Matti Viialainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viialainen 2006.

Matti Tapani Viialainen (s. 16. helmikuuta 1953 Leppävirta) on Etelä-Savon maakuntajohtaja ja aikaisempi SAK:n apulaisjohtaja. Viialainen toimi aiemmin Vasemmistoliiton puoluesihteerinä (1990–1995), mutta hän erosi puolueesta keväällä 2006 ja asettui eduskuntavaaleissa 2007 Suomen sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaaksi tulematta kuitenkaan valituksi.

Keväällä 2005 hän perusti Vasemmistoliiton ja SDP:n yhdistymistä ajamaan Vasemmisto yhteen -yhdistyksen. 1990-luvun alussa hän oli yhtenä harvoista vasemmistoliittolaisista Suomen EU-jäsenyyden kannalla. Politiikkaan hän tuli Vietnam-solidaarisuustyön kautta ja eteni Teiniliiton Etelä-Savon piirin piirisihteeriksi. Kommunistiksi hän ryhtyi vuonna 1969.

Viialainen on 2000-luvulla toiminut SAK:n apulaisjohtajana. Sitä ennen hän on ollut muun muassa Sirola-opiston viimeisenä johtajana. Hänet valittiin toukokuussa 2007 Etelä-Savon maakuntajohtajaksi.

Gradunsa Viialainen teki 22 vuoden opintotauon jälkeen SKP:n 14. edustajakokouksesta ja siihen johtaneesta kehityksestä. Edita julkaisi tutkielman vuonna 2005 nimellä Neljä järisyttävää päivää. SKP:n puolinainen vallanvaihdos 1966. Viialainen harrastaa poliittista historiaa ja kalastusta.

Edeltäjä:
ei edeltäjää
Vasemmistoliiton puoluesihteeri
1990–1995
Seuraaja:
Ralf Sund
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut