Urpo Leppänen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Vapaat demokraatit” ohjaa tänne. Saksalaisesta puolueesta kerrotaan sivulla Vapaa demokraattinen puolue.
Urpo Leppänen
Urpo lep 1984.jpg
Leppänen vuonna 1984
Suomen työvoimaministeri
Sorsan IV hallitus
6.5.1983–30.4.1987
Edeltäjä Veikko Helle
Seuraaja Matti Puhakka
Kansanedustaja
24.3.1979–21.3.1991
Vaalipiiri Kymen läänin vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 10. helmikuuta 1944
Polvijärvi
Kuollut 14. maaliskuuta 2010 (66 vuotta)
Forssa
Puolue SMP, Vade, LKP, PS
Puoliso Ansa Sisko Nykänen (1966–1974)
Marja-Leena Kaartinen (1975–1983)
Ulla Sinikka Hurskainen (1984–1990)
Ana Risquet Ribalta (1990–2010)

Urpo Olavi Leppänen (10. helmikuuta 1944 Polvijärvi14. maaliskuuta 2010 Forssa) oli suomalainen poliitikko. Hän oli kansanedustajana vuosina 1979–1991 ja työvoimaministeri Kalevi Sorsan IV hallituksessa 1983–1987.[1] SMP:ssä Leppänen toimi puoluesihteerinä ja varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan hän oli valtiotieteen maisteri.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppänen syntyi saunassa Polvijärvellä jatkosodan aikana. Sodan päätyttyä perhe asettui samaiseen kylään. Urpo Leppäsen isä Reino oli ammatiltaan autonkuljettaja, ja paljon poissa kotoa, joten äiti Tyyne Kiiskinen hoiti kodin käytännön järjestelyt. Vuonna 1956 Reino Leppänen ryhtyi pitämään Esso-huoltoasemaa, jossa myös Urpo aloitti työnteon 12-vuotiaana. Hän harrasti aktiivisesti liikuntaa Polvijärven Urheilijoissa.[2]

Leppänen aloitti opintiensä vuonna 1951 Hukkalan kyläkoulussa, josta hän jatkoi Polvijärven kunnalliseen keskikouluun ja Joensuun poikalyseoon. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän meni Helsingin yliopistoon lukemaan tilastotiedettä, filosofiaa ja kansantaloustiedettä. Leppänen valmistui maisteriksi neljässä vuodessa.[2]

Yliopistovuosinaan Leppänen oli aktiivisesti mukana Karjalaisen osakunnan toiminnassa. Vuonna 1965 hän nousi HYY:n edustajistoon KO:n listoilta. Vuonna 1967 Leppänen valittiin HYY:n hallitukseen.[2]

SMP:n ministeriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leppänen valitsi poliittisen kantansa vuoden 1968 presidentinvaalien yhteydessä. John Kenneth Galbraithia ja Herbert Marcusea luettuaan hän päätyi Veikko Vennamon kannattajaksi. Syksyllä 1967 Leppänen liittyi SMP:n jäseneksi.[2] Leppänen työskenteli Tapaturmantorjunta-yhdistyksen tutkijana ja tutkimuspäällikkönä vuosina 1966–1970 sekä Helsingin yliopiston tilastotieteen laitoksen assistenttina 1967–1968.[1]

Vuoden 1970 eduskuntavaaleissa Leppänen oli ensi kertaa SMP:n ehdokkaana saaden 252 ääntä. Pari päivää vaalien jälkeen Vennamo soitti Leppäselle ja pyysi tätä puolueen palvelukseen. Leppänen suostui ja jätti tutkijan uran.[2] Leppänen palkattiin SMP:n tiedotuspäälliköksi ja kaksi vuotta myöhemmin Veikko Vennamo nosti hänet puoluesihteeriksi. Hän oli myös SMP:n äänenkannattaja Suomen Uutisten vastaava päätoimittaja vuosina 1975–1984.[1]

Leppänen nousi eduskuntaan Kymen läänin vaalipiiristä 10 219 äänellä vuonna 1979.[3] Neljä vuotta myöhemmin hän teki vaalipiirin (edelleen voimassa olevan) ääniennätyksen 16 959. Leppänen sai viidenneksi eniten ääniä koko maassa.[4] SMP:n vaalivoitto nosti puolueen hallitukseen ja Leppäsestä tehtiin työvoimaministeri. Leppäsen ministeriaikana säädettiin niin sanottu Lex Leppänen, jonka mukaan kuntien tuli järjestää työtä tietyn ajan työttöminä olleille. Laki perustui Heikki Rinteen malliin. Laista luovuttiin laman alettua suurtyöttömyyden vuoksi.[5][6]

Riidat ja paluu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalikaudella 1987–1991 Leppänen riitautui Pekka Vennamon kanssa ja hän lähti SMP:stä vuonna 1989. Helmikuussa 1989 Leppänen perusti oman Vapaat demokraatit -eduskuntaryhmän. Keväällä perustettiin tulevaa vaaliyhteistyötä varten myös Vapaa vaalirengas, jota johti Peter Fryckman.[7] Vaalirengaskuviossa oli mukana myös LKP:n puheenjohtajana vuosina 1984–1990 toiminut Kyösti Lallukka. Joulukuussa 1989 Leppänen kävi yhteistyöneuvotteluja Uudistuspuolue-Liberaalien kanssa.[8] Niiden kariuduttua hän liittyi helmikuussa 1990 LKP:hen, ja muodosti puolueen yhden hengen eduskuntaryhmän.[7] Vade liittyi LKP:n osastoksi.[9] Vaaleissa 1991 Leppänen putosi eduskunnasta. Hän sai vain 170 ääntä Uudellamaalla.[10]

1980-luvun lopulla Leppänen meni mukaan yritystoimintaan. Hän perusti tietokonekaupan Imatralle ja ryhtyi kiinteistösijoittajaksi veljiensä kanssa. 1990-luvulla hankkeet osoittautuivat tappiollisiksi ja konkursseista jäi Leppäselle kymmenien miljoonien markkojen velat. Yksi projekteista oli, lopulta toteutumatta jäänyt, hotellihanke Kuubassa.[11] Leppäsen lisäksi hotellia olivat perustamassa liikemies Peter Fryckman ja kansanedustaja Arvo Kemppainen.[12]

Leppänen palasi SMP:hen heinäkuun 1993 puoluekokouksen alla. Hän olisi halunnut puoluesihteeriksi, mutta luopui ehdokkuudesta huomattuaan kannatuksen vähäisyyden.[13] Vuoden päästä Leppänen valittiin varapuheenjohtajaksi. SMP:n toisena varapuheenjohtajana toimi samanaikaisesti Leppäsen ex-vaimo Marja-Leena.[14] Eduskuntavaaleissa 1995 Leppänen sai 526 ääntä Helsingissä.[15]

Perussuomalaisissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SMP:n mentyä konkurssiin Leppänen oli muun puoluejohdon tavoin perustamassa perussuomalaisia keväällä 1995. Leppänen toimi aluksi järjestön sihteerinä,[16] ja marraskuun puoluekokouksesta lähtien ohjelmasihteerinä.[17] Leppänen keräsi perussuomalaisille 1 874 ääntä vuoden 1996 europarlamenttivaaleissa[18] ja 319 ääntä eduskuntavaaleissa 1999.[19] Timo Soinin mukaan Leppänen oli puolueen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti. Leppänen keksi muun muassa puolueen nimen ja vuoden 2009 menestyksellinen eurovaalistrategia oli hänen käsialaansa.[20]

Leppänen jätti perussuomalaiset, koska hän koki puheenjohtaja Soinin vieneen puoluetta oikeistolaisempaan ja puritanistisempaan suuntaan.[11] Vuosina 1996–2004 Leppänen asui Nummi-Pusulassa, jonka valtuustoon hänet valittiin vaaleissa 2000 keskustan listalta.[21] Eduskuntavaaleissa 2003 Leppänen oli Liberaalien ehdokkaana Uudellamaalla saaden 221 ääntä.[22] Vaaleissa 2007 Leppänen palasi perussuomalaisten listoille. Hän sai 1 975 ääntä Pohjois-Karjalan vaalipiirissä.[23]

Leppäsen viimeiseksi kotipaikaksi jäi Forssa. Hänet valittiin Forssan kaupunginvaltuustoon keskustan listalta vaaleissa 2004.[24] Lokakuussa 2007 Leppänen loikkasi perussuomalaisiin,[25] ja vaaleissa 2008 hän uusi paikkansa PS:n ehdokkaana.[26] Leppänen oli myös Polvijärven (1976–1978), Luumäen (1980–1984) ja Imatran (1984–1990) valtuustoissa.[1]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun lopulla Leppänen tutki matkailuliiketoiminnan mahdollisuuksia Kuubassa.[12] Vuonna 1989 hän tapasi Santiago de Cubassa Tropicana-klubissa tanssijatar Ana Risquetin, jonka kanssa hän meni naimisiin.[27] Ana ei puhunut suomea, joten kotona he keskustelivat espanjaksi.

Ennen avioliittoaan Risquetin kanssa Leppänen oli naimisissa pankinjohtaja Ansa Nykäsen kanssa 1966–1974, toiminnanjohtaja Marja-Leena Kaartisen kanssa 1975–1983 ja SDP:n kansanedustaja Sinikka Hurskaisen kanssa 1984–1990. Leppäsellä on neljä lasta, Renata (s. 1975), Ida (s. 1985), Alfred (s. 1991) ja Stefan (s. 1992).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Urpo Leppänen Suomen kansanedustajat. 16.3.2010. Eduskunta. Viitattu 22.2.2011.
  2. a b c d e Urpo Leppänen: Lyhyt varhaishistoria 2007
  3. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1979 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)
  4. Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1983 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)
  5. Urpo Leppänen on kuollut YLE Uutiset. 15.3.2010. Viitattu 20.3.2011.
  6. Polus, Eero: Poimintoja työvoimapolitiikan kehityskaarelta. Työpoliittinen aikakauskirja, 3/2010, s. 53–55. Työ- ja elinkeinoministeriö. Artikkelin verkkoversio (PDF).
  7. a b Liberaalien Koivistoinen purkaisi vapaan vaalirenkaan Helsingin Sanomat 15.7.1990
  8. Liberaalit suoraan jäsenyyteen Helsingin Sanomat 17.6.1990
  9. Eero Välikangas: Vapaa vaalirengas työnsä tehnyt (mielipidekirjoitus) Helsingin Sanomat 25.7.1990
  10. Smp kampanjoi Urpo Leppäsen puolesta Helsingissä Helsingin Sanomat 7.2.1995
  11. a b Markku Liikamaa: Nyt saa lopettaa haaveilemisen Savon Sanomat 8.2.2004
  12. a b Leppänen ja Kemppainen perustavat hotellia Kuubaan Helsingin Sanomat 28.2.1990
  13. Pekka Väisänen: Urpo Leppäsen paluuyritys sähköisti Smp:n puoluekokouksen Helsingin Sanomat 4.7.1993
  14. Smp otti Urpo Leppäsen takaisin johtajakseen Helsingin Sanomat 20.6.1994
  15. Ehdokkaiden äänet (Tilastokeskus)
  16. Smp:n tilalle uusi "Perussuomalaiset" Helsingin Sanomat 17.5.1995
  17. Jaakko Hautamäki: Vistbacka valittiin johtamaan Perussuomalaisia Helsingin Sanomat 26.11.1995
  18. Suomen virallinen tilasto. Europarlamenttivaalit 1996 (Tilastokeskus 1997), s. 101.
  19. Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa (Tilastokeskus 1999)
  20. Urpo Leppänen kuoli pitkälliseen sairauteen Ilta-Sanomat 15.3.2010
  21. Urpo Leppänen on poissa Länsi-Uusimaa 16.3.2010
  22. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 (Tilastokeskus 31.5.2004)
  23. Vahvistettu tulos. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2007 (Tilastokeskus 28.3.2007)
  24. Valitut ehdokkaat / Forssa Oikeusministeriö 29.10.2004
  25. Toimintakertomus 2007 Forssan kaupunki
  26. Valitut ehdokkaat / Forssa Oikeusministeriö 17.11.2008
  27. Tuttu juttu: Urpo ja Ana YLE Elävä Arkisto. Yleisradio Oy. Viitattu 15.3.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Veikko Helle
Suomen työvoimaministeri
1983−1987
Seuraaja:
Matti Puhakka