Esko Aho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Samannimisestä laulajasta on oma artikkelinsa.
Esko Aho
Esko Aho
Suomen 59. pääministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Edeltäjä Harri Holkeri
Seuraaja Paavo Lipponen
Eduskunnan puhemies
4.4.1991–26.4.1991
Edeltäjä Kalevi Sorsa
Seuraaja Ilkka Suominen (II)
Kansanedustaja
26.3.1983–18.3.2003
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 20. toukokuuta 1954 (ikä 59)
Veteli
Puolue Keskusta
Puoliso Kirsti Hannele Söderkultalahti (1980–)
Koulutus valtiotieteen maisteri
Uskonto luterilainen

Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli) on suomalainen poliitikko ja yritysjohtaja. Koulutukseltaan Aho on valtiotieteiden maisteri. Hän toimi Suomen pääministerinä 26. huhtikuuta 1991 – 13. huhtikuuta 1995 (Ahon hallitus). Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003. Vaasan yliopisto on nimittänyt Ahon hallintotieteiden kunniatohtoriksi vuonna 2006[1]. Hän oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.

Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä, vuodesta 2008 lähtien Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (Executive Vice President) ja vuodesta 2009 yrityksen johtokunnan jäsenenä.[2] Toukokuussa 2012 hän ilmoitti jättävänsä tehtävät Nokian johtokunnassa ja siirtyvänsä Senior Fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[3]

Puheenjohtaja ja pääministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan puheenjohtajaksi Aho valittiin vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi puheenjohtajana pyrki myös Eeva Kuuskoski. Samalla puoluesihteeriksi vaihtui Seppo Kääriäisen paikalle Saksasta kutsuttu Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen Keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty Keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä pula-aho.

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja Keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan.

Kun neuvottelutulos valmistui, ryhtyi Väyrynen vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi 1994 vaaleihin. Keskustapuolueen ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Hävitystä esivaalista huolimatta Korhonen lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.

Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että Kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen hallitus, missä Keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.

Esko Aho esitteli kevättalvella 1996 Keskustan työreformia, joka korostaa työehtosopimuksissa joustoa esittämällä paikallista sopimista. Ohjelma julkaistiin vuoden 1999 eduskuntavaaleihin Matti Vanhasen ja Maria-Kaisa Aulan johdolla.

Puheenjohtajana Aho toimi vuoteen 2002 saakka ja kansanedustajuudesta luovuttuaan hän ilmoitti, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.

Presidenttiehdokas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja, keskustalaista perhepolitiikkaa. Hävittyään vaalit hän matkusti Harvardin yliopistoon Yhdysvaltoihin, missä hän 12. lokakuuta 2000 alkaen johti viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Aho palasi kesäkuussa 2001. Opintokokemus vaikutti merkittävästi Ahon mielipiteisiin, erityisesti hänen asenteisiinsa Yhdysvaltoja kohtaan (ne muuttuivat myönteisemmiksi).kenen mukaan?

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin, Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[4]

Kansanedustajuuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aho valittiin Sitran yliasiamieheksi hallintoneuvoston kokouksessa 27. marraskuuta 2003 ja hän aloitti tehtävässä 1. heinäkuuta 2004. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Aho ei ole sulkenut pois politiikkaan palaamisen mahdollisuutta, ja hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.

Aho toimi Sitran yliasiamiehenä marraskuuhun 2008, jolloin hän aloitti Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hän liittyi Nokian johtokuntaan Veli Sundbäckin tilalle tämän jäädessä eläkkeelle.[5][6]

Ahon nimi oli esillä, kun julkisuudessa pohdittiin Vanhasen II hallituksen ulkoministerivalintaa.[7][8]

Aho toimii Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana.

Toimittaja Risto Uimonen toimitti Pääministerin puhuva pää -kirjan maaliskuussa 2011, jossa Uimonen haastatteli myös Ahoa. Kirjan mukaan Aho kertoi haaveilevansa uudesta työpaikasta Nokian jälkeen. Ahon mukaan media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on ongelmallinen päättäjille, koska media kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho kertoo kirjassa.[9]

Jorma J. Mattila ja Marko Erola kertoivat Kasinomiljardööri Pekka Salmi -kirjassa elokuussa 2011, että pääministeri Aho oli innokas pokerin ja ruletin pelaaja, meinasi jättää pokerivelkansa maksamatta, ja jolle tappion tunnustaminen oli erityisen vaikeaa. Pääministeri Aholla oli kirjan mukaan erityisesti tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan tilanteessa, kun hän sattui olemaan häviöllä.[10]

Aho ilmoitti luopuvansa Nokian johtokunnan tehtävästä elokuussa 2012 kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin Senior Fellow -tehtävään. Aho aikoo edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[11]

Esko Aho on East Officen johtokunnan puheenjohtaja (Executive Chairman of the Board).lähde?

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aholla on puoliso Kirsti ja lapset Antti (s. 1981), Jukka (s. 1983), Elina (s. 1987) ja Pekka (s. 1996).

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tulevaisuus on tehtävä – maan oikeudesta työn oikeuteen. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-14064-1.
  • Pääministeri. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 978-951-1-14065-8.
  • Kolme kierrosta – presidentinvaalit ja niiden jälkinäytös Esko Ahon päiväkirjan kertomana. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 978-951-1-16119-6.
  • Sattuma suosii valmistautunutta. Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö, 2003.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://old-www.uwasa.fi/ystavat/kunniatohtorit/
  2. Johtokunta Nokia Suomi. Viitattu 30.5.2012.
  3. Länkinen, Tiina; Hirsimäki, Tiina: Esko Aho jättää Nokian johtokunnan YLE uutiset. 30.5.2012. Viitattu 30.5.2012.
  4. Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä YLE UutisetAjankohta=20.8.2008. Viitattu 20.8.2008.
  5. Esko Aho Nokian johtajistoon 15.8.2008. HS.fi. Viitattu 15.8.2008.
  6. Mikko Kosonen valittiin Sitran yliasiamieheksi 13.11.2008. SITRA. Viitattu 24.6.2010.
  7. Taistelu porvarihallituksen salkuista alkoi kyteä heti. Helsingin Sanomat, 5.4.2007. Hakutulos HS:n arkistosta Viitattu 13.2.2010.
  8. Haapala, Timo: Esko Ahosta porvarihallituksen ulkoministeri? Setä Arkadia -blogi. 3.4.2007. Mtv3.fi. Viitattu 5.4.2007.
  9. Ainola, Olli. Talouselämä. Esko Aho vihjaa lähtöön Nokiasta. [1]
  10. Kauppalehti 19.8.2011. Esko Aho meni pokeripöydässä usein "sippiin". [2] viitattu 19.8.2011.
  11. Iltalehti. Esko Aho jättää Nokian johdon. [3] viitattu 30.5.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kalevi Sorsa
Eduskunnan puhemies
1991
Seuraaja:
Ilkka Suominen