Sukupuolten tasa-arvo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sukupuolten tasa-arvo on pyrkimys taata molemmille sukupuolille samat oikeudet ja velvollisuudet.

Sukupuolten tasa-arvo maailmanlaajuisesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolten välisen epätasa-arvon poistaminen on maailmanlaajuinen ihmisoikeuskysymys. YK:n vuosituhattavoitteisiin kuuluu "edistää sukupuolten tasa-arvoa ja parantaa naisten asemaa."[1]

Yli kaksi kolmasosaa maailman köyhistä on naisia tai tyttöjä, ja naisten lukutaidottomuus on selkeästi yleisempää kuin miesten. Monissa maissa lainsäädäntö tai perinteinen laki ei anna naiselle oikeutta perintöön tai maanomistukseen.[2] On arvioitu, että ihmiskaupan uhreista arviolta 80 prosenttia on naisia ja lapsia. YK:n huume-ja rikososasto UNODC:n mukaan Euroopassa on jopa 500 000 laittomin keinoin maahan tuotua seksityöläistä.[3]

Kuvaa siitä, kuinka paljon naisiin kohdistuu väkivaltaa tai seksuaalista väkivaltaa on vaikea antaa, sillä kansainvälisiä vertailuja eri tavoin toteutettujen tutkimusten pohjalta ei ole tehty. Kansainvälisessä rikosuhritutkimuksessa (2000) tuli ilmi, että yksittäisistä maista naisiin kohdistuva väkivalta on yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa, ja kokonaisuudessa se on yleisintä kehitysmaissa, ja entisissä Neuvostoliiton maissa. Länsimaista eniten naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tapahtuu Australiassa, Kanadassa, Britannissa, USA:ssa ja Suomessa. Kansainvälisessä rikosuhritutkimuksessa seksuaalinen väkivalta luokiteltiin raiskaukseen, raiskauksen yritykseen, seksuaalisesti loukkaavaan käsiksi käymiseen ja loukkaavaan käyttäytymiseen. Yli 60 prosenttia läntisissä maissa koetusta seksuaalisesta väkivallasta oli loukkaavaa käyttäytymistä. Kehitysmaissa raiskaukset ja niiden yritykset ja seksuaalisesti loukkaava käsiksi käyminen ovat yleisempiä kuin muissa maissa.[4]

Maailman lainsäätäjistä on naisia on vain alle viidennes. Parlamenttienvälisen liiton IPU:n mukaan 2000-luvun aikana naisten osuus on kuitenkin kasvanut tasaisesti, sillä vuonna 2000 naisten osuus koko maailman parlamentaarikoista oli 13,1 prosenttia, kun taas vuonna 2010 se oli 18,7 %. Naisparlamentaarikkojen määrän lisääntymistä on tapahtunut 2000-luvulla erityisesti kehitysmaissa, kuten Ruandassa ja Angolassa, joissa muutoksen takana ovat sukupuolikiintiöiden käyttöönotto päätöksentekoelimissä.[5]

Sukupuolten tasa-arvoa koskeva lainsäädäntö Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa Perustuslain 6 § 2 momentti sanoo: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”

Lähinnä lausuntoja antavana ja aloitteita tekevänä elimenä on toiminut vuodesta 1972 tasa-arvoasiain neuvottelukunta.

Erityinen tasa-arvolaki tarkoittaen sukupuolten tasa-arvoa tuli voimaan vuonna 1987. Siinä kielletään sukupuoleen perustuva syrjintä muun muassa koulutuksessa ja työssä. Lisäksi perustettiin tasa-arvovaltuutetun virka ja tasa-arvolautakunta.

Vuonna 1995 tasa-arvolakiin lisättiin säännös, jonka mukaan valtion toimielimissä (kuten erilaiset lautakunnat) ja kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolten tasa-arvoa on Suomessa edistämään perustettiin vuonna 1972 pysyväisluonteinen neuvottelukunta, Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE).[6] Sen tehtävänä on:

  • seurata ja edistää naisten ja miesten tasa-arvon toteuttamista yhteiskunnassa
  • tehdä aloitteita ja esityksiä sekä antaa lausuntoja tasa-arvoon vaikuttavan lainsäädännön ja muiden toimenpiteiden kehittämiseksi
  • huolehtia yhteistyön edistämisestä viranomaisten, työmarkkinajärjestöjen ja muiden yhteisöjen kesken
  • edistää tasa-arvoa koskevaa tutkimustoimintaa ja tutkimustulosten hyödyntämistä
  • seurata alan kansainvälistä kehitystä.[7]

Tasa-arvolain tavoitteiden oikeudellista toteutumista valvoo tasa-arvolautakunta.

YK:n neljännessä naisia koskevassa maailmankonferenssissa Pekingissä vuonna 1995 hyväksyttiin Pekingin julistus ja toimintaohjelma. Toimintaohjelman toteuttamiseksi Suomessa Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE teki tasa-arvoministeri Terttu Huttu-Juntusen toimeksiannosta ehdotuksen hallituksen tasa-arvo-ohjelmaksi. Hallitus hyväksyi tasa-arvo-ohjelman vuonna 1997. Siinä todetaan mm. että "Naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen on otettava huomioon kaikessa julkishallinnon päätöksenteossa sekä toimenpiteitä suunniteltaessa, toteutettaessa ja arvioitaessa niiden vaikuttavuutta. Läpäisyperiaatteen eli valtavirtaistamisen toteuttaminen vaatii päätöksentekijöiden ja valmistelijoiden sitoutumista tasa-arvon edistämiseen. Se edellyttää riittäviä perustietoja tasa-arvon tilasta kullakin yhteiskuntapolitiikan lohkolla kuten sukupuolen mukaan eriytettyä tilastointia sekä tarpeen mukaan selvitystyötä, vaikutusanalyysejä ja tieteellistä tutkimusta." Ohjelman perusteella perustettiin "Valtavirtaistamishanke", jolla pyrittiin saamaan tasa-arvokehitystä liikkeelle kaikkialla yhteiskunnassa.[8]

Naisten asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia ja kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisten aseman kehityksen voi juridisesti katsoa alkaneen siitä, kun vuonna 1864 naimattomat naiset vapautuivat isänsä holhouksenalaisuudesta, eli saavuttivat täysivaltaisuuden täytettyään 25 vuotta. Vuonna 1906 Suomessa naiset saivat äänioikeuden ja vuonna 1926 oikeuden tulla nimitetyksi valtion virkoihin samoilla ehdoilla kuin miehet. Vuoden 1929 avioliittolaki teki aviopuolisoista tasa-vertaisia oikeudellisesti.

Vaikka äänioikeus ja oikeus asettua ehdolle valtiollisissa tuli Suomessa lakiin verrattaen aikaisessa vaiheessa, joitain sukupuolten tasa-arvoon liittyviä lakimuutoksia on tullut voimaan vasta 1900-luvun loppupuolella. 1985 lähtien naimisissaoleva nainen on saanut päättää itsenäisesti sukunimestään. Avioliitossa tapahtuva raiskaus kriminalisoitiin Suomessa EU:n mittakaavassa myöhään, vasta vuonna 1994 ja yksityiselämässä tapahtunut pahoinpitely saatettiin yleisen syytteen alaiseksi vuonna 1995. Seksuaalirikoslaki uudistettiin vuonna 1998, jolloin tärkein uudistus oli lähes kaikkien seksuaalirikosten saattaminen virallisen syytteen alaiseksi.[9]

Naisiin kohdistuva väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2009 tekemän katsauksen mukaan tilanne, jossa parisuhdekumppani surmaa naisen, on toiseksi yleisin henkirikostyyppi Suomessa. Euroopan unionin jäsenmaiden vertailussa naisen riski tulla surmatuksi on Suomessa 11. korkein. Vuosina 2003–2007 puolison, ex-puolison tai seurustelukumppanin surmaamaksi joutui 114 naista. Vuosina 1997 ja 2005 Suomessa toteutetut naisuhritutkimukset osoittivat, että fyysistä väkivaltaa parisuhteissaan ainakin kerran kokeneiden naisten osuus koko naisväestöstä on laskenut hieman vuodesta 1997 (20 %) vuoteen 2005 (18 %).[10]

Suomen ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa on huomioitu erityisen ongelmalliseksi maahanmuuttajanaisten oikeudellinen asema. ”Kansainväliset valvontaelimet ovat antaneet Suomelle useita huomautuksia siitä, ettei naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ole kyetty riittävästi puuttumaan.”[11]

Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö on aina rikos. Seksuaalirikoksia ovat mm. raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, lapsen tai aikuisen seksuaalinen hyväksikäyttö ja seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta. Useimmiten seksuaalista väkivaltaa kokee nainen. Osassa tapauksista tekijä ja uhri eivät tunne toisiaan ennestään, mutta tavallisempaa kuitenkin on, että uhri ja tekijä ovat toisilleen tuttuja, tutustumassa toisiinsa tai parisuhteessa keskenään. Väestöliiton mukaan vuonna 2005 naisille tehdyssä suuressa kyselytutkimuksessa, jossa selvitettiin myös seksuaalista väkivaltaa, kävi ilmi, että seksuaalista väkivaltaa tai uhkaavaa käyttäytymistä oli kokenut nykyisessä parisuhteessaan 4,3 % naisista (15 vuotta täyttäneistä) ja entisessä parisuhteessa 17,3 % naisista. Suhteessa vuoden 1997 kyselyyn luvut olivat hieman pienentyneet. Seksuaalisen väkivallan yleisyyttä Suomessa on vaikea arvioida, sillä huomattava osa uhreista ei tee ilmoitusta poliisille.[12]

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin vuonna 2010 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalista väkivaltaa kokeneiden naisten mahdollisuudet saada oikeutta ovat Suomessa edelleen heikot.[13]

Naisten syrjintä työelämässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työelämän sukupuolittuneisuuteen erikoistuneen tutkijan, professori Päivi Korvajärven mukaan tasa-arvo-ongelmat palkkaeroissa, rekrytoinnissa ja uralla etenemisessä ovat asioita, jotka jäävät helposti ikään kuin piiloon, eli niistä ei puhuta, eikä niitä yrityksistä huolimatta ole vielä pystytty poistamaan. Hänen mukaansa suomalainen työelämä on sukupuolineutraalia, mistä johtuen sukupuoleen liittyviä epätasa-arvoisuuksia ei voida ottaa puheeksi, ellei sitten kyseessä ole jokin erittäin räikeä syrjimistapaus. Esimerkkejä näistä on Korvajärven mukaan, miten viime vuosina "[--]on kohuttu Lapin Kansan päätoimittajan tai Imatran kirkkoherran tapauksista. Valtaosa epätasa-arvosta ja eriarvoisuuksista jää kuitenkin hämärän peittoon.”[14]

Tilastokeskuksen vuoden 2009 Ansiotasoindeksin mukaan naiselle maksettava säännöllisen työajan palkka on Suomessa keskimäärin 81,8 prosenttia miehen palkasta, mikä on hieman EU-maiden keskiarvon alapuolella. Suunnilleen puolet sukupuolten palkkaerosta johtuvat siitä, että naiset ja miehet työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. Naisten ongelma on erityisesti määräaikaiset työsuhteet, vuonna 2008 määräaikaisista työsuhteissa olevista työntkijöistä oli naisia 62,8 %.[15] Jotkut tutkijat ovat myös korostaneet sitä, että miehet pyytävät naisia kahdeksan kertaa useammin palkankorotusta. [16]

Sosiaali- ja terveysministeriön ja opetushallituksen julkaisun Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo (2009) mukaan naiset suorittavat Suomessa perusasteen jälkeisiä tutkintoja enemmän kuin miehet, mutta naisten korkea koulutustaso ei näy urakehityksenä eikä palkkauksessa työmarkkinoilla. Koulutusalat ovat Suomessa vahvasti eriytyneitä naisten ja miesten aloihin. Naisten aloja ovat edelleen sosiaali- ja terveysala sekä hoiva-alat, puhdistuspalveluala sekä tekstiili- ja vaatetustekniikka. Miesten aloja ovat metsätalous, rakennustekniikka sekä sähkö- ja automaatiotekniikka. Raportin mukaan koulujen oppilasarviointi ei kohtele tyttöjä ja poikia tasapuolisesti. Pojat saavat matematiikassa jonkin verran osaamistaan heikompia arvosanoja ja vastaavasti äidinkielen kohdalla tyttöjen osaamistaso on keskimäärin numeron korkeampi kuin heidän saamansa todistusarvosana. Raportin kirjoittajat suosittelevat, että "Sukupuolitietoiseen opetukseen, toiminnalliseen tasa-arvosuunnitteluun ja segregaation purkuun liittyviä kysymyksiä tulisi käsitellä sekä opettajien täydennyskoulutuksessa että oppilaitosjohdon koulutuksessa."[17]

Vuoden 2008 tasa-arvobarometrin mukaan joka kolmas nainen kokee, että hänen sukupuolestaan on paljon tai jonkin verran haittaa palkkauksessa. Korkeasti koulutettujen naisten kokema haitta on selvästi yleistynyt, sillä vuonna 1998 naisten, jotka kokivat sukupuolensa haittaavan palkkausta osuus oli 19 % ja vuonna 2008 jo 39 %. Sen sijaan miehistä 3 % kokee jonkin verran haittaa sukupuolestaan palkkauksessa,ja paljon haittaa kokevia ei ole lainkaan.[18] 2000-luvulla naisten saamat palkat ovat saaneet miesten pelkkoja kiinni ainoastaan vaativissa ja korkeastipalkatuissa töissä.[19] Myös it-alalla naisten ja miesten palkat ovat miltei tasa-arvossa.[20] Palkkauksen lisäksi naiset olivat Tasa-arvobarometrin mukaan kokeneet sukupuolensa ongelmaksi sellaisilla työelämän alueilla kuin uralla eteneminen, työsuhde-etujen saaminen ja työsuhteen jatkuvuus.[21]

Miesten asema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asevelvollisuus tasa-arvokysymyksenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten pakollinen asevelvollisuus Suomessa on myönnetty laajasti ongelmalliseksi tasa-arvon näkökulmasta, ja tämä tuodaan esille tasa-arvovaltuutetun nettisivuilla, jossa kuitenkin huomautetaan, että maanpuolustusta koskevat kysymykset kuuluvat ensisijaisesti puolustuspolitiikan alaan ja asia on siirretty puolustusministeriölle, jonka kannan mukaan Suomessa ei ole tarvetta laajentaa asevelvollisuutta koskemaan myös naisia.[22] Useat miesjärjestöt kuten Vihreä miesliike, Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä ja Miesten tasa-arvo ry ovat ottaneet kantaa siihen, että asevelvollisuus on miehiä koskeva tasa-arvo-ongelma.[23] [24] [25] EY-tuomioistuin on määritellyt (päätös C-285/98 11.1.2000), että aseellinen palvelu on yhtä lailla sopivaa miehille ja naisille.

Miehiin kohdistuva väkivalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tutkija Arto Jokisen mukaan suomalaisten miesten suurin ongelma on miesten välinen väkivalta.[26] Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen vuonna 2007 antaman tiedonannon mukaan Miehiin kohdistuvista väkivallanteoista melkein yhdeksän tapausta kymmenestä on joko tuntemattoman tai ei-läheisen henkilön aiheuttama, ja riski kohdata satunnaista julkisella paikalla tapahtuvaa väkivaltaa on suurimmillaan nuorena, ja pienenee iän myötä.[27]

Perheväkivallan tutkimus on Suomessa tähän asti painottunut miehen tekemään ja naiseen kohdistuvaan väkivaltaan. Miesten ja lasten väkivaltakokemukset naisten taholta ovat jääneet katveeseen, eikä miesten kokema parisuhdeväkivalta (myös henkinen väkivalta) ole juuri saanut huomiota.[28] Ensimmäinen suomalainen miesuhritutkimus (eli tutkimus, jossa selvitetään rikosten kohteeksi joutumista suoraan ihmisiltä itseltään haastattelulla tai kyselyllä) valmistui vuonna 2010. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin HEUNIn tutkimuksesta ”Tuhansien iskujen maa – Miesten kokema väkivalta Suomessa” ilmenee, että miehet joutuvat yleisimmin tuntemattoman henkilön tekemän väkivallan kohteeksi. Parisuhdeväkivaltaa miehistä ja naisista on kokenut yhtä suuri osa. Miesten ja naisten kokema parisuhdeväkivalta kuitenkin erosi toisistaan.[29]

Isän asema eron jälkeisenä huoltajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isien asema eron jälkeiseen lapsen huoltajuuteen liittyen on esimerkiksi Miesten tasa-arvo ry:n mukaan miehiä koskeva tasa-arvo-ongelma, sillä yhdistyksen lausunnon mukaan "sosiaalityöntekijöiden on todettu tutkimusten mukaan varsin yleisesti perustavan oman käsityksensä lapsen edusta varsin vanhanaikaisiin sukupuolirooleihin" ja "tasa-arvolaista puuttuu kokonaan keinot sekä ohjeistus avioeron ja huoltajuuden kontekstissa ilmenevän miehiin kohdistuvan syrjinnän poistamiseen".[30] Aihe on noussut julkiseen keskusteluun mm. Mies vailla tasa-arvoa-kirjan sisältämien kannanottojen vuoksi.[31]

YTT Teija Hautasen mukaan siitä yleisesti esitetystä väitteestä että isiä syrjittäisiin huoltajuusriidoissa ei voi sanoa tutkimustiedon vähyyden ja tarkan valtakunnallisen tilasto- ja rekisteriaineiston niukkuuden takia juuri mitään. Hänen mukaansa kysymyksen tutkimisessa "pitäisi pystyä erittelemään syrjinnästä ja mikä kenties on peräisin isyyden ja äitiyden erilaisista merkityksistä ja perhe-elämässä omaksutuista toimintatavoista". Hautanen muistuttaa myös, että eron jälkeisen huoltajuuden jakautumisessa ei pidä keskittyä ainoastaan huoltajuusriitoihin, sillä kuitenkin yli 90 % eronneista pareista sopii lapsen huollosta ilman huotajuusriitaa oikeudessa.[32] Hautanen tutki sosiaalipolitiikan alaan kuuluvassa väitöskirjassaan Väkivalta ja huoltoriidat (2010) sitä, miten käräjä- ja hovioikeuksissa on käsitelty huoltajuusriitoja. Sen mukaan sellainen väite, jonka mukaan lapsen äiti voittaa huoltajuusriidan esittämällä syytöksiä isän väkivaltaisuudesta, ei ole perusteltu, vaan päätösten lähtökohtana on lapsenhuoltolaki, jossa korostetaan kummankin vanhempien merkitystä.[33]

Näkökulmia miesten kohtaamaan sukupuolisyrjintään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallintotieteiden lisensiaatti Pasi Malmin Lapin yliopistossa tekemän väitöstutkimuksen mukaan miehiin kohdistuva sukupuolinen syrjintä on hyvin yleistä Suomessa, vaikka se on hänen mukaansa virallisessa tasa-arvopolitiikassa se on lähes kuolleeksi vaiettu asia. [34] Toisaalta on virheellistä esittää, ettei Suomessa olisi ollut laajempaa kiinnostusta miesten tasa-arvo-ongelmia kohtaan kuin vasta 2000-luvulla. Esimerkiksi Suomessa 60-luvulla vaikuttanut radikaali tasa-arvoliike Yhdistys 9 vaati sekä naisille ja miehille vapautumista sukupuolirooleista ja niiden aiheuttamasta taakasta. Yhdistyksen jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1970, jolloin jäseniä 774, joista 289 oli miehiä. Keskimäärin miesten osuus yhdistyksen toiminnan aikana oli noin kolmannes, ja miesten toiminta yhdistyksessä oli aktiivista ja tavoitteellista.[35]

Tutkija Pauli Sumanen on esittänyt, ettei palkkatasa-arvo ole Suomessa naisten tasa-arvo-ongelma. Hän esittää, että keskustelussa palkkatasa-arvosta sotketaan keskenään ansiotaso ja palkkataso, ja ettei Tilastokeskuksen palkkatilastoissa oteta huomioon eripituisia tehtyjä vuosityötunteja, vaan se perustuu teoreettiseen viikkotyöaikaan, jossa miehet tekevät vain noin 1 % enemmän työtunteja kuin naiset. Verotustiedoista (vuosipalkat) ja Tilastokeskuksen Ajankäyttötilastosta (työtunnit/v.) laskettuna miesten keskituntipalkka todella tehtyä työtuntia kohden on alhaisempi kuin nasten. Ajankäyttötilaston mukaan miehet tekevät Suomessa noin 20 % enemmän palkkatyötunteja ja Sumasen tutkimuksen "Vaiettua tietoa tasa-arvosta" (Kustannus HD) mukaan heidän palkkansa on tasa-arvo-ongelma, jos palkkavertailu tehdään ILO 100-sopimuksen mukaisesti: "Sama palkka samanarvoisesta työstä".[36]

YTT Hannu Pääkkösen väitöskirjatutkimuksen Perheiden aika ja ajankäyttö. Tutkimuksia kokonaistyöajasta, vapaaehtoistyöstä, lapsista ja kiireestä (2010) mukaan Suomessa kokonaistyöaika (eli ansio- ja kotitöistä koostuva työaika) jakautui kahden ansaitsijan perheissä melko tasaisesti puolisoiden kesken.[37]

Sukupuolivähemmistöjen asema Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukupuolivähemmistöjen asema on suhteellisen vähän esillä ollut aihe suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa, mikä saattaa johtua osittain sukupuolivähemmistö-termin uutuuteen ja tämän tasa-arvonäkökulman puutteelliseen sisäistämiseen. Seta on ottanut kantaa siihen, että hallituksen tulisi laatia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöpoliittinen ohjelma kansainvälisen esimerkin mukaisesti.[38] Seta ry:n lausunnossa Sosiaali- ja terveysministeriön selvitykseen eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain toimivuudesta huomautetaan, että vuoden 2005 tasa-arvolain uudistuksen yhteydessä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesi, että tasa-arvolain säännöksiä tulee tulkita niin, että ne kattavat myös sellaisen syrjinnän, joka perustuu sukupuolen korjaukseen, ja että transihmisten syrjintäsuojaa tulee jatkossa selkiyttää. Setan kannaotto tuo esiin sen, että tasa-arvolain ulottaminen sukupuolivähemmistöihin EY-oikeuden tulkinta EY:n tasa-arvodirektiivistä, joka velvoittaa myös Suomea.[39]

Toukokuussa 2010 tasa-arvoministeri Stefan Wallin otti kantaa siihen, että sukupuolivähemmistöjen asemaan liittyvät epäkohdat pitää poistaa. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman tiedotteen mukaan Wallin oli myöntänyt, että vaikka laki kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella, niin sukupuolivähemmistöjen osalta tilanne on ollut heikompi, koska sukupuolivähemmistöjen syrjintää ei ole tällä hetkellä nimenomaisesti lisäksi kielletty erityislainsäädännön tasolla.[40]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. YK:n Vuosituhattavoitteet Ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen viestintä. Viitattu 2011-03-13.
  2. Kehitys ei toteudu ilman tasa-arvoa Global.finland-verkkojulkaisu, Ulkoasiainministeriön Kehitysviestintä. Viitattu 2011-03-13.
  3. Kirsi Junttila: Ihmiskaupan uhrit Maailma.net, 19.10.2006. Viitattu 2011-03-13.
  4. Markku Heiskanen: Naisiin kohdistuva väkivalta yleisintä Argentiinassa ja Brasiliassa - kuolemaan johtava Venäjällä Tilastokeskus, Tietoaika-lehti, 8.10.2001. Viitattu 2011-03-16.
  5. Juha Mäkinen: Naisia valitaan lainsäätäjiksi yhä vähän Maailman kuvalehti, 22.2.2010. Viitattu 2011-03-13.
  6. TANEn historiaa Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 2010-07-03.
  7. Tasa-arvon neuvottelukunta, tehtävät Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 2010-07-03.
  8. Leila Räsänen, muokannut Milja Saari Laura Niemen kirjoittaman Naisten äänioikeus artikkelin ja Tanen julkaisun pohjalta.: Kansallista tasa-arvopolitiikkaa siis tarvitaan – Mitä on jo tehty? Eurofem.net, Valtavirtaan II. Viitattu 17.3.2011.
  9. Naisten oikeuksien kehitys Suomessa Ihmisoikeudet.net. Viitattu 17.3.2011.
  10. Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen: Perheväkivalta Suomessa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 12/2009. Viitattu 11.3.2011.
  11. Suomen hallituksen 2009 ihmisoikeuspoliittinen selonteko (PDF) Ulkoasianministeriö. Viitattu 5.9.2009.
  12. Seksuaalinen väkivalta Väestöliitto. Viitattu 16.3.2011.
  13. Rape victims worldwide denied justice and dignity Amnesty International. Viitattu 11.3.2011.
  14. Mirja Heikkilä: Nainen automyyjänä, mies kauppaamassa käsityölehtiä – sukupuoli työelämässä Tietysti.fi-verkkojulkaisu, Tiedeuutiset, 2.3.2010. Viitattu 14.3.2011.
  15. Tietoa samapalkkaisuudesta: Tilastot Sosiaali- ja terveysministeriö. Samapalkkaisuusohjelma.. Viitattu 12.3.2011.
  16. Babcock, Linda. Women Don't Ask. Princeton University Press. 2003
  17. Sukupuolten tasa-arvo käytännössä paljolti teoriaa Opetushallitus, Spektri-uutiskirje, 2/2010. Viitattu 14.3.2011.
  18. Tarja Nieminen: Tasa-arvobarometri 2008 (PDF) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viitattu 13.3.2011.
  19. Nainen pääsee miehen ansioihin vain kovapalkkaisilla aloilla YLE:n uutiset, 15.12.2010. Viitattu 12.3.2011.
  20. It-alalla naisen euro on 95 senttiä YLE:n uutiset, 8.3.2011. Viitattu 12.3.2011.
  21. Tarja Nieminen: Tasa-arvobarometri 2008 (PDF) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ. Viitattu 14.3.2011.
  22. Miesnäkökulmasta Tasa-arvovaltuutettu.fi. Viitattu 12.3.2011.
  23. Vihreän miesliikkeen armeija-kannanotto Vihreä miesliike. Viitattu 12.3.2011.
  24. Vasemmistomiehet: Asevelvollisuus syrjii miehiä Verkkouutiset.fi, 3.11.2009. Viitattu 12.3.2011.
  25. Miesten tasa-arvo ry:n lausunto eduskunnalle tasa-arvolain toimivuudesta Miesten tasa-arvo ry. Viitattu 12.3.2011.
  26. Miehen kriisi on myytti Viitattu 12.3.2011.
  27. Reino Sirén & Janne Kivivuori & Juha Kääriäinen & Mikko Aaltonen: Suomalaisten kokema väkivalta 1980-2006 Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 1/2007. Viitattu 12.3.2011.
  28. Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen: Perheväkivalta Suomessa Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. verkkokatsauksia 12/2009. Viitattu 12.3.2011.
  29. Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi: Ensimmäinen miesuhritutkimus valmistunut Viitattu 12.3.2011.
  30. Miesten tasa-arvo ry: Miesten tasa-arvo ry:n lausunto eduskunnalle tasa-arvolain toimivuudesta Viitattu 14.3.2011.
  31. Esa Mäkinen: Miesasia-antologia syyttää tasa-arvokeskustelua vääristyneeksi HS, 17.9.2007. Viitattu 14.3.2011.
  32. Teija Hautanen: Huoltoriidat tasa-arvokysymys mutta tietoa puuttuu Tasa-arvotiedon keskus Minna.fi, 25.2.2011. Viitattu 14.3.2011.
  33. STT: Väitös: Syytökset väkivallasta eivät ratkaise huoltajuusriitoja HS, 31.10.2010. Viitattu 14.3.2011.
  34. Miehiin kohdistuva sukupuolisyrjintä on Suomessa yleistä Viitattu 12.3.2011.
  35. Margaretha Mickwitz: Miten sovittaa Yhdistys 9 naistutkimuksen kehyksiin? Minna.fi Tasa-arvotiedon keskus, helmikuu 2007. Viitattu 20.3.2011.
  36. Taloussanomat, 7.4.2010: Miehet painavat töitä niska limassa – naiset eivät Viitattu 12.3.2011.
  37. YTM Hannu Pääkkösen sosiaalipolitiikan alaan kuuluvan väitöskirjan lehdistötiedote Tampereen yliopiston väitökset. Viitattu 20.3.2011.
  38. Taustaa: Hlbti-poliittinen ohjelma hallitusohjelmaan Viitattu 16.3.2011.
  39. Lausunto tasa-arvolain toimivuudesta Seta. 15.4.2010. Viitattu 12.2.2014.
  40. Wallin: Sukupuolivähemmistöjen asema tasa-arvolakiin Valtioneuvoston tiedotteet, 21.5.2010. Viitattu 17.3.2011.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita: