Esko Aho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Samannimisestä laulajasta on oma artikkelinsa.
Esko Aho
Esko Aho
Suomen 58. pääministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Edeltäjä Harri Holkeri
Seuraaja Paavo Lipponen
Eduskunnan puhemies
4.4.1991–26.4.1991
Edeltäjä Kalevi Sorsa
Seuraaja Ilkka Suominen (II)
Kansanedustaja
26.3.1983–18.3.2003
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 20. toukokuuta 1954 (ikä 60)
Veteli
Puolue Keskusta
Puoliso Kirsti Hannele Söderkultalahti (1980–)
Koulutus valtiotieteen maisteri
Uskonto luterilainen

Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli) on suomalainen keskustalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Hän oli Suomen pääministeri 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995 (Ahon hallitus).[1] Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003.[2] Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.

Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (Executive Vice President) sekä johtokunnan jäsenenä.[3] Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan ja siirtyvänsä Senior Fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[4]

Koulutukseltaan Aho on valtiotieteiden maisteri.[2]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Saksasta kutsuttu Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä pula-aho.lähde?

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.

Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.

Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Ohjelma julkaistiin ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Matti Vanhasen ja Maria-Kaisa Aulan johdolla.

Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.lähde?

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.

Presidenttiehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Hävittyään vaalit hän matkusti Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin, missä hän 12. lokakuuta 2000 alkaen johti viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Aho palasi kesäkuussa 2001. Opintokokemus vaikutti merkittävästi Ahon mielipiteisiin, erityisesti hänen asenteisiinsa Yhdysvaltoja kohtaan (ne muuttuivat myönteisemmiksi).kenen mukaan?

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin, Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[5]

Kansanedustajuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. marraskuuta 2003 Aho valittiin Sitran yliasiamieheksi hallintoneuvoston kokouksessa ja hän aloitti tehtävässä 1. heinäkuuta 2004. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Aho ei ole sulkenut pois politiikkaan palaamisen mahdollisuutta, ja hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.

Aho toimi Sitran yliasiamiehenä marraskuuhun 2008, minkä jälkeen hän siirtyi Nokiaan. Vuoden 2009 alussa hän aloitti Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle.[6][7] Elokuussa 2012 Aho ilmoitti luopuvansa Nokian johtokunnan tehtävästä kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin Senior Fellow -tehtävään. Aho aikoo edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[8]

Ahon nimi oli esillä, kun julkisuudessa pohdittiin Vanhasen II hallituksen ulkoministerivalintaa.[9][10]

Aho toimii Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon hallintotieteiden kunniatohtoriksi vuonna 2006.[11]

Maaliskuussa 2011 toimittaja Risto Uimonen toimitti Pääministerin puhuva pää -kirjan, jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjan mukaan Aho kertoi haaveilevansa uudesta työpaikasta Nokian jälkeen. Ahon mukaan media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on ongelmallinen päättäjille, koska media kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho kertoo kirjassa.[12]

Jorma J. Mattila ja Marko Erola kertoivat Kasinomiljardööri Pekka Salmi -kirjassa elokuussa 2011, että pääministeri Aho oli innokas pokerin ja ruletin pelaaja, joka meinasi jättää pokerivelkansa maksamatta, ja jolle tappion tunnustaminen oli erityisen vaikeaa. Pääministeri Aholla oli kirjan mukaan erityisesti tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan tilanteessa, kun hän sattui olemaan häviöllä.[13]

Esko Aho on East Officen johtokunnan puheenjohtaja.[14]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho on naimisissa ja hänellä on neljä lasta.[15]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tulevaisuus on tehtävä – maan oikeudesta työn oikeuteen. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-14064-1.
  • Pääministeri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 978-951-1-14065-8.
  • Kolme kierrosta – presidentinvaalit ja niiden jälkinäytös Esko Ahon päiväkirjan kertomana. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 978-951-1-16119-6.
  • Sattuma suosii valmistautunutta. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2003.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Esko Aho Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  2. a b Esko Aho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  3. Johtokunta Nokia Suomi. Viitattu 30.5.2012.
  4. Länkinen, Tiina; Hirsimäki, Tiina: Esko Aho jättää Nokian johtokunnan YLE uutiset. 30.5.2012. Viitattu 30.5.2012.
  5. Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä Yle Uutiset. 20.8.2008. Viitattu 20.8.2008.
  6. Pitkänen, Perttu: Esko Aho Nokian johtokuntaan Digitoday.fi. 15.8.2008. Viitattu 15.11.2014.
  7. Mikko Kosonen valittiin Sitran yliasiamieheksi 13.11.2008. SITRA. Viitattu 24.6.2010.
  8. Iltalehti. Esko Aho jättää Nokian johdon. [1] viitattu 30.5.2012.
  9. Taistelu porvarihallituksen salkuista alkoi kyteä heti. Helsingin Sanomat, 5.4.2007. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 13.2.2010.
  10. Haapala, Timo: Esko Ahosta porvarihallituksen ulkoministeri? Setä Arkadia -blogi. 3.4.2007. Mtv3.fi. Viitattu 5.4.2007.
  11. http://old-www.uwasa.fi/ystavat/kunniatohtorit/
  12. Ainola, Olli. Talouselämä. Esko Aho vihjaa lähtöön Nokiasta. [2]
  13. Kauppalehti 19.8.2011. Esko Aho meni pokeripöydässä usein "sippiin". [3] viitattu 19.8.2011.
  14. Executive Chairman of the Board East Office of Finnish Industries. Viitattu 12.12.2014.
  15. Häikiö, Martti: Aho, Esko (1954–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.2.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 18.11.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kalevi Sorsa
Eduskunnan puhemies
1991
Seuraaja:
Ilkka Suominen
Edeltäjä:
Harri Holkeri
Suomen pääministeri
19911995
Seuraaja:
Paavo Lipponen