Jyrki Yrttiaho

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jyrki Yrttiaho
Jyrki Yrttiaho maaliskuussa 2011.
Jyrki Yrttiaho maaliskuussa 2011.
Syntynyt 4. toukokuuta 1952 (ikä 62)
Pelkosenniemi
Puolue vasemmistoliitto
Asema kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kotipaikka Raisio

Jyrki Valto Yrttiaho (s. 4. toukokuuta 1952 Pelkosenniemi) on suomalainen vasemmistoliittolainen poliitikko, joka toimii kansanedustajana (2007–) ja Raision kaupunginvaltuutettuna. Hänet erotettiin vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä kesäkuussa 2011 yhdessä Markus Mustajärven kanssa, sillä he vastustivat puolueen osallistumista Kataisen hallitukseen ja äänestivät hallitukselle epäluottamusta.[1][2] He perustivat syyskuussa vasenryhmä-nimisen oman eduskuntaryhmän. Ennen eduskuntauraansa Yrttiaho työskenteli vuodesta 1982 Metalliliiton suurimman osaston, Metalli 49:n, toimitsijana.

Yrttiaho on toiminut Raision kaupunginvaltuustossa vuodesta 2005.[1] Hänet valittiin eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä vaaleissa 2007 noin neljällä ja puolella tuhannella äänellä.[3] Kansanedustajana Yrttiaho on eduskunnan suuren valiokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsen.

Ennen vasemmistoliiton perustamista Yrttiaho toimi Suomen kommunistisen puolueen riveissä. Yrttiaho liittyi SKDL:n varhaisnuorisojärjestö pioneereihin vuonna 1959. Kouluaikanaan hän toimi muun muassa Suomi-Neuvostoliitto-Seurassa.[4]

Yrttiaho on opiskellut Turun yliopistossa oikeus- ja yhteiskuntatieteitä, mutta ei ole valmistunut. Ennen toimitsijan uraansa hän työskenteli muun muassa metsä-, rakennus- ja tehdastöissä. Näiden hän on työskennellyt työväenlehtien ja radion toimittajana. Hän on myös ollut perustamassa yhteisöradio Radio Robin Hoodia ja toimii edelleen sen päätoimittajana sekä Turun Lähiradioyhdistyksen puheenjohtajana.[1] Joulukuussa 2007 hänet valittiin vasta perustetun Suomen yhteisöradioliiton (SYRL) puheenjohtajaksi.

Yrttiaho kannattaa turkistarhauksen kieltämistä.[5]

Kesäkuussa 2013 vasemmistoliiton puoluehallitus vaati Yrttiahon erottamista koko puolueesta, sillä samaan aikaan vasemmistoliiton edustajakokouksen kanssa Yrttiaho oli pitänyt SKP:n edustajakokouksessa Vasemmistoliiton hallituspolitiikkaa arvostelleen tervehdyspuheen.[6] Yrttiaho ilmoitti sittemmin ettei hän asetu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa petyttyään saamastaan kohtelusta puolueessa.[7]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Jyrki Yrttiaho Suomen kansanedustajat. 1.7.2011. Eduskunta. Viitattu 1.7.2011.
  2. Mustajärvi ja Yrttiaho ulos vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä Helsingin Sanomat. 30.6.2011. Viitattu 1.7.2011.
  3. Valitut ehdokkaat Varsinais-Suomen vaalipiiri 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 15.3.2011.
  4. Avustuspaketista ensi kosketus Turun metalliväkeen Turun Sanomat. 3.5.2002. Viitattu 15.3.2011.
  5. Eduskuntavaalien ehdokkaat, jotka haluavat lopettaa turkistarhauksen animalia.fi. Viitattu 4.10.2012.
  6. Jyri Rantala: Kansanedustaja saamassa potkut vasemmistoliitosta Yle 12.6.2013. Viitattu 13.6.2013.
  7. Teittinen, Paavo: Vasemmistoliiton Yrttiaho ei lähde ehdolle eduskuntaan Helsingin sanomat. 19.9.2014. Viitattu 19.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jyrki Yrttiaho.