Väkivalta

Wikipedia

Väkivalta tarkoittaa vallan käyttöä siten, että se tuottaa vahinkoa ihmisille tai eläimille. Useimmiten sanalla "väkivalta" viitataan nimenomaan fyysiseen voimankäyttöön, mutta on olemassa myös muun muassa käsitteet henkinen väkivalta sekä rakenteellinen väkivalta. Henkisellä väkivallalla viitataan toisen ihmisen loukkaamiseen esimerkiksi sanallisesti. Rakenteellisella väkivallalla viitataan puolestaan epäsuoraan väkivaltaan, joka juontuu henkilöiden välisistä suhteista tai sosiaalisista rakenteista. Näihin kuuluvat esimerkiksi sortavat ei-aiotut ihmissuhteet sekä taloudellinen repressio. On myös puhuttu kulttuuurisesta väkivallasta, joka viittaa kaikkeen sellaiseen kulttuurissa esiintyvään, joka legitimoi muita väkivallan muotoja.

Sisällysluettelo 1 Väkivallan muodot[1] 2 Aggressio ja väkivalta 2.1 Väkivaltaisuuden taustaetiologiaa 2.2 Altistavia psyykkisiä piirteitä 3 Fyysiseen voimankäyttöön perustuva väkivalta 4 Fyysinen väkivalta, valtio ja yhteiskuntajärjestys 5 Fyysisen väkivallan kehitys 6 Katso myös 7 Lähteet 8 Kirjallisuutta

[muokkaa] Väkivallan muodot^[1]

Väkivaltaa on luokiteltu eri tavoin. Eräs luokittelu erottaa seuraavat muodot:

• Fyysinen väkivalta voi olla tönimistä, lyömistä, potkimista, kuristamista ym. fyysistä voimankäyttöä.

• Henkinen väkivalta voi olla väkivallalla uhkaamista ja pelottelua, toistuvaa syyttelyä ja nimittelyä, kiristämistä, mitätöintiä, ihmissuhteista eristämistä, lapsen pakottamista katsomaan tai tuottamaan väkivaltaa, lapsen tapaamisoikeuden väärinkäyttöä tai uhkailua vahingoittaa lapsia.

• Perhe- ja lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa perheessä tai muissa sukulaisuus- tai tuttavuussuhteissa.

• Kemiallinen väkivalta on fyysisen väkivallan osa, jossa uhrille annetaan päihteitä tai tarpeettomia lääkkeitä esim. nukuttamistarkoituksessa.

• Seksuaalinen väkivalta on seksuaalista ahdistelua ja koskettelua, raiskaus tai sen yritys.

• Taloudellinen väkivalta on hyväksikäyttöä ja riistoa, toisen rahojen ja omaisuuden luvatonta käyttöä tai toisen oman rahan käytön estämistä ja kontrollointia.

• Hoitosuhteessa tapahtuvaa hoidon ja avun laiminlyöntiä, kuten tarpeellisten palvelujen, lääkityksen, hygienian tai ruokailun laiminlyöntiä.

• Uskonnollinen väkivalta on uskonnollisilla säännöillä pelottelua, uhkailua ja painostamista, tai uskonnon harjoittamisen kieltämistä.

[muokkaa] Aggressio ja väkivalta

Väkivalta liittyy useissa tapauksissa läheisesti aggression ja aggressiivisuuden käsitteisiin. Kuten esimerkiksi Lauermaa ja Lagerspetziä lainaten voidaan todeta^[2][3]: Aggressio ei itsessään ole hyvä eikä paha asia, vaan syvällä biologiassa oleva reagointitapa. Kyky aggressioon on meissä synnynnäinen ja ihmisen lajityypillinen piirre perimässämme. Aggressio on elintärkeä voima, jota on tarvittu saalistamiseen, puolustautumiseen ja ryhmien ja laumojen sisäisen hierarkian säätelyyn. Parhaimmillaan aggressio on hyvää aikaansaava ja energisoiva tekijä. Ihmisellä on kuitenkin evoluution seurauksena myös valmius sellaiseen kilpailullisuuteen ja aggressiivisuuteen, jonka hallitseminen nykykulttuurissa on vaativaa. Aggression ilmenemät voidaan nähdä vahvasti biologiaan ankkuroituvan ontogeneettisen tason pohjalta kehittyvinä kulttuurisesti kehittyvän psyykkisen minuuden ja kulttuurin vuorovaikutuksen värittäminä ja arvottamina heikkoina kohtina, jotka toisissa oloissa voivat muodostaa vahvuuden. Aggressionhallinta on seurausta monista tekijöistä, toiset hallitsevat aggressionsa huonommin kuin toiset. Osa syistä liittyy myös perimään. Miehen ja naisen aggressiot ilmenevät osin erilaisin tavoin, millä lienee jossain määrin evolutiivinen taustansa.

Eräs aggression motivoiman käyttäytymisen johdannaisista on väkivalta, jota paheksutaan ja kammoksutaan samalla kun sen viihteellinen, stimuloiva merkitys on populaarikulttuurin keskeinen osa. On muun muassa mediakasvatuksellisesti mielenkiintoista, että väkivallalla ja väkivaltaviihteellä ei ole rajoittajanaan samanlaista tabuluonnetta kuin seksillä, vaan kulttuurimme on sen kyllästämää pikkulasten sotaisista leluista alkaen. Pienen lapsen ei kuitenkaan tarvitse oppia väkivaltaa sosiaalisten konfliktien ratkaisumallina, vaan se on eräs kasvusuunnan potentiaali ihmisen myötäsyntyisessä käyttäytymisvalikossa. Sosiaalistumisen eräänä keskeisenä osana onkin aggressiokasvu ja -kasvatus, oppia säätelemään aggressioitaan ja aggressiivisuuteen ohjaavia sisäisiä yllykkeitään hyvinkin monimutkaisen sääntöverkoston, rangaistuksen pelon, empatian ja yhteishengen määrittelemällä tavalla. Parhaimmillaan aggressio voi tällöin kesytettynä ja muuntuneena voimana palvella hyvinkin erityyppisiä päämääriä. ^[4]

[muokkaa] Väkivaltaisuuden taustaetiologiaa

On perustellusti esitetty kritiikkiä, että psykologisoimalla ei voi ratkaista yhteisöille ja niiden jäsenille pahimmillaan tuhoisan käyttäytymisen, kuten väkivallan tai laajemmin rikollisuuden olemusta niin kuin emme voi ratkaista muitakaan yhteiskunnallisia ongelmia. Erityisesti 1990-luvulla onkin kritisoitu eräitä virheellisiä pyrkimyksiä selittää poliittisia ja yhteiskunnallisia virtauksia vain yksittäisten ihmisten psyyken erityispiirteillä. Siitä huolimatta väkivallan osalta voidaan todeta useita eri malleja ja teorioita yhdistäen, että sekä väkivallan että perheväkivallan taustalla väkivaltaisten henkilöiden lapsuudessaan saama kohtelu ja kasvatus eräiden perintötekijöihin liittyvien kehityspotentiaalialttiuksien ohella näyttäytyvät hyvin merkittävinä yksittäisinä taustasyinä sekä miehillä että naisilla^[5][6][7][8]. Perheväkivallan eräänä hyvin tärkeänä syynä näyttää olevan useiden jopa eri taustateoriaan nojaavan tutkimusten mukaan ns. väkivallan sukupolvinen kierre, ts. hoivan ja huolenpidon sekä väkivaltaisuuden psykologis-sosiaalis-yhteiskunnallisen periytyminen oppimisen kautta^[9]. Tämä näyttää pitävän paikkansa myös paitsi ihmisellä niin myös ainakin hiirillä^[10] ja useilla apinalajeilla^[11][12]. Kirsti Lagerspetzin kokoaman useiden tutkimusten johtopäätösten tasolla sekä väkivaltaan että perheväkivaltaan altistavat taustatekijät näyttävät olevan^[10]:

1. Lapsi on itse joutunut toisten aggressiivisuuden tai väkivallan kohteiksi,
2. hän on nähnyt muiden ihmisten, erityisesti läheisten ja hänelle merkityksellisten ihmisten käyttäytyvän aggressiivisesti tai väkivaltaisesti,
3. hänellä ei ole ollut lähiympäristössä samastumiskohteina ja sosiaalisen oppimisen malleina aikuisia, jotka ratkaisevat ristiriitatilanteita harkitusti,
4. hänen omaa aggressiivisuuttaan ei ole kontrolloitu ja ohjattu ilman väkivaltaa, kuritusta tms. väkivallattomaan konfliktinratkaisuun ja
5. näiltä lapsilta on puuttunut lämpöä ja empatiaa sekä riittävän turvallisia kiintymyssuhteita.

Valtaosassa tällaiset seikat ovat yhteydessä juuri perheväkivaltaan ja perheen sisäisiin ongelmiin, mutta lapsi voi joutua kokemaan niitä myös muun ympäristön taholta. Erityisesti Patricia Crittenden^[13] ja James Garbarino^[14] ovat puhuneet muun muassa väkivaltaisissa ympäristöissä (slummit, sota-alueet, konfliktipesäkkeet) väkivaltaisesti myrkyllisinä ympäristöinä. Myös muun muassa median mallien on todettu vaikuttavan erityisesti juuri lapsiin jolta puuttuu erityyppisiä väkivallattomuuteen ohjaavia vastavoimia. Väkivallan sukupolvien kierteen takia juuri lasten kokemaan ja näkemään perheväkivaltaan tulisi kyetä puuttumaan erityisen hyvin ^{[5][15][16][17][8]}.

[muokkaa] Altistavia psyykkisiä piirteitä

Väkivaltaan voivat altistaa tietyt persoonallisuuden piirteet. Tämä pitää paikkansa sekä miehillä että naisilla. Näitä ovat muun muassa antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, sekä erityisest psykopatian piirteet ja varsinainen psykopatia. Voimakas päihteiden käyttö lisää väkivaltaisuuden riskiä huomattavasti. Väkivaltaa käyttäville on myös ominaista empatiakyvyn puute. Monet väkivaltaa käyttävät ovat tunne-elämältään epävakaita ja ihmissuhteissaan epäonnistuneita.

[muokkaa] Fyysiseen voimankäyttöön perustuva väkivalta

Fyysisen väkivallan piiriin kuuluva voimankäyttö voi tapahtua pelkkien raajojen varassa, tai siihen voidaan käyttää apuvälineitä (puukepeistä ydinaseisiin). Väkivaltaisen käytöksen motiivina voi olla melkein mikä tahansa. Äärimmäistä väkivaltaa esiintyy sodissa. Myös kulttuurissa esiintyy hallittuja väkivallan ilmiöitä, kuten erilaiset urheilulle sukua olevat kamppailut tai vaikka espanjalaisten härkätaistelut. Väkivaltaa voidaan kulttuurista ja yksilöstä riippuen joko ihannoida tai sitä voidaan paheksua. Länsimaisessa kulttuurissa väkivalta näkyy myös toimintaelokuvissa.

[muokkaa] Fyysinen väkivalta, valtio ja yhteiskuntajärjestys

Fyysisellä väkivallalla on myös perustavaa laatua oleva merkitys yhteiskunnan toiminnassa ja vallankäytössä. Max Weberin yhä suosittu määritelmä valtiolle on, että valtio on taho, jolla on legitimiteetti väkivallan monopoliin tietyllä alueella. Tämä ajatus on sukua Thomas Hobbesin näkemykselle valtiottomasta luonnontilasta, joka on väkivaltainen tila. Hobbesin teoriassa yksilöt sitten sopivat valtion perustamisesta päästäkseen eroon mielivaltaisesta väkivallasta. Weberin näkemykseen liittyen voidaan myös katsoa, että korkein valta yhteiskunnassa perustuu aina viime kädessä väkivallan hallintaan vaikka tämä väkivalta olisi vain potentiaalista. Esimerkiksi jos joku ei suostu maksamaan laskua, rahat viedään häneltä lopulta vaikka väkivalloin. Samoin kansainvälisissä suhteissa potentiana piilevä väkivalta on erittäin suuressa roolissa.

[muokkaa] Fyysisen väkivallan kehitys

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Lähteettömyys ja spekulatiivisilta vaikuttavat yleistykset pistävät todella pahasti silmään tässä muuten hyvin lähdeviitoitetussa artikkelissa. Koska olen kirjoittanut muita osia mutten tätä, olisin sitä mieltä, että tätä tulisi muuttaa ja kirjoittaa uudelleen.

Monet suvullisesti lisääntyvät eläimet käyttävät väkivaltaa voittaakseen itselleen naaraan muilta uroksilta. Laumaeläimet käyttävät väkivaltaa myös yksilöiden välisen arvojärjestyksen ylläpitämiseksi. Eräänlaista väkivaltaa ovat myös saalistus ja puolustautuminen saalistajilta, mutta tässä tarkoitetaan lajin sisäistä väkivaltaa.

Sotien esiastetta muistuttavaa väkivaltaa on havaittu muun muassa ihmisapinoiden keskuudessa. Joidenkin gorilla- ja simpanssilaumojen urokset partioivat ryhmänä laumansa reviirin rajoja ja joutuvat toisinaan kahakoihin vieraiden joukkojen kanssa. Näissä kahakoissa voidaan joku tappaa. Nämä eläimet voivat myös lähteä hyökkäykseen ryöstämään toisen lauman naaraita lisääntymistarkoituksiin ja poikasia ravinnoksi. Gorillat ja simpanssit myös tuntevat laumahenkensä voimistuvan ollessaan partio- tai hyökkäysretkillä. Kaikki sukivat toisiaan, jopa lauman johtava uros sukii väheksytyimpiä yksilöitä. Ilmeisesti tarkoitus on varmistaa kaikkien luotettavuus. Myös katsotaan, että ihmisten yhteishenki lujittuu, kun vastassa on yhteinen vihollinen.

Kalliomaalaukset ja kalliopiirrokset alkavat yleisemmin kuvata väkivaltaa noin 4000 eaa. lähtien. Väkivaltaa tosin kuvataan poikkeuksina aiemminkin. Kuviin ilmaantuvat muun muassa aseistetut soturit, taistelukohtaukset ja aseenkuvat. Sama kehitys nähdään niin Aasiassa, Afrikassa kuin Euroopassakin. Perinteisesti on nähty, että tämä johtuu väkivaltaisempien kansojen tai kulttuurien levittäytymisestä aiemmin rauhallisempien kansojen asuinalueille. On myös arveltu, että lähinnä yhteisöiden koon kasvu on lisännyt niiden väkivaltaisuutta, ja tehokkaammat ruoantuotantomenetelmät ovat näin välillisesti lisänneet väkivaltaa levittäytyessään.

Historiallisena aikana sotainen väkivaltaisuus on kenties lisääntynyt kulttuurien ja kansojen joutuessa tekemisiin yhä enemmän toistensa kanssa. Sotia ovat aikaansaaneet sekä uskomusten ja kulttuurien erilaisuudet, että taistelut maa-alueista ja luonnonvaroista. Väkivaltaa on ollut paljon myös ryhmien sisällä.

Ainakin jonkinlaisen väkivallan ihailu on kuulunut osana moniin, muttei kuitenkaan kaikkiin kulttuureihin. Usein miehisyyden ihanteeseen kuuluu jonkinlainen valmius väkivaltaan, esimerkiksi naisen, kansan tai kunnian puolustamiseksi. Jotkut arvostavat miehisyytenä jopa hyökkäävää väkivaltaa. Myös ei-perinteisissä kulttuureissa, kuten länsimaisessa kulttuurissa, on paljon väkivallan ihailua, vaikkakaan monet näihin kulttuureihin kuuluvat eivät jaa näitä väkivaltaisia ihanteita.

[muokkaa] Katso myös

• Aggressio
• Aseet
• Kidutus
• Perheväkivalta
• Mediaväkivalta
• Lapsen kaltoinkohtelu
• Vauvan ravistelu
• Kuritus
• Sadomasokismi
• Sota
• Teloitus
• Testosteroni
• Väkivaltaviihde
• Pahoinpitely
• Psykopatia
• Gore
• Splatter

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyhankkeen Vaasan paikallistyöryhmä: Vaasan toimintamalli: Perhe- ja lähisuhdeväkivallan huomaaminen ja siihen puuttuminen, hoitoonohjaus ja hoito (pfd) 27.11.2002. Viitattu 15.8.2008.
2. ↑ Lauerma, H., Miten ehkäistä väkivaltaa? [Pääkirjoitus]. Suomen lääkärilehti, 2005. 60(45): p. 4597.
3. ↑ Lagerspetz, K., Naisten aggressio [Female Aggression]. 1 ed. 1998, Helsinki: Tammi.
4. ↑ Lauerma, H., Väkivalta ja sen ymmärtäminen [Pääkirjoitus]. Suomen lääkärilehti, 2004. 59(3): p. 145–148.
5. ↑ ^{5,0 5,1} Rikoksentorjuntaneuvosto, Lapsi- ja nuorisoväkivallan ehkäisy [työryhmäraportti 24.2.2005]. 2005.
6. ↑ BBC, Survey finds male abuse approval: More than half of women questioned at a Glasgow university said they approved of wives hitting their husbands. 2006.[1]
7. ↑ University of New Hampshire, Men are More Likely Than Women to Be Victims in Dating Violence. 2006.[2]
8. ↑ ^{8,0 8,1} Douglas, E.M. and M.A. Straus, Assault and Injury of Dating Partners by University Students in 19 Countries and its Relation to Corporal Punishment Experienced as a Child. European Journal of Criminology, 2006. 3, 293-318 [3].
9. ↑ Pulkkinen, L., Lapsuusiän kasvatusilmapiiri ja aikuisiän sosiaalinen toimintakyky. Duodecim, 2003. 119(19): p. 1801–1803.
10. ↑ ^{10,0 10,1} Lagerspetz, K., Miten suhtautua aggressiivisuuden biologisiin selitysmalleihin ja hoitotapoihin. Suomen lääkärilehti, 1994. 49: p. 2180–2185.
11. ↑ Maestripieri, D., Early experience affects the intergenerational transmission of infant abuse in rhesus monkeys. Proceedings of the National Adademy of Sciences of the United States of America, 2005. PNAS published June 27, 2005, 10.1073/pnas.0504122102 ( Psychology-Social Sciences ).
12. ↑ Maestripieri, D., Similarities in affiliation and aggression between cross-fostered rhesus macaque females and their biological mothers. Dev Psychobiol., 2003. 43(4): p. 321–327.
13. ↑ McKinsey Crittenden, P., Vaarallinen käyttäytyminen ja vaaralliset ympäristöt: 35 vuotta tutkimusta pahoinpitelyn vaikutuksista lapsen kehitykseen. Teoksessa J. Sinkkonen & M. Kalland (toim.), Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen (s. 115-145). Helsinki: WSOY. 2001.
14. ↑ Garbarino, J. and K. Kostelny, Child maltreatment as a community problem. Child Abuse & Neglect, 1992. 16(4): p. 455–464.
15. ↑ Maestripieri, D., Early experience affects the intergenerational transmission of infant abuse in rhesus monkeys. Proceedings of the National Adademy of Sciences of the United States of America, 2005. PNAS published June 27, 2005, 10.1073/pnas.0504122102 ( Psychology-Social Sciences ).
16. ↑ Maestripieri, D., Similarities in affiliation and aggression between cross-fostered rhesus macaque females and their biological mothers. Dev Psychobiol., 2003. 43(4): p. 321–327.
17. ↑ Rikoksentorjuntaneuvosto, Kansallinen ohjelma väkivallan vähentämiseksi. 2005.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Sipilä, Jorma & Arto Tiihonen (toim.): Miestä rakennetaan, maskuliinisuuksia puretaan. Tampere: Vastapaino, 1994. ISBN 951-9066-85-3.