Keijo Korhonen

Keijo Korhonen
Suomen ulkoasiainministeri
29. syyskuuta 1976 – 15. toukokuuta 1977
Edeltäjä	Kalevi Sorsa
Seuraaja	Paavo Väyrynen
Tiedot
Syntynyt	23. helmikuuta 1934 Paltamo
Puolue	Suomen Keskusta
Puoliso	Anita Uggeldahl

Keijo Tero Korhonen (s. 23. helmikuuta 1934 Melalahti, Paltamo) on suomalainen poliittisen historian tutkija, poliitikko, virkamies ja Suomen Keskustan pitkäaikainen ulkopoliittinen vaikuttaja. Hän on toiminut Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina ja Arizonan yliopiston vierailevana professorina. Korhonen edustaa ulkopolitiikan realistista koulukuntaa, mikä korostaa käytännön politiikan merkitystä pienille maille. Kriitikot ovat nimittäneet näkemystä myös inhorealismiksi.

Keijo Korhosen ajatteluun on vaikuttanut sosiobiologia.

Työura

Idänsuhteiden huippututkija

Keijo Korhonen oli jo 1960-luvulla Suomen itäsuhteiden historian huippututkija, joka kohosi idänsuhteiden huippuhoitajaksi. Korhonen väitteli historian tohtoriksi vuonna 1963 Turun yliopistosta ja siirtyi ulkoministeriöön vuonna 1967. 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa Korhonen puolusti Suomen puolueettomuuspolitiikkaa ulkomailla esitettyä kritiikkiä vastaan. Yksi esimerkki tästä on vuoden 1972 tapahtuma, jolloin Korhonen vastasi ulkomaisten toimittajien kysymyksiin Königstedtin kartanossa Seutulassa. Saksalaisen Die Weltin toimittaja kysyi Korhoselta suomettumisesta kriittiseen sävyyn. Korhonen vastasi jokaisen maan valitsevan mielummin suomettumisen (finlandization) kuin saksoittumisen (germanization). Toimittajan kysyessä mitä saksoittuminen tarkoitti, Korhonen vastasi sen tarkoittavan maan miehittämistä ja kahtiajakoa. Tämä oli hiljentänyt toimittajan.

Myöhemmin Korhonen toimi alivaltiosihteerinä ulkoasiainministeriössä aikana, jolloin Suomen puolueettomuutta määriteltiin valtiovierailuiden jälkeisten kommunikeoiden muodossa YYA-sopimukseen liittyen. Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kansainvälisellä osastolla oli pyrkimys määritellä Suomen ulkopoliittinen suhde YYA-sopimuksen perusteella läheisemmäksi liittolaisuudeksi, kun taas suomalainen osapuoli pyrki muotoilemaan julkilausumat Suomen puolueettomuutta YYA-sopimuksen perusteella korostaviksi.

Ulkopolitiikan huipulla

Alivaltiosihteeri Keijo Korhosen, valtiosihteeri Risto Hyvärisen, Max Jakobsonin, Aimo Pajusen ja Ilkka Pastisen muodostamaa ulkoasiainministeriössä kommunikeamuotoiluun osallistunutta ryhmää kutsuttiin tohtorikoplaksi tai everstijuntaksi sen vuoksi, että sotilasuransa jättänyt Hyvärinen oli alkujaan eversti ja Kreikassa 1967 oli tapahtunut sotilashallitukseen johtanut everstien johtama vallankaappaus. Vuonna 1977 Kekkonen olikin ohjeistanut Korhosta tämän noustua alivaltiosihteeriksi toteamalla "Sinä johdat ulkoministeriötä". Samalla tämä tarkoitti Korhosen saaneet toimintavaltuudet, jotka ylittivät silloisen ulkoministeri Paavo Väyrysen valtuudet.

Keijo Korhonen joutui Neuvostoliiton epäsuosioon muistutettuaan oppikirjaseminaarissa 1974 Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen lisäpöytäkirjasta, jolla Neuvostoliitto ja Saksa jakoivat Euroopan etupiireihin; dokumenttia pidettiin neuvostoaikana piilossa julkisuudelta.

Alivaltiosihteerinä toimimisensa jälkeen Keijo Korhosesta tuli ulkoasiainministeri Martti Miettusen III hallitukseen. Hallituksen erottua presidentti Urho Kekkonen ei enää nimittänyt Korhosta ministeriksi. Korhonen on muistelmissaan epäillyt, että hänen syrjäyttämisensä taustalla oli hänen seuraajansa Paavo Väyrysen, presidentin kansliapäällikön Juhani Perttusen ja Neuvostoliiton silloisen Helsingin-suurlähettilään Vladimir Stepanovin yhteinen juoni. Korhonen on nimittänyt Stepanovia avoimesti lähes kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin veroiseksi "Tehtaankadun Suomen-syöjäksi", joka olisi pyrkinyt romuttamaan Suomen puolueettomuuspolitiikan. Kekkonen tarjosi Korhoselle paikkaa Suomen Washingtonin-suurlähettiläänä, mistä tämä kuitenkin kieltäytyi. Myöhemmin Korhonen siirtyi ulkoministeriöstä Suomen YK-suurlähettilääksi. Suomen Keskustan oppositiokautena Harri Holkerin hallituksen aikana Keijo Korhonen toimi pääministerin ulkopoliittisena asiantuntijana.

Huhtikuussa 1983 herätti huomiota Korhosen entisen opinahjonsa Turun yliopiston ylioppilaskunnalle lähettämä, asevelvollisten siviilipalvelusta koskenut kirje, jossa hän kirjoitti mm.: "Olette hellittelemässä raukkoja ja pelkureita, jotka isänmaan hädän hetkellä oman turvallisuutensa ja henkensä turvaamiseksi olisivat valmiit jättämään maan puolustamisen muiden ikätovereidensa vastuulle." Ylioppilaskunta oli hieman aikaisemmin julkaissut Helsingin Sanomissa kannanoton, jonka mukaan siviilipalvelukseen pyrkivien lisääntyvä määrääminen aseelliseen palvelukseen ei vastaa ylioppilaskunnan käsitystä Suomesta oikeusvaltiona. Korhonen oli kieltänyt kirjeensä julkistamisen, mutta Ydin-lehti sai sen tuntemattomaksi jääneellä tavalla haltuunsa ja julkaisi sen, mistä seurasi vilkas mielipiteiden vaihto sanomalehtien yleisönosastoissa. Korhonen perusteli kirjettään sillä, että hän oli toiminut Turun yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana vuosina 1959−1960.

Euroopan Unionin vastustus ja myöhäisemmät vuodet

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Keijo Korhonen pyrki ensiksi Suomen Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Esivaaliin sitoutuminen olisi kuitenkin merkinnyt luopumista voittaneen ehdokkaan (Paavo Väyrynen) hyväksi, joten Korhonen ryhtyi ehdokkaaksi oman Suomen kansan itsenäisyysrintama -valitsijayhdistyksen avulla. Rintamaan kuului toimijoita niin oikeistosta kuin vasemmistostakin. Presidenttiehdokkaana hän pyrki estämään Suomen EU-jäsenyyden.

Korhonen toimi vaalien aikaan Kainuun Sanomien päätoimittajana. Hän riitautui Kainuun Sanomien toimituksen enemmistön kanssa ja erosi vaalien jälkeen.

Korhonen siirtyi vierailevaksi professoriksi (adjunct professor, political science) Arizonan yliopistoon (The University of Arizona).

Korhonen on kirjoittanut ulkopolitiikkaa ja Yhdistyneitä kansakuntia koskevia kirjoja sekä kolumnoinut myös aikakauslehdissä. Korhonen sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1972.

Yksityiselämä

Korhosen puoliso on Anita Uggeldahl ja heillä on kolme aikuista lasta. Keijo Korhosen sotilasarvo on reservin kapteeni.

Toimittaja Johanna Korhonen on Keijo Korhosen veljentytär.

Teoksia

• Linjoja puoleltatoista vuosisadalta. Tajo, 1963.
• Suomen asiain komitea. Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Väitöskirja. Helsinki: S.n., 1963.
• Naapurit vastoin tahtoaan I. Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan. Helsinki: Tammi, 1966.
• Turvallisuuden pettäessä II. Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan. Helsinki: Tammi, 1971. ISBN 951-30-1009-0.
• Ydinaseettomat vyöhykkeet. Helsinki: Suomen Sadankomitealiitto, 1978. ISBN 951-95063-6-5.
• Lähettilään päiväkirja. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08134-9.
• Urho Kekkonen. Päämies ja ihminen. Kajaani: Kainuun kirjapaino, 1987. ISBN 951-95921-2-1.
• Mitalin toinen puoli. Johdatusta ulkopolitiikan epätodellisuuteen. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10538-8.
• Tämä maa ei ole kaupan. Helsinki: RBL-kustannus, 1991. ISBN 951-96-2900-9.
• Luota Suomeen, suomalainen. Helsinki: Kuva ja Sana, 1993. ISBN 951-9204-91-1.
• Korhonen, Keijo & Korhonen, Anita: Suomalainen identiteetti ja EU-jäsenyys. Kajaani: Suomen kansan itsenäisyysrintama, 1994.
• Meidän on uudesta luotava maa. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13493-0.
• Sattumakorpraali. Korhonen Kekkosen komennossa. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15315-3.
• Poika. Kertomus kylästä joka kerran oli. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-26470-9.
• Haavoitettu Jättiläinen: Yhdysvallat syyskuun 2001 jälkeen. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18172-6.
• Koulukas. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28455-6.
• Ruotumies. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20580-3.
• Itsenäisyyden lyhyt historia ja EU-Suomen koko kuva. Alajärvi: VS-kustannus, 2007. ISBN 978-952-92-1736-6.
• Pax Americana. George W. Bushin pelon perintö: Pamfletti. Barrikadi-sarja no 4. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34969-4.
• Obaman oppivuosi. Amerikan idoli putosi maanpinnalle. Barrikadi-sarja no 15. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 9789510359723.

Toimitustöitä

• Urho Kekkonen: Kirjeitä myllystäni 1. 1956-67 ja Kirjeitä myllystäni 2. 1968–1975, 1976, Otava (yhdessä Maarit Tyrkön kanssa)
• Urho Kekkonen: Nimellä ja nimimerkillä 1. ja 2., 1977, Otava (yhdessä Maarit Tyrkön kanssa)

Aiheesta muualla

• Valtioneuvoston ministerikortisto
• Keijo Korhonen Otavan sivuilla
• Ydin.fi - Pax Americana Ydin-lehden arvio Pax Americana -kirjasta
• Jukka Tarkka - Amerikkalaisuuden olemus Jukka Tarkan arvio Pax Americana -kirjasta
• Kauppalehti.fi - Obama maan pinnalla Kauppalehden arvio Korhosen Obaman oppivuosi -kirjasta
• Helsingin Sanomat.fi - Obama vaalii Bushin perintöä Helsingin Sanomien arvio Obaman oppivuosi -kirjasta

Lähteet

Suomen vuoden 1994 presidentinvaalien ehdokkaat

Martti Ahtisaari (SDP) | Sulo Aittoniemi (SMP) | Claes Andersson (vas.) | Raimo Ilaskivi (Kok.) | Toimi Kankaanniemi (SKL) | Keijo Korhonen (val.yhd.)
Eeva Kuuskoski (val.yhd.) | Elisabeth Rehn (RKP) | Pekka Tiainen (val.yhd.) | Pertti Virtanen (val.yhd.) | Paavo Väyrynen (Kesk.)