Suomen presidentinvaali 1994

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen presidentinvaali 1994
Flag of Finland.svg
1988 ←
6. helmikuuta 1994
→ 2000

  Martti Ahtisaari.jpg Elisabeth Rehn 2003.jpg
Ehdokas Martti Ahtisaari Elisabeth Rehn
Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Ruotsalainen Kansanpuolue
Ääniä 1 723 485 1 476 294
Kannatus 53,9 % 46,1 %

Presidentti virassa ennen vaaleja

Mauno Koivisto
SDP

Uusi presidentti

Martti Ahtisaari
SDP

Suomen presidentinvaali 1994 oli ensimmäinen uudistetun valtiosäännön mukainen suora kansanvaali, jossa tasavallan presidentiksi valittiin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ehdokas, valtiosihteeri Martti Oiva Kalevi Ahtisaari. Vaali järjestettiin tammi-helmikuussa. Koska kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella 16. tammikuuta vaadittua yli puolta annetuista äänistä, 6. helmikuuta järjestettiin toinen kierros SDP:n Martti Ahtisaaren ja RKP:n ehdokkaan, puolustusministeri Elisabeth Rehnin välillä.

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden nimeämää ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten nimeämää ehdokasta. Puolueiden nimeämät ehdokkaat olivat Martti Ahtisaari, Sulo Aittoniemi, Claes Andersson, Raimo Ilaskivi, Elisabeth Rehn, Toimi Kankaanniemi ja Paavo Väyrynen. Valitsijayhdistysten ehdokkaat olivat Keijo Korhonen, Eeva Kuuskoski, Pekka Tiainen ja Pertti Virtanen.

Vaalien toiselle kierrokselle Ahtisaari ja Rehn lähtivät suunnilleen tasaveroisina. Heidän keskinäistä kamppailuaan pidettiin kuitenkin melko värittömänä ja laimeana, koska molemmat olivat monista keskeisistä asioista samaa mieltä. Kumpikin kannatti näkyvästi muun muassa Euroopan yhdentymistä ja Suomen EU-jäsenyyttä.

Ennakkoon oli äänestänyt noin 1,3 miljoonaa suomalaista eli noin 31 prosenttia äänioikeutetuista. [1]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

16. tammikuuta 1994
ehdokas puolue äänet
lukumäärä osuus
Martti Ahtisaari Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 828 038 25,9 %
Elisabeth Rehn Ruotsalainen Kansanpuolue 702 211 22,0 %
Paavo Väyrynen Suomen Keskusta 623 415 19,5 %
Raimo Ilaskivi Kansallinen Kokoomus 485 035 15,2 %
Keijo Korhonen valitsijayhdistys 186 936 5,8 %
Claes Andersson Vasemmistoliitto 122 820 3,8 %
Pertti Virtanen valitsijayhdistys 95 650 3,0 %
Eeva Kuuskoski valitsijayhdistys 82 453 2,6 %
Toimi Kankaanniemi Suomen Kristillinen Liitto 31 453 1,0 %
Sulo Aittoniemi Suomen Maaseudun Puolue 30 622 1,0 %
Pekka Tiainen valitsijayhdistys 7 320 0,2 %
Yhteensä 3 195 953 100 %
Lähde: Tilastokeskus[2]

Äänestysprosentti oli 78,4.

Toinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. helmikuuta 1994
ehdokas puolue äänet
lukumäärä osuus
Martti Ahtisaari SDP 1 723 485 53,9 %
Elisabeth Rehn RKP 1 476 294 46,1 %
Yhteensä 3 199 779 100 %
Lähde: Tilastokeskus[2]

Äänestysprosentti oli 78,7.

Ehdokasasetelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisellä kierroksella ehdokkaita oli yksitoista: seitsemän puolueiden asettamaa ja neljä vaalioikeutettujen henkilöiden muodostamien valitsijayhdistysten asettamaa ehdokasta. Ehdokkaiden valinnassa oli poikkeuksellista se, että puolueiden järjestämiin esivaaleihin saivat ensimmäisen ja toistaiseksi myös viimeisen kerran osallistua muutkin kuin puolueen jäsenet. Tämä toi ehdokasasetteluun yllättäviä ja ennakoimattomia piirteitä. Näkyvintä tämä oli SDP:n esivaalissa, jossa politiikan ulkopuolelta tullut valtiosihteeri Martti Ahtisaari voitti yllättäen puolueen entisen puheenjohtajan ja moninkertaisen pääministerin Kalevi Sorsan. SDP:n ulkopuolisten äänestäjien uskottiin auttaneen Ahtisaaren voittoon. Samankaltainen tilanne koettiin Kansallisessa Kokoomuksessa, jossa puolueen puheenjohtaja ja ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen hävisi eläkkeelle jääneelle Helsingin ylipormestarille Raimo Ilaskivelle.

Suomen Keskustan ehdokas oli entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen, Suomen Maaseudun Puolueen kansanedustaja Sulo Aittoniemi, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Claes Andersson, Suomen Kristillisen Liiton puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen puolustusministeri Elisabeth Rehn. Eduskuntapuolueista Liberaalinen Kansanpuolue ja Vihreä Liitto eivät asettaneet vaaliin omia ehdokkaita. Valitsijayhdistysten ehdokkaina olivat entiset keskustalaiset ministerit Keijo Korhonen ja Eeva Kuuskoski, tutkija Pekka Tiainen sekä psykologi ja muusikko Pertti Virtanen. Helsingin vaalipiirin keskusvaalilautakunta vahvisti ehdokasasettelun marraskuun lopussa 1993.

Presidentinvaalin aikaan oli tulossa ajankohtaiseksi Suomen jäsenyys Euroopan unionissa. Presidenttiehdokkaista jäsenyyttä kannattivat varauksetta Ahtisaari ja Rehn, eräin varauksin Ilaskivi, Kuuskoski ja Väyrynen. Muut ehdokkaat – erityisen jyrkästi Korhonen ja Tiainen – vastustivat jäsenyyttä. Kaikki ehdokkaat kannattivat neuvoa-antavaa kansanäänestystä jäsenyydestä, mutta äänestyksen tulosta haluttiin pitää sitovana. EU-jäsenyyden vastustajat torjuivat myös Suomen jäsenyyden sotilasliitto NATOssa ja ns. rauhankumppanuuden sen kanssa, kun taas EU-jäsenyyden puoltajat halusivat jättää portin auki mahdolliselle NATO-yhteistyölle. Useimmat ehdokkaat kannattivat laajoja presidentin valtaoikeuksia, mutta Andersson ja Kuuskoski olivat valmiita merkittäväänkin valtaoikeuksien supistamiseen. Ehdokkaiden keskinäinen väittely ja vaaliin liittynyt julkinen keskustelu ajautuivat kuitenkin useaan otteeseen presidentin tehtävien ja itse presidentinvaalin kannalta epäoleellisiin seikkoihin. [3]

Muuta vuoden 1994 presidentinvaaliin liittyvää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vuoden 1994 presidentinvaalista lähtien tasavallan presidentti on voinut olla toimessaan vain kaksi peräkkäistä kautta. Koska laki muutettiin Mauno Koiviston toisella presidenttikaudella, hän olisi voinut halutessaan pyrkiä kolmannelle kaudelle. Koivistoa myös esitettiin ehdokkaaksi, mutta hän kieltäytyi ja esitti perusteluksi halun yhdenvertaisuuteen seuraajiensa kanssa.
  • Pertti "Veltto" Virtanen kertoi jälkeenpäin, että hän halusi vain kokeilla, miltä tuntuu olla presidentinvaalissa ehdokkaana. Pitkälti presidentinvaalissa saamansa julkisuuden avulla hän nousi eduskuntaan 1995, mutta putosi sieltä seuraavissa vaaleissa.
  • Pekka Tiainen on kaikkien aikojen vähiten ääniä saanut suomalainen presidenttiehdokas. Vaikka valitsijayhdistys oli ennen vaaleja kerännyt laissa vaadittavat 20 000 kannattajan nimet saadakseen hänet ehdokkaaksi, vaaleissa hän sai vain 7 320 ääntä. Tämä herätti keskustelua siitä, pitäisikö ehdokkaaksi pääsyn kynnystä nostaa esimerkiksi 50 000 kannattajaan.
  • Paavo Väyrynen ilmoitti putoamisensa toiselta kierrokselta johtuneen "mediapelistä". Todennäköisempiä syyllisiä olivat keskustalaisten Keijo Korhosen ja Eeva Kuuskosken ehdokkuudet. He veivät osan keskustalaisista äänistä, joiden olisi voinut kuvitella menevän ainakin osittain Väyryselle, jos hän olisi ollut ainoa keskustalainen ehdokas.
  • Martti Ahtisaaren arvioitiin saaneen voittoonsa tarvitsemat ratkaisevat äänet televisioesiintymisensä ansiosta hänen vierailtuaan puolisonsa Eeva Ahtisaaren sekä Elisabeth ja Ove Rehnin kanssa Joel Hallikaisen ja Timo Koivusalon juontamassa Tuttu juttu -ohjelmassa juuri ennen vaalin toista kierrosta.[4]
  • Vuoden 1994 presidentinvaali on ainoa Suomen presidentinvaali, jossa ehdolla ei ole ollut yksikään Suomen pääministeri, istuva, entinen tai tuleva. Yksikään ehdokas ei ollut ennen vaalia − eikä sen jälkeenkään − toiminut myöskään eduskunnan puhemiehenä tai Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s 48. Helsinki: Otava, 1994.
  2. a b StatFin: Presidentin vaalit 1994 (Tilastokeskus 12.11.1999)
  3. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1995, s. 182–188.
  4. Mitä-Missä-Milloin 1995, s. 433.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jouslehto, Olavi – Okker, Jaakko: Tamminiemestä Mäntyniemeen, s. 140–155. Porvoo: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24355-8.