Esko Almgren

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Esko Almgren
Syntynyt 2. heinäkuuta 1932 (ikä 80)
Kotka
Puolue Suomen Kristillinen Liitto
Asema kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
Vaalipiiri Kymen vaalipiiri
Kotipaikka Kotka

Esko Kalevi Almgren (s. 2. heinäkuuta 1932 Kotka) on entinen kansanedustaja (1979–1991), joka toimi Suomen kristillisen liiton puheenjohtajana 1982–1989. Almgren valittiin eduskuntaan Kymen läänin vaalipiiristä.

Almgren oli sotalapsena Ruotsissa jatkosodan loppuvaiheessa.[1] Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1952 Kotkan lyseosta ja filosofian maisteriksi vuonna 1956 Helsingin yliopistosta. Ennen poliittista uraansa Almgren opetti Kotkan lyseossa, Kotkan yhteislyseossa, Kotkan yhteiskoulussa (rehtori) sekä Katariinan lukiossa ja Katariinan peruskoulussa (rehtori). Hänelle myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi 1993.

Ennen valintaansa kristillisten puheenjohtajaksi Almgren toimi SKL:n puoluesihteerinä 1979–1982. Hän oli myös kristillisten puoluevaltuuston puheenjohtaja. Eduskunnassa Almgren oli jäsenenä lakivaliokunnassa, pankkivaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa ja ulkoasiainvaliokunnassa. Hänet valittiin presidentin valitsijamieheksi vaaleissa 1978 ja 1988.

Kunnallispolitiikassa Almgren on ollut Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1965. Hän on Suomen pitkäaikaisempia kunnallispoliitikkoja.[1] Lisäksi hän on ollut Kotkan kaupunginhallituksen, Suomen Vapaakirkon hallituksen, Parlamenttienvälisen liiton Suomen ryhmän, Suomen YK-valtuuskunnan sekä Kymen läänin koulusuunnittelulautakunnan jäsen.

Esko Almgrenin vanhemmat olivat työnjohtaja Vilho Konstantin Almgren ja Anni Matilda Heikkinen. Hän oli naimisissa prokuristi Eeva Kaarina Wahlroosin (k. 2010) kanssa. Almgrenilla on neljä lasta.

Populaarikulttuurissa [muokkaa]

Raptori julkaisi vuonna 1990 Almgrenista kertovan kappaleen "Esko A.", jossa yhtye kritisoi Almgrenin suhtautumista televisiossa näytettävään erotiikkaan. Kappale sisältyi platinaa myyneelle Moe!-albumille.

Myös Lapinlahden linnut teki v. 1990 sketsin tapauksesta, jossa Almgren oli tippumassa pois eduskunnasta, mutta viime hetkillä säilyttikin paikkansa.

Lähteet [muokkaa]

  1. a b Sinnikäs Kotkan poika siipien kera Karjalainen. Viitattu 22.9.2010.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Edeltäjä:
Raino Westerholm
Suomen kristillisen liiton puheenjohtaja
1982–1989
Seuraaja:
Toimi Kankaanniemi
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.