Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue

Wikipedia
Ohjattu sivulta Suomen kansan yhtenäisyyden puolue
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (SKYP) (ruots. Finlands Folks Enhets Parti) oli puolue, jonka perusti vuonna 1972 Suomen Maaseudun Puolueesta (SMP) erotettu oppositio. SMP:n eduskuntaryhmän hajoaminen oli poikkeuksellinen tapaus eduskunnan historiassa, sillä ryhmää vaihtoi enemmistö ryhmästä.

SKYP:n perustaminen 1972–1973[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMP:n hajoamisen keskeinen hahmo oli puheenjohtaja Veikko Vennamo, jota SMP:n eduskuntaryhmän enemmistö syytti diktatorisista otteista ja kohtuuttomien taloudellisten sitoumusten asettamisesta. Erimielisyydet kärjistyivät ilmiriidaksi kesällä 1972.[1] Tuolloin puolueen 12 kansanedustajaa julkaisi Vennamoa jyrkästi arvostelevan kirjeen. SMP:llä oli tuolloin yhteensä 18 kansanedustajaa.[2]

SMP:n eduskuntaryhmä hajosi 8. syyskuuta 1972, kun 12 edustajaa poistui eduskuntaryhmän kokouksesta Veikko Vennamon ilmoitettua Mauno Kurpan ja Heikki Kainulaisen erotetuksi puoluehallituksen päätöksellä eduskuntaryhmästä sekä Lauri Linnan ja Artturi Niemelän pidätetyksi ryhmän työskentelystä määräajaksi. Uusi eduskuntaryhmä järjestäytyi eduskunnan istuntosalissa omaksi ryhmäkseen 24. lokakuuta 1972. Syksyn aikana Vennamo erotutti nämä henkilöt puolueesta joko puoluehallituksen päätöksellä tai erottamalla sen puolueosaston, johon kyseiset henkilöt kuuluivat. Kun tämä menettely ei onnistunut Artturi Niemelän kohdalla, hän erotti koko Lapin piirin puolueesta.

Erotetut 12 kansanedustajaa ilmoittivat 5.12.1972 perustaneensa uuden puolueen, joka sai pian nimekseen Suomen kansan yhtenäisyyden puolue (SKYP).[3] SKYP merkittiin puoluerekisteriin 29. joulukuuta 1972.[4][5] Eduskunnassa hyväksyttiin 28. joulukuuta 1972 puoluetukea koskeva muutos, joka mahdollisti toiseen eduskuntaryhmään siirtyneiden kansanedustajien puoluetuen saamisen, mikäli siirtyjiä on yli puolet eduskuntaryhmän kansanedustajista. Näin SKYP sai puoluetukea 12 kansanedustajastaan ja SMP menetti vastaavan osuuden.[1] Talvella 1973 siirtyi vielä kansanedustaja Arvo Sainio SMP:stä SKYP:seen, kun puolueen jäsenet auttoivat hänet irti velkakahleistaan Veikko Vennamoon. Vennamo kutsui entisiä tovereitaan "seteliselkärankaisiksi" väittäen heidän jättäneen puolueen sen tähden, että he saisivat puoluetuen itselleen.

Presidentti Urho Kekkonen ei halunnut käydä vuoden 1974 presidentinvaalia. Hänen jatkamisensa presidenttinä edellytti, että eduskunta pidentäisi presidentin toimikautta poikkeuslailla. Vennamo vastusti poikkeuslakia ja määräsi myös muut SMP:n kansanedustajat äänestämään sitä vastaan. Vasta perustetun SKYP:n 13 kansanedustajaa asettuivat tukemaan poikkeuslakia. He eivät tahtoneet estää Kekkosen presidenttikauden jatkamista etenkään, koska muitakaan presidenttiehdokkaita ei Vennamoa lukuun ottamatta ollut. Poikkeuslaki tarvitsi 5/6 kannatuksen, joten SKYP oli keskeinen tekijä lain hyväksymisessä. Veikko Vennamo syytti Kekkosen uudelleenvalintaa kannattaneita puolueita SMP:n opposition "ostamisesta" poikkeuslain hyväksymisen tueksi.

SKYP:n puheenjohtajana toimi aluksi kansanedustaja Artturi Niemelä. Ensimmäisen varsinaisen puoluekokouksensa SKYP piti kesäkuun lopussa 1973. Tällöin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Tampereen yliopiston tilastotieteen professori Eino Haikala, toiseksi puheenjohtajaksi Artturi Niemelä ja kolmanneksi puheenjohtajaksi kansanedustaja Olavi Tupamäki.[1][6]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKYP sai ensimmäisissä käymissään eduskuntavaaleissa 1975 yhden kansanedustajan, mutta jäi tämän jälkeen ilman. SKYP:n ainoa kansanedustaja Matti Asunmaa loikkasi Keskustapuolueeseen kesken vaalikauden keväällä 1977. Siten SKYP jäi kokonaan ilman puoluetukea saman lain perusteella,lähde? joka oli tehty juuri SKYP:n perustamisen (ja poikkeuslain läpimenon) mahdollistamiseksi.[7]

SKYP:n puheenjohtaja Eino Haikala sai kunnian olla SKYP:n presidenttiehdokkaana vuoden 1978 vaaleissa. Haikala ei saanut presidentinvaalissa yhtään valitsijamiestä. Vuodesta 1979 alkaen SKYP:n puheenjohtaja oli valtiotieteen maisteri Anssi Keski-Vähälä. SKYP osallistui itsenäisesti myös presidentinvaaleihin 1982 ehdokkaanaan myös kristillisen liiton ehdokkaana ollut Raino Westerholm. Westerholm ei kuitenkaan saanut valitsijamiehiä sen enempää omalta puolueeltaan kuin SKYP:ltäkään. Ennen Westerholmin valintaa SKYP oli ilmoittanut valitsevansa ehdokkaakseen eduskunnan puhemiehen Johannes Virolaisen, mikäli Ahti Karjalainen valittaisiin Keskustapuolueen presidenttiehdokkaaksi. SKYP perui kuitenkin ilmoituksensa todettuaan, että Keskusta "näytti tarvitsevan Virolaisen omaksi ehdokkaakseen".

Marraskuussa 1982 puolueen nimeksi vaihdettiin Kansalaisvallan Liitto (KVL) (ruots. Förbundet för Medborgarmakt). KVL jäi eduskuntavaaleissa 1983 puolueista pienimmäksi ja puolue poistettiin saman vuoden lopulla puoluerekisteristä sen jäätyä ilman kansanedustajia kaksissa peräkkäisissä vaaleissa.[8] KVL:n puheenjohtajana toimi entinen SDP-aktiivi, Uudenmaan läänin maaherra ja kansanedustaja Kaarlo Pitsinki.

SKYP julkaisi vuodesta 1972 äänenkannattajanaan lehteä Yhtenäisyys, jota edelsi edellisvuoden ilmestynyt Ovet auki.lähde?

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaalit
Vuosi Paikat Äänet Osuus
1975 1 45 402 1,65 %
1979 0 9 316 0,32 %
1983 0 2 335 0,08 %
    Kunnallisvaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet Osuus
1976 58 12 816 0,5 %
1980 12 3 265 0,1 %

Presidentinvaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Ehdokas Valitsijamiehiä Kannatus
1978 Eino Haikala -- 18 543 0,8 %
1982 Raino Westerholm -- 994 0,0 %

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauri Linna: Vennamon panttivangit. 1998. Ylivieska. KL-Paino. (muutokset 16.8.2006)
  • Eduskunnan pöytäkirjat: IV/73 sivu 4767, 29.5.1973 ja IV/73 sivu 4771.
  1. a b c WSOY STT: Vuosifakta 74, s. 215. WSOY, Suomen Tietotoimisto, Porvoo 1973. ISBN 951-0-05947-1
  2. Pauli Kojo (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja, s. 191–192. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.
  3. Pauli Kojo (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja, s. 25-26. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.
  4. Pauli Kojo (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja, s. 29. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.
  5. WSOY STT: Vuosifakta 74, s. 66. WSOY, Suomen Tietotoimisto, Porvoo 1973. ISBN 951-0-05947-1
  6. Pauli Kojo (päätoim.): Mitä missä milloin 1974 – Kansalaisen vuosikirja, s. 184. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.
  7. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1407475311147
  8. Partier som införts och avförts ur partiregister (Justitieministeriet 22.8.2005)