Elisabeth Rehn

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elisabeth Rehn
Elisabeth Rehn 2003.jpg
Elisabeth Rehn Pentagonissa vuonna 1993.
Suomen puolustusministeri
Holkerin hallitus[1]
13. kesäkuut 1990 – 25. huhtikuuta 1991
Ahon hallitus[2]
26. huhtikuuta 1991 – 1. tammikuuta 1995
Edeltäjä Ole Norrback[1]
Seuraaja Jan-Erik Enestam[2]
Kansanedustaja
24. maaliskuuta 1979 – 23. maaliskuuta 1995[3]
Tiedot
Syntynyt 6. huhtikuuta 1935 (ikä 76)[3]
Helsinki[3]
Puolue Ruotsalainen kansanpuolue[3]
Puoliso Ove Rehn (aviol. 1955–k. 2004)[3]
Arvonimet ministeri

Märta Elisabeth Rehn (o.s. Carlberg) (s. 6. huhtikuuta 1935 Helsinki) on Ruotsalaisen kansanpuolueen entinen kansanedustaja ja Suomen sekä koko maailman ensimmäinen naispuolinen puolustusministeri.[4] Hän oli Martti Ahtisaaren vastaehdokas vuoden 1994 presidentinvaalin toisella kierroksella ja oli puolueensa ehdokas myös vuoden 2000 presidentinvaalissa. Aktiivipoliitikon uran jälkeen Elisabeth Rehn on tullut tunnetuksi paljon maailmalla liikkuvana ihmisoikeustaistelijana.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yksityiselämä ja koulutus

Rehn syntyi Helsingissä, mutta vietti suurimman osan lapsuudestaan Mäntsälässä, jossa hänen isänsä lääketieteen lisensiaatti Andreas Petrus Carlberg (1897–1971) toimi kunnanlääkärinä vuosina 1931–1960. Elisabethin äiti oli Ruth Leonida Weurlander. Elisabethin ruotsinkielentaitoa vahvistettiin lähettämällä hänet 10-vuotiaana sisäoppilaitokseen Kauniaisiiin.[5].

Rehn kirjoitti ylioppilaaksi 1953, aloitti opiskelunsa Svenska handelshögskolanissa ja valmistui diplomiekonomiksi vuonna 1957. Vuonna 1994 hänestä tehtiin taloustieteen kunniatohtori Svenska handelshögskolanissa ja vuonna 1998 valtio-opin kunniatohtori Åbo Akademissa.

Rehn avioitui opiskelutoverinsa diplomiekonomi Ove Harald Rehnin (1933-2004) kanssa vuonna 1955.[6] Heille syntyivät lapset Veronica (1956), Joakim (1958), Charlotta (1959) ja Johan (1962).[7]. Arkkitehti Veronica Rehn-Kivi on toiminut sittemmin RKP:n kunnallispolitiikkona Kauniaisissa, Uudenmaan eduskuntaehdokkaana ja Espoon kaupungin rakennusvalvontapäällikkönä sekä Valtion rakennustaidetoimikunnan jäsenenä.[8] Diplomiekonomi, KHT Joakim Rehn on laskentantoimiyritys Revico Grant Thornton Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja [9] Johan Rehn on alkoholin maahantuontiyritys Interbrandsin toimitusjohtaja.[10]

Perhe asui ensin Helsingissä, mutta muutti Kauniaisiin vuonna 1968. Myöhemmin Rehnit asuivat Kirkkonummella. Suomen Palloliiton puheenjohtajana ja Libra Oy:n toimitusjohtajana toiminut Ove H. Rehn menehtyi vaikeaan sairauteen 28. marraskuuta 2004.[11]

[muokkaa] Ura

Vuodesta 1960 alkaen Elisabeth Rehn toimi perheyritys Oy Renecta Ab:n konttoripäällikkönä kotiäitiyden ohessa. Samoihin aikoihin hän alkoi ensimmäisenä tuoda tunnettuja Tupperware-muoviastioita Suomeen. Vuosina 1970-1977 hän toimi Grankulla samskolanin ammatinvalintaopettajana ja perheyritys Oy Rehn Trading Ab:n konttoripäällikkönä vuosina 1978-1979.[12] Tämä viimeisin yritys meni konkurssiin vuodesta 1979 alkaen ja Elisabeth ja Ove menettivät koko omaisuutensa joutuen asumaan lopulta alkeellisesti pienessä pihamökissä.[13] Kaikesta huolimatta Rehnillä säilyi vankka usko yrittäjyyteen myös politiikkona.

Vuonna 1973 Rehn nousi Kauniaisten kaupunginvaltuustoon Ruotsalaisen Kansanpuolueen edustajana ja toimi vuosina 1977-1979 Kauniaisten koululautakunnan puheenjohtajana. Vuonna 1979 hän toimi kaupunginhallituksessa.[14]

Maaliskuussa 1979 suhteellisen tuntematon Rehn nousi Uudeltamaalta vahvasti oikeistolaisen kampanjan avulla eduskuntaan ja mukaan valtakunnanpolitiikkaan. Vaalilauseena oli "Kvinnan från höger" (Nainen oikealta)[15] ja teemoina olivat isänmaallisuus, vapaa omistusoikeus sekä demokratia.

1980-luvulla kansanedustajan tehtäviensä ohella Rehn toimi aktiivisesti Suomen Punaisen Ristin, Suomen Unicef-yhdistyksen ja Maailman luonnon säätiön (WWF) Suomen rahaston johtotehtävissä. Valtiollisia luottamustoimia olivat presidentin valitsijamiestehtävät 1982 ja 1988 sekä pienen ja keskisuuren teollisuuden (1980-1986) ja taloudellisten kehitysmaasuhteiden neuvottelukuntien (1985-1991) jäsenyydet. Vuonna 1985 hän nousi RKP:n työvaliokuntaan. Hän toimi myös Vapaan koulutuksen tukisäätiössä (VKTS), jonka tavoitteena oli kamppailla kouluihin tunkeutuvaa sosialismia vastaan. Säätiö muun muassa kokosi "mustaa listaa" opettajien poliittisesta suuntautumisesta.

RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana Rehn toimi vuosina 1987-1990. Tämän jälkeen kesäkuussa 1990 Rehn nousi Holkerin hallitukseen puolustusministeriksi yhdeksän kuukautta ennen uusia vaaleja. Rehn kuitenkin jatkoi puolustusministerinä myös seuraavassa Esko Ahon hallituksessa, jossa hänellä tuli myös tasa-arvoasioista vastaava ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä. Rehn halusi nostaa puolustusministeriön ja maanpuolustuksen sekä näkyvyyttä että profiilia. Puolustusministerinä Rehnin tunnetuin aikaansaanos oli Hornet-kaupat, jotka toteutettiin vain puoli vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vahvasti länsi- ja NATO-mielinen Rehn halusi omien sanojensa mukaan osoittaa Suomen kuulumisen länsimaailmaan. Vaihtoehtoina olivat amerikalaiset F-16 ja F/A-18 Hornet sekä ruotsalainen JAS ja ranskalainen Mirage 2000.[16] ja 5. kesäkuuta 1992 ilmoitettiin, että Suomi ja Yhdysvallat olivat allekirjoittaneet 13 miljardin markan arvoisen hävittäjäkonesopimuksen 57 Hornet-taisteluhävittäjästä ja seitsemästä koulutuskoneesta. Lentokonevalmistaja McDonnell-Douglas sitoutui vastaostoihin.[17]

Elisabeth Rehniä pidettiin poikkeuksellisen vaikutusvaltaisena puolustusministerinä hänen laajan kansansuosionsa tähden. Hänen kannatuksensa ylitti RKP:n rajat. Tosin oman puolueensa sisällä hänellä oli ristiriitoja muiden vaikuttajiensa kanssa. Hornet-kauppojen lisäksi hänen puolustusministeriytensä aikana 1995 säädettiin laki, jonka mukaan myös naisilla on mahdollisuus suorittaa asepalvelus. Ilta-Sanomille vuonna 2009 antamssaan haastattelussa hän kertoi, että hän itse pitää keskeisimpinä saavutuksinaan puolustusministerinä varusmiesten aseman hoitamista ja muun muassa simputukseen puuttumista[18].

Rehnin suhteet puolueensa kanssa olivat välillä tosin ristiriitaiset. Tämä muun muassa näkyi siinä, ettei RKP antanut kampanjan alussa välitöntä tukeansa Rehnille. Hän ei ollut ainut vaalikamppailuun lähtenyt nainen, vaan ensin esillä oli Eeva Kuuskoski, jonka kannatus tosin tyrehtyi pian. Vuoden 1993 Rehnin kannatus alkoi kohota. Gallup-kannatus tosin näytti lopulta neljättä sijaa 7,9 prosentin kannatuksella. Lopulta itse 16. tammikuuta 1994 pidetyllä ensimmäisellä kierroksella Rehn nousi toiseksi 22 prosentin kannatuksella. Kuukauden päästä järjestetyllä toisella kierroksella valtiosihteeri Martti Ahtisaarta vastaan Rehn sai 46,1 prosenttia äänistä.[15] Ensimmäistä kertaa kokonaan suorana kansanvaalina järjestetty presidentinvalinta mahdollisti sen, että toiselle kierrokselle porvarillisen puolen ehdokkaaksi SDP:ta vastaan nousi RKP:n edustaja. Tosin vaalin poikkeuksellisen ehdokasasetelman (mies ja nainen, diplomaatti ja poliitikko) myötä oli liukumaa niin vasemmalta puolelta porvarilliselle kuin toisinpäinkin.

Puolustusministeriyden ja presidenttiehdokkuuden jälkeen Rehn siirtyi Balkanin ihmisoikeusraportoijaksi vuosiksi 1995-1997 ja kävi ensimmäisten tarkkailijoiden joukossa Srebrenicassa joukkohaudoilla. Vuosina 1995-1996 hän toimi myös eduskunnan valitsemana europarlamentaarikkona. Rehn oli paljon kansainvälisessä julkisuudessa esillä YK-tehtävissään toimien YK:n pääsihteerin erityisedustajana Sarajevossa 999, alipääsihteerinä, Bosnia ja Hertsegovinan erityislähettiläänä 1998-1999, UNMiBHin poliittisena johtajana. [19]

[muokkaa] Huomionosoituksia

Rehn on myös saanut toisena naisena Suomessa ensimmäisen luokan Vapaudenristin rintatähdellä YK-valtuutetun ansioistaan. Tämä kunniamerkki on myönnetty ilman miekkoja ja nykyaikaisella niin sanotulla naisten nauhalla eli vasemmassa olkapäässä kannettavalla keltaisesta eli rauhanajan mitalinauhasta tehdyssä ruusukkeessa. Edellinen saman kunniamerkin saanut nainen oli ”lottakenraali” Fanni Luukkonen.

[muokkaa] Lähteet

  • Hinkkala Marjatta: Leijona-areena, Suomalaiset rauhanrakentajina Balkanilla. Päivä osakeyhtiö, 2006. ISBN 9524751011.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ a b Holkerin hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  2. ↑ a b Ahon hallitus valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 23.6.2010.
  3. ↑ a b c d e Elisabeth Rehn Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 10.11.2010.
  4. ↑ http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=61088&contentlan=1&culture=fi-FI
  5. ↑ Erjonsalo, Anne: Näin minusta tuli Elisabeth. Ilta-Sanomat Plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 23.
  6. ↑ http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1010/ove-h-rehn
  7. ↑ Erjonsalo, Anne: Näin minusta tuli Elisabeth. Ilta-Sanomat Plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 24.
  8. ↑ http://veronicarehn-kivi.sfpval.fi/
  9. ↑ http://fi.linkedin.com/pub/joakim-rehn/6/29/4b6
  10. ↑ http://www.interbrands.fi/yhteystiedot
  11. ↑ http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/1010/ove-h-rehn
  12. ↑ http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?${APPL}=hetekaue&${BASE}=hetekaue&${THWIDS}=1.33/1318082373_985&${oohtml}=hex/hx3510&${html}=hex/hx3510&${snhtml}=hex/hxnosynk
  13. ↑ http://www.hs.fi/omaelama/artikkeli/Lillan+ja+Bimba++Elisabeth+Rehnin+69+nykyinen+titteli+on+Kaakkois-Euroopanvakaussopimuksen+demokratia-+ja+ihmisoikeusp%C3%B6yd%C3%A4n+puheenjohtaja+H%C3%A4nenvanhin+lapsensa+Veronica+Rehn-Kivi+48+on+arkkitehti+jakunnallispoliitikko/KL200404031881n
  14. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä matrikkeli ei löytynyt
  15. ↑ a b https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/12649/G0000321.pdf?sequence=1
  16. ↑ Dokumentti: "Vaikuttaja: Minä, Elisabeth Rehn Osa 2/6. T: Peik Henrichson. Fri film, 2011.", esitetty FST5:llä 8.10.2011 klo 15:25. lainaus: "JAS ei ensinnäkään ollut valmis. Luojan lykky, että valinta ei osunut JASiin, sillä heti sen jälkeen JAS-kone putosia koelennolla. Sama lentää onnistui putoamaan toisenkin kerran.[...]Ainakin minulla oli voimakas tunne, että nyt me tunnustamme väriä. Nyt me näytämme kuuluvamme länsimaailmaan. Minulle se merkitsi lähentymistä Natoon. Olen aina ollut Naton kannalla. Ehdolla oli myös F-16 hävittäjäkone, mutta se ei ollut hyvä. Sitten oli ranskalainen Mirage 2000."
  17. ↑ TV-Nytt-uutislähetys 5.6.1992
  18. ↑ Erjonsalo, Anne: Näin minusta tuli Elisabeth. Ilta-Sanomat Plus, 2009, nro 23.12.2009, s. 25.
  19. ↑ Hinkkala Marjatta: Leijona-areena, Suomalaiset rauhanrakentajina Balkanilla. Päivä osakeyhtiö, 2006. ISBN 9524751011. sivut 120-121
  20. ↑ YLE.fi - Elisabeth Rehn valittiin vuoden Lotaksi Viitattu 6.12.2011

[muokkaa] Aiheesta muualla


Suomen vuoden 2000 presidentinvaalien ehdokkaat

Tarja Halonen (SDP) | Esko Aho (Kesk.) | Riitta Uosukainen (Kok.) | Elisabeth Rehn (RKP) | Heidi Hautala (Vihr.) | Ilkka Hakalehto (PS) | Risto Kuisma (Rem.)

Suomen vuoden 1994 presidentinvaalien ehdokkaat

Martti Ahtisaari (SDP) | Sulo Aittoniemi (SMP) | Claes Andersson (vas.) | Raimo Ilaskivi (Kok.) | Toimi Kankaanniemi (SKL) | Keijo Korhonen (val.yhd.)
Eeva Kuuskoski (val.yhd.) | Elisabeth Rehn (RKP) | Pekka Tiainen (val.yhd.) | Pertti Virtanen (val.yhd.) | Paavo Väyrynen (Kesk.)

Puolustusministerin lippu.png Edeltäjä:
Ole Norrback		 Suomen puolustusministeri
1990−1995		 Seuraaja:
Jan-Erik Enestam
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Elisabeth_Rehn&oldid=11337629
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä