Metsähiiri
Sivulta puuttuu | Metsähiiri | ||||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||||||||||
| Apodemus flavicollis (Melchior, 1834) |
||||||||||||||||||||||||||||
 |
||||||||||||||||||||||||||||
| Metsähiiren levinneisyys | ||||||||||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||||||||||
 Metsähiiri Wikispeciesissä |
Metsähiiri eli isometsähiiri[3] (Apodemus flavicollis) on eurooppalainen hiirilaji.
Sisällysluettelo |
Levinneisyys ja elinympäristö [muokkaa]
Metsähiirtä tavataan suuressa osassa Eurooppaa, ei kuitenkaan pohjoisessa eikä eräissä Länsi-Euroopan osissa. Idässä laji on levinnyt Uralin tienoille. Suomessa metsähiirtä tavataan maan etelä- ja keskiosissa. Elinympäristöä on kangasmetsät, lehtomaiset sekametsät ja pensaikkoiset niityt. Syksyisin ne voivat ilmestyä rakennuksiin ja kesämökkeihin tehden tuhoa lämmöneristeisiin.
Ulkonäkö ja koko [muokkaa]
Metsähiiren ruumiin pituus on 9–12 senttiä. Häntä on 9–13,5 senttiä pitkä. Metsähiiri painaa n. 10–45 grammaa. Sillä on kellertävän- tai ruosteenruskea selkä, valkea vatsa ja kellertävä vyö kaulan yllä.[4] Metsähiirellä on poikkeuksellisen suuret silmät sekä korvat. Ensisilmäys otuksen pitkään siimahäntään paljastaa, ettei kyseessä voi olla rotta.
Elintavat [muokkaa]
Metsähiiren mieluisinta elinympäristöä ovat rehevät kangasmetsät, lehdot ja pensaikot. Laji viihtyy myös niittyjen ja peltojen laiteilla sekä puutarhoissa. Laajoilta viljelylakeuksilta sitä tavataan harvoin. Kesäkauden metsähiiret viettävät ulkosalla, mutta syksyllä ne hakeutuvat ihmisasumusten tuntumaan; joskus tapahtuu suoranainen ryntäys sekä ulko- että asuinrakennuksiin. Metsähiiri on talvella aktiivinen eikä siis nuku talviunta tai vaivu horrokseen. Ketterästi kiipeilevä metsähiiri tunkeutuu näppärästi myös toiseen ja kolmanteenkin kerrokseen. Syksyllä autioituviin kesähuviloihin hiirulaiset hiipivät juuri ennen talven tuloa. Metsähiirelle tyypillistä on ruokavaraston hankkiminen johonkin tiettyyn paikkaan sekä pehmikkeiden kasaaminen pesäksi. Tämä on yöaktiivinen laji. Juoksijana metsähiiri on loistava ja voi tukeutua kengurumaiseen häntäänsä hypätessään jopa metrin pituisia loikkia. Elinikä lajilla on 1–1,5 vuotta, voi olla että metsähiiri elää vanhemmaksikin.
Lisääntyminen [muokkaa]
Metsähiirien lisääntymisaika on helmi- ja maaliskuussa.[4] Naaras tuottaa 2–4 poikuetta, joissa on jokaisessa 3–6 poikasta. Poikaset joutuvat selviytymään omillaan heti kolmen viikon jälkeen. Useimmiten poikiminen tapahtuu maan kamaralle mättään, juurakon tai risuläjän suojiin. Toisinaan metsähiirinaaras kuitenkin synnyttää jälkeläisensä ylhäällä huojuvaan puunonteloon. Luonnossa lisääntymistä tapahtuu vain kesäkaudella huhtikuusta syyskuuhun, mutta ihmisten ympäristöönsä viemän ravinnon turvin metsähiiret voivat synnyttää poikasia sydäntalvellakin.
Ravinto [muokkaa]
Metsähiirelle kelpaavat ravinnoksi niin kasvi- kuin eläinkunnankin tuotteet. Hiiri aiheuttaa usein tuhoja ruokavarastoissa ja viljalaareissa. Juureksista metsähiiret eivät juuri välitä, ja omenoistakin ne haluavat syödä ensisijaisesti siemenet. Myös luonnossa metsähiiret suosivat siemenravintoa, kuten käpyjen siemeniä, tammenterhoja ja pähkinöitä.[4]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Apodemus flavicollis IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Wilson & Reeder: Apodemus flavicollis Mammal Species of the World. Bucknell University. Viitattu 02.05.2010. (englanniksi)
- ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 Luettu 13.11.2010
- ↑ a b c Jiří Gaisler ja Jan Zejda: Suuri eläinkirja, s. 322-323. suom. Mattias Toivanen, Jere Malinen ja Ismo Nuuja. WSOY, 1995. ISBN 951-0-22848-6.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Keskisuomalainen
- ARKive (englanniksi)
