Antti Rantakangas
Antti Toivo Armas Rantakangas (s. 28. helmikuuta 1964 Pulkkila) on Suomen Keskustan kansanedustaja sekä puolueensa varapuheenjohtaja vuosina 2003–2010. Kansanedustajana hän on ollut vuodesta 1999. Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana hän on toiminut kesäkuun lopulta 2010 saakka. Koulutukseltaan hän on agrologi ja ennen valintaansa eduskuntaan toimi maanviljelijänä sekä pankinjohtajana.
[muokkaa] Yksityiselämä
Antti Rantakangas on kotoisin Pulkkilasta Pohjois-Pohjanmaalta mutta asuu nykyisin Haapavedellä. Haapaveden kaupunginvaltuuston puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 2009. Hän oli Pulkkilan kunnanvaltuuston jäsen vuosina 1993–2007 ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja vuosina 1997–1999. Rantakangas on naimisissa ja hänellä on kolme tytärtä, yksi edellisestä liitosta. Sotilasarvoltaan hän on alikersantti.
[muokkaa] Aiheesta muualla
Matti Ahde | Tuomo Hänninen | Kyösti Karjula | Inkeri Kerola | Martti Korhonen | Timo Korhonen | Merja Kyllönen | Paula Lehtomäki | Suvi Lindén | Raimo Piirainen | Erkki Pulliainen | Lyly Rajala | Antti Rantakangas | Tapani Tölli | Tuulikki Ukkola | Unto Valpas | Mirja Vehkaperä | Pekka Vilkuna
Sivulta puuttuu