Hilleri
| Hilleri | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Mustela putorius Linnaeus, 1758 |
||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||
| Hillerin levinneisyysalue | ||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Hilleri Wikispeciesissä |
Hilleri eli vanhoilta nimiltään lahokas ja tuhkuri (Mustela putorius) on eurooppalainen näätäeläinlaji, joka on melko huonosti sopeutunut Suomen talviolosuhteisiin. Ongelmaksi muodostuu lähinnä ravinnon saanti, ei niinkään kylmyys. Tämän vuoksi hilleriä esiintyykin paljon asutuksen liepeillä ja paikoilla, joilla on helposti saatavilla ravintoa esimerkiksi tunkioiden lähettyviltä. Hilleri ei ole minkin tavoin riippuvainen vedestä, mutta se elää kuitenkin usein vesistöjen ja kosteikkojen lähellä. Hilleristä jalostettua frettiä pidetään lemmikkieläimenä ja käytetään apuna rottien ja kaniinien metsästyksessä.
Sisällysluettelo |
Levinneisyys[muokkaa]
Hillerin levinneisyysalue ulottuu Portugalista Euroopan poikki Venäjälle Ural-vuoristoon asti. Se puuttuu Skandinavian ja Britteinsaarten pohjoisosista ja Kreikan eteläosista.[1]
Hillerikannat[muokkaa]
Hillerikannat vaihtelevat suuresti, ja 1940-luvulla sen luultiin kuolevan Suomesta sukupuuttoon. Sittemmin kanta on toipunut, mutta hilleri on maineeltaan paha tuholainen ja sen vuoksi sitä vainottiin "linturosvona" vielä 1980-luvun alussa. Nykyisin se joutuu kilpaileman vahvemman lajin, minkin, kanssa elintilasta ja ravinnosta.
Hilleri on aktiivinen pääasiassa yöllä ja hämärässä, mutta joskus sitä voi tavata myös päivällä.[2] Päivälevon se viettää usein toisen eläimen kolossa tai kivien ja oksien alla. Hilleri voi kuitenkin kaivaa myös itse oman pesäkolon.
Liikkuminen[muokkaa]
Hillerin liikkuminen on usein laukkamaista hyppimistä, mutta se voi myös ravata selkä suorana, pää alhaalla. Toisin kuin näätä, hilleri ei juurikaan kiipeile. Se osaa uida, mutta tekee sitä sangen vähän. Yölliset pyyntimatkat ovat muutamia kilometrejä pitkiä ja liikkumisalue on noin 1 km2. Uroksilla alueet ovat suuremmat kuin naarailla.
Tuntomerkit[muokkaa]
Hilleri kuuluu pieniin näätäeläimiin. Naaraat ovat selvästi pienempiä kuin koiraat. Hillerille on ominaista pitkä lieriömäinen vartalo ja lyhyet jalat.[3] Ruumiin pituus on uroksilla 35–45 cm ja naarailla 30–37 cm, hännän pituus on 11–19 cm. Uroshillerit painavat 0,7–1,5 kg ja naaraat 0,2–0,8 kg. Kuonon ympärys on vaalea, silmien takana kulkee valkea juova ja korvanlehtien reunat ovat vaaleat. Päällimmäiset karvat ovat ruskeanmustia, mutta pohjavilla on vaalea ja se paistaakin usein läpi etenkin talvella.[4][2]. Muiden näätäeläinten tavoin hillerilläkin on peräaukon vierellä rauhaset, jotka tuottavat pistävän hajuista eritettä.
Ääntely[muokkaa]
Hillerin ääntely vaihtelee kiljahtelevasta kotkottavaan. Joskus hilleri voi myös kiljaista, mutta täysikasvuiset yksilöt ovat yleensä varsin hiljaisia.
Lisääntyminen[muokkaa]
Hillerit saavat vain yhden poikueen vuodessa. Parittelu tapahtuu keväällä ja raskausaika on noin 6 viikkoa.[5] Pesä on valmistettu kuivista ruohoista, jonne poikaset syntyvät toukokuun loppupuolella tai kesäkuussa. Poikueeseen kuuluu 3–7 poikasta. Ne painavat syntyessään vajaan 10 g, ja ovat sokeita ja karvattomia. Silmät avautuvat noin neljän viikon iässä, ja noin kahden kuukauden iässä poikaset ovat väritykseltään aikuisen kaltaisia. Neljän kuukauden iässä ne ne erkaantuvat sisaruksistaan, ja voivat lisääntyä jo seuraavana kesänä.[2] Tarhoissa hilleri voi elää kymmenenkin vuotta, mutta luonnossa sen ikä on harvoin yli viittä vuotta.
Ravinto[muokkaa]
Hillerin pääravintoa ovat pienet nisäkkäät, etenkin jyrsijät ja jänikset, linnut ja sammakot sekä käärmeet. Myös kalat, hyönteiset ja marjat kuuluvat hillerin ravintoon, ja tilapäisesti ne voivat syödä kasviruokaakin.[4]
Tarhahillerit[muokkaa]
Tarhahilleri on villihilleristä jalostettu turkiseläin. Tarhahillereitä myydään satunnaisesti lemmikeiksi, mihin ne soveltuvat lähes kesyhillerin eli fretin (Mustela putorius furo) tavoin.[6] Tarhahillerin kesylemmikkinä pitoon on varauduttava kuitenkin tarkoin, koska luonne voi olla vaurioitunut, ja tuntematon perimä on aina tautiriski.
Lähteet[muokkaa]
- ↑ a b Mustela putorius IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b c European polecat (Mustela putorius) ARKive
- ↑ Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 111. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8.
- ↑ a b Lundrigan, B. and M. Conley: Mustela putorius" 2001. Animal Diversity Web. Viitattu 25.7. 2010.
- ↑ Suuri eläintieto: Eläinten kiehtova maailma 2 (H), s. 113. Weilin+Göös, 1990. ISBN 951-35-5128-8.
- ↑ Hillerit, tarhahillerit, fretit ja hybridit Näätälän fretit
Aiheesta muualla[muokkaa]
andienkärppä · arohilleri · brasiliankärppä · hilleri · indonesiankärppä · juovaselkäkärppä · keltavatsakärppä · kärppä
· lumikko · mustajalkahilleri · Mustela itatsi · Mustela subpalmata · paljasjalkahilleri · pitkähäntäkärppä · siperiankärppä · vesikko · vuorikärppä
