Alexander Stubb

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Alexander Stubb
Alexander Stubb on February 11, 2011.jpg
Alexander Stubb Helsingissä 11. helmikuuta 2011
Suomen 65. pääministeri
Stubbin hallitus
24.6.2014-
Varapääministeri Antti Rinne
Edeltäjä Jyrki Katainen
Suomen ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri
Kataisen hallitus
22.6.2011– 24.6.2014
Edeltäjä Paavo Väyrynen
Astrid Thors
Seuraaja Lenita Toivakka
Suomen ulkoasiainministeri
Vanhasen II hallitus[1]
4.4.2008–22.6.2010
Kiviniemen hallitus[2]
22.6.2010–22.6.2011
Edeltäjä Ilkka Kanerva[3]
Seuraaja Erkki Tuomioja
Euroopan parlamentin jäsen
20.7.2004–3.4.2008
Seuraaja Sirpa Pietikäinen
Kansanedustaja
20.4.2011–
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Tiedot
Syntynyt 1. huhtikuuta 1968 (ikä 46)
Helsinki
Puolue Kansallinen Kokoomus
Puoliso Suzanne Innes-Stubb

Cai-Göran Alexander Stubb (s. 1. huhtikuuta 1968 Helsinki)[4] on Suomen pääministeri, kansanedustaja ja kokoomuksen puheenjohtaja.

Aiemmin Stubb on toiminut Suomen ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä (2011-2014) ulkoministerinä (2008–2011) ja europarlamentaarikkona (2004–2008).

Koulutus ja asiantuntijaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stubb vietti nuoruutensa Helsingin Lehtisaaressa. Vuonna 1986 hän suoritti high school diploman Mainland High Schoolissa Daytona Beachissa Floridassa ja kirjoitti vuonna 1988 ylioppilaaksi Gymnasiet Lärkanista Helsingistä.[4] Hän ei ollut omien sanojensa mukaan koskaan huippuoppilas, mutta selvitti ylioppilastutkinnon kunnialla lähinnä siksi, että hallitsi kielet.[5]

Stubb on sotilasarvoltaan korpraali. Asepalveluksen jälkeen hän suoritti vuonna 1993 valtio-opin Bachelor of Arts -tutkinnon Furmanin yliopistossa Yhdysvalloissa ja opintoja Pariisin yliopistossa vuonna 1993. Vuonna 1995 Stubb valmistui maisteriksi (Master of Arts) Bruggen College of Europessa, jossa hän myöhemmin työskenteli vierailevana professorina vuosina 2000–2007.[4]

Stubb Suomen EU-edustustossa Brysselissä 2004.

Vuosina 1995–1997 Stubb työskenteli tutkijana Suomen ulkoasiainministeriössä ja vuosina 1997–1999 Suomen Akatemiassa.[4] Hän väitteli filosofian tohtoriksi (PhD) kansainvälisen politiikan alalta London School of Economicsissa vuonna 1999.[6] Väitöskirjan aiheena oli Euroopan unionin joustava yhdentyminen.

Vuosina 1999–2001 Stubb oli erikoistutkijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä. Vuosina 2001–2003 hän oli Euroopan komission italialaisen puheenjohtaja Romano Prodin poliittinen neuvonantaja.[4] Vuosina 2003–2004 Stubb toimi erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa vastaten institutionaalisista kysymyksistä ja suomalaisten rekrytoimisesta EU-instituutioihin. Hän oli mukana neuvottelemassa Amsterdamin ja Nizzan sopimuksista ja toimi suurlähettiläs Antti Satulin avustajana.

Stubb on vakiokolumnisti useissa lehdissä, hän on julkaissut kymmenen EU-aiheista kirjaa sekä neljä akateemista artikkelia. Vuonna 2007 hän oli The Economist -lehden vieraileva bloggaaja.[7]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Europarlamentaarikkona 2004–2008[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Politiikkaan Stubb lähti varsinaisesti vasta vuoden 2004 alussa asettuessaan kokoomuksen europarlamenttiehdokkaaksi. Häntä pidettiin älykkäänä EU-asiantuntijana, ja useimmat puolueet olivat halunneet hänet ehdokkaakseen.[8] Hänet valittiin Euroopan parlamenttiin kesäkuun 2004 europarlamenttivaaleissa, joissa hän sai toiseksi eniten ääniä (115 225) koko Suomessa.[9]

Euroopan parlamentissa Stubbin luottamustoimia olivat perussopimusvaliokunnan ja talousarvion valvontavaliokunnan jäsenyys sekä sisämarkkinavaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan varajäsenyys.[10] Stubb ajoi vahvasti Euroopan unionin Lissabonin sopimuksen hyväksymistä ja arvioi kesällä 2007 uuden perustuslaillisen sopimuksen olleen voitto Euroopalle.[11]

Europarlamentaarikkona Stubb muun muassa puolusti parlamentissa votkamaiden linjaa[12] alkuvuodesta 2006 syntyneessä kysymyksessä votkan määritelmästä, jonka Puola toivoi muiden votkamaiden ja Saksan lisäksi sallivan vain viljan ja perunan käytön votkan raaka-aineena.[13] Votkasota päättyi Horst Schnellhardtin ehdottamaan kompromissiin.

Ulkoministerinä 2008–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stubb ja Viron ulkoministeri Urmas Paet Tallinnassa.

Keväällä 2008 Stubb nimitettiin kokoomusjohdon päätöksellä Suomen ulkoasiainministeriksi Ilkka Kanervan erottua tekstiviestikohun vuoksi.[14] Keskustan eduskuntaryhmää johtava Timo Kalli sanoi uskovansa hallitusohjelmassa sovitun ulkopoliittisen linjan pitävän. Vasemmisto-oppositio suhtautui Stubbin nimitykseen ristiriitaisin tuntein; vasemmistoliiton Martti Korhonen epäili Stubbin Nato-kantojen voivan olla "jonkinlainen riski".[15] Perussuomalaisten Timo Soini sen sijaan tuki Stubbia: "Selväsanaisena ja selkeästi ajattelevana päättäjänä hän voi tuoda lisäarvoa suomalaiseen poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon".[16] Presidentti Tarja Halonen uskoi työskentelyn sujuvan Stubbin kanssa ilman ongelmia erilaisista näkemyksistä huolimatta.[17]

Syksyllä 2008 Stubb perusti ulkoministeriöön Suomen brändiä kehittävän työryhmän, jonka johtoon tuli Jorma Ollila. Ryhmä ei aluksi täyttänyt tasa-arvolain 40 prosentin naisjäsenvaatimusta, minkä johdosta naisjäseniä lisättiin.[18] Keskustan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen kritisoivat Stubbin puuttuvan heidän toiminaloihinsa.[19] Ulkoministerikaudellaan Stubb pyrki uudistamaan ulkoasiainhallintoa esimerkiksi keventämällä hallintoa, karsimalla edustustoverkostoa sekä hyödyntämällä Facebookin ja Twitterin kaltaista viestintäteknologiaa. Stubbin ehdotuksen mukaan erilaiset päällekkäiset rakenteet kuten UM-edustustot, Finpro, Tekes, kulttuuri-instituutit tuli pyrkiä kokoamaan saman katon alle niiden vaikuttavuuden maksimoimiseksi.[20] Stubb valitsi hieman ennen Kiviniemen hallituksen eroa diplomaattiavustajansa Päivi Pohjanheimon ulkoministeriön Eurooppa-osaston Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopan yksikön päälliköksi, mikä herätti keskustelua poliittisten virkanimityksien oikeutuksesta, sillä tehtävää haki myös kokeneempia henkilöitä.[21] Stubbia arvosteltiin myös aikaisemmasta EU-sihteeristön apulaispäällikkö Jori Arvosen nimityksestä.[21] Stubb puolustautui kertomalla, että hän oli yrittänyt tehdä ulkoministeriössä sukupolvenvaihdoksen.[22] Stubbin mukaan hän ei käyttänyt nimityksissä kriteerinä pelkästään virkaikää, vaan katsoi koko palettia. Myös ulkoasiainneuvos Juhani Suomi arvosteli Stubbia teoksessaan Entä tähtein tällä puolen (2011), jossa kokeneitten virkamisten kerrottiin suhtautuvan häneen vähätellen ja jopa häpeillen.[23]

Ulkoasiainministerikaudellaan Stubb oli ETYJin puheenjohtaja. Venäjän–Georgian sodan tapahtumia Stubb analysoi maailmanpoliittisena käänteenä.[24] Stubb pyysi myös Suomen suurlähettiläiltä analyysit Venäjästä ja maailman tapahtumista. Nimetön yhteenveto analyyseistä julkaistiin Helsingin Sanomissa. Analyyseistä paljastui, että suurlähettiläät pitivät tapahtumia herätyskellona ja olivat yksimielisiä, että vahvistuva Venäjä ei ole kiinnostunut Euroopan demokratian kaltaisista arvoista ja pyrkii tavoitteisiinsa uusin keinoin.[25] Entinen SDP:n ulkoministeri Pertti Paasio kritisoi Stubbin toimintaa "Helsingin Sanomien toimittajana",[26] ja professori Juhani Suomi arvosteli avoimuutta Suomen edun vastaisena.[27] Myös Paavo Väyrynen haukkui Stubbin linjan. Poliittisen historian professori Timo Soikkanen piti Väyrysen avointa Stubbin linjojen arvostelua harvinaisena.[28]

Ministerinä ollessaan Stubb oli mukana rauhaa edistävässä toiminnassa. Heinäkuussa 2010 hän kutsui Al-Jazeeran pääjohtajan ja presidentti Martti Ahtisaaren Suomi-areenaan keskustelemaan median roolista konfliktien ratkaisemisessa.[29] Lokakuussa 2010 Stubb vieraili Lähi-idässä ja keskusteli Lähi-idän konfliktista myös Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clintonin kanssa. Syksyllä 2010 Stubb ja Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt esittivät EU:lle rauhaninstituuttia.[30] Stubb oli järjestämässä myös Ahtisaari-päiviä vuonna 2011. Tapahtuman oli tarkoitus muodostua jokavuotiseksi globaaliksi rauhanneuvottelutapahtumaksi, jossa keskusteltaisiin ajankohtaisista kriiseistä ja koulutettaisiin suomalaisia kriisinhallitsijoita.[31]

Stubbin kaudella ulkoministeriö julkaisi syksyllä 2009 ihmisoikeuspoliittisen selonteon. Stubb korosti, että aito vuoropuhelu vaatii aloitteellisuutta, uskottavuus vaatii rehellisyyttä, ja tulosten saavuttaminen vaatii panostusta.[32] Tammikuussa 2011 Stubb ja EU:n ulkoministeri Catherine Ashton työskentelivät auttaakseen satoja pahoinpideltyjä ja vangittuja oppositioaktivisteja Valko-Venäjällä. Myöhemmin Stubb tapasi Valko-Venäjän oppositiojohtaja Vladimir Nekljajevin tyttären Eva Nekljajevan Helsingissä.[33][34] Tammikuun 2011 lopussa tapahtunutta vallanvaihtoa Tunisiassa Stubb piti erittäin tervetulleena ja toivoi tapahtumien etenevän jatkossa perustuslain mukaisesti ja ilman väkivaltaa. Hän piti sosiaalisen median roolia tärkeänä.[35][36][37]

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministerinä 2011–2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Europarlamenttivaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2004 Suomi 115 224 valittu [38]
2014 Suomi 148 190 valittu [39]
Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
2011 Uusimaa 41 768 valittu [40]

Stubb oli eduskuntavaaleissa ehdokkaana ensimmäistä kertaa vuonna 2011 ja tuli valituksi 41 768 äänellä, mikä teki hänestä puolueensa suurimman ja koko maan toiseksi suurimman ääniharavan Timo Soinin jälkeen.[41] Hänet nimitettiin Kataisen hallituksen Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi.

Ministerinä Stubb asetti Matti Alahuhdan vetämän työryhmän pohtimaan Suomen taloudellisten ulkosuhteiden kehittämistä. Työryhmän aloitteesta perustettiin Team Finland -verkosto edistämään Suomen asiaa maailmalla.[42] Helmikuussa 2014 Stubb arvioi Team Finlandin vauhdittaneen Suomen vientiä muun muassa vienninedistämismatkojen kautta, mutta kehitettävää olisi yhä erityisesti kotimaassa alueellisen yhteistyön tehostamisessa.[43]

Tammikuussa 2014 Stubb nimettiin kokoomuksen ehdokkaaksi EU-vaaleihin 2014.[44] Hän oli vaalien ääniharava saaden lähes 150 000 ääntä.[39]

Huhtikuussa 2014 Stubb ilmoitti tavoittelevansa kokoomuksen puheenjohtajan paikkaa Jyrki Kataisen väistyessä tehtävästä kesäkuun 2014 puoluekokouksessa.[45] Stubbia asettui tukemaan kymmenen kokoomuksen eduskuntaryhmän kansanedustajaa, muiden muassa Leena Harkimo, Harri Jaskari, Raija Vahasalo ja Sinuhe Wallinheimo.[46] Stubb valittiin Lahden puoluekokouksessa Kokoomuksen puheenjohtajaksi hänen voitettuaan ratkaisevalla toisella äänestyskierroksella Paula Risikon. [47]

Poliittisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stubb on omien sanojensa mukaan "EU-nörtti".[48][49] Hän on ajanut Euroopan unionin laajentumista ja integraation syventämistä. Stubb kannattaa Turkin EU-jäsenyyttä.[50] Syksyllä 2010 Stubb osallistui neuvotteluihin Serbian EU-jäsenhakemuksesta ja muut EU-johtajat päätyivät kannattamaan Stubbin ehdotusta.[51] Ulkoministerinä Stubb osoitti tukensa myös Montenegron EU-jäsenyysprosessille.[52]

Stubb on avoimesti myös Naton kannattaja.[53][54] Ollessaan europarlamentaarikko hän kritisoi voimakkaasti Suomessa käytävää Natoon liittyvää ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua.[55] Marraskuussa 2010 Stubb kieltäytyi kommentoimasta vuotaneita WikiLeaks-dokumentteja,[56] joissa hänen poliittinen avustajansa Jori Arvonen kertoi Yhdysvaltain lähetystön poliittisen osaston päällikölle Natoon myönteisesti suhtautuvan kokoomuksen johtavan Suomessa galluppeja ja puolueen johdon näkevän johtavansa seuraavaa hallitusta ja vievän Suomen Naton jäseneksi.[57]

Julkisuudessa Stubb on puolustanut maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta muun muassa Kokoomusnuorten kantoja vastaan.[58]

Vuonna 2009 Gazan sodan yhteydessä Israelin armeija tuhosi Kirkon ulkomaanavun rahoittaman sairaalaklinikan[59]. Haastattelussa Stubb vertasi klinikan tuhoamista matkapuhelimen varastamiseen ja totesi, että Kirkon ulkomaanapu haluaa vain markkinoida itseään ja nostaa brändiään vaatimalla tuhoamisen tutkintaa.[60][61]

Stubb tunnetaan myös vähemmistöjen oikeuksien ajajana. Europarlamentissa hän oli seksuaalitasa-arvoverkoston (LGBT Intergroup) varapuheenjohtaja.[62] Vuonna 2010 hän oli Helsinki Pride -tapahtuman suojelija.[63] Tilaisuudessa hän ilmaisi myös kannattavansa adoptio-oikeutta homoseksuaaleille.[64] Marraskuussa 2010 Stubb esiintyi TEDx Helsinki -tapahtumaa varten tehdyllä videolla, jossa rohkaistiin seksuaalisen suuntautumisensa kanssa painivia.[65] Stubb on osallistunut myös vammaisten tukemiseen kansainvälisillä foorumeilla.[66] Syksyllä 2010 Stubb ja suomalainen viittomakielinen rap-artisti Signmark ideoivat Silent Shout -tapahtuman, jolla kerättiin tukea viittomakielisille.[67] Syyskuussa 2010 Stubb nimesi Signmarkin erityisedustajakseen, jonka tehtävänä oli tuoda esiin vammaisten ihmisoikeuksia kansainvälisillä foorumeilla.[68]

Kielikysymyksissä Stubb on kannattanut kieltenopetuksen aloittamisiän aikaistamista ja ehdottanut englannin ja ruotsin opiskelun aloittamista jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla.[69] Hän on kritisoinut pakkoruotsi-termiä ja toivonut aiheesta kiihkoilun sijaan avointa ja rationaalista keskustelua.[70] Vuonna 1999 Stubb esitti Suomen puheenjohtajuuskauden EU-kokousten pitämistä vain englanniksi ja ranskaksi, koska kieli ei ollut hänen mielestään varsinainen identiteettikysymys. Suomen puheenjohtajuuskauden toisena päivänä vuonna 1999 saksalainen valtuuskunta kieltäytyi osallistumasta epäviralliseen ministeritapaamiseen, koska sitä ei tulkattu saksaksi.[71]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alexander Stubb on naimisissa englantilaisen asianajajan Suzanne Innes-Stubbin kanssa. Heillä on kaksi lasta. Stubb asui europarlamenttikautenaan Belgiassa Brysselin ulkopuolella sijaitsevassa Rixensartissa, kunnes muutti perheineen Espoon Tapiolaan loppuvuodesta 2008.[72]

Stubb on kaksikielinen: hänen isänsä (jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb) äidinkieli on ruotsi ja äidin suomi. Lisäksi hän puhuu sujuvasti ranskaa, saksaa ja englantia. [73]

Stubb tunnetaan urheilijana, joka osallistuu säännöllisesti maratoneihin ja triathloneihin.[74] Hän pelasi jääkiekkoa HIFK:ssa B-junioreihin asti.[75] Golfissa hänellä on PM- ja EM-edustuksia maajoukkueessa vuosina 1986–1990.[75] Hänet valittiin Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi vuonna 2009.[76] Lappeenrannan teknillinen yliopisto promovoi Stubbin kesäkuussa 2012 kauppatieteiden kunniatohtoriksi.[77][78]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Amsterdamin sopimus. Kohti kansalaisten Eurooppaa. Helsinki: Euroopan komission Suomen edustusto, 1997.
  • Kosonen, Eikka & Kaila, Heidi & Stubb, Alexander: Mitä sisältää Amsterdamin sopimus?. Helsinki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppa-tiedotus, 1997. ISBN 951-724-170-4.
  • Negotiating flexibility in the European Union. Amsterdam, Nice and beyond. Basingstoke: Palgrave, 2002. ISBN 0-333-94830-0.
  • Bomberg, Elizabeth & Stubb, Alexander (toim.): The European Union. How does it work?. Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 0-19-924766-8.
  • Minne menet EU?. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2931-4.
  • Hautala, Heidi & Rehn, Olli & Rosas, Allan & Stubb, Alexander: Minun Eurooppani: Neljä visiota Euroopan unionin tulevaisuudesta. Helsinki: Tammi, 2003. ISBN 951-31-2366-9.
  • EU 2005: Hikinen vuosi. Osa kirjoituksista julkaistu aiemmin eri lehdissä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-32330-6.
  • Hymyile, olet EU:ssa! Europarlamentaarikon päiväkirja. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30340-2.
  • (toim.): Marginaalista ytimeen: Suomi Euroopan Unionissa 1989–2003. Osa kirjoituksista julkaistu aiemmin eri lehdissä. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-31-2961-6.
  • Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista. The naked truth and other stories about Finns and Europeans. Kolumnit julkaistu aiemmin Blue Wings -lehdessä vuosina 2005–2009. Suomentanut Tero Valkonen. Kääntökirja. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35175-8.
  • Ei, herra ministeri: Ulkoministerin ensimmäinen vuosi. Toimittanut Anu-Elina Lehti. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35514-5.
  • Stubb, Alexander & Järvimäki, Ilkka: Miehen treenikirja. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23673-3.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vanhasen II hallitus Suomen hallitukset. Valtioneuvosto. Viitattu 8.10.2013.
  2. Kiviniemen hallitus Suomen hallitukset. Valtioneuvosto. Viitattu 8.10.2013.
  3. Suomen ulkoasiainministerit Valtioneuvosto. Viitattu 8.10.2013.
  4. a b c d e Alexander Stubb Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 8.10.2013.
  5. Alexander Stubb: Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista WSOY 2009 s. 88 (kesä-elokuu 2008)
  6. Alexin CV alexstubb.com. Viitattu 5.5.2014.
  7. Alexander Stubb MEP blogging for the Economist 31.8.2007. EPP. Viitattu 8.5.2014.
  8. "EU vai EI?", Helsingin Sanomat 16.5.2010, s. D5: "lähes kaikki puolueet kosiskelivat nokkelaa, nopealiikkeistä ja leveästi hymyilevää EU-asiantuntijaa ehdokkaakseen vuoden 2004 eurovaaleihin. Stubb valitsi kokoomuksen"
  9. Europarlamenttivaalit 13.6.2004: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 16.6.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2014.
  10. Alexander Stubb Euroopan parlamentin jäsenet. Euroopan parlamentti. Viitattu 8.10.2013.
  11. Vanhanen pitää EU-sopimusta tyydyttävänä YLE:n uutiset. 23.06.2007. Viitattu 8.10.2013.
  12. Vodka debate at the European Parliament (video) YouTube. 18.6.2007. EurActiv. Viitattu 5.5.2014. (englanniksi)
  13. Vodka War Gdansk Life. Viitattu 8.10.2013.
  14. Alexander Stubb ulkoministeriksi (Valtioneuvoston viestintäyksikkö, tiedote 93/2008) 4.4.2008. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 8.10.2013.
  15. Stubb herättää ristiriitaisia tuntoja oppositiossa 1.4.2008. Iltalehti. Viitattu 2.4.2009.
  16. Alexander Stubb saa tukea Timo Soinilta (Internet Archive) HS.fi. 14.4.2008. Viitattu 23.4.2014.
  17. Halonen: Stubb ei ongelma Suomen Kuvalehti. 3.4.2008. Viitattu 8.5.2014.
  18. Brändityöryhmää täydennetään naisjäsenillä Helsingin Sanomat. 23.9.2008. Viitattu 8.10.2013.
  19. Hautamäki, Jaakko: Stubb sooloili brändityöryhmän ohi Pekkarisen ja Väyrysen 20.9.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2009.
  20. Ulkoministeri Stubb: UH-2020: Luottopuolustajasta maalintekijäksi 26.5.2010. Ulkoasiainministeriö.
  21. a b Stubbin nimitykset närästävät ministeriössä Helsingin Sanomat. 9.7.2011.
  22. Minä en suhmuroi! Iltalehti. 12.7.2011.
  23. Uutuuskirja väittää - Stubb kuin ölähtelevä vasikka, Väyrynen piti lukita huoneeseensa 11.8.2011. Iltalehti. Viitattu 10.8.2011.
  24. Kanniainen, Topi: Georgian kriisin syitä ja seurauksia - Vahvistuva Venäjä kansainvälisten suhteiden haasteena Pax 3/2008. Viitattu 5.5.2014.
  25. Diplomaattien tunnustukset 5.10.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2009.
  26. Paasio arvostelee Stubbin toimintaa "HS:n toimittajana" 13.10.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2009.
  27. Juhani Suomi moittii Stubbia lähettiläiden arvioiden julkistamisesta 12.10.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.10.2013.
  28. Stubbin ja Väyrysen välillä selvä linjaero ulkoministeriössä 12.10.2008. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2009.
  29. Al-Jazeeran pääjohtaja, Ahtisaari ja Stubb pohtivat SuomiAreenassa median roolia konflikteissa Finland.fi.
  30. Stubb ja Bildt esittävät EU:lle rauhaninstituuttia Yle Uutiset. 3.09.2010. Viitattu 8.5.2014.
  31. Junkkari, Marko: Stubb: Ahtisaari-päivät järjestetään jo ensi vuonna Helsingin Sanomat. 29.11.2010. Viitattu 15.2.2011.
  32. Ulkoministeri Stubbin puheenvuoro ihmisoikeuspoliittista selontekoa koskevassa seminaarissa 3.9.2009. Ulkoasiainministeriö.
  33. Stubb haluaa Valko-Venäjän oppositiojohtajan Suomeen 17.1.2011. Helsingin Sanomat.
  34. Hakattu oppositiojohtaja Nekljajev pääsi vankilasta Valko-Venäjällä Helsingin Sanomat. 29.1.2011.
  35. Stubb: Pohjois-Afrikan protesteissa demokratian kaipuu Nelonen. 26.1.2011. Viitattu 12.10.2013.
  36. Stubb: Kansa puhui, Mubarak kuunteli MTV Uutiset. 11.02.2011. Viitattu 8.5.2014.
  37. Stubb: ”Murtuuko arabimaailman 'Berliinin muuri'?” Uusi Suomi. 31.1.2011.
  38. Europarlamenttivaalit 13.6.2004 Vaalit.fi. 16.6.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 19.5.2014.
  39. a b Europarlamenttivaalit 2014: Valitut ehdokkaat Vaalit.fi. 30.5.2014 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 30.5.2014.
  40. Eduskuntavaalit 17.4.2011 Vaalit.fi. Oikeusministeriö. Viitattu 19.5.2014.
  41. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Valitut ehdokkaat koko maa Vaalit.fi. 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 23.4.2014.
  42. Ehdotus: Suomi tarvitsee Team Finlandin Taloussanomat. 19.1.2012. Viitattu 19.6.2014.
  43. Team Finland on vauhdittanut vientiä 26.2.2014. Elinkeinoelämän keskusliitto. Viitattu 19.6.2014.
  44. Alexander Stubb eurovaaliehdokkaaksi Iltalehti.fi. 17.1.2014. Viitattu 23.4.2014.
  45. Raeste, Juha-Pekka: Stubb vahvisti lähtevänsä puheenjohtajakisaan HS.fi. 29.4.2014.
  46. Raeste, Juha-Pekka: Kymmenen kansanedustajaa Stubbin tukijoiksi kokoomuksen puheenjohtajakisaan HS.fi. 30.4.2014. Viitattu 5.5.2014.
  47. http://yle.fi/uutiset/alexander_stubbista_tulee_suomen_paaministeri/7299229
  48. Blencowe, Annette: Alexander Stubb kiinnostunut komissaarin pestistä: Minähän olen EU-nörtti Yle Uutiset. 8.10.2013. Viitattu 8.5.2014.
  49. Larros, Heini: Alexander Stubb – Hymyile, olet EU:ssa! City. 5.9.2003 (päivitetty 2.5.2014). Viitattu 8.5.2014.
  50. Albayrak, Ayla: Ulkoministeri Stubb valoi EU-toivoa turkkilaisnuoriin (Internet Archive) HS.fi. 9.5.2009. Viitattu 23.4.2014.
  51. Serbia-ratkaisu läpi Suomen ehdotuksesta 26.10.2010. Ulkoasiainministeriö.
  52. Montenegron ulkoministeri Milan Roćen ja ulkoministeri Stubb keskustelivat Länsi-Balkanin tilanteesta 23.6.2010. Ulkoasiainministeriö.
  53. Annette Blencowe: Pääministeriksi pyrkivä Stubb: "Ilman muuta puhun Nato-jäsenyyden puolesta" Yle Uutiset. 30.4.2014. Yle. Viitattu 1.5.2014. suomi
  54. Nurmi, Lauri: Alexander Stubb aikoo viedä Suomea Natoonm Aamulehti.fi. 16.4.2014. Viitattu 8.5.2014.
  55. Alexander Stubb suomii demareiden turvallisuusnäkemyksiä ess.fi. 1.2.2008. Viitattu 8.5.2014.
  56. Stubb ei aio kommentoida Wikileaks-asiakirjoja Savon Sanomat. 30.11.2010. Viitattu 8.5.2014.
  57. Wikileaks: US Embassy Urged Finland To Join NATO Yle News. 11.2.2011. Viitattu 8.5.2014. (englanniksi)
  58. Stubb puolustaa maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta HS.fi. 19.3.2010. Viitattu 8.5.2014.
  59. http://yle.fi/uutiset/kirkon_ulkomaanavun_tukema_klinikka_tuhottu_gazassa/473496
  60. http://svenska.yle.fi/artikel/2009/08/12/kyrkans-utlandshjalp-far-ingen-hjalp
  61. http://yle.fi/uutiset/kirkon_ulkomaanapu_stubb_ajattelematon/5862713
  62. Finland appoints gay rights campaigner as Foreign Minister Pinknews.co.uk. 3.4.2008. Viitattu 5.5.2014.
  63. Alexander Stubb otti Pride-tapahtuman suojelukseensa Vihreä Lanka. 19.5.2010. Viitattu 8.10.2013.
  64. Huuskonen, Matti: Stubb vaati homopareille täyttä adoptio-oikeutta Helsinki Priden avajaisissa HS.fi. 28.6.2010. Viitattu 23.4.2014.
  65. Julkkikset kannustavat homoseksuaaleja MTV Viihde. 5.11.2010. Viitattu 8.5.2014.
  66. Stubb ja Signmark: Vammaisilla on oikeudet 2.2.2011. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 12.10.2013.
  67. Ulkoministeri Stubb ja Signmark esiintyivät yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden puolesta New Yorkissa 24.9.2010. Ulkoasiainministeriö. Viitattu 12.10.2013.
  68. Stubb nimesi Signmarkin erityisedustajakseen 24.9.2010. Yle Uutiset. Viitattu 12.10.2013.
  69. Lehti: Stubb haluaisi ruotsinopetuksen jo ensimmäiselle luokalle Iltasanomat.fi. 15.9.2010. Viitattu 8.5.2014.
  70. Karttunen, Kirsti: Stubb: Kielikiihkoilijat ovat ongelma HS.fi. 13.8.2013. Viitattu 5.5.2014.
  71. Alexander Stubb Alaston totuus ja muita kirjoituksia suomalaisista ja eurooppalaisista WSOY 2009 s. 13 ja 31
  72. Alexander Stubb muuttaa Tapiolaan HS.fi. 1.12.2008. Viitattu 29.4.2014.
  73. Alexin CV www.alexstubb.com. Alex Stubb. Viitattu 14.6.2014.
  74. "An Hour of Sports Gives Me Two Hours of Working Time". Motion-Sport in Finland, 2/2008, s. 20–22. Liikuntatieteellinen seura. Artikkelin verkkoversio (PDF) Viitattu 8.10.2013. (englanniksi)
  75. a b Reijo Suikki: EU nörtti. Jääkiekkolehti, 2003, nro 10/2003, s. 40.
  76. Alexander Stubb valittiin positiivisimmaksi suomalaiseksi 3.9.2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 20.11.2009.
  77. Sinkkonen, Tuija: Kahdenkymmenen vuoden tie tohtoriksi Imatralainen. 21.6.2012. Suomen Lehtiyhtymä. Viitattu 26.7.2012.
  78. LTY:stä useita kunniatohtoreita yle.fi. 21.12.2011. Yle Uutiset. Viitattu 26.7.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Alexander Stubb -sitaatteja.
Edeltäjä:
Jyrki Katainen
Suomen pääministeri
2014
Seuraaja:
Edeltäjä:
Ilkka Kanerva
Suomen ulkoministeri
2008-2011
Seuraaja:
Erkki Tuomioja