12. joulukuuta 1918 – Valtionhoitaja
• 1930 – 1931 – Pääministeri Svinhufvudin II hallitus
• 1931 – 1937 – Suomen tasavallan presidentti
• 2. maaliskuuta 1932 – Piti Lapuan liikkettä kritisoineen radiopuheen, joka vaikutti liikehdinnän loppumiseen.

Lähteet

• Jyrki Vesikansa: Merkittävä, mutta etäinen sukulainen, Näkökulma, Iltalehti 8.6.2010 s. 28

Aiheesta muualla

• Martti Häikiö: Svinhufvud, Pehr Evind (1861–1944) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• P. E. Svinhufvud Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• YLE/Elävä arkisto: Pehr Evind Svinhufvud – Ukko-Pekka
• Yleisradio: Kansallisessa äänigalleriassa Itsenäisyysjulistus 4. joulukuuta 1917 luettuna 6. joulukuuta 1937
• Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö

Suomen valtionhoitajat

P. E. Svinhufvud | Gustaf Mannerheim

Suomen presidentit

Ståhlberg | Relander | Svinhufvud | Kallio | Ryti | Mannerheim | Paasikivi | Kekkonen | Koivisto | Ahtisaari | Halonen | Niinistö

Suomen vuoden 1931 presidentinvaalien ehdokkaat

Kyösti Kallio (ML) | K. J. Ståhlberg (Ed.) | Pehr Evind Svinhufvud (Kok.) | Väinö Tanner (SDP)

Suomen vuoden 1937 presidentinvaalien ehdokkaat

Kyösti Kallio (ML) | K. J. Ståhlberg (Ed.) | Pehr Evind Svinhufvud (Kok.)

Suomen vuoden 1940 presidentinvaalien ehdokkaat

Johan Helo (Sos. kuutoset) | T. M. Kivimäki (Ed.) | Risto Ryti (Ed.) | Pehr Evind Svinhufvud (Kok.)

Suomen pääministerit

Svinhufvud | Paasikivi | Ingman | K. Castrén | Vennola | Erich | Vennola | Cajander | Kallio | Cajander | Ingman | Tulenheimo | Kallio | Tanner | Sunila | Mantere | Kallio | Svinhufvud | Sunila | Kivimäki | Kallio | Cajander | Ryti | Rangell | Linkomies | Hackzell | U. Castrén | Paasikivi | Pekkala | Fagerholm | Kekkonen | Tuomioja | Törngren | Kekkonen | Fagerholm | Sukselainen | von Fieandt | Kuuskoski | Fagerholm | Sukselainen | Miettunen | Karjalainen | Lehto | Virolainen | Paasio | Koivisto | Aura | Karjalainen | Aura | Paasio | Sorsa | Liinamaa | Miettunen | Sorsa | Koivisto | Sorsa | Holkeri | Aho | Lipponen | Jäätteenmäki | Vanhanen | Kiviniemi | Katainen

Nuorsuomalaisen puolueen eduskuntaryhmän kansanedustajat 1907–1908

Pekka Ahmavaara | Santeri Alkio (1907) | Gustaf Arokallio | Uuno Brander | Jonas Castrén | Eero Erkko | Lucina Hagman | Juho Haveri | Samuel Heiskanen | Nestor Huoponen | Mikko Knuutila | Karl William Koskelin | Pietari Kuisma | Pekka Leppänen | Albert Luoma | Antti Mikkola | Alli Nissinen | Pekka Pennanen | Matti Pesonen | Heikki Gabriel Renvall | Tahvo Riihelä | E. N. Setälä | Johan Snellman | Pehr Evind Svinhufvud | Carl Viljakainen | Kaarlo Wikman