Marjaana Koskinen
Elise Marjaana Koskinen (o.s. Jussila, s. 26. tammikuuta 1962 Turku) on aiempi SDP:n kansanedustaja Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Hän on ollut kansasedustajana vuosina 1995–2011[1] mutta ei asettunut enää ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleihin.[2] Koulutukseltaan hän on sosiaalityöntekijä ja valtiotieteiden ylioppilas. Koskinen oli Turun kaupunginvaltuuston jäsen 1989–1992, Raision kaupunginvaltuuston jäsenenä 1993–2005 ja puheenjohtaja 2001–2002, sekä myöhemmin 2009–2010 puheenjohtajana.[1] Koskista pidetään SDP:n vasemman siiven edustajana. Hänet tunnetaan vahvasta omasta tahdosta ja hän on useampaan otteeseen äänestänyt ryhmäpäätöstä vastaan uhmaten SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäkuria. Suurin kohu nousi, kun hän äänesti kauppojen aukiolon pidentämistä vastaan. Eduskuntaryhmän päätöstä vastaan hän on äänestänyt myös työeläkejärjestelmän ja tekijänoikeuslain uudistamisessa. Marjaana Koskinen on pitänyt näkyvästi pienituloisten puolta sekä eduskunnan keskusteluissa että äänestyksissä.
Koskinen herätti huomiota ilmoittautumalla Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan tukijaksi vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa[3].
Vuonna 2010 Koskinen muutti Raisiosta Naantalin Rymättylään Ampuminmaan saarelle. Koskisen mies Jari Koskinen on isännöinyt Merilän tilaa Ampuminmaassa lähes kymmenen vuotta.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Marjaana Koskinen Suomen kansanedustajat. 09.06.2010. Eduskunta.
- ↑ a b Penttilä, Vesa: Reissut Ampuminmaasta Arkadianmäelle loppuvat. Vakka-Suomen Sanomat, 17.6.2010, 61. vsk, nro 67, s. 14. Uusikaupunki: Vakka-Suomen Sanomain kuntayhtymä.
- ↑ Ilta-Sanomat 13.4.2010: Marjaana Koskinen jättää ensi vaalit väliin
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Marjaana Koskinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Kotisivut
Matti Ahde | Marko Asell | Maarit Feldt-Ranta | Tarja Filatov | Jukka Gustafsson | Maria Guzenina-Richardson | Tuula Haatainen (2007-11.9.2007)1 | Eero Heinäluoma | Rakel Hiltunen | Susanna Huovinen | Sinikka Hurskainen | Liisa Jaakonsaari (2007-2009)2 | Reijo Kallio | Antti Kalliomäki | Ilkka Kantola | Saara Karhu | Anneli Kiljunen | Kimmo Kiljunen | Krista Kiuru | Valto Koski | Johannes Koskinen | Marjaana Koskinen | Risto Kuisma (2010-)3 | Miapetra Kumpula-Natri | Merja Kuusisto | Lauri Kähkönen | Esa Lahtela | Reijo Laitinen | Päivi Lipponen | Johanna Ojala-Niemelä | Heli Paasio | Sirpa Paatero | Tuula Peltonen | Raimo Piirainen (2009-)2 | Kari Rajamäki | Tero Rönni | Matti Saarinen | Jouko Skinnari | Jacob Söderman (11.9.2007-)1 | Tommy Tabermann (2007-2010)3 | Katja Taimela | Satu Taiveaho | Erkki Tuomioja | Jutta Urpilainen | Pauliina Viitamies | Pia Viitanen | Antti Vuolanne | Tuula Väätäinen
1Tuula Haatainen siirtyi Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi 11. syyskuuta 2007, tilalle tuli Jacob Söderman.
2Liisa Jaakonsaari valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuussa 2009, tilalle tuli Raimo Piirainen.
3Tommy Taberman kuoli 1. heinäkuuta 2010, tilalle tuli Risto Kuisma.
Janina Andersson | Pertti Hemmilä | Liisa Hyssälä | Ilkka Kanerva | Ilkka Kantola | Timo Kaunisto | Esko Kiviranta | Marjaana Koskinen | Annika Lapintie | Jouko Laxell | Ville Niinistö | Petteri Orpo | Heli Paasio | Katja Taimela | Anne-Mari Virolainen | Stefan Wallin | Jyrki Yrttiaho
Sivulta puuttuu