Rakel Hiltunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rakel Hiltunen Jakomäessä lokakuussa 2006.

Lea Rakel Hiltunen (o.s. Lyytikäinen, s. 2. heinäkuuta 1940 Keitele) on suomalainen poliitikko. Hän toimi SDP:n kansanedustajana Helsingin vaalipiiristä 1999–2015.[1]

Hiltunen valmistui ylioppilaaksi 1963.[1] Hän opiskeli sosiaalipolitiikkaa.[2] Hiltunen työskenteli sosiaalihoitajana Kuulonhuoltoliitossa 1971–1978 ja Lomakotien liitto ry:n toimitusjohtajana 1978–2003.[1]

Hiltunen oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1989–2012. Hän oli kaupunginhallituksen jäsen 1993–2004, josta puheenjohtajana vuodet 1995–2000. Valtuuston puheenjohtaja Hiltunen oli vuosina 2005–2008 ja toinen varapuheenjohtaja 2009–2012.[1] Hän ei ollut ehdolla enää vuoden 2012 kuntavaaleissa.[3] Hän on toiminut myös Kuntaliiton hallituksen puheenjohtajana.[1] Vuonna 2012 Hiltunen sai kaupunkineuvoksen arvonimen.[4]

Kesäkuussa 2014 Hiltunen ilmoitti, ettei asetu ehdolle enää eduskuntavaaleissa 2015.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Rakel Hiltunen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  2. Visionäärinä Rakel Hiltunen Suuntaaja 2/12. Arkistoitu 26.10.2016. Viitattu 25.10.2016.
  3. a b Rakel Hiltunen jättää eduskunnan ensi keväänä HS.fi. 9.6.2014. Viitattu 10.6.2014.
  4. Rakel Hiltuselle kaupunkineuvoksen arvonimi Kunnat.fi. 25.5.2012. Viitattu 25.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]