Demokraattinen Vaihtoehto
| Demokraattinen Vaihtoehto | |
|---|---|
|
|
|
| Perustettu | 12. huhtikuuta 1986[1] |
| Lopetti |
Syyskuu 1990 Puoluerekisterissä vuoteen 1995 |
| Poliittinen kirjo | vasemmisto |
| Äänenkannattaja | Tiedonantaja |
| Naisjärjestö | Naisten demokraattinen toimintakeskus |
| Nuorisojärjestö | Vallankumouksellinen nuorisoliitto |
| Opiskelijajärjestö | Sosialistinen opiskelijaliitto |
Demokraattinen Vaihtoehto (lyh. Deva, ruots. Demokratiskt Alternativ) oli vuosina 1986–1990 toiminut suomalainen vasemmistopuolue. Devan perustamisjulistuksen mukaan puolue oli "laajapohjainen vaalirintama, joka kokoaa kaikkia rauhan, demokratian ja edistyksen voimia".[1] Järjestön muodostivat pääasiassa Suomen Kansan Demokraattisesta Liitosta (SKDL) ja Suomen Kommunistisesta Puolueesta (SKP) erotetut kommunistit.
Devalla oli parhaimmillaan 10 kansanedustajaa vuosina 1986–1987. Eduskuntavaaleissa 1987 puolue sai 4 paikkaa ja vuoden 1988 kunnallisvaaleissa 127 valtuutettua. Presidentinvaaleissa 1988 puolueen ehdokas oli Jouko Kajanoja.
Devan pää-äänenkannattaja oli Tiedonantaja, joka oli samalla myös SKPy:n lehti. Deva julkaisi lisäksi alueellisia lehtiä kuten Pohjois-Hämeen Näköalaa (Tampere) ja Työn valtaa (Lahti).
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolueen perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen Kommunistinen Puolue
- Pääartikkeli: Taistolaisuus
Deva sai alkunsa huhtikuussa 1986, mutta perustamista edelsi pitkä historia. Puolue muodostettiin sen jälkeen, kun Suomen Kommunistinen Puolue vuonna 1985 alkoi erottaa taistolaisina tunnettua sisäistä oppositiotaan. Vähemmistöön jäänyt oppositio oli toiminut SKP:n sisällä 1960-luvulta alkaen. Oppositio ei hyväksynyt erottamisia ja asiaa puitiin eri oikeusasteissa 1990-luvulle asti.
SKP:stä erotetut järjestäytyivät 23. marraskuuta 1985 Helsingissä, jolloin perustettiin SKP:n järjestöjen toimikunta. Elokuussa 1986 ryhmittymä otti nimekseen Suomen Kommunistinen Puolue (yhtenäisyys) (SKPy). Erottamisia vastustaneet kansanedustajat erotettiin SKDL:n eduskuntaryhmästä, jolloin nämä perustivat omansa kesäkuussa 1986.[2] Deva oli siten SKPy:n vastine (SKP:n) SKDL:lle. Devan eduskuntaryhmään siirtyi kymmenen kommunistikansanedustajaa.[3] Mukaan uuteen puolueeseen tuli myös joitakin entisiä enemmistöläisiä.
Puolueen toiminta (1986–1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1987 eduskuntavaaleissa Deva sai neljä kansanedustajaa. Paikat menivät puoluetta jo aiemmin edustaneille konkareille (Marjatta Stenius-Kaukonen, Ensio Laine, Marja-Liisa Löyttyjärvi ja Esko-Juhani Tennilä). Deva teki vaaliyhteistyötä Sosialistisen Työväenpuolueen kanssa. STP asetti Devan listoille seitsemän ehdokasta.
Vuoden 1988 presidentinvaaleissa Devan ehdokkaana oli Jouko Kajanoja. Kajanoja sai suorassa vaalissa pienimmän äänimäärän eikä Deva saanut yhtään valitsijamiestä, vaikka puolueella oli täysi lista jokaisessa manner-Suomen vaalipiirissä. Korkeinta puolueen kannatus oli Hämeen pohjoisessa vaalipiirissä (3,0 %). Valitsijamiesvaaleissa eniten henkilökohtaisia ääniä keräsi Stenius-Kaukonen (3 138).[4]
Kunnallisvaaleissa 1988 Devan listoilta valittiin 127 valtuutettua noin 75 eri valtuustoon. Lisäksi valtuustoihin nousi noin 20 valtuutettua erilaisilta Devan (ja SKDL:n) ulkopuolisilta "kommunistien" ja/tai "demokraattien" yhteislistoilta. Deva sai valtuutettuja jokaisessa manner-Suomen vaalipiirissä. Ehdokkaita puolueella oli yhteensä 1 967. Deva sai suurimman ääniosuutensa Karkkilassa (19,6 % / 7 valtuutettua), jonka valtuustossa se nousi SKDL:ää suuremmaksi ryhmäksi. Deva voitti SKDL:n myös 11 muussa kunnassa, joissa molemmilla puolueilla oli lista. Deva menestyi hyvin myös Nokialla (15,5 % / 6), Ruskolla (11,0 % / 2), Kotkassa (9,9 % / 5) ja Kemissä (9,5 % / 4). Suurista kaupungeista puolue onnistui parhaiten Turussa (7,7 % / 5) ja Tampereella (6,8 % / 4).[5]
Puolueen lakkauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Vasemmistoliitto
Demokraattisen Vaihtoehdon aktiivit olivat mukana Vasemmistoliiton perustamisessa huhtikuussa 1990 ja devalaisia valittiin uuden puolueen luottamustehtäviin. Kesäkuussa Deva piti ylimääräisen edustajakokouksen, joka päätti lakkauttaa puolueen ja siirtää toiminnan Vasemmistoliittoon. Lakkauttamista valvoi Olavi Kannon johtama neuvottelukunta[6] ja se toteutui loppuvuodesta 1990, kun Devan kansanedustajat siirtyivät Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään. Marjatta Stenius-Kaukonen pääsi ryhmään jo kesällä, ja kolme muuta vasta heidän luovuttuaan asemista SKPy:n johtavissa elimissä.[7]
Demokraattinen Vaihtoehto poistettiin oikeusministeriön puoluerekisteristä vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen yhdessä SKP:n, SKDL:n ja viiden muun puolueen kanssa.[8]
Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Devan puheenjohtajana toimi aluksi Leo Suonpää (4/1986–12/1986)[9] ja hänen jälkeensä (1986–1989) näyttelijä Kristiina Halkola ensimmäisenä suomalaisena naispuoluejohtajana. Marja-Liisa Löyttyjärvi oli Devan viimeinen puheenjohtaja (1989–1990).
Devaan kuului SKPy:n lisäksi erityisryhmille suunnattuja järjestöjä. Puolueen nuorisojärjestö oli Vallankumouksellinen nuorisoliitto (VKN), joka aluksi toimi nimellä Punaisen nuorison neuvosto. Opiskelijajäsenet toimivat Sosialistisessa opiskelijaliitossa (SOL). Devan sivistysjärjestöksi perustettiin vuonna 1986 Demokraattinen Sivistysliitto (DSL) ja naisjärjestöksi 1987 Naisten demokraattinen toimintakeskus.
Puoluesihteeri Heikki Haapalan mukaan Devassa oli vuonna 1990 25 000 jäsentä.[6]
Devan toiminnan taloudellinen puoli hoidettiin pääosin SKPy:n kautta. SKPy maksoi esimerkiksi joidenkin Devan työntekijöiden palkat.[6] Vuonna 1989 Deva ilmoitti, että valtion puoluetuki kattoi 99,7 prosenttia sen kuluista.[10]
Vaalihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Deva osallistui omilla listoillaan eduskunta-, presidentin- ja kunnallisvaaleihin. Puolue osallistui omilla listoillaan myös useiden ammattiliittojen ja osuuskuntien vaaleihin. Esimerkiksi Metallityöväen liiton vaaleissa 1986 Devan kannatus oli 11,6 %.[11]
Eduskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Vaalit | Johtaja | Kannatus | Paikat | +/– | Hallitus | |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Äänet | % | |||||
| 1987 | Kristiina Halkola | 122 181 | 4,24 % | 4 / 200 |
 4
|
Oppositio |
Kuntavaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Vaalit | Kannatus | Paikat | +/– | |
|---|---|---|---|---|
| Äänet | % | |||
| 1988 | 62 154 | 2,36 % | 127 | 127
|
Presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Vaalit | Ehdokas | Kannatus | Valitsijamiehet | |
|---|---|---|---|---|
| Äänet | % | |||
| 1988 | Jouko Kajanoja | 56 528 | 1,89 % | 0 |
Merkittäviä poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Leo Suonpää 1986
- Kristiina Halkola 1986–1989
- Marja-Liisa Löyttyjärvi 1989–1990
Kansanedustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Demokraattinen Vaihtoehto Perustamisjulistus 12.4.1986 (Pohtiva - poliittisten ohjelmien tietovaranto"
- ↑ Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164.
- ↑ Valtiopäivät 1986. Pöytäkirjat 3, s. 2143.
- ↑ Suomen virallinen tilasto: Presidentin vaalit 1988 (Tilastokeskus 1988)
- ↑ Suomen virallinen tilasto: Kunnallisvaalit 1988 (Tilastokeskus 1989) ISSN: 0787-7153
- ↑ a b c Deva lopettaa puoluetoimintansa. Jäseniä neuvotaan liittymään vasemmistoliittoon[vanhentunut linkki] (Helsingin Sanomat 11.6.1990)
- ↑ Devalaiset siirtyivät vasemmistoliittoon (Helsingin Sanomat 12.9.1990)
- ↑ Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1996, s. 101. Helsinki: Otava, 1995.
- ↑ Finparti – Puoluejohtajat linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Puolueet saavat yli puolet tuloistaan veronmaksajilta. Deva, vihreät ja keskusta eniten tuen varassa 1989[vanhentunut linkki] (Helsingin Sanomat 3.7.1991)
- ↑ Vaalitilastoja (Arkistoitu – Internet Archive) (www.metalliliitto.fi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Devan ohjelmat (Pohtiva)