Ilkka Kanerva

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilkka Kanerva
Ilkka Kanerva 4.jpg
Ilkka Kanerva maaliskuussa 2011.
Pääministerin sijainen
Ahon hallitus
26.4.1991–23.8.1991
Edeltäjä Pertti Paasio
Seuraaja Pertti Salolainen
Suomen ulkoasiainministeri
Vanhasen II hallitus[1]
19.4.2007–4.4.2008
Edeltäjä Erkki Tuomioja[2]
Seuraaja Alexander Stubb[1]
Suomen työministeri
Ahon hallitus[3]
26.4.1991–12.4.1995
Edeltäjä Matti Puhakka[4]
Seuraaja Liisa Jaakonsaari[5]
Suomen liikenneministeri
Holkerin hallitus[4]
28.8.1990–25.4.1991
Edeltäjä Raimo Vistbacka[4]
Seuraaja Ole Norrback[3]
Kansanedustaja
27.9.1975– [6]
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 28. tammikuuta 1948 (ikä 65)[6]
Lokalahti[6]
Puolue Kokoomus[6]
Koulutus Valtiotieteiden maisteri (1980)

Ilkka Armas Mikael Kanerva (s. 28. tammikuuta 1948 Lokalahti) on suomalainen kokoomuslainen poliitikko. Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975 alkaen ja toiminut kolmen hallituksen ministerinä.

Kanerva valmistui 1980 valtiotieteen maisteriksi Turun yliopistosta. Eduskuntaan hän nousi 1975 kokoomuksen listoilta oltuaan tätä ennen Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja vuodesta 1972 vuoteen 1976. Samana vuonna 1975 eduskuntaan kohonneen vasemmistoliiton Esko-Juhani Tennilän jäätyä pois eduskunnasta Kanerva on vuoden 2011 vaaleista eteenpäin yksinään nykyisen eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja.[7]

Sisällysluettelo

Nuorisopoliitikkona [muokkaa]

Kokoomuksen Nuorten Liiton johdossa toimiessaan Kanerva oli tämän sekä keskustapuolueeseen että Neuvostoliittoon suhteita rakentaneen järjestön puheenjohtaja. Kokoomusnuorissa käytiin tuolloin sisäisiä kiistoja siitä, tulisiko Kanervan johtaman KNL:n liittyä Suomen Rauhanpuolustajiin. Kanervan linjaa vastassa oli tuolloin toisen kokomuuslaisen nuorisopoliitikon Ben Zyskowiczin "maltillisen oikeiston" oppositio, joka sai lopulta kiistassa voiton, eikä KNL:n jäsenyys toteutunut.[8]

Tultuaan valituksi eduskuntaan 1975 Kanerva jätti KNL:n puheenjohtajuuden viran seuraavana vuonna.

Ura eduskunnassa ja valtioneuvostossa [muokkaa]

Ilkka Kanerva nousi eduskuntaan Kansallisen kokoomuksen kansanedustajaksi 27-vuotiaana vuonna 1975. Eduskunnassa nähtiin nuoremman polven nousu suurten ikäluokkien astuessa hallitseviin asemiin. Vuonna 1987 Kanerva nimitettiin ministeriksi Harri Holkerin hallitukseen. Kanervan edustajakaudella tämä hallitus oli ensimmäinen, jossa kokoomus oli mukana[1]. Vuoteen 1990 Kanerva toimi ministerinä valtioneuvoston kansliassa. Holkerin hallituksen vallan aikana hän hoiti ministerintehtäviä lisäksi myös valtiovarainministeriössä, jossa hänen vastuualueenaan oli hallinnon kehittäminen. Holkerin hallituksen liikenneministerinä Kanerva toimi vuosina 1990–1991. Keskustalaisen Esko Ahon hallituksen noustua valtaan ja 1990-luvun alun laman aikaan hän toimi työministerinä vastaten samalla myös hallinnon kehittämisestä. Näiden ministerikausiensa päätyttyä Kanerva toimi Suomen pankkia ohjaavan eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtajana vuosina 1995–2003.

Kokoomuksen jäätyä Matti Vanhasen I hallituksesta oppositioon Kanerva tuli valituksi eduskunnan 2. varapuhemieheksi. Hän hoiti tätä tehtävää koko vaalikauden. Kokoomuksen oltua vuoden 2007 eduskuntavaalien voittaja saaden 10 lisäpaikkaa ja siten pääsyn hallitukseen Kanervasta tuli Vanhasen II hallituksen ulkoasiainministeri 19. huhtikuuta 2007 alkaen.

Ilkka Kanerva ja Condoleezza Rice.

Vanhasen toisen hallituksen aikana ulkopoliittiset painotukset muuttuivat. Pääministeri Vanhanen, puolustusministeri Jyri Häkämies ja Kanerva vierailivat nopeaan tahtiin Yhdysvalloissa tapaamassa virkaveljiään, Kanerva kahteen kertaan. Kanerva tapasi Yhdysvaltain ulkoministerin Condoleezza Ricen Washingtonissa ensimmäisen kerran 11. kesäkuuta 2007[9] ja uudelleen helmikuussa 2008.[10]

Entinen Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Richard Müller kuitenkin arvosteli ankarasti Suomen poliittisen johdon onnistumista sekä sisällön että esitystavan osalta ja piti vierailuja lähinnä imagonrakennuksena.[11]

Vuonna 2008 Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n puheenjohtajavuorossa oli Suomi. Sen mukaisesti ulkoministeri Ilkka Kanerva toimi ETYJ:n puheenjohtajana. Tehtävä oli haasteellinen, sillä järjestön toiminnan oli yleisesti arvioitu olleen vaikeuksissa. Kanervan ei onnistunut sopimaan Venäjän presidentinvaalien tarkkailusta syntynyttä kiistaa, eivätkä ETYJ:n vaalitarkkailijat lähteneet Venäjälle.[12] ETYJ arvovalta rapisi myös vaalitarkkailun vuoksi Georgian ja Armenian presidentinvaalien aikana. ODIHR tunnusti vaalit rehellisiksi, vaikka maiden oppositio oli eri mieltä ja protestoi epärehellisinä pitämiään vaalituloksia vastaan kuukausia. Protestit päättyivät ainakin Armeniassa verilöylyyn hallituksen puuttuessa mielenosoituksiin.

Ilkka Kanervan ulkoministerikauden tärkein ulkopoliittinen linjaus oli hallituksen ja tasavallan presidentin päätös Suomen liittämisestä NATO:n nopean toiminnan NRF-joukkoihin maaliskuussa 2008.[13] Tasavallan presidentti ei hakenut avointa konfliktia hallituksen kanssa, vaikka onkin aiemmin kritisoinut lähentymistä Natoon.[14]

Alkuvuodesta 2008 Kanerva herätti huomiota tekstiviesteillään. Näissä kirjeenvaihdossa hänen kanssaan ollut Johanna Tukiainen vuosi viestien sisällön julkisuuteen. Nousseen kohun myötä ilmoitti (ks. Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu) valtiovarainministeri ja kokoomuksen puoluejohtaja Jyrki Katainen 1. huhtikuuta 2008, että Kanerva ei enää voisi jatkaa ulkoasiainministerin tehtävässä,[15] joten hän joutui eroamaan 4. huhtikuuta 2008. Hänen seuraajakseen ulkoministeriksi nimitettiin Alexander Stubb.[16]

Muu julkinen toiminta [muokkaa]

Kanerva oli tasavallan presidentin valitsijamies vuosina 1978, 1982 ja 1988.

Paikallispolitiikassa Kanerva on toiminut kymmenen kautta Turun kaupunginvaltuustossa vuodesta 1972 ja Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajana vuodesta 1995. Lokakuun 2008 kunnallisvaaleissa Kanerva sai yli 3 000 ääntä, mikä oli ylivoimaisesti eniten Turussa. Lokakuun 2012 kunnallisvaaleissa hän sai 1 627 ääntä[17] siitä huolimatta, ettei hän lainkaan kampanjoinut vaaleissa.[18]

Yleisurheilumaailmassa Kanerva on nähty aktiivitoimijana. Hän on ollut Suomen olympiakomitean varapuheenjohtajana 1993-2008 ja johtanut Helsingin vuonna 2005 pidettyjen yleisurheilun MM-kisojen järjestelytoimikuntaa. Vuoden 1996 Atlantan kesäolympialaisissa Kanerva toimi Suomen joukkueen johtajana. Kansainvälisen yleisurheiluliiton hallituksen jäsen hän oli vuosina 2003–2011[19]. Kanerva otti osaa yleisurheilukisoihin 1960-luvun lopulla kilpaillen Lokalahden Leiskun riveissä.

Kanerva on Turku Energia Oy hallituksen jäsen ja Turun Seudun Maakaasu ja Energiantuotanto Oy hallituksen puheenjohtaja.lähde?

Sotilasarvoltaan Kanerva on reservin majuri.[20]

Yksityiselämä [muokkaa]

Ilkka Kanervan yksityiselämä on usein noussut näyttäviin lehtiotsikoihin saakka. Kanervalla on naistenmiehen maine, ja hän tuntee useita naispuolisia julkisuuden henkilöitä.[21][22] Ilkka Kanerva erosi vaimostaan Karinista 1985.[23] Vuodesta 1999 hän on seurustellut Turussa asuvan Elina Kiikon kanssa.[24] He kihlautuivat toukokuussa 2011.[25] Kanervalla on kaksi tytärtä.[26]

1980-luvun lopulla Kanerva seurusteli laulaja Paula Koivuniemen kanssa,[27] minkä arvellaan vaikuttaneen siihen, että häntä ei valittu Kokoomuksen puheenjohtajaksi.[23] Kun Kanerva oli työministeri, hänen suhteensa mallitoimiston johtajan Laila Snellmanin, toimittaja Pauliina Lunnan ja Katriina Wuoriston kanssa herättivät huomiota, kun työttömyys maassa nousi samaan aikaan ennätyslukemiin.[23] Vuonna 1994 työministeri Kanerva valittiinkin Suomen turhimmaksi julkkikseksi.[23]

Taiteilija Maija Tuurna on kertonut, että Kanerva lähestyi häntä romanttisessa mielessä 1990-luvun lopulla ja Kanerva lupasi ostaa Tuurnan tauluja eduskuntaan.[23] Maaliskuussa 2008 Kanerva sanoi, että ei muistanut Tuurnaa, mutta pyysi silti anteeksi, jos oli tätä loukannut. Myöhemmin Tuurna kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että otsikot olivat liioiteltuja.[28] Kesäkuussa 2011 7 päivää -lehti kertoi Ilkka Kanervan seurustelleen tai olleen "hyvä ystävä" yhdeksän vuotta brasilialaisen Valeria de Sousa-Karhuvaaran kanssa.[29] Kanerva ei kiistänyt suhdetta.lähde?

Tekstiviestikohut [muokkaa]

Pääartikkeli: Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu

Vuonna 2001 nousi kohu Kanervan suhteesta Jasmin Mäntylään,[30] ja vuonna 2005 Kanerva, silloinen eduskunnan varapuhemies, lähetti lukuisia tekstiviestejä Marika Fingerroosille.[31] Hän on lähettänyt viestejä myös valokuvamalleille Anne-Mari Bergille ja Linda Sonntagille sekä vaatesuunnittelija Olivia Kortelaiselle.[32] Bergille Kanerva tarjosi lisäksi töitä yleisurheilun MM-kilpailujen palkintojenjaossa. Samana vuonna Ilkka Kanerva toi seuralaisekseen Linnan itsenäisyyspäivän juhliin ensi kertaa Elina Kiikon.[29] Kevään 2008 Kanervan–Tukiaisen tekstiviestikohu johti Kanervan eroon ulkoministerin tehtävästä.

Toukokuussa 2010 uutisoitiin, että Kanervan oli lähettänyt noin sata tekstiviestiä baarissa tapaamalleen parikymppiselle helsinkiläisnaiselle.[33] Kesäkuussa 2010 7 päivää -lehti kertoi Kanervan lähetelleen vihjaileviksi tulkittuja Facebook-viestejä 16-vuotiaalle tytölle. Kanerva kertoi hakeutuneensa ammattiauttajan pariin toimintansa johdosta ja esitti julkisen anteeksipyynnön henkilöille, joita on jollain tavalla loukannut.[34][35]

Lahjussyyte [muokkaa]

Maaliskuun lopulla 2010 poliisin talousrikosyksikön johtaja Ilkka Koskimäki vahvisti Ilta-Sanomille, että Kanervaa epäiltiin lahjoman vastaanottamisesta vuonna 2008 60-vuotissyntymäpäiväjuhliensa aikaan.[36] Kanerva saikin tammikuussa 2011 syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta. Syyte liittyi aikaisemmin mainittuun Kanervan 60-vuotisjuhlaan, jota Nova Kiinteistökehitys tuki 17 000 eurolla vuonna 2008. Sittemmin Kanerva palautti rahat. Kanerva toimi Varsinais-Suomen liitossa ja Kanervan epäiltiin syytteen mukaan saaneen yli 50 000 euron arvosta etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä.[37] Varsinainen lahjussyyte pysyi salaisena oikeudenkäynnin alkuun saakka, sillä jutun muut syytetyt Kyösti Kakkonen, Toivo Sukari ja Tapani Yli-Saunamäki vastustivat syytteen julkistamista.[38]

Eduskuntavaaleissa 2007 Sukarin ja Kakkosen Kehittyvien maakuntien Suomi rahoitti Kanervan kampanjaa 10 000 eurolla.[39]

Valmisteluistunto alkoi 9. kesäkuuta 2011 Helsingin käräjäoikeudessa. Valtakunnansyyttäjä vaati Kanervalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta joko tahallaan tai tuottamuksellisesti. Lisäksi vaadittiin korvaamaan valtiolle 56 000 euroa saatu rikoshyöty.[40]

Kanerva tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 1 vuoden 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja menettämään julkiset luottamustehtävänsä törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.[41] Kanerva kertoi valittavansa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.[42] Käräjäoikeuden päätöksen jälkeen seuraavalla viikolla Kanerva jätti Varsinais-Suomen maakuntaliiton puheenjohtajan tehtävät.[43]

Lähteet [muokkaa]

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ a b Vanhasen II hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  2. ↑ Vanhasen I hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  3. ↑ a b Ahon hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  4. ↑ a b c Holkerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  5. ↑ Lipposen hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  6. ↑ a b c d Ilkka Kanerva Suomen kansanedustajat. 3.6.2010. Eduskunta. Viitattu 5.7.2010.
  7. ↑ Pitkäaikaisimmat kansanedustajat Edustajamatrikkeli, Eduskunta.
  8. ↑ Kai Hirvasnoro: Taistelupari Zyskowicz-Kanerva: Porvarien taistelu suomettumisesta. Kansan Uutisten Viikkolehti, 2004. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Ulkoministeri Kanerva ja Condoleezza Rice tapasivat Washingtonissa 11.6.2007. Suomen suurlähetystö, Washington. Viitattu 5.7.2010.
  10. ↑ Ricen tavannut Kanerva kehui maiden suhteita 11.2.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 5.7.2010.
  11. ↑ Suomen poliittinen johto epäonnistui Washingtonissa - Ulkopoliittisten tavoitteiden esitys ja sisältö kangertelevat pahasti 4.3.2008 1:31:47. Turun Sanomat.
  12. ↑ Etyj torjui Venäjän sovintoesityksen 5.2.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 16.3.2008.
  13. ↑ Suomi mukaan Naton NRF-joukkoihin Yle.fi. 7.3.2008. YLE Uutiset. Viitattu 24.3.2008.
  14. ↑ Presidentti Halonen: "Ei perustetta liittyä Natoon" 22.11.2007. Suomen Kuvalehti. Viitattu 24.3.2008.
  15. ↑ Katainen liikuttui kertoessaan Kanervan erottamisesta HS.fi. 1.4.2008. Helsinki: Helsingin Sanomat Oy. Viitattu 4.4.2008.
  16. ↑ Alexander Stubb ulkoministeriksi (Valtioneuvoston viestintäyksikkö, tiedote 93/2008) 4.4.2008. Helsinki: Ulkoasiainministeriö. Viitattu 4.4.2008.
  17. ↑ Suurin romahtaja
  18. ↑ Kanerva ei kampanjoinut
  19. ↑ Kanerva putosi IAAF:n hallituksesta 25.8.2011. Helsingin Sanomat Viitattu 1.9.2011.
  20. ↑ http://www.mil.fi/ajankohtaista/tiedotteet/arkisto/2001/20010604_0001_2.dsp
  21. ↑ Kanerva tekstiviesteissä: Millaiset alusvaatteet sulla on? mtv3.fi. 7.3.2008. MTV3. Viitattu 12.3.2011.
  22. ↑ Mtv3 uutiset
  23. ↑ a b c d e Kanervan naiset mediassa. Iltalehti, 2008, nro 14.3., s. 6.
  24. ↑ "Kirjoittelut ovat satuttaneet" 22.12.2007. Iltalehti.fi.
  25. ↑ Ilkka Kanerva ja Elina Kiikko kihlautuivat Verkkouutiset, 10.5.2011
  26. ↑ Kansanedustajan kotisivu
  27. ↑ Kutsu Linnan juhliin on haluttu kortti vuosikymmenestä toiseen (Kuvassa Kanerva ja Koivuniemi Linnan juhlissa) Aamulehti.
  28. ↑ Hs.fi: Taiteilijan mukaan Kanerva ei käynyt käsiksi 17.3.2008
  29. ↑ a b Ilkka Kanerva ja brassikaunotar: 9 vuoden salasuhde!. 7 päivää, 2011.
  30. ↑ 7 päivää: Mäntylä, Jasmin
  31. ↑ YLE Areena: Ilkka Kanerva pahoittelee tekstiviestikohua vuonna 2005
  32. ↑ Iltalehti.fi
  33. ↑ http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/muut.shtml/1118589/nain-marika-tekstaili-ilkka-kanervan-kanssa---kohukaunotar-muistelee
  34. ↑ Kanerva on hakenut hoitoon, HS/IL
  35. ↑ Kanerva pyytää anteeksi käytöstään tekstiviestikohussa Yle.fi. 14.3.2008. Yle Uutiset. Viitattu 4.4.2008.
  36. ↑ Markkula, Hannes: Ilkka Kanervaa epäillään lahjusrikoksesta Ilta-Sanomat. 29.3.2010. Viitattu 5.4.2010.
  37. ↑ Kanerva saa syytteen törkeästä lahjuksen ottamisesta Helsingin Sanomat. 28.1.2011. Viitattu 28.1.2011.
  38. ↑ Kanervan lahjussyyte pysyy salaisena oikeudenkäyntiin asti Helsingin Sanomat. 21.2.2011. Viitattu 21.2.2011.
  39. ↑ Tässä ovat Kehittyvien maakuntien Suomi -puolueen kansanedustajat Taloussanomat. 30.5.2008. Viitattu 4.12.2011.
  40. ↑ Syyttäjä vaatii Kanervalle vähintään kahta vuotta vankeutta Helsingin Sanomat. 9.6.2011. Viitattu 9.6.2011.
  41. ↑ Ilkka Kanervalle ehdollinen vankeustuomio lahjuksen ottamisesta, Yle.fi/uutiset, viitattu 18.4.2012
  42. ↑ Kanerva: Tuntuu kuin olisi siivet leikattu pois, yle.fi Uutiset viitattu 18.4.2012
  43. ↑ Ilkka Kanerva jättää Varsinais-Suomen maakuntahallituksen Yle Uutiset 23.4.2012

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ilkka Kanerva.
Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Ilkka Kanerva -sitaatteja.
Edeltäjä:
Raimo Vistbacka		 Suomen liikenneministeri
1990−1991		 Seuraaja:
Ole Norrback
Edeltäjä:
Matti Puhakka		 Suomen työministeri
1991−1995		 Seuraaja:
Liisa Jaakonsaari
Edeltäjä:
Erkki Tuomioja		 Suomen ulkoasiainministeri
2007–2008		 Seuraaja:
Alexander Stubb
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen		 Kokoomuksen edustaja eduskunnan puhemiehistössä
2003-2007		 Seuraaja:
Sauli Niinistö
Vanhasen toinen hallitus

Vanhanen | Anttila | Brax | Cronberg, Sinnemäki | Holmlund | Hyssälä, Rehula | Häkämies | Kanerva, Stubb | Katainen | Kiviniemi | Lehtomäki, Tiilikainen | Lindén | Pekkarinen | Risikko | Sarkomaa, Virkkunen | Thors | Vapaavuori | Wallin | Vehviläinen | Väyrynen
Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2003–2007

Eero Akaan-Penttilä | Sirpa Asko-Seljavaara | Kaarina Dromberg | Leena Harkimo | Pertti Hemmilä | Hanna-Leena Hemming | Anne Holmlund | Jyri Häkämies | Ville Itälä (2003–2004) | Ilkka Kanerva | Marjukka Karttunen | Jyrki Katainen | Jari Koskinen | Pekka Kuosmanen | Esko Kurvinen | Jere Lahti | Kalevi Lamminen | Jouko Laxell (2004–2007) | Suvi Lindén | Marjo Matikainen-Kallström (2004–2007) | Tapani Mäkinen (2003–2004)| Olli Nepponen | Tuija Nurmi | Heikki A. Ollila | Reijo Paajanen | Maija Perho | Paula Risikko | Martin Saarikangas | Petri Salo | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Timo Seppälä | Juhani Sjöblom | Marja Tiura | Irja Tulonen | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Ahti Vielma | Jari Vilén | Lasse Virén | Ben Zyskowicz

Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2007–2011

Eero Akaan-Penttilä | Sirpa Asko-Seljavaara | Merikukka Forsius (2008–2011) | Juha Hakola | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Hanna-Leena Hemming | Anne Holmlund | Jyri Häkämies | Harri Jaskari | Kalle Jokinen (2009–2011) | Ilkka Kanerva | Arja Karhuvaara | Ulla Karvo | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Jari Koskinen (2007–2009) | Jari Larikka | Sanna Lauslahti | Jouko Laxell | Eero Lehti | Suvi Lindén | Marjo Matikainen-Kallström | Jukka Mäkelä (2007–2010) | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Olli Nepponen | Sauli Niinistö | Tuija Nurmi | Heikki A. Ollila | Petteri Orpo | Reijo Paajanen | Sanna Perkiö | Petri Pihlajaniemi | Lyly Rajala | Pekka Ravi | Paula Risikko | Petri Salo | Pertti Salolainen | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Marja Tiura | Lenita Toivakka | Tuulikki Ukkola | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Ilkka Viljanen | Lasse Virén | (2010–2011) Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Ben Zyskowicz

Kansallisen Kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajat 2011–

Heikki Autto | Markku Eestilä | Sanni Grahn-Laasonen | Leena Harkimo | Timo Heinonen | Pertti Hemmilä | Anne Holmlund | Jyri Häkämies (2011–2012)1 | Harri Jaskari | Kalle Jokinen | Ilkka Kanerva | Jyrki Katainen | Sampsa Kataja | Pia Kauma | Pauli Kiuru | Jukka Kopra | Esko Kurvinen | Sanna Lauslahti | Eero Lehti | Marjo Matikainen-Kallström | Outi Mäkelä | Tapani Mäkinen | Lasse Männistö | Markku Mäntymaa | Petteri Orpo | Jaana Pelkonen | Pekka Ravi | Paula Risikko | Pertti Salolainen | Janne Sankelo | Sari Sarkomaa | Kimmo Sasi | Arto Satonen | Alexander Stubb | Eero Suutari | Lenita Toivakka | Kari Tolvanen | Anu Urpalainen (2012–)1 | Raija Vahasalo | Jan Vapaavuori | Sofia Vikman | Henna Virkkunen | Anne-Mari Virolainen | Sinuhe Wallinheimo | Ben Zyskowicz
1Jyri Häkämies siirtyi marraskuussa 2012 Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtajaksi, jolloin hänen tilalleen eduskuntaan tuli Anu Urpalainen.

Varsinais-Suomen vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011

Janina Andersson | Pertti Hemmilä | Liisa Hyssälä | Ilkka Kanerva | Ilkka Kantola | Timo Kaunisto | Esko Kiviranta | Marjaana Koskinen | Annika Lapintie | Jouko Laxell | Ville Niinistö | Petteri Orpo | Heli Paasio | Katja Taimela | Anne-Mari Virolainen | Stefan Wallin | Jyrki Yrttiaho

Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajat

Aarne Koskio | Kaarlo Pitkäniemi | V. A. M. Karikoski | Jussi Saukkonen | Leo Tujunen | Mauri Seppä | Esko Koppanen | Ilkka Suominen | Ilkka Kanerva | Anders Blom | Unto Hämäläinen | Jukka Koivisto | Harri Hiltunen | Ilkka Oksala | Pia Pohja | Mika Nykänen | Juha Rintamäki | Kalle Euro | Jussi Kekkonen | Kai Mykkänen | Juho Romakkaniemi | Tuomas Nurmela | Teppo Leinonen | Wille Rydman | Antti Häkkänen

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ilkka_Kanerva&oldid=12891336