Tamminiemen pesänjakajat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tamminiemen pesänjakajat
Kansikuva.
Kansikuva.
Kirjailija Lauantaiseura
Kieli suomen kieli
Genre satiiri, politiikka
Kustantaja Lehtimiehet Oy (Kustannus-Vaihe Ky)
Julkaistu 1981
Sivumäärä 160
ISBN 951-99336-6-2
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tamminiemen pesänjakajat: Kekkonen lähtee – kuka tulee? on vuonna 1981 ilmestynyt suomalainen satiirinen kirja, jossa esiteltiin 22 tunnettua poliitikkoa presidentti Urho Kekkosen seuraajaehdokkaina ja pohdittiin heidän mahdollisuuksiaan menestyä seuraavissa presidentinvaaleissa. Salanimellä Lauantaiseura julkaistu teos herätti ilmestyessään suuren poliittisen kohun. Siitä otettiin 1980-luvun aikana useita uusintapainoksia. Jälkeenpäin Tamminiemen pesänjakajien on katsottu tuulettaneen Kekkosen presidenttikauden poliittista ilmapiiriä.

Kirjan nimi viittasi tuolloiseen tasavallan presidentin virka-asuntoon, Tamminiemeen.

Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauantaiseura-ryhmä koostui Helsingin Sanomien poliittisesta toimituksesta ja siihen kuuluivat toimituksen esimies Aarno Laitinen sekä toimittajat Arto Astikainen, Kalle Heiskanen, Ritva Remes, Hannu Savola, Anneli Sundberg ja Janne Virkkunen. [1] Kesällä 1981 he päättivät kirjoittaa paljastuskirjan presidentti Kekkosen heikkenevästä terveydentilasta ja hänen mahdollisista seuraajistaan. Laitisen mukaan Sundberg keksi kirjalle nimen Tamminiemen pesänjakajat.[2] Siitä tuli satiirinen ja ironinen esittely 22 suomalaisesta poliitikosta, joiden arveltiin jollain lailla olevan mukana tulevissa presidentinvaaleissa. Kirjan julkaisijan piti alun perin olla WSOY, joka kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta sitä yhtiön pääjohtajan Hannu Tarmion vaadittua heinäkuussa 1981 nähtäväkseen silloin vielä keskeneräisen käsikirjoituksen. Tämän jälkeen tekijäryhmä päätti tarjota julkaisua muille kustantajille, mutta näistä useimmat jouduttiin Aarno Laitisen mukaan sivuuttamaan niiden todellisten tai epäiltyjen puolueyhteyksien vuoksi. Kauko Kareen kustannusyhtiö Alea-Kirja hylättiin Laitisen mukaan siksi, "ettei sen kustantamia kirjoja kukaan ota vakavasti". [3] Sen kustansi loppujen lopuksi Lehtimiehet Oy:n "pöytälaatikkofirma" Kustannus-Vaihe Ky. Teos ilmestyi lokakuun alussa 1981. Julkaisu osui sattumalta dramaattiseen hetkeen: kirjoitusvaiheessa presidentinvaalit oletettiin pidettäviksi Urho Kekkosen kauden päättyessä vuonna 1984, mutta Kekkonen jäikin yllättäen sairauslomalle vain kuukausi ennen kirjan julkaisemista ja erosi 10 päivää kirjan ilmestymisen jälkeen virastaan. Vaalit järjestettiinkin jo kolmen kuukauden kuluttua helmikuussa 1982.[4]

Tamminiemen pesänjakajat kertoi ajan hengen vastaisesti poliitikoista negatiivisia asioita ja käsitteli sangen laajasti heidän yksityiselämäänsä, kuten entisen pää- ja ulkoministeri Ahti Karjalaisen alkoholiongelmaa. Samoin poliitikkojen yhteyksistä Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijöihin (niin sanotut kotiryssät) kerrottiin avoimemmin kuin siihen asti oli ollut tapana.[4] Poikkeuksellista oli myös, että kirjassa kerrottiin, toki varovaisesti, Kekkosen terveydentilan heikentymisestä. Myöhempien painosten, erityisesti kahden viimeisen, esipuheessa Laitinen kuvaa suorin sanoin kuinka huonoksi Kekkosen terveys tosiasiassa oli jo mennyt.

Kirjan viimeinen, Gummeruksen julkaisema[4] kahdeksas painos julkaistiin syksyllä 1989 täydennettynä Ahti Karjalaisen muistelmateoksesta Presidentin ministeri saaduilla, presidentti Urho Kekkosen virkakauden loppuvaiheisiin ja vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneisiin tapahtumiin liittyneillä, tiedoilla. Tämän painoksen alkulauseessa Aarno Laitinen kirjoitti, että syksyllä 1981 Kekkosen ja Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brežnevin välillä "käytiin mielenkiintoista sähkeiden vaihtoa", vaikka "kumpikaan valtionpäämies tuskin pystyi tuolloin enää lukemaan, mitä heidän nimissään kirjoitettiin". Laitisen mukaan Brežnevin sähkeet oli muotoiltu niin, että ne oli helppo ymmärtää tueksi Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuudelle. [5] Laitinen sisällytti alkulauseeseen myös ulkoministeri Paavo Väyrysen Karjalaiselle syksyllä 1981 lähettämän kirjeen, josta ilmeni ministerineuvos Viktor Vladimirovin osuus Karjalaisen tukemisessa.[6]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja herätti ilmestyessään suurta huomiota ja sitä myytiin 160 000 kappaletta.[2] Sen on arveltu myötävaikuttaneen poliittisen journalismin ilmapiirin vapautumiseen. Samalla se kuitenkin herätti närkästystä etenkin poliitikkojen keskuudessa ja varsinkin kielteisen informaation levittämistä salanimen takaa arvosteltiin.[4] WSOY:n kustannusjohtaja Hannu Tarmio paljasti Lauantaiseuran jäsenten henkilöllisyydet kuukausi sen jälkeen, kun Koivisto oli aloittanut presidentinvirassa. Aarno Laitinen piti paljastuksen ajoitusta taktisena ja katsoi Tarmion rikkoneen kirjan tekijöiden WSOY:n kanssa tekemän sopimuksen siitä, ettei kirjoittajia paljastettaisi edes siinä tapauksessa, että kustannussopimus WSOY:n kanssa raukeaisi. Helsingin Sanomat erotti Aarno Laitisen ja antoi varoituksen muille kirjan tekijöille. Lauantaiseuran jäsenen Arto Astikaisen mukaan erottamisen syy oli se, että kirja oli julkaistu Sanoma Oy:n kilpailijan Lehtimiehet Oy:n kustantamana.[4] Välimiesoikeus totesi myöhemmin irtisanomisen laittomaksi[4] ja määräsi Laitiselle maksettavaksi korvauksen.

Aarno Laitinen totesi itse jälkeenpäin, että Tamminiemen pesänjakajien poliitikkojen keskuudessa saama vastaanotto kertoi enemmän 1980-luvun alun poliittisesta ilmapiiristä ja kielteisten kommenttien esittäjistä kuin itse kirjan sisällöstä ja että yleinen kiinnostus kirjaa kohtaan heräsi juuri sen tuominneiden lausuntojen ansiosta. Laitinen hämmästeli myös sitä, että Tamminiemen pesänjakajat oli yksi kirjamarkkinoiden myyntimenestyksiä vielä siinä vaiheessa, jolloin presidentinvaali oli jo kaukana takana ja kirja hänen mielestään menettänyt ajankohtaisuutensa. [7] Kirjan onkin katsottu vaikuttaneen paitsi vuoden 1982 presidentinvaalin, myös vuoden 1983 eduskuntavaalien tulokseen.

Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan kirja vaikutti kansalaisten mielipiteisiin poliitikoista sekä äänestyskäyttäytymiseen presidentinvaalissa ja vuoden 1983 eduskuntavaaleissa riippumatta siitä, olivatko siinä esitetyt väitteet tosia vai eivät.[8]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamminiemen pesänjakajat alkaa selostuksella presidentti Urho Kekkosen heikkenevästä terveydestä. Esipuheessa kerrotaan, että presidenttipeliä Kekkosen seuraajasta on käyty jo pitkään, mutta kulissien takana ja salassa kansalta.[9] Esipuhe toteaa:

»Politiikan asiantuntijoiden keskustelukerho Lauantaiseura katsoo, että kansallakin pitää olla oikeus tietää mitä Suomessa tapahtuu; siunataanhan meitä yksityiskohtaisilla tiedoilla Yhdysvaltain tai Ranskan presidenttiehdokkaista, heidän henkilökohtaisista ominaisuuksistaan, epämiellyttävistäkin.»

Kirja sisältää 22 tunnetun poliitikon satiirisen henkilökuvan ja arveluja kunkin roolista tulevissa presidentinvaaleissa. Omassa artikkelissaan käydään läpi myös heidän puolisonsa ja näiden mahdollisuudet päästä "Linnan emänniksi". Lisäksi kirjassa käsitellään "poliitikon arkea", johon kerrotaan kuuluvan runsaasti juhlintaa, ulkomaanmatkoja ja alkoholinkäyttöä, sekä kotiryssäilmiötä.

Luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla kirjan sisällysluettelo sellaisena kuin se esiintyi kirjan 1. painoksessa 1981:

Arviot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkojen ohella monien lehtien päätoimittajat ja pakinoitsijat − puoluekannasta riippumatta − antoivat tuomionsa Tamminiemen pesänjakajille, eräät koko kirjaa lukemattakin. Esimerkiksi pakinoitsija Juorkunan Jussi (Kerttu Kauniskangas) kirjoitti SKDL:n pää-äänenkannattajassa Kansan Uutisissa: "Vastenmielisyyteni on todella niin ehdoton, että en ole halunnut Pesänjakajia lukea." Kokoomuksen pää-äänenkannattajan Nykypäivän nimimerkki Kyytipoika (myöhempi Kokoomuksen puoluesihteeri ja Yleisradion johtaja Aarno Kaila) piti kirjaa "halpamaisten vitsien ja alentavien henkilökuvausten kokoelmana" ja tekijöiden piiloutumista nimimerkin taakse raukkamaisena. Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Seppo Heikki Salonen leimasi kirjan sanoin: "Henkilöjuttuja, joita itseään kunnioittava sanomalehdistö ei julkaise." Salonen epäili kirjan kirjoittajaksi puoluetoveriaan, kansanedustaja Seppo Tikkaa. Suomen Kuvalehti pyysi Tamminiemen pesänjakajista kommenttia varatuomari Jukka Kemppiseltä, joka ei kuitenkaan pitänyt kirjaa kommentoinnin arvoisena. Keskustalaisen Kainuun Sanomien päätoimittaja Otso Kukkonen moitti Tamminiemen pesänjakajien tekijöitä, joiden henkilöllisyys ei vielä silloin ollut paljastunut: "Mutta ajatelkaapa, arvoisat nilkit, miten luuta käy, jos Kekkonen sittenkin jatkaa ja ottaa entisen miinin." [10] Amerikansuomalainen lehtimies, aikoinaan New York Timesin Pohjois-Euroopan kirjeenvaihtajana toiminut ja Suomen asioihin hyvin perehtynyt Werner Wiskari syytti kirjaa rasistiseksi, koska siinä kerrottiin Max Jakobsonin olevan juutalainen, ja piti sitä Mauno Koiviston kampanjamateriaalina. [11]

Harvinainen poikkeus kirjaa kielteiseen sävyyn arvioineiden poliitikkojen joukossa oli silloinen SDP:n kansanedustaja, myöhempi kulttuuriministeri Arvo Salo, joka kirjoitti kotkalaisessa Eteenpäin-lehdessä: "Tamminiemen pesänjakajilla myytiin sellaista kuvitelmaa, että poliitikot olisivat roistoja, osa jopa suuria sikoja. En väitä etteikö se pitäisi osittain paikkansa."[12] Lasse Lehtinen arvioi vuonna 2005 Suomen Kuvalehdessä kirjaa sanoin: "Poliittiseen journalismiin Tamminiemen pesänjakajat jätti pysyvän jäljen. - - - Kun journalisti aikaisemmin koki rikkovansa hyvää lehtimiestapaa, jos hän kertoi kielteisiä seikkoja päätöksentekijöiden henkilökohtaisista ominaisuuksista, hän nykyään tuntee tekevänsä virkavirheen, jos jättää sellaisen kertomatta."[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tamminiemen pesänjakajat (8. painos), s. 4. Jyväskylä: Gummerus, 1989. ISBN 951-20-3614-2.
  2. a b Lajinsa viimeinen Ylioppilaslehti. 12.2.2008. Viitattu 26.2.2010.
  3. Tamminiemen pesänjakajat (6. painos), liite s. 4. Tampere: Kustannus-Vaihe Ky, 1982.
  4. a b c d e f g Arto Astikainen: Kekkonen lähtee, kuka tulee? 13.5.2008. Viitattu 26.2.2010.
  5. Tamminiemen pesänjakajat (8. painos), s. 14.
  6. Tamminiemen pesänjakajat, (8. painos), s. 12−14.
  7. Tamminiemen pesänjakajat (8. painos), s. 6.
  8. Allan Tiitta − Jukka Tarkka: Itsenäinen Suomi 70 vuotta − Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 287. Helsinki: Otava, 1987.
  9. Lauantaiseura: Tamminiemen pesänjakajat, s. 5. Tampere: Kustannus-Vaihe Ky, 1981. 951-99336-6-2.
  10. Tamminiemen pesänjakajat (8. painos), s. 5.
  11. Tamminiemen pesänjakajat (8.painos), s. 6.
  12. Tamminiemen pesänjakajat (8. painos), s. 6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]