The New York Times

Wikipedia

Ohjattu sivulta New York Times
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The New York Timesin rakennus New Yorkissa

The New York Times on New Yorkissa julkaistava, Yhdysvaltojen merkittävimpiin kuuluva sanomalehti.

Henry Jarvis Raymond ja George Jones perustivat The New York Timesin 18. syyskuuta 1851. Lehti on voittanut 95 Pulitzer-palkintoa, joka on Yhdysvaltain arvostetuin journalistipalkinto. Vuonna 2004 lehden keskimääräinen levikki oli 1 124 700 kappaletta arkipäivisin ja 1 669 700 sunnuntaisin. Lehdellä on kuusi uutistoimistoa New Yorkin alueella, 11 muualla Yhdysvalloissa ja 26 ulkomailla.

Lehden arvioidaan olevan poliittisesti lähellä Yhdysvaltain demokraattipuoluetta. Vuoden 2008 presidentinvaaleissa lehti asettui tukemaan demokraattien ehdokasta Barack Obamaa.[1]

New York Times -lehti vähensi vuonna 2008 toimittajiensa määrää 1 330:stä noin 1 250:een. Lokakuussa 2009 lehti ilmoitti vähentävänsä toimittajiaan edelleen sadalla vuoden loppuun mennessä. Määrä on kahdeksisen prosenttia lehden koko toimituskunnasta. Monien muiden amerikkalaislehtien tapaan New York Timesin ilmoitustulot ovat pienentyneet ja tilaajat vähentyneet Internetin vaikutuksesta.[2]

Lehden sunnuntainumero painaa keskimäärin 6,5 kiloa.[3]

[muokkaa] Lähteet

  1. New York Times endorses Obama for president 24.10.2008. Reuters. Viitattu 25.10.2008. (englanniksi)
  2. STT–AFP: New York Times vähentää sata toimittajaa HS.fi. 19.10.2009. Viitattu 20.10.2009.
  3. Tieteen Kuvalehti 03/08

[muokkaa] Aiheesta muualla


Lehtityngät Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Voit auttaa laajentamaan myös muita samankaltaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut