Suomen europarlamenttivaalit 2004

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Suomen kolmannet europarlamenttivaalit järjestettiin 13. kesäkuuta 2004. Vuoden 2004 vaalit järjestettiin samoihin aikoihin myös 24 muussa Euroopan unionin jäsenmaassa. Aikaisemman 16 sijaan Euroopan parlamenttiin valittiin Suomesta nyt 14 meppiä yhteensä 732:sta. Paikkamäärän lasku johtui uusien jäsenmaiden liittymisestä unioniin toukokuussa 2004. Puolueista kokoomus säilytti asemansa suurimpana ennen keskustaa. Vihreät menetti toisen ja kristillisdemokraatit ainoan meppinsä.

Äänestysaktiivisuus jäi alhaiseksi, noin 40 prosenttiin, mutta se nousi silti huomattavasti, jolloin kaikki puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta lisäsivät äänimääräänsä. Edellisvaalien tapaan osanotto oli korkeinta Helsingissä (48,8 %) ja matalinta Ahvenanmaalla (29,2 %).[1]

Vaaleissa oli yhteensä 227 ehdokasta (+87). Istuvista mepeistä ehdolle asettui 11, kansanedustajista 14. Listoja asetti 14 rekisteröityä puoluetta, joista kahdeksalla oli täysi 20 ehdokkaan lista. Vaalien ainoan vaaliliiton solmivat kristillisdemokraatit (15 ehdokasta) ja perussuomalaiset (5 ehdokasta).[2][3]

Parlamentista putosivat Uma Aaltonen (vihr.), Ulpu Iivari (sdp.), Samuli Pohjamo (kesk.) ja Matti Wuori (vihr.). Mepit Mikko Pesälä (kesk.), Marjo Matikainen-Kallström (kok.), Ilkka Suominen (kok.) ja Astrid Thors (rkp.) eivät yrittäneet jatkokaudelle. Kokoomusparlamentaarikko Ari Vatanen valittiin uudelle kaudelle Ranskasta UMP-puolueen listalta.

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

äänestysaktiivisuus 39,4% +9,3 [4]
äänestysaktiivisuus
(Suomessa asuvat)
41,1% +9,7 [4][5]
hylätyt äänet 10 348 +4 529 [6]
puolue mepit äänet
lukumäärä osuus
Kansallinen Kokoomus 4 392 771 +78 811 23,71% −1,6
Suomen Keskusta 4 387 217 +122 577 23,37% +2,1
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 3 350 525 +128 689 21,16% +3,3
Vihreä liitto 1 −1 172 844 +6 058 10,43% −3,0
Vasemmistoliitto 1 151 291 +38 534 9,13% +0,1
Ruotsalainen kansanpuolue 1 94 421 +10 268 5,70% −1,1
Suomen Kristillisdemokraatit −1 70 845 +41 208 4,28% +1,9
Suomen Kommunistinen Puolue 10 134 +2 578 0,61% +0,0
Perussuomalaiset 8 900 −954 0,54% −0,3
Köyhien Asialla 5 687 –  0,34% – 
Liberaalit 3 558 –  0,21% – 
Eläkeläiset Kansan Asialla 3 279 +1 370 0,20% +0,0
Suomen Kansan Sinivalkoiset 3 248 –  0,20% – 
Suomi – Isänmaa 1 864 –  0,11% – 
Yhteensä 14 −2 1 656 584 +414 281 100%
Lähde: Tilastokeskus[4][7][8]

Ääniharavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

sija ehdokas puolue äänet
1 Anneli Jäätteenmäki Kesk. 149 646 – 
2 Alexander Stubb Kok. 115 224 – 
3 Satu Hassi Vihr. 74 714 – 
4 Esko Seppänen Vas. 72 401 +12 447
5 Ville Itälä Kok. 65 439 – 
6 Reino Paasilinna SDP 64 305 +101
7 Piia-Noora Kauppi Kok. 62 995 +44 774
8 Riitta Myller SDP 55 133 +7 194
9 Kyösti Virrankoski Kesk. 51 415 +1 340
10 Lasse Lehtinen SDP 47 186 – 
Lähde: Tilastokeskus[9]

Ehdokkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parlamenttiin päässeet ehdokkaat on merkitty lihavoidulla tekstillä.

Suomen Keskusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallinen Kokoomus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmistoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihreä liitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kristillisdemokraatit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen kansanpuolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jarl Ahlbeck
  • Annika Ahlskog
  • Laura Finne-Elonen
  • Tom Gullberg
  • Martina Harms-Aalto
  • Barbara Heinonen
  • Sebastian Hielm

Perussuomalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kommunistinen Puolue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yrjö Hakanen
  • Tuija Hakkarainen
  • Olli Hernberg
  • Juha Häkkänen
  • Siiri Korppi
  • Juhani Lilja
  • Jarmo Muhonen
  • Tuula Palomäki
  • Kari Peitsamo
  • Tanja Pelttari
  • Saara Rautiainen
  • Raimo Ruttonen
  • Antti Siika-Aho
  • Ritva Sorvali
  • Vesa Suominen
  • Arjo Suonperä
  • Jari Tertsunen
  • Pekka Tiainen
  • Petri Toikkanen
  • Kalevi Wahrman

Liberaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Martti Calonius
  • Magnus Ehrnrooth
  • Kimmo Eriksson
  • Oili Harjula
  • Ilkka Innamaa
  • Seppo Kanerva
  • Hanna Koivula
  • Pekka Laakso
  • Dave Liebkind
  • Jarno Luoma-Nirva
  • Hans Parvikoski
  • Tomi Riihimäki
  • Sampo Syreeni
  • Juha Taanila
  • Pertti Tanttinen

Eläkeläiset Kansan Asialla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paavo Sirkiä
  • Martti Salovaara
  • Leila Karttunen
  • Lauri Lepola
  • Esko Posti
  • Arvi Häkälä
  • Maija Lehtonen
  • Lasse Lare
  • Jan Åhman
  • Jouko Veivo
  • Jaakko Halko
  • Sakari Lahti

Suomen Kansan Sinivalkoiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kai Aalto
  • Heimo Alajoki
  • Matti Järviharju
  • Pauli Tallqvist
  • Timo Virtanen

Suomi – Isänmaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Timo Nissinen
  • Aki Rantanen
  • Jarmo Saarinen
  • Petri Luumi
  • Janne Kujala
  • Mika Tuulonen
  • Matti Tuulonen
  • Mikko Vuorinen

Köyhien Asialla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Terttu Savola
  • Tarja Hakalin
  • Olli Heikkinen
  • Irina Andonov
  • Juha Enjala
  • Aki Jäntti
  • Unto Jääpuro
  • Rita-Sini Kuusisto
  • Tuula Kuusisto
  • Vieno Kyllönen
  • Marja Kyyrö
  • Päivi Kähkönen-Niiranen
  • Jaana Myötyri-Ulmanen
  • Sabrina Norlamo
  • Tiina Parkkinen
  • Andrej Rados
  • Sirpa Roivas
  • Juhani Saari
  • Eero Seppänen
  • Seija Töyrylä

[10][11][2]

Gallupit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

tekijä paikat / osuus
Kok. Kesk. SDP Vihr. Vas. RKP KD PS muut
HS/Suomen Gallup
(2.–5.6.2004)[12]
4
23,8 %
4
24,1 %
3
19,9 %
1
10,9 %
1
9,3 %
1
5,7 %
0
3,8 %
0
0,7 %
0
1,8 %

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat: Europarlamenttivaalit
  2. a b -namespace:0EP2004/s/ehd_listat/kokomaa.html Ehdokkaat (Oikeusministeriö 13.6.2004)
  3. Ehdokkaiden asettaminen europarlamenttivaaleissa 2004 (Tilastokeskus 19.5.2004)
  4. a b c StatFin: Europarlamenttivaalit 2004 (Tilastokeskus 10.12.2004)
  5. Kokoomukselle, Keskustalle ja SDP:lle yhteensä 11 euroedustajaa ja yli 2/3 äänistä (Tilastokeskus 22.6.2004)
  6. Puolueiden äänimäärät ja % (pienet puolueet), hylätyt liput ja ennakolta äänestäneet kunnittain europarlamenttivaaleissa 2004 (Tilastokeskus 28.6.2004)
  7. Puolueiden äänimäärät ja prosenttiosuus puolueittain europarlamenttivaaleissa 2004, 1999 ja 1996 sekä eduskuntavaaleissa 2003 (Tilastokeskus 22.6.2004)
  8. Puolueiden äänimäärät ja äänestysprosentti kunnittain, äänestysaktiivisuus europarlamenttivaaleissa 2004 sekä muutos ed. europarlamenttivaaleihin verrattuna (Tilastokeskus 28.6.2004)
  9. Ehdokkaiden saamat äänimäärät suuruusjärjestyksessä sekä vertausluku (Tilastokeskus 17.6.2004); Ehdokkaiden saamat äänimäärät suuruusjärjestyksessä (Tilastokeskus 17.6.1999)
  10. Ehdokkaat ja heidän äänimääränsä vaalipiireittäin europarlamenttivaaleissa 2004 (XLS) 17.6.2004. Tilastokeskus. Viitattu 25.10.2013.
  11. -namespace:0EP2004/s/valitut/kokomaaval.htm Valitut ehdokkaat Vaalit. 16.6.2004. Viitattu 25.10.2013.
  12. Vihreät ja kristillisdemokraatit uhkaavat menettää yhden paikan (Helsingin Sanomat 2004); Näin tutkimus tehtiin (Helsingin Sanomat 2004); Kysely: SDP menettämässä paikan eurovaaleissa (MTV3 9.6.2004)