TNS Gallup
Wikipedia
TNS Gallup on suomalainen mielipide- ja markkinointitutkimusyritys. Se perustettiin vuonna 1945 nimellä Suomen Gallup. Vuodesta 2001 lähtien se on ollut osa kansainvälistä Taylor Nelson Sofres -konsernia. Monia tutkimuksia tehtäessä käytetään edelleen Suomen Gallup -nimeä, sillä suuri yleisö tuntee sen. Ennen emoyhtiömuutosta Gallupin omisti pitkälti Markkinointi-instituutin tukiyhdistys.
TNS Gallup sijaitsee Espoossa Tapiolan vesiputoustalossa, jonka se on vuokrannut kokonaan, ja vuokraa tiloja edelleen muille – tavoitellen myös mahdollisia synergiaetuja. Yrityksen puhelinhaastattelukeskukset sijaitsevat Tampereella ja Jyväskylässä.
Suomen Gallup on markkinointitutkimusyhtiöiden yhdistys Gallup Internationalin perustajajäsen. Sen sijaan Gallup-tutkimusten kehittäjän George Gallupin The Gallup Organizationiin sillä ei ole yhteyttä. The Gallup Organization on kritisoinut yritystä tavaramerkkinsä väärinkäytöstä.
TNS Finlandin liikevaihto Suomessa vuonna 2006 oli n. 24 miljoonaa euroa. Henkilöstöä TNS Finlandissa on n. 190

