Turkistarhaus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Turkistarhaus on elinkeino, joka perustuu turkiseläinten kasvattamiseen, jotta niistä saataisiin turkiksia. Turkistarhoilla kasvatetaan muun muassa minkkejä, sinikettuja, hopeakettuja, supikoiria ja hillereitä.

Turkistarhauksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopeakettu on tavallisen ketun tarhattu värimuunnos.

Turkistarhaus aloitettiin Yhdysvalloissa 1860-luvulla. Nykyaikaisen turkistarhauksen katsotaan kuitenkin alkaneen 1890-luvulla Kanadassa Prinssi Edwardin saarella.[1] Nykyiset tarhattavat hopeaketut polveutuvat saaren kahdesta hopeakettukannasta. Pohjoismaissa turkistarhaus yleistyi 1910-luvulla, Suomessa 1950-luvulla ja voimaperäisesti 1960-luvullalähde?.

Turkistarhaus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa oli Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) selvityksen mukaan 1980-luvun puolivälissä 5 500 turkistarhaa. Vuonna 2008 koko Euroopan Unionin alueella oli enää yhteensä noin 6 500 turkistarhaa, joista Suomessa sijaitsi noin 1 500 kappaletta. Näistä noin tuhat toimi maatilojen yhteydessä. Vuodesta 1995 lähtien tilojen määrä Suomessa on laskenut noin 50 kappaleen vuosivauhtia[2] Ala työllistää Suomessa suoraan 7 000 ihmistä[3] ja vuoden 2008 selvityksen perusteella suoraan tai välillisesti yhteensä 22 000 ihmistä.[4] Määrä vaihtelee kausittain työhuippujen mukaan.

Turkistarhauksen vastustus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suureen julkisuuteen nousseet iskut Suomessa tapahtuivat vuonna 1995 Evijärvellä, jolloin kahdelta turkistarhalta päästettiin karkuun noin 400 kettua. Tapahtumasta tuomittiin myöhemmin kolme nuorta naista, joista kaksi tuomittiin 12 kuukauden ja yksi 9 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi heidät velvoitettiin maksamaan 800 000 markan vahingonkorvaukset. Iskun tekijöitä kutsuttiin tiedotusvälineissä nimityksellä kettutytöt. Toinen suurta julkisuutta saavuttanut tapaus sattui Orimattilassa vuonna 1997, jolloin turkistarhaaja ampui tilalleen tunkeutunutta viittä aktivistia haulikolla. Iskuja on tapahtunut tämän jälkeenkin, mutta tiedotusvälineiden niihin kohdistama huomio on ollut vähäisempää.

Vuoden 2010 alussa Oikeutta eläimille -järjestö julkaisi 30:ltä suomalaiselta turkistarhalta salakuvattua materiaalia, joka aiheutti mediassa keskustelua turkiseläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojelulainsäädännöstä. [5] Kuvat paljastivat järjestön mukaan vakavia eläinten laiminlyöntejä ja virikkeettömän elinympäristön. [6] Pääministeri Matti Vanhanen kritisoi kuvia väittämällä, että ne ovat "eläinten sairasosastolta". Sairasosastoväitteeseen suhtauduttiin julkisuudessa ristiriitaisesti, esimerkiksi eläinlääketieteen tohtori Laura Hännisen mukaan tarhoilla ei ole erillisiä sairasosastoja, kun taas Suomen turkiseläinten kasvattajaliiton toiminnan johtajan Tuula Dahlmanin mukaan Vanhanen oli oikeassa.[7] Osalla kuvatuista tarhoista oli Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton sertifikaatti hyvästä tarhanpidosta. Kohun seurauksena STKL veti kolmelta tarhalta sertifikaatin pois.[8]

Turkistarhauksen nykytila[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkoinen tarhaminkki Puolasta

Maailmanlaajuisen turkistuotannon arvoksi on arvioitu noin kaksi miljardia euroa. Tarhatuista eläimistä minkki on kauan ollut taloudellisesti tärkein, esimerkiksi vuonna 2007 maailmassa tuotettiin MTT:n mukaan 44 miljoonaa minkinnahkaa, joista 17 miljoonaa tuli pohjoismaista. Pohjoismainen ketunnahkojen tuotanto oli samana vuonna 2,5 miljoonaa, josta sinikettuja oli 1,7 miljoonaa.[9] Suomalaiset turkistarhaajat kasvattivat vielä 1980-luvulla 60 % maailman ketunnahoista ja 20 % minkinnahoista. Vuonna 2006 Suomi tuotti enää 20 % maailman ketunnahoista ja 5 % minkinnahoista.[2] Johtava minkkimaa on Tanska.[1] Suomalaiset turkikset myydään pääasiallisesti Turkistuottajat Oyj:n turkiskeskuksessa Vantaalla. Tärkeimmät ostajamaat ovat Hongkong, Kiina, Korea, Venäjä, Kreikka ja Italia.[10] Suomessa turkisnahoista saatu tulo on liikkunut MTT:n mukaan 2000-luvulla 200 ja 300 miljoonan euron välillä.[4]

2000-luvun alussa Kiina haastoi Euroopan turkistuottajana ja ryhtyi voimakkaasti kasvattamaan tuotantoaan. Seurasi seitsemän vuotta ylituotantoa, jolloin kannattavuus oli huono. Enimmillään Kiina tuotti kahdeksan miljoonaa ketunnahkaa, mutta vuosikymmenen loppuun mennessä vuosituotanto romahti laatukilpailun vuoksi kahteen miljoonaan, joka on myös Suomen tuotanto vuonna 2009.[11]

Osassa Euroopan maita tarhaus on nykyään kielletty. Vuonna 2001 Ruotsissa kettujen tarhaus tehtiin lailla käytännössä mahdottomaksi. Britanniassa turkistarhaus on ollut kiellettyä vuodesta 2003 lähtien. Myös Itävallan osavaltioiden lait ovat lopettaneet tarhauksen. Kroatiassa turkistarhaus kiellettiin vuonna 2006 kymmenen vuoden siirtymäajalla. Syksyllä 2006 tuli Saksassa voimaan päätös, jonka mukaan maassa vaaditaan muun muassa ketuille maapohja ja minkeille uima-allas sekä huomattavasti entistä runsaammin tilaa 5-10 vuoden siirtymäajalla. Hollannissa kettujen ja chinchillojen tarhauskielto astui voimaan vuonna 2008. Sveitsissä maan eläinsuojelulaki estää turkistarhauksen käytännössä.[12]

Tammikuusta 2009 alkaen kaikissa EU-maissa kissojen ja koirien turkisten myynti, markkinointi, maahantuonti ja maastavienti on kielletty toiminnan epäeettisyyden vuoksi.[13][14]

Turkistarhauksen tulevaisuus Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa astuivat voimaan uudet turkiseläinten häkkikokovaatimukset vuoden 2010 loppuun mennessä. Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton puheenjohtaja Ulf-Erik Enrothin mukaan häkkimuutokset ja 40-luvulla syntyneiden tarhaajien eläköityminen tulee johtamaan turkistarhaajien määrän merkittävään muutokseen seuraavan kahden vuoden aikana.[15]

Lukuisat suomalaiset poliitikot ja julkisuuden henkilöt ovat vaatineet turkistarhauksen lopettamista Suomessa vuoteen 2025 mennessä.[16]

Maaseudun Tulevaisuuden vuonna 2012 teettämän kyselyn mukaan täydellistä kieltoa kannattaa 18 prosenttia äänestysikäisistä, 44 prosenttia hyväksyy turkistarhauksen sillä varauksella, että sen vaatimuksia tiukennetaan ja joka neljäs hyväksyy tarhauksen jatkamista nykyisellään.[17]

Turkistarhauksen ympäristövaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkistilat ovat ravinteiden kierrättäjiä – aiemmin käytäntönä oli jopa nyljettyjen minkinraatojen käyttäminen rehuna minkkitarhoilla.[18] Minkkien prionitaudin eli sienimäisen aivorappeutumasairauden (Transmissible mink encephalopathy, TME) epidemiat 1960-luvulla muun muassa Suomessa ja Yhdysvalloissa pakottivat kuitenkin käytännöstä luopumiseen. Nykyään rehussa käytetään raaka-aineena muun muassa teurastuksen sivutuotteita ja kalojen perkausjätettä.

Turkistuotannon yhteenlasketut typpipäästöt ovat Suomessa 430 tonnia vuodessa ja fosforipäästöt 45 tonnia vuodessa. Paitsi pintavesiin eli jokiin ja järviin, turkistarhojen aiheuttama kuormitus kohdistuu myös pohjavesiin. Kuormituksessa on selviä eroja eri tarhojen välillä. Typpi- ja fosforipäästöjen suuruuteen vaikuttavat paitsi tarhan eläinmäärä, myös muun muassa lähimaaston korkeuserot, maaperän läpäisykyky ja se, kuinka usein tarhaaja siivoaa lannan pois häkkien alta.

Tarhauksen aiheuttamia ympäristöhaittoja pyritään vähentämään, tarhoja muun muassa siirretään pois pohjavesialueilta ja rakennetaan uusia tarhausalueita.[19] Turkislanta on tehokas lannoite, jota käytetään maataloudessa. Häkkien alle kertyvästä lannasta ja virtsasta vapautuu paitsi typpeä ja fosforia, myös ammoniakkia. Ammoniakki kohoaa ilmaan ja leviää tarhan lähiympäristöön, jossa sen on todettu aiheuttavan puustovaurioita.[20]

Suomessa istutuksista ja tarhoilta luontoon karanneista sekä vapautetuista eläimistä on kehittynyt villiminkkikanta, mitä pidetään osasyynä siihen, että Suomen eläimistöön perinteisesti kuulunut vesikko on kadonnut.[21]

Turkiseläinten hyvinvointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1985 lähtien turkistarhausta on Suomessa säädelty maa- ja metsätalousministeriön asettamin eläinsuojelusäännöksin.

Turkistarhojen eläinten hyvinvoinnista käydyssä keskustelussa on esitetty, että pienet virikkeettömät häkit aiheuttavat eläimissä käyttäytymishäiriöitä, kuten stereotyyppistä käyttäytymistä, apatiaa, hermostuneisuutta sekä kannibalismia.[22]

1990-luvun lopussa Euroopan komissio asetti tieteellisen komitean tutkimaan turkiseläinten hyvinvointia tarhoilla. Tieteellisen komitean raportissa vuodelta 2001 todetaan muun muassa, että "häkki huonontaa minkin hyvinvointia, koska se ei tarjoa riittävästi virikkeitä tärkeiden tarpeiden tyydyttämiseksi". Näihin tarpeisiin kuuluvat väljä ja virikkeellinen elinympäristö sekä mahdollisuus kiipeillä, uida ja välttää kontaktia muiden minkkien kanssa.[23]

Norjassa maatalousministeriön eettinen neuvosto on todennut, että eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta nykymuotoista turkiskasvatusta ei voi hyväksyä.[24][25][26][27]

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkistarhaus on kielletty lailla Isossa-Britanniassa (2002), Itävallassa (2004) ja Kroatiassa (2007, kymmenen vuoden siirtymäajalla). Hollanti lopettaa turkistarhauksen vuoteen 2024 mennessä joulukuussa 2012 tehdyllä päätöksellä. [28] Tarhausta on rajoitettu tai tehty käytännössä taloudellisesti kannattamattomaksi tiukalla eläinsuojelulainsäädännöllä Alankomaissa, Italiassa, Ruotsissa ja Sveitsissä, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa. [29]

Suomessa kansalaisjärjestöt keräsivät vuoden 2012 aikana nimiä Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on kieltää turkistarhaus Suomessa. Aloitteen allekirjoitti lähes 70 000 suomalaista. [30]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Karhula, Arto Latukka ja Teppo Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa. MTT:n selvityksiä, 160. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, 2008. ISBN 978-952-487-189-1. Teoksen verkkoversio.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Socio-Economic Impact of International Fur Farming International Fur Trade Federation. Viitattu 26.3.2010. (englanniksi)
  2. a b Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 9–10
  3. Esa Eranti: Suomen ympäristöpolitiikka - kestävää kehitystä vai vastuutonta vallankäyttöä? Teknillisen korkeakoulun vesitalouden ja vesirakennuksen julkaisuja, 2007, nro 14, s. 118. ISBN 978-951-22-8682-9. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 7
  5. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/J%C3%A4rjest%C3%B6n+kuvat+turkistiloilta+n%C3%A4ytt%C3%A4v%C3%A4t+purtuja+h%C3%A4nti%C3%A4+ja+kuolleita+el%C3%A4imi%C3%A4/1135252992603]
  6. http://www.tarhauskielto.fi/
  7. Mikko Välimaa: Sairaat turkiseläimet eivät saa tarhoilla erikoishäkkiä. Helsingin Sanomat, S1.3.2010. Artikkelin verkkoversio.
  8. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kolme+turkistilaa+menett%C3%A4%C3%A4+sertifikaattinsa/1135253550098
  9. Karhula, Latukka & Rekilä: Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa, s. 8
  10. Hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös 1.9.2011 - 31.8.2012 (pdf) (s.4) 28.11.2012. Saga Furs Oy. Viitattu 28.07.2013.
  11. Iivonen, Jyrki: Suomi löi Kiinan turkistarhauksen laatukilvassa Helsingin Sanomat. 19.10.2009. Viitattu 26.3.2010.
  12. Infurmation.com pdf
  13. http://europa.eu/legislation_summaries/environment/nature_and_biodiversity/f82004_en.htm
  14. http://www.edilex.fi/virallistieto/he/20080196
  15. Ulf-Erik Enroth: Yhteisvastuuta tarvitaan. Turkistalous 03/2010, 2010, nro 03, s. 3.
  16. http://www.animalia.fi/turkistarhatonsuomi/tukijat
  17. Maaseudun Tulevaisuus: Kansan enemmistö hyväksyy turkistarhauksen varauksin 14.11.2012. Viitattu 28.07.2013.
  18. Donna H. Duckworth: Prion diseases (PPT) 20.3.2008. Viitattu 18.2.2010.
  19. Turkistarhat poistuvat pohjavesien ääreltä 6.11.2009. YLE Keski-Pohjanmaa. Viitattu 26.3.2010.
  20. Kotisalo, Kaisa: Ilmanlaadun bioindikaatioselvitys Mikkelin seudulla vuonna 2003 (pdf) ("Suomen kotieläintalouden ammoniakkipäästöt on arvioitu Suomen ympäristökeskuksen kehittämän päästökustannusmallin avulla, joka huomioi kotieläintalouden lisäksi turkistarhauksesta ja väkilannoitteista peräisin olevat päästöt. Erityisesti voimakkaan eläintuotannon läheisyydessä ilmassa voi olla huomattavia määriä ammoniakkia, joka muiden kaasujen tavoin pääsee neulasiin ilmarakojen kautta. Joissakin tutkimuksissa ammoniakin ja talvistressin yhteisiä suoria puustovaurioita on havaittu turkistarhojen ja sikaloiden läheisyydessä.") huhtikuu 2003. Mikkelin kaupungin ympäristöpalvelut. Viitattu 26.3.2010.
  21. Keskisuomalainen
  22. Aaltola, Elisa & Cajander, Veli-Risto: Tutkimustieto ja eettiset seikat puhuvat turkistarhausta vastaan Helsingin sanomat. 29.12.2005. Viitattu 26.3.2010.
  23. Scientific Committee on Animal Health and Animal Welfare: The Welfare of Animals kept for Fur Production (pdf) (s. 117)) 2001. Viitattu 17.9.2009. (englanniksi): "The typical mink cage with a nest box and wire mesh floor impairs mink welfare because it does not provide for important needs. Particular problems are limited locomotor and stimulatory possibilities, lack of opportunity to climb, go into tunnels or swim, and inability to avoid social contact."
  24. M. Bakken ym.: “Production Conditions, Behaviour andWelfare of Farm Foxes”, Scientifur 1994, 18, 44, 233-248
  25. S. W. Hansen: “Activity Pattern of Lactating Mink abd the Effect of Water Trays or Wire Netting Cylinders in Mink Cages”, Scientifur 1990, 14, 187-193
  26. L. L. Jeppesen & V. Pedersen: “Effect of Whole-year Nest Boxes on Cortisol, Circulating Leucosytes, Exploration and Agonistic Behaviour in Silver Foxes”, Behavioural Processes 1992, 25, 171-177
  27. O. Møller: “Pelsdyr og dyrevern”, Norsk Veterinærtidsskrift 96, 3, 175-178
  28. Hollanti lopettaa turkistarhauksen 18.12.2012. YLE Uutiset. Viitattu 19.12.2012.
  29. http://www.infurmation.com/furfarmlegislation.php
  30. Saavalainen, Heli: Kansalaisten ensimmäinen lakialoite: 55 000 vaatii turkistarhauksen kieltoa 25.10.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 25.10.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hernesniemi, Tapio & Blomstedt, Leena. 2000. Ketunkasvatuksen taito. Helsinki: Gummerus.
  • Silventoinen-Inkinen, Ritva. 1986. Pieni turkisopas. Porvoo: WSOY.
  • Sorvari, Auli & Niemi, Sirkku & Vänskä, Vuokko. 2002. Suorat, kiharat, leikatut turkikset. Helsinki: Vammalan kirjap.
  • Turkikset tutuiksi: Turkiseläinlajit, turkisnahan ominaisuudet ja käyttö. 1999. Helsinki: Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto ry.
  • Tuomivaara, Salla & Purmonen, Joni: Ulos häkeistä!. Kansialanimeke: Kaksi näkökulmaa uuden eläinliikkeen sisältä. Helsinki: Tammi, 1998. ISBN 951-31-1306-X.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]