Union pour un Mouvement Populaire

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kansanliikkeen Unioni
Union pour un Mouvement Populaire

Ump logo.PNG

Perustettu 17. marraskuuta 2002
Johto Nicolas Sarkozy
Jean-François Copé (sihteeri)
Ideologia Gaullismi[1]
Konservatismi
Liberaalikonservatismi[1]
Kristillisdemokratia[1]
Toimisto 55, rue La Boétie
75384 Paris Cedex 08
Kansalliskokous 194 / 577 (2012)[1]
Senaatti 131 / 348 (2011) [2]
Euroopan parlamentti 24 / 72 (2009)
Alueneuvosto 331 / 1880
Kansainväliset jäsenyydet EPP
IDU
Kotisivu www.u-m-p.org

Union pour un Mouvement Populaire (UMP), suom. Kansanliikkeen Unioni (alk. Union pour la Majorité Présidentielle, Presidenttienemmistön Unioni) on ranskalainen keskustaoikeistolainen konservatiivipuolue. Se perustettiin 2002 tukemaan Jacques Chiracia presidentinvaaleissa. UMP:n muodostivat Rassemblement pour la République, Démocratie Libérale ja suuri osa Union pour la Démocratie Françaisesta. UMP on jäsenenä International Democrat Unionissa. Sillä on noin 300 000 jäsentä.[3]

Puolue tuki pääasiassa Chiracia, mutta on alkanut osoittaa myös riippumattomuutta. Chiracin ja Jean-Pierre Raffarinin hallituksen epäsuosio sai suuren osa sen jäsenistä kannattamaan Chiracin kilpailija Nicolas Sarkozya. Puolue on myös vastustanut Turkin EU-jäsenyyttä, mitä Chirac ilmoitti kannattavansa.

UMP:llä on ehdoton enemmistö alahuoneessa (Assemblée nationale), mutta se luottaa ylähuoneessa (Sénat) vastentahtoiseen kumppaniinsa UDF:ään. Maaliskuun 2004 paikallisvaaleissa UMP hävisi raskaasti menetettyään 20 Manner-Ranskan 22:sta alueesta ja puolet merentakaisista.

UMP:n ensimmäinen johtaja Alain Juppé, Chiracin läheinen kumppani, erosi 15. heinäkuuta 2004 tultuaan tuomituksi korruptiosta Pariisin alueella. 29. marraskuuta 2004 Nicolas Sarkozy ilmoitti eroavansa valtiovarainministerin tehtävistä ja ottavansa puolueen johdon. Sarkozy voitti vuoden 2007 presidentinvaalit UMP:n ehdokkaana. Suurin osa puolueesta tuki häntä, mutta merkittäviä poikkeuksia olivat presidentti Chirac, pääministeri Dominique de Villepin, puolustusministeri Michèle Alliot-Marie ja kansalliskokouksen puhemies Jean-Louis Debre.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]