Erkki Virtanen
|
|
|
|---|---|
| Syntynyt | 15. elokuuta 1952 (ikä 60) Jämsänkoski |
| Puolue | Vasemmistoliitto |
| Asema | Kansanedustaja 2003– |
| Vaalipiiri | Pohjois-Savon vaalipiiri |
| Kotipaikka | Kuopio |
| Puoliso | Ritva Kaarina Virtanen 1974– |
Erkki Alvar Virtanen (s. 15. elokuuta 1952, Jämsänkoski) on suomalainen poliitikko. Hän on toiminut Vasemmistoliiton kansanedustajana vaaleista 2003 lähtien. Virtanen on ollut mukana Kuopion kaupunginvaltuustossa vuosina 1993–1997 ja jälleen vuodesta 2005 alkaen sekä kaupunginhallituksessa 1995–1996.
Virtanen ilmoitti 15. kesäkuuta 2009 eroavansa Kuopion kaupunginvaltuustosta.[1] Päätöksen taustalla oli KHO:n keskustan kansanedustaja Janne Seurujärvelle antama päätös, jonka mukaan hän ei ollut vaalikelpoinen 2008 kunnallisvaaleissa, koska oli kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtaja. Virtanen on Seurujärven tavoin kansanedustajatyön takia virkavapaalla kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtajan tehtävistä.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Vasemmistoliiton kansanedustaja eroaa valtuustosta Kuopiossa Iltalehti. 15.6.2009. Viitattu 15.6.2009.
Aiheesta muualla [muokkaa]
Claes Andersson (2007-2008) | Paavo Arhinmäki | Matti Kangas | Matti Kauppila | Martti Korhonen | Mikko Kuoppa | Merja Kyllönen | Jaakko Laakso | Annika Lapintie | Markus Mustajärvi | Veijo Puhjo | Minna Sirnö | Esko-Juhani Tennilä | Pentti Tiusanen | Kari Uotila (2008-2011) | Unto Valpas | Erkki Virtanen | Jyrki Yrttiaho
Hannakaisa Heikkinen | Elsi Katainen | Jyrki Katainen | Kari Kärkkäinen | Seppo Kääriäinen | Pentti Oinonen | Kari Rajamäki | Markku Rossi | Erkki Virtanen | Tuula Väätäinen