Annika Lapintie

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Annika Lapintie
Lapintie Lahdessa kesäkuussa 2009
Lapintie Lahdessa kesäkuussa 2009
Syntymäpäivä 18. maaliskuuta 1955 (ikä 56)
Syntymäpaikka Turku
Puolue Vasemmistoliitto
Asema eduskuntaryhmän puheenjohtaja
kansanedustaja
kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kotipaikka Turku
Kotisivu annikalapintie.net

Annika Anita Lapintie (o.s. Hiltunen, s. 18. maaliskuuta 1955 Turku) on turkulainen Vasemmistoliiton kansanedustaja (1995–) ja Turun kaupunginvaltuutettu (1989–). Hän on Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

[muokkaa] Elämä ja ura

Lapintie on taustaltaan suomenruotsalainen, ja hänen perheensä oli kaksikielinen. Ylioppilaaksi Lapintie kirjoitti Kupittaan yhteiskoulusta vuonna 1974. Yliopisto-opinnot hän aloitti Åbo Akademissa lukemalla ruotsia, venäjää ja kasvatustieteitä. Sieltä hän siirtyi opiskelemaan oikeustiedettä Turun yliopistoon, josta hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1984. Lapintie auskultoi varatuomariksi toimien Paraisten tuomiokunnan notaarina ja käräjätuomarina 1989–1990. Hän on suorittanut myös ulkoasiainministeriön kansainvälisten asiain valmennuskurssin.[1]

Ennen kansanedustajaksi valitsemista Lapintie on toiminut Suomen työväen säästöpankin konttorin esimiehenä, Turun työvoimapiirin lakimiehenä sekä Varsinais-Suomen työvoima- ja elinkeinokeskuksen lakimiehenä. Lapintie on myös Tradekan valtuuston jäsen.

Turun kaupunginhallituksessa Lapintie toimi vuosina 1989–1995.

Lapintie oli ehdokkaana kesäkuussa 2009 pidetyissä Euroopan parlamentin vaaleissa.[2] Hän sai 29 112 ääntä eli eniten puolueessaan, muttei tullut valituksi ja Vasemmistoliitto jäi ilman europarlamenttipaikkaa.[3]

Lapintien puoliso Pyry Lapintie työskentelee toimittajana Helsingin Sanomien Turun-toimituksessa. Pariskunnalla on kaksi lasta.

[muokkaa] Lähteet

  1. Annika Anita Lapintie Annika Lapintie. Viitattu 20.3.2011.
  2. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie ehdolle Euroopan parlamenttiin 28.3.2009. Vasemmistoliitto. Viitattu 28.3.2009.
  3. Viralliset tulokset – koko maa Vaalit.fi. Viitattu 13.6.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut