Yhdistys 9

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yhdistys 9 oli Suomessa vuosina 1966–1970 toiminut niin sanottu yhden asian liike, joka ajoi sukupuolten tasa-arvoa[1]. Yhdistyksen taustalla oli 1960-luvun radikaali vasemmistolainen liikehdintä. Perinteisten naiskysymysten sijasta se keskittyi sukupuolirooleihin. Järjestö otti kantaa muun muassa abortti- ja päivähoitokysymyksiin. Yhdistys 9 oli ensimmäinen suomalainen järjestö, joka otti käyttöön ruotsalaisten määrittelemän sukupuolirooli-ideologian, jonka mukaan mieskin voi jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Naisilla ja miehillä saattoi sen mukaan olla kaksi roolia, ansiorooli ja perherooli.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdistys 9:n perustaminen sai alkunsa Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla syksyllä 1965 pidetystä keskustelutilaisuudesta. Tilaisuuden jälkeen joukko aktiiveja päätti perustaa yhdeksänjäsenisen ”Ryhmä 9:n” kokouksessa, joka pidettiin silloisen opetusministeriön virkamiehen Kalevi Sorsan kotona.[3] Yhdeksän perustajaa olivat Margaretha Mickwitz, Johan Mickwitz, Marja-Leena Mikkola, Klaus Mäkelä, Kati Peltola, Jertta Roos, Arvo Salo, Marina Sundström ja Ritva Turunen.[4] Yhdistys 9 perustettiin Ryhmä 9:n seuraajaksi helmikuussa 1966 ja sen johtokuntaan valittiin samat yhdeksän henkilöä.[3] Ensimmäinen puheenjohtaja oli Margaretha Mickwitz. Yhdistys oli ennen kaikkea akateeminen ja opiskelijaliike, ja sen jäsenistä kolmasosa oli miehiä. Vuonna 1970 jäsenmäärä oli noin 700.[2]

Yhdistys 9 perusti työryhmiä, jotka lähettivät laatimiaan selvityksiä viranomaisille ja antoivat julkilausumia tiedotusvälineille. Yhdistyksen toiminta-aikana työryhmiä oli kaikkiaan 18. Yhdistyksen jäsenet edustivat eri puolueita, mutta sillä oli läheisimmät yhteydet vasemmistopuolueisiin ja niiden naisjärjestöihin.[3]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdistys 9 -keruu – Kansan Arkisto kansanarkisto.fi. Viitattu 4.7.2021.
  2. a b Kartastenpää, Tero: Aallot löivät valtaan. HS TEEMA, 2018.
  3. a b c Iris Olavinen: Yhdistys 9 ja laki päivähoidosta Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta -sivusto. Viitattu 10.4.2024.
  4. (kokouskutsu Yhdistys 9:n perustavaan kokoukseen) Työväenliikkeen 100 itsenäisyyden vuotta -sivusto. Viitattu 10.4.2024.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jallinoja, Riitta: Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet: naisasialiike naisten elämäntilanteen muutoksen ja yhteiskunnallis-aatteellisen murroksen heijastajana. Väitöskirja. Porvoo: WSOY 1983.
  • Mickwitz, Margaretha & Essen, Agneta von & Nordgren, Elisabeth (toim.): Roolien murtajat: Tasa-arvokeskustelua 1960-luvulta 2000-luvulle. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-085-5.