Ihmisyydenpuolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ihmisyydenpuolue
Perustettu 1990
Lopetti 1995
Johtaja Lauri Kojo

Ihmisyydenpuolue (ruots. Mänsklighetspartiet, lyhenne IPU) oli suomalainen 1990-luvulla toiminut puolue, jota johti taiteilija ja ihmissuhdekonsultti Lauri Kojo.[1] IPU osallistui kerran eduskunta- ja kunnallisvaaleihin, mutta sen listoilta ei valittu edustajia. Järjestö oli puoluerekisterissä vuosina 1991–1995[2].

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisyydenpuolue perustettiin alkuvuonna 1990. Kesäisin puolue järjesti muun muassa yli tuhat osanottajaa keränneitä Beach party -juhlia Hietarannassa.[1] Syyskuussa 1990 IPU järjesti Isolla Roobertinkadulla katukarnevaalin.[3] Lokakuussa 1992 IPU järjesti ravintola Piikkisiassa näyttelyn puolueen perustamisen vaikeudesta.[4]

Tammikuussa 1995 IPU liittyi Vapaan Suomen Liiton kannatusjäseneksi, eikä IPU asettanut omia listojaan vuoden 1995 eduskuntavaaleihin.[5] Puheenjohtaja Kojo oli VSL:n ehdokkaana Uudellamaalla.[6] Puolueita yhdisti vaatimus Suomen EU-jäsenyyden mitätöimisestä.[5]

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaaleissa 1991 IPU sai 2 831 ääntä (0,10%). Puolue osallistui vaaleihin kaikissa Manner-Suomen vaalipiireissä. Kannatus oli suurinta Helsingissä ja Uudellamaalla, joissa IPU sai 0,2 prosenttia äänistä.[7] Puolue ei solminut yhtään vaaliliittoa.[8] IPU osallistui vuoden 1992 kunnallisvaaleihin neljässä kunnassa (Helsinki, Espoo, Vantaa, Suomussalmi). Puolueen listat saivat yhteensä 732 ääntä (0,03%).[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Maija-Liisa Peltonen: Ihmisyys antaa elämälle oikean perusmitan (Helsingin Sanomat 3.8.1990)
  2. Puoluerekisteriin merkityt ja siitä poistetut puolueet (Arkistoitu – Internet Archive) (Oikeusministeriö 13.8.2009)
  3. Maija-Liisa Peltonen: Isoroban syysrieha uhmaa byrokratiaa (Helsingin Sanomat 10.9.1990)
  4. Pienillä on vaikeaa (Helsingin Sanomat 9.10.1992)
  5. a b Ipu liittyy Vapaan Suomen liittoon (Helsingin Sanomat 23.1.1995)
  6. Pekka Väisänen: Poliitikot ja julkkikset käyvät kilpaan edustajanpaikoista (Helsingin Sanomat 28.1.1995)
  7. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Eduskuntavaalit 1983-2015 (Tilastokeskus 2015)
  8. Pikkupuolueiden kirjo värittää vaaliliittoja (Helsingin Sanomat 26.1.1991)
  9. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Kunnallisvaalit 1976–2017 (Tilastokeskus 2017)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]