Lumikko
Wikipedia
| Lumikko | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Mustela nivalis Linnaeus, 1766 |
||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
 Lumikko Wikispeciesissä |
Lumikko (Mustela nivalis) on Euroopan pienin näätäeläin. Pienuus mahdollistaa saalistamisen myyrien lumeen kaivamissa koloissa. Lumikon tunnettuja rinnakkaisnimiä ovat muun muassa pieni portimo (Kärpän rinnakkaisnimi on portimo[2]), talvikko ja nirpa.[3] Lumikon tunnettu sukulainen on sitä vain vähän isompi kärppä. Lumikko on kuitenkin kärppää melkein joka suhteessa pienempi.[3]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Levinneisyys
Lumikko on levittäytynyt koko Eurooppaan lukuun ottamatta Islantia ja Irlantia.[4] Tämän lisäksi sitä tavataan Pohjois-Afrikassa Marokossa sekä Algerian, Tunisian ja Länsi-Saharan pohjois-osissa. Lumikko on tavattu myös suuressa osassa Aasiaa sekä Pohjois-Amerikkaa.[1][5] Myös saarialueilla, etenkin Välimeren alueella, elää lumikkoja, ja laji lienee saapunut niihin ihmisen avustuksella.[4] Lumikkoa on tavattu myös Japanin pohjoisemmalla saarella, Hokkaidōssa.[1][5] Lumikko on Suomessa rauhoitettu.[6]
Vaikka lumikko onkin pienin näätäeläin, ei ole tarkoituksenmukaista esittää sen mittoja ilmoittamatta maantieteellistä esiintymisaluetta. Prosentteina laskettuna yhdenkään toisen eurooppalaisen eläinlajin koko ei vaihtele yhtä paljon. Yksilöt ovat suurimpia etelässä ja pienimpiä pohjoisessa.[4] Pieneen pohjoisen lumikkoon tottunut erehtyykin helposti luulemaan eteläisempää kärpäksi. Suurista kokoeroista huolimatta kumpaakin muotoa pidetään nykyisin vain saman lajin maantieteellisinä rotuina.[4] Ruotsissa raja näiden kahden tyypin välillä on jyrkkä, alueet menevät päällekkäin kapealla alueella Ruotsin suurten järvien tienoilla. Suomessa kaikki lumikot ovat tiettävästi lajin pienempää tyyppiä. Elinpiirin koko vaihtelee saaliin määrän mukaan.[4] Koiraan alue on 0,6–3,0 hehtaaria, naaraan huomattavasti pienempi.
[muokkaa] Tuntomerkit
| Lumikon koko eri paikoissa[4] | ||||
|---|---|---|---|---|
| naaras (mm) | koiras (mm) | naaras häntä (mm) |
koiras häntä (mm) |
|
| Pohjois-Ruotsi | 167–194 | 172–227 | 30–60 | 65–125 |
| Englanti | 205–255 | 215–295 | 40–75 | |
| Kreikka | 228–285 | 263–382 | 70–88 | |
Pohjoisen pientä eläintä sanotaan pikkulumikoksi (Mustela nivalis nivalis). Sen turkki on talvella kokonaan valkoinen, joskin joillakin yksilöillä voi olla ruskeasta kesäturkista jääneitä laikkuja. Pikkulumikon vatsapuoli on myös kesällä valkoinen, selkäpuoli ruskea, ja raja näiden välillä on suora ja terävä. Tassut ovat päältä valkoiset. Ruumiin pituus uroksilla on 15–20 cm, naarailla 13–15 cm. Urokset painavat 40–80 g, naaraat 20–40 g. Eteläisen isolumikon (Mustela nivalis vulgaris) selkäpuoli on talvellakin ruskea, kupeiden raja on epämääräisempi, tassujen yläpuoli ruskea ja suupielen takana on ruskea täplä. Ruumiin pituus uroksilla on 21–24 cm, naarailla 16–19 cm. Urokset painavat 70–130 g, naaraat 40–75 g. [7]
[muokkaa] Ravinto
Pääravinto vaihtelee alueittain. Etelä-Ruotsissa lumikot syövät ensisijaisesti pelto- ja metsämyyriä. Toisaalla sen pääravintoa voivat olla metsähiiret ja joskus myös kaniinit, linnut sekä näiden munat. Ruokaa lumikon on syötävä vuorokaudessa kolmannes omasta painostaan ja tämän vuoksi se on aktiivinen ympäri vuorokauden. [7]
[muokkaa] Esiintyminen
Lajin näkeminen on kuitenkin harvinaista, sillä se pysyttelee suurimman osan ajasta kasviston suojassa ja myyrien koloissa. Välillä eläin kuitenkin tulee esiin, nousee takajaloilleen, tähystää ja jatkaa matkaa kunnes katoaa taas myyränkoloon. [8]
[muokkaa] Liikkuminen
Lumikko on liikkeiltään vikkelä ja liikkuu yksinomaan aaltomaisesti loikkien ja jatkuvasti pysähdellen. Pienet vesiesteet ja puut eivät sen menoa estä, sillä se on varsin ketterä uimari ja kiipeilijä. Lumikko on ainoa petoeläin Euroopassa, joka mahtuu kulkemaan myyrien käytävissä.[7]
[muokkaa] Ääntely
Ääntelyn voi kuulla vain läheltä. Levottomana tai aggressiivisena lumikko sähisee, vikisee tai kirskuu. Kontaktiääni on kehräävä tai värisevä ääni. [8]
[muokkaa] Lisääntyminen
Kärpän ja lumikon välillä on merkittävä ero myös lisääntymisessä. Alkionkehityksen viivästymistä ei lumikoilla esiinny lainkaan, vaan poikue syntyy 34–37 päivän kantoajan jälkeen. Tämä mahdollistaa myös kärppää nopeamman mukautumisen, mikäli pikkujyrsijäkanta äkillisesti kasvaa. Poikueet, yleensä 3–9 poikasta, syntyvät huhti-kesäkuussa, mutta joskus vielä loppukesällä tai alkusyksyllä.[6] Tällöin kyseessä on kuitenkin vuoden toinen poikue tai saman vuoden nuoren naaraan poikue.
[muokkaa] Lähteet
- Bjärvall, Anders: ”Näätäeläimet”, Euroopan nisäkkäät, s. 169. Tammi, 1996. ISBN 951-31-0700-0.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Mustela nivalis IUCN Red List. 2008. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Kärppä, Nisäkkäät Keskisuomalainen KSML.fi. Viitattu 28.10.2008.
- ↑ 3,0 3,1 Lumikko, Nisäkkäät Keskisuomalainen ksml.fi. Keskisuomalainen. Viitattu 8.6.2009.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 4,5 Bjärvall, Anders; s.169
- ↑ 5,0 5,1 Rangemap of Erminea nivalis iucnredlist.org. IUCN. Viitattu 10.6.2009. (englanniksi)
- ↑ 6,0 6,1 Gerd Mattsson: Lumikko – Metsä vastaa metsavastaa.net. 17.12.2007. Turku: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio. Viitattu 9.6.2009.
- ↑ 7,0 7,1 7,2 Cajander, Veli-Risto "et al": Maailman luonto: nisäkkäät 2, s. 66. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-35-6503-3.
- ↑ 8,0 8,1 Cajander, Veli-Risto "et al": Maailman luonto: nisäkkäät 2, s. 69. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-35-6503-3.
Amazoniankärppä | Vuorikärppä | Kärppä | Arohilleri | Kolumbiankärppä | Pitkähäntäkärppä | Keltavatsakärppä | Vesikko |
Indonesiankärppä | Mustajalkahilleri | Lumikko | Malesiankärppä | Hilleri | Siperiankärppä | Juovaselkäkärppä | Minkki
