Mikko Alkio
Mikko Alkio on toiminut 16. tammikuuta 2008 alkaen elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen poliittisena valtiosihteerinä työ- ja elinkeinoministeriössä.[1]
Aiemmin Alkio on toiminut muun muassa Microsoftin tietoyhteiskuntasuhdejohtajana[2], Matti Vanhasen talouspoliittisena neuvonantajana ja komissaari Olli Rehnin kabinetin jäsenenä Euroopan komissiossa sekä lakimiehenä. Hän toimi Keskustanuorten puheenjohtajana vuosina 1995–1997. Koulutukseltaan Alkio on oikeustieteiden kandidaatti.
Puoluesihteeriehdokkuus [muokkaa]
Alkio ilmoitti 25. helmikuuta 2006 pyrkivänsä Keskustan puoluesihteeriksi, jossa hänen tavoitteenaan oli luoda vahva side puolueen kentän ja puoluesihteerin välille. Mikko Alkio tuli toiseksi puoluesihteerivaalissa 10. kesäkuuta 2006. Puoluesihteeriksi valittiin Jarmo Korhonen. Suomen Keskustan eduskuntaryhmän jäsenistä Kyösti Karjula ja Aila Paloniemi kuuluivat Alkion puoluesihteeriyttä tukeneen kampanjaryhmän johtonelikkoon. Muita johtonelikon jäseniä olivat Pekka Myllymäki ja entinen Euroopan parlamentin jäsen sekä kansanedustaja Mirja Ryynänen. Muita kampanjaryhmässä olleita kansanedustajia olivat Antti Kaikkonen ja Maija-Liisa Lindqvist.
Kirjallisuutta [muokkaa]
- Mikko Alkio ja 13 muuta tekijää: Vahvan Keskustan tie: tervetuloa 2020-luku!. Maahenki, 2006. ISBN 952-5328-84-8.
- Mikko Alkio ja Christian Wik: Kilpailuoikeus. Talentum, 2004. ISBN 952-14-0751-4.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Mikko Alkio nimitettiin valtiosihteeriksi 3.1.2008. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 27.7.2010.
- ↑ Mikko Alkio vastaamaan Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteista 28.3.2007. Microsoft. Viitattu 27.7.2010.
Johannes Virolainen (1950–1954) | Pekka Silvola (1954–1959) | Heikki Hasu (1960–1964) | Jouko Loikkanen (1964–1968) | Markus Onnela (1968–1970) | Risto Volanen (1970–1974) | Esko Aho (1974–1980) | Matti Vanhanen (1980–1983) | Timo Toropainen (1983–1987) | Olli Rehn (1987–1989) | Anu Vehviläinen (1989–1991) | Olli Riikonen (1991–1995) | Mikko Alkio (1995–1997) | Antti Kaikkonen (1997–2001) | Sami Sulkko (2001–2003) | Perttu Nousiainen (2003–2005) | Tuomo Puumala (2005–2009) | Antti Kurvinen (2009–)
Sivulta puuttuu