Risto Kuisma

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Risto Kuisma

Risto Martti Antero Kuisma (s. 1. tammikuuta 1947 Savonlinna) on entinen AKT:n puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja.

Kuisma on toiminut AKT:n lakimiehenä vuosina 1975-1978, AKT:n puheenjohtajana 1978-1994[1].

Kuisma valittiin eduskuntaan vuonna 1995. Vuonna 1997 Kuisma erosi SDP:stä ja teki yhteistyötä Nuorsuomalaisten kanssa. Vuonna 1998 Kuisma perusti oman puolueen, Remonttiryhmän. Hän toimi puolueen puheenjohtajana ja ainoana kansanedustajana. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Kuisma keräsi noin kymmenentuhatta ääntä. Hän oli presidenttiehdokkaana vuoden 2000 vaaleissa. Sosialidemokraatteihin Kuisma palasi vuonna 2001.

Kuisma valittiin eduskuntaan myös vuoden 2003 vaaleissa. Vuoden 2007 vaaleissa Kuisma putosi varasijalle, mutta nousi uudelleen eduskuntaan 1. heinäkuuta 2010 kuolleen Tommy Tabermanin tilalle syysistuntokauden 2010 alkaessa. Hän ei pystynyt uusimaan paikkaansa vuoden 2011 vaaleissa.

Kuisma on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja on työskennellyt ammattiyhdistysliikkeessä ja lakimiehenä. Hän toiminut Kouvolan kaupunginhallituksessa 1973–1975 ja on ollut Pornaisten kunnanvaltuutettu 1997 alkaen. Vuodesta 2009 alkaen Kuisma toimii Pornaisten kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tilinpäätös. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1994. ISBN 978-951-2-04510-5.
  • Takaisin terve elämä. Irti viinasta, lääkkeistä, tupakasta ja liikakiloista. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1995. ISBN 978-951-2-04676-8.
  • Vesi virtaa ylämäkeen?. Laukkoski: Työtoimisto Risto Kuisma, 1998. ISBN 978-951-9-80860-4.
  • Nurmi, Tuija & Kuisma, Risto: Arkea ja aatetta Laukkoskella. Pornainen: Laukkosken työväenyhdistys, 2006. ISBN 952-92-0593-7.
  • Willman, Terhi et al: Karjalasta on kysymys. Karjalan Liitto 1940–2010. Karjalan Liitto, 2010.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.