Kaarina Koivistoinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Aune Kaarina Koivistoinen (ent. Pajo, o.s. Korpinen, s. 12. syyskuuta 1943 Seinäjoki) on suomalainen liberaali poliitikko. Koivistoinen toimi Liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana vuosina 1990–1992. Hän on koulutukseltaan filosofian lisensiaatti.[1]

Koivistoinen on syntynyt Seinäjoella, ja hän kuuluu juuriltaan muun muassa Jaakko Ilkasta polveutuvaan 14. sukupolveen ja Enckell-suvun pohjalaiseen sukuhaaraan.

Koivistoinen liittyi LKP:hen vuonna 1972. Hänet valittiin Vantaan kaupunginvaltuustoon vaaleissa 1976. Hän toimi pitkään Liberaalisen kansanpuolueen Naiset -yhdistyksen puheenjohtajana sekä naisjärjestöjen kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä. Koivisitoinen toimi myös puolueensa edustajana muun muassa Liberal Internationalissa, Suomen ETYK-toimikunnassa ja YK:n valtuuskunnassa.[2]

Koivistoinen tutki sisäilman laatua ensimmäisten joukossa Helsingin yliopistossa, ja hän julkaisi tutkimuksen Vantaan koulujen sisäilman laadusta 1986.[3] Hän kirjoitti myös kolumneja ajankohtaisista asioista muun muassa Vantaan Sanomiin ja osallistui monin tavoin Vantaan kunnallispolitiikkaan.[2] Rehtorina ja opettajana hän keskittyi mielellään haastaviin kokeiluihin ja kehittämistoimiin.

Koivistoisella on kolme lasta.

Viitteet [muokkaa]

  1. KK:n oikeaksi todistettu ansioluettelo vuodelta 1997; Ilkan suku,1979,Lahden kirjapaino; Gerald Enckell: Släkten Enckell, 2000, Tukholma
  2. a b Vantaan kaupungin koulutuslautakunnan kokouksen pöytäkirja 13.6.1995 ,§37,liite
  3. Sisäilman laatu Vantaan kouluissa, Vantaan kaupungin julkaisusarja C4:1987 ja Lisensiaattitutkielma,Ilman laatu ja sen vaikutus koululaisten poissaoloihin, Kaarina Koivistoinen,1987, Helsingin yliopisto,Fysiikan laitos