Paavo Arhinmäki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Paavo Arhinmäki
Ordforande for Finska delegationen Paavo Arhinmaki vid Nordiska Radets session i Stockholm (2).jpg
Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri
Kataisen hallitus
22.6.2011–4.4.2014
Edeltäjä Stefan Wallin
Seuraaja Pia Viitanen
Kansanedustaja
21.3.2007–
Ryhmä/puolue vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 13. joulukuuta 1976 (ikä 38)
Helsinki
Puolue vasemmistoliitto
Puoliso Päivi Lahti

Paavo Erkki Arhinmäki (s. 13. joulukuuta 1976 Helsinki)[1] on suomalainen vasemmistoliiton poliitikko. Hän on toiminut kansanedustajana vuodesta 2007, puolueensa puheenjohtajana vuodesta 2009 ja kulttuuri- ja urheiluministerinä vuosina 2011–2014. Vuonna 2012 hän oli vasemmistoliiton ehdokas vuoden 2012 presidentinvaalissa.

Arhinmäki on Helsingin kaupunginvaltuutettu vuodesta 2001.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki kävi Helsingin Alppilan lukiota ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1995.[1] Hän on opiskellut sosiologiaa ruotsinkielisessä Svenska social- och kommunalhögskolanissa.[2]

Ennen valintaansa kansanedustajaksi Arhinmäki työskenteli muun muassa kansanedustaja Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustajana,[3] suoritti siviilipalveluksen liikuntavammaisten koulussa luokka-avustajana sekä työskenteli SAKKI ry:ssä, Kansan Uutisten kesätoimittajana ja nurmikon leikkaajana Helsingin kaupungin rakennusviraston puisto-osastolla.[4]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki osallistui eduskuntavaaleihin 1999 Helsingin vaalipiirissä saaden 768 ääntä.[5] Vuoden 2000 kuntavaaleissa hänet valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon 757:llä äänellä.[6] Arhinmäki toimi jäsenenä Helsingin opetuslautakunnassa vuosina 1997–2004 ja 2007–2008 sekä kaupunkisuunnittelulautakunnassa vuosina 2005–2007.[1]

Arhinmäki oli mukana järjestämässä kuokkavierasjuhlia vuonna 2000 ennen vuosittaisten mielenosoitusten muuttumista väkivaltaisiksi.[7] Vuosina 2001–2005 hän oli vasemmistonuorten puheenjohtaja ja tuli tunnetuksi aktivistina sekä radikaalina punavihreänä poliitikkona.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Arhinmäki sai 3 065 ääntä, mikä riitti ensimmäiseen varasijaan. Vasemmistoliiton vuoden 2006 ylimääräisessä puoluekokouksessa Arhinmäki hävisi puheenjohtajavaalin Martti Korhoselle. Hän toimi Esko-Juhani Tennilän eduskunta-avustajana.

Kansanedustaja ja puolueen puheenjohtajuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2007 vaaleissa Arhinmäki valittiin eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä 6 859 äänellä.[8] Arhinmäki ilmoitti käyttäneensä vaaleihin yhteensä noin 36 000 euroa. Avustuksia hän sai puolue- ja työväenjärjestöiltä vajaat 17 000 euroa ja yksityisiä lahjoituksia vajaat 7 000 euroa. Suurimmat lahjoittajat olivat vasemmistonuoret ja Rakentajien vasemmistoyhdistys ry. Omia varojaan hän käytti noin 12 000 euroa.[9] Arhinmäen, hänen tukiryhmänsä ”Paavon jengin” ja Sosialistiliiton Itä-Helsingin ostoskeskuksiin ja lähiökapakoihin suuntautunut yhteinen kampanjakiertue[10] herätti viestimissä huomiota.lähde?

Ensimmäisellä kaudellaan eduskunnassa Arhinmäki oli lakivaliokunnan ja sivistysvaliokunnan jäsen. Hän toimi Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana vuosina 2008–2011.[1] Kesäkuussa 2009 Arhinmäki seurasi vasemmistoliiton puheenjohtajana eurovaalitappion jälkeen eronnutta Martti Korhosta.[11] Arhinmäki voitti vastaehdokkaansa – niin ikään ensimmäisen kauden kansanedustajan – Merja Kyllösen puoluevaltuuston äänestyksessä luvuin 34–20.[12]

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Arhinmäki oli puolueensa sekä Helsingin vaalipiirin suurin ja koko maan neljänneksi suurin ääniharava keräten 17 226 ääntä.[13][14] Arhinmäki käytti vaaleihin yhteensä 32 000 euroa, joista hänen omia varojaan on 10 000 euroa. Yksityishenkilöiltä saatua tukea oli 3 000 euroa, puolueyhdistyksiltä 10 000 euroa ja muilta tahoilta yhteensä 9 000 euroa.[15]

Arhinmäki oli myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas presidentinvaaleissa 2012.[16] Hän sai 5,5 % äänistä ja sijoittui kuudenneksi.[17]

Urheilu- ja kulttuuriministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2011 vaalien jälkeen vasemmistoliitosta tuli hallituspuolue ja Arhinmäki valittiin kulttuuri- ja urheiluministeriksi.[18]

Kulttuuriministerinä Arhinmäkeä arvosteltiin siitä, että hän jätti väliin Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlat sekä Musiikkitalon avajaiset koripallo-ottelun vuoksi.[19] Sotšin talviolympialaisissa 2014 Arhinmäen alkoholinkäyttö Suomen jääkiekkomaajoukkueen pronssijuhlissa herätti huomiota ja Arhinmäki pahoitteli myöhemmin käytöstään.[20]

Vasemmistoliitto jättäytyi hallituksesta huhtikuussa 2014, minkä myötä Arhinmäki luopui ministerin tehtävistään 4. huhtikuuta 2014.[21] Kokoomuksen puoluekokouksen yhteydessä kesäkuussa 2014 eräät puheenjohtajakandidaatit viestittivät Arhinmäen olleen hallituksessa vaativa neuvottelukumppani: Alexander Stubb ilmoitti olleensa jo aamusta ”frustroitunut” ja Jan Vapaavuori oli ruvennut kaipaamaan ”toista Paavoa” (Paavo Väyrystä).[22]

Poliittisia linjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomien Minttu Mikkosen mukaan Arhinmäki tunnetaan räväkkänä ja terävänä poliitikkona, joka kannattaa punavihreää, arvoliberaalia linjaa ja vaatii vasemmistoliitolta vahvaa aatteellisuutta.[23] Arhinmäki on kirjoittanut ajatuksistaan kirjan Punavihreä sukupolvi. Punavihreyden lisäksi Arhinmäki määrittelee itsensä ”demokraattiseksi sosialistiksi”.[12]

Heti puheenjohtajavalintansa jälkeen Arhinmäki määritteli vasemmistoliiton puolueeksi, joka kannattaa demokraattista sosialismia.[24] Arhinmäki on kertonut haluavansa uudistaa puoluetta nykyaikaisempaan suuntaan ja selkeyttää puolueen viestiä.[12] Arhinmäen mielestä vasemmistoliitto tarvitsee jatkossakin vahvan aatepohjan. Hänestä on vaikea nähdä vasemmistopuoluetta, joka ei nojaisi sosialismiin ja humanismiin, mutta näitä aatteita ei Arhinmäen mukaan kuitenkaan pidä nähdä rajoittavina tai valmiiden vastauksien antajana.[25]

Arhinmäki on vaatinut kaikkein köyhimpien kansalaisten aseman parantamista. Maaliskuussa 2006 hän esitti pienimpien sosiaalitukien ja työmarkkinatuen nostoa sekä maataloudelta leikattujen EU-tukien kompensaatiota.[26] Arhinmäki on vastustanut Vanhasen II hallituksen yliopistouudistusta[27], Lex Nokiaa[28] ja sen yritystä nostaa eläkeikää.[29] Arhinmäki on tiukan kielteinen ydinvoimaa kohtaan.[30] Hän suhtautuu maahanmuuttajiin myönteisesti.[31] Arhinmäki kannattaa turkistarhauksen lopettamista siirtymäajan jälkeen.[32] Arhinmäki haluaisi rauhanturvaajat pois Afganistanista.[33] Arhinmäki on esittänyt valtionyhtiöiden aseman vahvistamista ja niiden omistajaohjauksen tiukentamista. Hänen mielestään valtionyhtiöissä valtion omistusta ei tule vähentää vaan lisätä.[34]

Arhinmäki teki esityksen laajentaa hyvitysmaksut tietokoneisiin ja matkapuhelimiin, joka kuitenkin kaatui hallituksessa joulukuussa 2011.[35]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arhinmäki on syntynyt Helsingissä ja asui nuoruusvuosinaan muun muassa Kulosaaressa ja Pasilassa. Tammikuusta 2012 Arhinmäki on ollut naimisissa eläinlääkäri Päivi Lahden kanssa.[36] He saivat lapsen helmikuussa 2012.[37] Arhinmäki perheineen asuu Herttoniemenrannassa.[4]

Arhinmäki tunnetaan innokkaana jalkapallofanina.[38] Kotimaassa hänen suosikkijoukkueensa oli FC Jokerit, jonka kannattajaryhmä 116% Boysia hän oli perustamassa. Hänen ulkomaalaiset suosikkiseurat ovat AIK ja Chelsea FC.[39] Arhinmäki harrastaa myös polkupyöräilyä.[40] Hän kertoo olevansa kasvissyöjä.[41]

Arhinmäki on kertonut saaneensa 15 päiväsakkoa julkisrauhan rikkomisesta ydinvoimala-alueella.[42] Hän ei kuulu mihinkään uskontokuntaan.[43] Vasemmistonuorten puheenjohtajana ollessaan Arhinmäki osallistui FC Jokereiden ottelussa poliiseille osoitettuihin herjaushuutoihin, joissa viitattiin kahden poliisin surmanneeseen Steen Christenseniin ja kuolleisiin poliiseihin. Paikalla olleet poliisit olivat närkästyneet tästä, ja Helsingin rikospoliisi kirjoitti asiasta Murharyhmä-lehdessään.[44] Vuonna 2007 Suomi-Serbia-jalkapallo-ottelussa Arhinmäki oli kutsunut serbialaisfaneja murhaajiksi, mistä johtuen vasemmistoliiton eduskuntaryhmän johtaja Annika Lapintie päätti keskustella hänen kanssaan.[45]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Paavo Arhinmäki Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Paavo Arhinmäki: Paavo på svenska Paavo Arhinmäen kotisivu. Viitattu 6.2.2013. (ruotsiksi)
  3. Arhinmäki - ammattipoliitikko kouluiästä lähtien MTV Uutiset. 10.6.2009.
  4. a b Paavo Arhinmäki paavoarhinmäki.fi. Viitattu 30.7.2014.
  5. http://www.stat.fi/tk/he/vaalit/vaalit99/vapi99.html
  6. http://www2.hs.fi/kunnallisvaalit2000/kunta.jsp?KuntaID=091
  7. Suomen Kuvalehti 20/2008
  8. http://archive.is/ycyA
  9. Vaalirahoitusilmoitus 2007
  10. Lähiöiden telttakiertue II, Sosialistiliitto - Uutiset 04.04.2007, Sosialistiliitto
  11. Arhinmäestä vasemmistoliiton puheenjohtaja Yle Uutiset. 27.6.2009. Viitattu 8.5.2014.
  12. a b c Rantanen, Miska: Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Arhinmäki haluaa 20 paikkaa eduskuntaan (Internet Archive) HS.fi. 28.6.2009. Viitattu 30.7.2014.
  13. Ehdokkaiden äänet, Helsingin vaalipiiri Oikeusministeriön tulospalvelu. Viitattu 21.4.2011.
  14. Koko maa - ehdokkaiden äänimäärät Ylen tulospalvelu. Viitattu 21.4.2011.
  15. Anni Sinnemäeltä jättisijoitus vaalikassaan: Yli 40 000 euroa omasta pussista Iltalehti. 15.11.2011. Viitattu 15. huhtikuuta 2011.
  16. Arhinmäki vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 20.11.2011.
  17. Koko maa - ehdokkaiden kannatus Yle.fi/vaalit.
  18. Vasemmistoliitto hallitukseen - Arhinmäestä kulttuuriministeri Yle.fi. 19.6.2011.
  19. Järjestäjät harmissaan: Arhinmäki ei osallistu oopperajuhlille Ilta-sanomat. 2.6.2012. Viitattu 2.6.2012.
  20. Paavo Arhinmäki Sotshin tapahtumista: "No, sammuin tai väsähdin" Yle Uutiset. 24.2.2014. Viitattu 21.5.2014.
  21. Muutoksia valtioneuvostossa 4.4.2014. Valtioneuvosto. Viitattu 4.4.2014.
  22. [http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3184424/pusihali-vastasi-arhinmaki-stubbille
    1. pusihali, vastasi Arhinmäki Stubbille] (verkkolehti) Kansan Uutiset. 13.6.2014. Viitattu 15.6.2014.
  23. Mikkonen, Minttu: Punavihreä tulevaisuuden toivo, Helsingin Sanomat 1.5.2005 (HS Arkisto, maksullinen)
  24. Arhinmäki: En ole kommunisti Nelonen 27.6.2009
  25. Lohikoski Juhani: Vasemmistoliiton aktiivit puhuvat, Murros, 3.1.2005
  26. [Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas Paavo Arhinmäki: Työttömille ja viljelijöille korotus], Verstas 22.3.2006, Vasemmistoliitto
  27. Arhinmäki, Paavo: Yliopistolaki siunattiin, blogikirjoitus 1.8.2009
  28. Lex Nokia hylkyyn Paavo Arhinmäen blogi. 2.12.2008
  29. Punajuuri.net Paavo Arhinmäen blogi
  30. Arhinmäen kanta ydinvoimaan tiukan kielteinen
  31. Huru, Jouko: Aate myönteinen maahanmuuttajille, Kansan Uutiset 4.7.2009
  32. Arhinmäki lupaa tehdä vasemmistoliitosta räväkän haastajan Turun Sanomat. 27. kesäkuuta 2009. Viitattu 9.8.2009.
  33. Arhinmäki: Rauhanturvaajat pois Afganistanista
  34. Arhinmäki kaavailee kansan pankkia
  35. http://www.hs.fi/politiikka/Arhinm%C3%A4en+esitys+hyvitysmaksujen+laajentamisesta++kaatui/a1305551454178
  36. Paavo Arhinmäki meni naimisiin HS.fi. 7.1.2012. Viitattu 30.7.2014.
  37. Tamminen, Jenni: Paavo Arhinmäki jäi isyyslomalle Uusisuomi.fi. 10.2.2012. Viitattu 30.7.2014.
  38. Seiska 38/2007
  39. Tätä tatuointia Arhinmäki piilottelee Iltalehti. 4.1.2012. Viitattu 13.5.2014.
  40. http://www.punajuuri.net/index.php?id=2524&tmp=1
  41. http://www.punajuuri.net/?id=1&tmp=0
  42. http://www.city.fi/artikkeli/Paavo+Arhinm%E4ki/2090/
  43. Arhinmäki: voisin armahtaa totaalikieltäytyjän YLE X. Viitattu 13.1.2012.
  44. Arhinmäki osallistui vihaiseen puheeseen Aamulehti, 28.7.2011
  45. Arhinmäki kutsui serbialaisfaneja murhaajiksi Ilta-Sanomat, 05.06.2007

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paavo Arhinmäki.
Edeltäjä:
Martti Korhonen
Vasemmistoliiton puheenjohtaja
2009–
Seuraaja:
Edeltäjä:
Stefan Wallin
Suomen kulttuuri- ja urheiluministeri
2011−2014
Seuraaja:
Pia Viitanen