Eduskuntavaalit 1991
Sivulta puuttuu 
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Suomen 31. eduskuntavaalit järjestettiin 17. maaliskuuta 1991. Vaalit toteutettiin ensimmäistä kertaa yksipäiväisinä. Ennakkoäänestys oli aiemmasta poiketen mahdollista myös viikonloppuisin.[1] Keskusta nousi pitkästä aikaa eduskunnan suurimmaksi puolueeksi voittamalla 15 lisäpaikkaa, mitä aiempi puoluesihteeri Seppo Kääriäinen kuvasi "veret seisauttavaksi vaalivoitoksi". Koko edellisen vaalikauden toimineessa Holkerin hallituksessa olleet SDP ja kokoomus puolestaan kärsivät varsin huomattavat tappiot, kuten myös loppukesällä 1990 hallituksesta lähtenyt SMP. Hallitusneuvotteluissa pääministeriksi nousi keskustan puheenjohtaja Esko Aho. Suomea alkoi hallita Ahon hallitus, joka oli monen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen porvarihallitus.
Vaaleihin osallistui 17 rekisteröityä puoluetta – enemmän kuin koskaan aiemmin. Puolueista seitsemän osallistui eduskuntavaaleihin ensimmäistä kertaa. Vaaleissa asetettiin yhteensä 1910 ehdokasta, joista 26 esiintyi puolueiden ulkopuolisilla listoilla.[2] Kolme suurinta puoluetta keräsi hyväksytyistä äänistä yli 66 prosenttia ja eduskuntaan päässeet yli 97 prosenttia. Äänistä hylättiin peräti 1,9 prosenttia, mikä oli uusi ennätys. Puoluerekisteristä poistettiin vaalien jälkeen kaksissa eduskuntavaaleissa paikoitta jääneet Perustuslaillinen Oikeistopuolue ja Suomen Eläkeläisten Puolue. SEP palasi rekisteriin seuraavana vuonna.
Sisällysluettelo |
Kansanedustajat [muokkaa]
Vaaleissa valittuja uusia edustajia olivat muun muassa Maria Kaisa Aula, Timo Kalli, Juha Korkeaoja, Olli Rehn, Aino Suhola ja Matti Vanhanen (Kesk.), Ulpu Iivari, Johannes Koskinen ja Leena Luhtanen (SDP), Minna Karhunen ja Maija Perho (Kok.), Martti Korhonen, Jaakko Laakso ja Outi Ojala (Vas.), Eva Biaudet ja Jan-Erik Enestam (RKP), Satu Hassi ja Paavo Nikula (Vihr.), Bjarne Kallis ja Vesa Laukkanen (SKL), Hannu Suhonen (SMP) sekä Tuulikki Ukkola (LKP).
Tunnetuimmat eduskuntatyöstä luopujat olivat Keskustan Pirkko Ikonen, Matti Maijala, Taisto Tähkämaa, 43 valtiopäivät istunut Johannes Virolainen ja Marjatta Väänänen, SDP:n Kaj Bärlund, Riitta Järvisalo, Seija Karkinen ja Kalevi Sorsa, Kokoomuksen Elsi Hetemäki-Olander, Tapani Mörttinen, Helena Pesola, Ulla Puolanne ja Matti Viljanen, Vasemmistoliiton Anna-Liisa Jokinen ja Lauha Männistö, sekä RKP:n Christoffer Taxell. Johannes Virolainen oli viimeinen kansanedustaja, joka oli ollut eduskunnassa jo Mannerheimin presidenttikaudella.
Eduskunnasta putosivat muun muassa ikäpuhemies, Kokoomuksen Tuure Junnila ja Erkki Pystynen, SDP:n työministeri Matti Puhakka ja valtiopäiväneuvoksen arvonimen edellisvuonna saanut Sakari Knuuttila, Keskustan Tellervo Renko, SMP:sta eronnut ja sittemmin liberaaleihin siirtynyt Urpo Leppänen, Vihreiden Osmo Soininvaara, RKP:n Ingvar S. Melin ja Ole Wasz-Höckert, sekä SKL:n Esko Almgren. Eduskuntaan palasivat muun muassa SDP:n Paavo Lipponen ja Erkki Tuomioja (yli kymmenen vuoden tauon jälkeen) sekä RKP:n Ole Norrback. Paluussa epäonnistuivat muun muassa Keskustan Heimo Linna, SDP:n Jukka Mikkola ja Kaisa Raatikainen, Vasemmistoliiton Anna-Liisa Hyvönen ja Mikko Kuoppa, sekä Vihreiden Kalle Könkkölä. Ehdokkaana oli myös kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Bror Wahlroos RKP:n listalla Helsingissä, mutta hän ei tullut valituksi. Vaalit nostivat Suomen eduskunnan maailman naisvaltaisimmaksi, kahdestasadasta kansanedustajasta naisia oli peräti 77 eli 38,5 %.
SMP:n sisäiset kiistat johtivat puolueen seitsenhenkisen eduskuntaryhmän hajoamiseen alkaneella vaalikaudella, kun siitä erosi neljä kansanedustajaa. Sulo Aittoniemi loikkasi Keskustaan keväällä 1994, ja Tina Mäkelä, Heikki Riihijärvi ja Hannu Suhonen muodostivat kukin oman yhden hengen eduskuntaryhmänsä vuosien 1993 ja 1994 aikana. Vesa Laukkanen erosi SKL:sta ja perusti oman Vaihtoehto Suomelle -eduskuntaryhmänsä alkuvuodesta 1993. Laukkanen anoi eroa kansanedustajan tehtävistä syksyllä 1994, mutta eduskunta hylkäsi anomuksen. Jo syksyllä 1991 eduskunta oli hylännyt Vasemmistoliiton kansanedustajan Marjatta Stenius-Kaukosen eroanomuksen. Keskustan kansanedustaja, entinen kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo erotettiin eduskunnasta hänen valtakunnanoikeudessa saamansa tuomion jälkeen syksyllä 1993 SKL:n Eeva-Liisa Moilasen tekemän aloitteen perusteella. Juhantalon tilalle eduskuntaan tuli varasijalta aiemminkin kansanedustajana toiminut Saimi Ääri.
Tulokset [muokkaa]
| äänestysaktiivisuus | 68,4%[3] | −3,7 |
| äänestysaktiivisuus (Suomessa asuvat) |
72,1%[4] | −4,3 |
| äänestäneet | 2 776 984[3] | −118 504 |
| hylätyt äänet | 51 066[3] | +35 671 |
| puolue | edustajat | äänet | |||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| osuus | lukumäärä | ||||||
| Suomen Keskusta | 55 | +15 | 24,83% | +7,2 | 676 717 | +169 257 | |
| Suomen Sosialidemokraattinen Puolue | 48 | −8 | 22,12% | −2,0 | 603 080 | −92 251 | |
| Kansallinen Kokoomus | 40 | −13 | 19,31% | −3,8 | 526 487 | −139 749 | |
| Vasemmistoliitto | 19 | +3a | 10,08% | +0,7a | 274 639 | +4 206a | |
| Vihreä liitto | 10 | +6 | 6,82% | +2,8 | 185 894 | +69 906 | |
| Ruotsalainen kansanpuolue | 12 | −1 | 5,48% | +0,2 | 149 476 | −3 121 | |
| Suomen Maaseudun Puolue | 7 | −2 | 4,85% | −1,5 | 132 133 | −49 805 | |
| Suomen Kristillinen Liitto | 8 | +3 | 3,05% | +0,5 | 83 151 | +8 942 | |
| Liberaalinen kansanpuolue | 1 | +1 | 0,78% | −0,2 | 21 210 | −6 614 | |
| Naisten puolue | 0,47% | – | 12 725 | – | |||
| Suomen Eläkeläisten Puolue | 0,39% | −0,8 | 10 762 | −24 338 | |||
| Perustuslaillinen Oikeistopuolue | 0,28% | +0,2 | 7 599 | +4 503 | |||
| Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue | 0,23% | – | 6 201 | – | |||
| Riippumattomat sitoutumattomat eläkeläiset Suomessa | 0,19% | – | 5 230 | – | |||
| Vihreät | 0,14% | – | 3 835 | – | |||
| Ihmisyydenpuolue | 0,10% | – | 2 831 | – | |||
| Eläkkeensaajien ja vihreä yhteisvastuupuolue | 0,10% | – | 2 807 | – | |||
| Muut (valitsijayhdistykset) | 1b | 0,78% | 21 141 | ||||
| Yhteensä | 200 | -- | 100% | 2 725 918 | −154 175 | ||
| a Verrattuna Suomen kansan demokraattisen liiton tulokseen. b Lista C (Lib., FS, Gröna) (6 546 ääntä, Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri)[5] |
|||||||
| Lähde: Tilastokeskus 2004[6] & 2010[7] | |||||||
Ääniharavat [muokkaa]
| sija | ehdokas | puolue | vaalipiiri | äänet |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Paavo Väyrynen | Kesk. | Uudenmaan läänin vaalipiiri | 22 709 |
| 2 | Eeva Kuuskoski-Vikatmaa | Kesk. | Turun läänin eteläinen vaalipiiri | 21 743 |
| 3 | Sulo Aittoniemi | SMP | Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri | 18 744 |
| 4 | Pertti Salolainen | Kok. | Helsingin kaupungin vaalipiiri | 18 515 |
| 5 | Elisabeth Rehn | RKP | Uudenmaan läänin vaalipiiri | 16 787 |
| 6 | Esko Aho | Kesk. | Vaasan läänin vaalipiiri | 13 940 |
| 7 | Heidi Hautala | Vihr. | Helsingin kaupungin vaalipiiri | 13 674 |
| 8 | Markku Koski | Kesk. | Oulun läänin vaalipiiri | 13 179 |
| 9 | Jörn Donner | RKP | Helsingin kaupungin vaalipiiri | 13 019 |
| 10 | Sirpa Pietikäinen | Kok. | Hämeen läänin eteläinen vaalipiiri | 12 658 |
| Lähde: Tilastokeskus[8] | ||||
Vaalipiirit ja vaaliliitot [muokkaa]
Vaaleissa solmittiin yhteensä 29 vaaliliittoa. Liittoja oli kaikissa manner-Suomen vaalipiireissä. Liittoja eivät tehneet IPU, kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto.[9]
Valkeakoski, Toijala, Viiala ja Kylmäkoski siirrettiin ennen vaaleja Hämeen läänin eteläisestä pohjoiseen vaalipiiriin.[1] Hämeen pohjoisen vaalipiirin paikkaluku lisääntyi kahdella ja Uudenmaan yhdellä. Hämeen eteläinen menetti kaksi ja Kymi yhden edustajan.[10]
| Helsinki (20 edustajaa) | 1 Eko. + POP[9] + SKL[11] |
| Uusimaa (30) | 1 KTP + EVY[9] 2 Eko. + POP[9] |
| Turku et. (17) | 1 Kesk. + RKP + SKL[12] |
| Turku pohj. (12) | |
| Häme et. (13) | |
| Häme pohj. (15) | 1 SMP + SKL[9] 2 KTP + EVY[9] |
| Kymi (13) | |
| Mikkeli (8) | |
| Kuopio (10) | |
| Pohjois-Karjala (7) | |
| Vaasa (18) | 1 Kesk. + LKP[13] |
| Keski-Suomi (10) | |
| Oulu (18) | 1 SKL + LKP[14] |
| Lappi (8) | |
| Ahvenanmaa (1) |
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b Valtakunnalliset vaalit pidetään yksipäiväisinä Helsingin Sanomat 19.5.1990
- ↑ Eduskuntavaaleissa on tarjolla 17 puoluetta Helsingin Sanomat 26.1.1991
- ↑ a b c StatFin (Tilastokeskus)
- ↑ Eduskuntavaalit 1907–2003 (Oikeusministeriö)
- ↑ Riksdagsvalet 18.3.2007, Tabell 8. Resultatet för de olika listorna vid riksdagsvalen 1987-2007 (ÅSUB)
- ↑ Tiedosto 595. Eduskuntavaalit 1927–2003 (Tilastokeskus 2004)
- ↑ Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Eduskuntavaalit
- ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1991 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (Tilastokeskus 2004)
- ↑ a b c d e f Pikkupuolueiden kirjo värittää vaaliliittoja Helsingin Sanomat 26.1.1991
- ↑ Pohjois-Häme ja Uusimaa lisäävät kansanedustajia Helsingin Sanomat 21.6.1990
- ↑ Hallituspuolueet hävisivät Helsingissä Helsingin Sanomat 19.3.1991
- ↑ Turun eteläinen Helsingin Sanomat 18.3.1991
- ↑ Ehdokkaiden määrä putosi hieman Helsingin Sanomat 26.1.1991
- ↑ Oulun vaalipiirissä keskusta ei ole vaihtoehto Helsingin Sanomat 11.3.1991
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Vaalit 1991: Porvarihallitus säästötalkoissa (Yleisradion Elävä arkisto)
