Eduskuntavaalit 1983

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomen eduskuntavaalit 1983
Flag of Finland.svg
1979 ←
20. - 21. maaliskuuta 1983
→ 1987

Kaikki 200 paikkaa Eduskuntaan
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
  Kalevi Sorsa Ilkka Suominen Paavo Väyrynen
Johtaja Kalevi Sorsa Ilkka Suominen Paavo Väyrynen
Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue Kansallinen Kokoomus Suomen Keskusta
Johtaja vuodesta 1975 1979 1980
Viime vaalit 52 paikkaa, 23,8% 47 paikkaa, 21,6% 36 paikkaa, 17,2%
Saadut paikat 57 44 38
Paikkojen muutos Nousua5 Laskua3 Nousua2
Ääniä 795 953 659 078 525 207
Kannatus 26,71% 22,12% 17,63%
Muutos Nousua2,8% Nousua0,5% Nousua0,3%

Pääministerin virassa ennen vaaleja

Kalevi Sorsa
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Uusi pääministeri

Kalevi Sorsa
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Suomen 29. eduskuntavaalit järjestettiin 20.–21. maaliskuuta 1983. Vaalien jälkeen muodostettu hallitus tunnetaan nimellä Sorsan IV hallitus. Se istui koko vaalikauden ja ohitti juuri ennen toimikautensa päättymistä hallitusten ikätilaston ennätystä vuodesta 1936 hallussaan pitäneen Kivimäen hallituksen.

Protestivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit leimautuivat julkisuudessa protestivaaleiksi. Päättyneelle vaalikaudelle oli osunut useita kohua herättäneitä tapauksia kuten Salora- ja Valco-jutut, Noppa-juttu ja Helsingin metron rakentamiseen liittyneet epäselvyydet. Näihin juttuihin oli sekaantunut eräitä poliitikkoja, minkä vuoksi erityisesti Suomen Maaseudun Puolue lietsoi näyttävästi rötösherrajahtia; vaaleja onkin joskus kutsuttu myös ”rötösherravaaleiksi”. Lisäksi eräiden kansanedustajien todettiin nostaneen päivärahaa, vaikka he eivät olisi olleet oikeutettuja siihen; erityisen tarmokkaasti tähän asiaan tarttui keväällä 1982 oikeuskanslerin virkaan astunut Kai Korte. Tiedotusvälineet olivat kiinnittäneet kasvavaa huomiota myös kansanedustajien poissaoloihin eduskunnan täysistunnoista ja valiokuntien kokouksista. Johannes Virolaisen mukaan Suomen sisäpolitiikassa vallitsi Urho Kekkosen pitkän presidenttikauden päätyttyä varsin levoton, protestiliikkeitä ruokkinut tilanne. [1] Myös Helsingin Sanomien poliittisen toimituksen esimiehen Aarno Laitisen johdolla kirjoitetun Tamminiemen pesänjakajat -kohukirjan, jossa muun muassa kuvailtiin värikkäin sanankääntein ”poliitikon arkea”, katsottiin vaikuttaneen äänestyskäyttäytymiseen.[2]

Julkisuudessa näkyvästi esillä ollut SKDL:n sisäinen tila oli vaalien aikoihin kehittymässä avoimeksi välirikoksi puolueen enemmistön ja SKP:n vähemmistön kesken. Puolueeseen oli muodostunut myös ns. kirveslinja, joka vaati kovia otteita taistolaisia kohtaan. Lapin läänin vaalipiirissä kansandemokraateilla oli kaksi ehdokaslistaa. Puolue koki yhdeksän paikan tappion. SKP:n puheenjohtaja Jouko Kajanoja ei päässyt eduskuntaan. SKDL:n viralliselta ehdokaslistalta pudotettu Esko-Juhani Tennilä keräsi Lapissa omalle yhteislistalleen miltei 15 000 ääntä.

Edellisvuonna Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi liittynyt Liberaalinen Kansanpuolue menetti kaikki eduskuntapaikkansa. Myös Suomen Kristillinen Liitto kärsi ankaran tappion ja monet politiikan tarkkailijat alkoivat pitää puolueen olemassaoloa uhanalaisenalähde?. Vaalien jälkeen poistettiin puoluerekisteristä kaksissa vaaleissa ilman kansanedustajia jäänyt Kansalaisvallan liitto, entiseltä nimeltään Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue.

SMP korjasi Pekka Vennamon johdolla tällä kerralla miltei yhtä suuren voiton kuin vuoden 1970 vaaleissa ja nousi kahden ministerin voimin Sorsan hallitukseen. Puolueen katsottiin − samoin kuin vuonna 1970 − vieneen ääniä varsinkin Keskustapuolueelta ja SKDL:ltä. Kuitenkin Keskustapuolueen kannatus nousi hieman edellisistä vaaleista. Myös ympäristöasiat olivat alkaneet olla yhä näkyvämmin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa, mihin vaikuttivat etenkin Koijärven tapahtumat kesällä 1979, ja niinpä vihreät tekivätkin näissä vaaleissa läpimurtonsa.

Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntaan nousi kaikkiaan peräti 75 uutta edustajaa. Uusia olivat muun muassa Arja Alho, Antti Kalliomäki, Paavo Lipponen, Jukka Mikkola, Reino Paasilinna, Kari Rajamäki ja Timo Roos (SDP), Esko Aho, Juhani Alaranta, Sirkka-Liisa Anttila, Tytti Isohookana-Asunmaa, Timo Kietäväinen, Liisa Kulhia, Seppo Pelttari ja Jukka Vihriälä (Kesk.), Sirpa Pietikäinen, Kimmo Sasi, Eva-Riitta Siitonen, Martti Tiuri, Riitta Uosukainen ja Iiro Viinanen (Kok.), Esko Helle (SKDL), Gunnar Jansson ja Håkan Nordman (RKP), Ville Komsi ja Kalle Könkkölä (vihreät) sekä Reijo Enävaara, Reino Jyrkilä, Lea Mäkipää, Heikki Riihijärvi ja Pentti Skön (SMP).

Eduskunnan jättivät vapaaehtoisesti Keskustapuolueen Mikko Kaarna ja Eino Uusitalo, SDP:n Mauno Forsman, Veikko Helle ja Sinikka Luja-Penttilä, Kokoomuksen Eero Lattula ja Pentti Sillantaus, sekä SKDL:n Pauli Puhakka, Aarne Saarinen ja Kauko Tamminen.

Eduskunnasta pudonneita oli 56. Eniten huomiota herätti 39 valtiopäivät istuneen Johannes Virolaisen (Kesk.) putoaminen. Muita olivat muun muassa SDP:n Reino Breilin, Seija Karkinen, Lasse Lehtinen ja Arvo Salo, Keskustan Markku Kauppinen, Mauno Manninen ja Juhani Saukkonen, Kokoomuksen Juuso Häikiö, Tapani Mörttinen ja Olavi Nikkilä, SKDL:n Ilkka-Christian Björklund, Veikko J. Rytkönen, Pauli Uitto ja Jarmo Wahlström, RKP:n Ingvar S. Melin, LKP:n Jaakko Itälä, Anneli Kivitie ja Terhi Nieminen-Mäkynen, sekä SKL:n Sauli Hautala ja Asser Stenbäck. Mauno Manninen palasi kuitenkin eduskuntaan jo kesäkuussa 1983 Matti Ruokolan siirryttyä Lääkintöhallituksen pääjohtajaksi.

Eduskuntaan paluuta tehnyt Heikki Mustonen (SKDL) pudotti viidellä äänellä Pentti Liedeksen. Mustosen jo saatua valtakirjansa oikeusistuin kumosi tuloksen siitä tehdyn valituksen ja uuden ääntenlaskennan perusteella joulukuussa 1983, mikä oli ennenkokematon tapaus eduskuntavaalien historiassa. Liedeksen kuoltua Mustonen nousi jälleen elokuussa 1985 kansanedustajaksi.[3]

Eduskuntaan palasivat oikean laidan edustajat Georg C. Ehrnrooth (POP) ja Tuure Junnila (Kok.) sekä Reino Karpola (Kesk.) yhden kauden poissaolon jälkeen.lähde? Kahden kauden poissaolon jälkeen palasivat kokoomuksen Ilkka Suominen ja SMP:n Mikko Vainio. Kesällä 1984 kuolleen SMP:n Reijo Enävaaran tilalle tullut Ulla Bogdanoff loikkasi POP:een alkuvuodesta 1986. Keskustan kansanedustajaksi valittu Liisa Kulhia erosi puolueesta kesällä 1984 ja muodosti oman eduskuntaryhmänsä.

Kampanjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

puolue kampanjajulisteen tunnus[4]
SDP Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle (Hallitusmuoto 2 §). Yhdessä yhteisvastuuta tuntien sosialidemokraatit
Kok. Sinulla on oikeus. Suomen Hallitusmuoto 2§. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Kesk. Ota vastuu huomisesta. Keskusta – vihreä liitto elämän puolesta
SKDL Tulevaisuus on ihmisten työtä
SMP SMP lahjomaton voima. Kotien ja kansan puolesta. Rötösherrat kuriin
RKP Nära dig

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki
äänioikeutetut 3 951 932 [5]
äänestäneet 2 992 970 [5]
äänestysaktiivisuus 75,7 % [5][6][7]
hylätyt äänet 13 276 [5]
Suomessa asuvat Suomen kansalaiset
äänioikeutetut 3 670 241 +117 863 [5]
äänestäneet 2 974 175 +88 585 [5]
äänestysaktiivisuus 81,0 % −0,2 [5][8][9]
hylätyt äänet 13 215 +1 662 [5]
puolue edustajat äänet
osuus lukumäärä
  Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 57 +5 26,71% +2,8 795 953 +104 441
  Kansallinen Kokoomus 44 −3 22,12% +0,5 659 078 +32 314
  Keskustapuolue 38 +2 17,63% +0,3 525 207 +24 729
  Suomen Kansan Demokraattinen Liitto 26 −9 13,46% −4,4 400 930 −117 115
  Suomen Maaseudun Puolue 17 +10 9,69% +5,1 288 711 +156 254
  Ruotsalainen kansanpuolue 10 +1 4,61% +0,4 137 423 +15 005
  Suomen Kristillinen Liitto 3 −6 3,03% −1,7 90 410 −47 834
  Vihreät 2 1,47% –  43 754 – 
Perustuslaillinen Oikeistopuolue 1 +1 0,37% −0,8 11 104 −23 854
  Åländsk Samling 1 -- 0,32% −0,0 9 458 +172
Kansalaisvallan liitto 0,08% −0,2 2 335 −6 981
Muut 1a +1 0,51% +0,5 15 331 +15 111
Yhteensä 200 -- 100% 2 979 694 +85 248
a Yhteislistalta valittiin Lapin läänin vaalipiiristä Esko-Juhani Tennilä, joka vaalien jälkeen liittyi SKDL:n eduskuntaryhmään.
Lähde: Tilastokeskus 2010[5] 2004[10]; Vihreiden yhteislistojen äänimäärä[11]

Ääniharavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sija ehdokas puolue äänet vaalipiiri
1 Pekka Vennamo SMP 25 088 9,9 % Turun läänin eteläinen
2 Pertti Salolainen Kok. 20 202 6,6 % Helsingin kaupungin
3 Pär Stenbäck RKP 19 396 5,0 % Uudenmaan läänin
4 Veikko Vennamo SMP 16 971 11,1 % Kuopion läänin
5 Urpo Leppänen SMP 16 959 7,6 % Kymen läänin
6 Kalevi Kivistö SKDL 16 755 5,4 % Helsingin kaupungin
7 Pirkko Työläjärvi SDP 16 734 8,6 % Turun läänin pohjoinen
8 Anssi Joutsenlahti SMP 16 210 8,3 % Turun läänin pohjoinen
9 Juhani Kortesalmi SMP 15 634 6,2 % Oulun läänin
10 Esko-Juhani Tennilä Muut 14 995 12,0 % Lapin läänin
Lähde: Tilastokeskus[12]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Johannes Virolainen: Politiikan puolustus, Otava 1995, Helsinki, s. 195.
  2. Jukka Tarkka - Allan Tiitta: Itsenäinen Suomi 70 vuotta, Otava 1987, Helsinki, s. 287.
  3. Raimo Viirret: Kainuun edustus kaksi viime kautta keskustan ja vasemmistoliiton varassa (Kainuun Sanomat 9.3.2003)
  4. Mitä missä milloin 1984 (Otava 1983), s. 165–172.
  5. a b c d e f g h i Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat:Eduskuntavaalit
  6. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  7. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  8. Naisten ja miesten äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa 1908–2003 (Tilastokeskus 1.6.2005)
  9. Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
  10. Tiedosto 595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
  11. Vihreiden/Vihreän liiton menestys vaaleissa 1983- (www.vihrealiitto.fi)
  12. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1983 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]