Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on Suomen rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko, josta voi seurata sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy levittämällä sellaisia toisen yksityiselämään kuuluvia tietoja, joiden leviäminen voi aiheuttaa kärsimystä sille, jota tieto koskee. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on sisältörikos, jossa rikos tehdään saattamalla tietoa julkisuuteen.[1] Tällaisten tekojen säätämisellä rangaistavaksi halutaan suojella yksityiselämän suojaa, joka on turvattu perustuslain 10 §:ssä. Rikos eroaa kunnianloukkauksesta siten, että siinä on kysymys oikeellisen tiedon levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa on ensisijaisesti kyse valheellisen tiedon levittämisestä. Politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa toimivan henkilön yksityiselämästä saa kuitenkin ilman lupaa levittää myös sellaisia tietoja, jotka voivat aiheuttaa tietojen kohteelle kärsimystä. Tiedon levittämisen on tällöin oltava tarpeen jonkin yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelyssä ja sen pitää liittyä tällaisen henkilön tehtävien suorittamisen arviointiin.

Rikoksesta käytetään usein virheellistä nimitystä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Nimitys on virheellinen[2], koska tekoon ei syyllisty levittämällä loukkaavaa tietoa vaan levittämällä tietoa yksityiselämää loukkaavalla tavalla. Virheellinen kirjoitusasu on päätynyt jopa hovioikeuden päätöksiin.[3] Käytännössä muun kuin suoranaisesti yksityiselämään liittyvän tiedon levittämisestä syyttäminen voisi tämän lain perusteella tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa. Tällainen tilanne saattaisi olla esimerkiksi se, että joku tarkoituksellisesti levittäisi muuta tietoa sellaisessa asiayhteydessä, että siitä ilmeisen perustellusti olisi pääteltävissä tai muuten ymmärrettävissä toisen henkilön yksityiselämän suojan piiriin kuuluva seikka.

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on asianomistajarikos. Valtakunnansyyttäjä voi kuitenkin määrätä syytteen nostettavaksi, jos rikos on tapahtunut joukkotiedotusvälinettä käyttäen ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista.[4]

Säännös tuli ensimmäisen kerran rikoslakiin vuonna 1974 (laki 908/1974) ja sille annettiin kutsumanimeksi Lex Hymy[5], koska säännöstä perusteltiin Hymy-lehden sopimattomaksi katsotulla kirjoittelulla. Lex Hymy tarkoittaa rikoslain silloiseen 27. lukuun lisättyä pykälää 3 a yksityiselämän loukkaamisesta, ja säännös tuli voimaan 1. tammikuuta 1975.[6]

Tunnusmerkistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on säädetty rangaistavaksi rikoslain 24 luvun 8 §:ssä. Lainkohta kuuluu seuraavasti:[7]

Joka oikeudettomasti

1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai

2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville

esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, on tuomittava yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.


Yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos tiedon esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Tunnusmerkistön täyttyminen ja tahallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teon tunnusmerkistön täyttymisessä ei ole olennaista asianomistajan henkilökohtainen kokemus kärsimyksestä tai halveksunnasta. Lain valmisteluasiakirjojen mukaan rikoksen tunnusmerkistö täyttyy, kun teon "yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisista ihmisistä, joihin se kohdistuu".[8]

Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen on laitonta vain, jos teko on tahallinen. Tuottamuksellisesta teosta ei rangaista.

Rikoslain 24:8 § suhteen tahallisuuden tulee ulottua siihen, että

  • 1) levitettävä tieto (vihjaus/kuva) koskee yksityiselämää,
  • 2) tiedon levittäminen on omiaan aiheuttamaan kohteelleen vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa ja että
  • 3) tieto levitetään joukkotiedotusvälineessä tai muuten toimittamalla se lukuisten ihmisten saataville.[9]

Lisäksi teon on oltava tahallinen oikeudettoman levityksen suhteen. Tietoa on pitänyt levittää ilman kohteen nimenomaista tai hiljaista suostumusta.

Oikeustapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tuomittiin Suomessa vuosina 2003–2006 yhteensä 28 kertaa.[10] Tuomio on yleensä sakkoja.[11]

Rikoksesta epäillyn nimi ja kuva lehtiartikkelissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksessa KKO 2001:96 oli kysymys lehdessä julkaistusta artikkelista, jossa kerrottiin pienehkössä siivousalan yrityksessä toimineeseen henkilöön kohdistuneista petosepäilyistä. Epäillyn kuva ja henkilöllisyys tulivat ilmi artikkelista. Korkein oikeus katsoi, että henkilö ei toiminut sellaisessa asemassa, että häntä koskevan rikosepäilyn yhteydessä olisi voitu julkaista tällaisia tietoja. Jutun kirjoittanut toimittaja, lehden päätoimittaja ja lehti määrättiin maksamaan uhrille yhteensä 20 000 markan korvaukset henkisistä kärsimyksistä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) katsoi 10. helmikuuta 2009 Suomen valtion syyllistyneen asiassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomiseen (Eerikäinen and others v. Finland).[12] [13] EIT:n mukaan artikkelista vastuullisten toimittajien sananvapauden rajoittaminen ei tässä tapauksessa ollut tarpeellista demokraattisessa yhteiskunnassa. EIT argumentoi, että petosepäilyssä oli kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta, koska petosepäilyt kohdistuivat julkisiin varoihin. EIT painotti, että lehtiartikkelissa julkaistut tiedot oli otettu syyttäjän laatimista julkisista asiakirjoista. Artikkelissa oli myös käytetty kuvaa ja tekstiä vuosia aiemmin julkaistusta artikkelista, josta selvisi epäillyn henkilöllisyys. EIT:n mukaan korkeimman oikeuden olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon, että aiempi artikkeli oli julkaistu siinä esiintyneen henkilön suostumuksella. Tuomioistuimilla ei ollut oikeutta arvioida tiedotusvälineen käyttämiä journalistisia keinoja eli vanhan artikkelin osan "uudelleenjulkaisua" rikosepäilystä kertovan artikkelin yhteydessä. EIT määräsi Suomen valtion maksaamaan toimittajille yhteensä 23 979 euroa korvauksia ja oikeudenkäyntikuluja.

Avioliiton ulkopuolisesta suhteesta kertominen lehtiartikkelissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapaus KKO 2005:82 koski lehtiartikkelia, jossa kerrottiin presidentinvaaliehdokkaan keskeisenä kampanja-avustajana toimineen henkilön avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Korkein oikeus vetosi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin, joissa oli painotettu sitä, onko kysymys ollut yleisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta olennaisesta tiedon julkistamisesta vai tietyn lukijakunnan uteliaisuuden tyydyttämisestä. Oikeuden mukaan asianomistajan asema presidentinvaaliehdokkaan kampanja-avustajana ei oikeuttanut tiedon julkistamiseen, eikä julkistamisella ollut yhteiskunnallista merkitystä. Artikkelin laatinut toimittaja ja lehden uutispäätoimittaja tuomittiin 10 päiväsakkoon ja maksamaan yhdessä työnantajansa Sanoma Oy:n kanssa uhrille noin 5 000 euroa korvauksia henkisistä kärsimyksistä. Samaan tulokseen olivat päätyneet myös käräjäoikeus ja hovioikeus. Korkein oikeus muutti kuitenkin tuomiota siten, että se hylkäsi artikkelin julkaisseen lehden vastaavaa päätoimittajaa vastaan nostetun syytteen painovapauden tuottamuksellisesta väärinkäyttämisestä. Oikeusneuvos Lauri Lehtimaja oli asiassa eri mieltä, ja olisi hylännyt kaikki syytteet. Hän katsoi asianomistajan olleen kampanja-avustajana poliittisessa asemassa.

Televisio-ohjelman taustakuvituksena ollut lapsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksessa HelHO:2005:13 oli kyse 10.3.2001 esitetystä TV-ohjelmasta. Syyttäjän mukaan ohjelmassa annettiin sellainen vaikutelma, että ohjelmassa esiintyneen koululaisten iltapäivätoimintaa järjestävän monitoimikeskuksen asiakkaat olisivat "työttömien, pubissa oleskelevien vanhempien lapsia" ja tämän vuoksi "henkisesti jälkeenjääneitä". Syyttäjän mielestä ohjelmassa esitetyt yksityiselämään liittyvät vihjaukset henkilöityivät taustakuvituksessa esiintyneeseen 9-vuotiaaseen lapseen ja tämän perheeseen tavalla, joka oli omiaan aiheuttamaan heille kärsimystä. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet ja korvausvaatimukset sillä perusteella, että kyse oli taustakuvituksesta, jossa ei mainittu lapsen tai hänen perheensä nimiä, eivätkä he muutoinkaan olleet ohjelman kohteena. Käräjäoikeuden mielestä teko ei ollut tahallinen, sillä toimittajan tarkoituksena ei ollut loukata ketään. Helsingin hovioikeus niin ikään hylkäsi syytteet. Hovioikeus katsoi, että kuvaaminen oli tapahtunut julkisella paikalla ja siinä oli ollut kyse merkittävän yhteiskunnallisen asian käsittelystä. Hovioikeus vetosi korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen, jonka mukaan taustakuvituksella tai yksittäisellä otoksella ei voida ilman erityistä syytä katsoa olevan suoranaista yhteyttä aiheeseen. Hovioikeuden mukaan oli mahdollista, että perhe on kokenut yksityiselämäänsä loukatun. Objektiivisesti arvioiden tämä ei kuitenkaan ollut teosta yleisesti odotettavissa oleva seuraus.

Pääministerin morsian -kirja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääministeri Matti Vanhasen rikosilmoituksen johdosta nostettiin syyte Susan Ruususen kirjasta Pääministerin morsian. Syytteeseen joutuivat Ruusunen ja kirjan kustantaja. Heitä syytettiin Vanhasen yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä. Kirjassa kuvattiin Vanhasen ja Ruususen seurustelua. Käräjäoikeudessa syytteet hylättiin. [14]

Helsingin käräjoikeus perusteli äänin 2–2 syntynyttä ratkaisuaan muun muassa siten, että Matti Vanhanen oli itse tuonut yksityiselämäänsä koskevia asioita julkisuuteen. Oikeuden mielestä Ruususella oli oikeus kirjoittaa omasta elämästään, vaikka tulisi samalla kertoneeksi myös Vanhasen elämästä.

Vanhasen valituksen jälkeen Helsingin hovioikeus päätyi päinvastaiseen ratkaisuun ja tuomitsi Ruususen ja kustantajan sakkoihin yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.[15] Ruusunen tuomittiin 20 päiväsakkoon ja kustantaja 60 päiväsakkoon. Kustantaja määrättiin lisäksi maksamaan pääministeri Vanhaselle 1 000 euroa vahingonkorvausta ja tämän oikeudenkäyntikulut. Kustantaja ja Ruusunen määrättiin menettämään rikoshyötynä yhteensä 8 530 euroa. Hovioikeus katsoi, että kirjan sisältämät tiedot ja vihjaukset Vanhasen yksityiselämästä olivat omiaan aiheuttamaan tälle vahinkoa ja kärsimystä. Hovioikeuden mielestä julkaiseminen ei ollut tarpeellista yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Sekä syyttäjä että vastaajat hakivat korkeimmalta oikeudelta valituslupaa asiassa.[16] Korkein oikeus ilmoitti 11. kesäkuuta 2009 myöntäneensä valitusluvan.[17] Korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion pääosin voimassa, mutta hylkäsi syyttäjän vaatimuksen rikoksen kautta saadun hyödyn menettämisestä valtiolle, koska Pääministerin morsian -kirjan menekki oli jäänyt vähäiseksi.[18]

Kuva asiakirjasta Facebook-sivulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapauksessa nainen oli julkaissut Facebook-sivullaan kuvan, jossa näkyi osa pankin ilmoituksesta hänen ystävättärensä lainan maksun viivästymisestä sekä tämän nimi. Käräjäoikeudessa kuvan sivulleen ladannut nainen vaati, että syyte ja korvausvaatimukset jätetään tutkimatta perustellen tätä vaatimustaan sillä, että Facebook-palvelin sijaitsi Yhdysvalloissa. Toissijaisesti hän kiisti syytteen väittäen, että teko ei ollut tahallinen. Käräjäoikeuden mukaan kuvan ottaminen ja sen julkaiseminen osoittivat tahallisuutta, ja teko oli omiaan aiheuttamaan naisen ystävättärelle kärsimystä. Oikeus tuomitsi naisen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä kymmeneen päiväsakkoon sekä määräsi hänet maksamaan ystävättärelle 300 euroa korvauksena kärsimyksestä. Kouvolan hovioikeus ei muuttanut tuomiota.[19]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Internetissä julkaistavan rikollisen materiaalin rajoittamista selvittäneen työryhmän raportti, s. 10 15.1.2003. Sisäasiainministeriön poliisiosaston julkaisu 2/2003.
  2. Rikoslaki (24. luvun 8 §) Finlex®.
  3. http://www.finlex.fi/fi/oikeus/ho/2005/20052303
  4. Rikoslaki (39/1889), 24 luvun 12 §
  5. http://www.finlex.fi/fi/laki/smur/vakiintuneet.php
  6. Frände, Dan et al.: Keskeiset rikokset, s. 436. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4510-4.
  7. Rikoslaki (24. luvun 8 §) Finlex®.
  8. http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1999/19990184
  9. Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja yksilön suoja, s. 317. . (suomeksi)
  10. Yleisissä alioikeuksissa rangaistukseen tuomitut rikoslajeittain vuosina 2003–2006 27.8.2008. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
  11. Seuraamukset rikoksittain vuonna 2006 27.8.2008. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
  12. Suomelle rapsut sananvapauden rajoittamisesta 10.2.2009. Helsingin Sanomat.
  13. Case of Eerikäinen and others v. Finland (Application no. 3514/02) 10.2.2009. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.
  14. Oikeus hylkäsi syytteet - Vanhanen valittaa 5.3.2008. MTV3.
  15. Hovioikeus tuomitsi Ruususen ja Ojalan sakkoihin 10.2.2009. Helsingin Sanomat.
  16. Pääministerin morsiamen puinti korkeimpaan oikeuteen? 15.4.2009. Uusi Suomi.
  17. Korkein oikeus pui Susan Ruususen Pääministerin morsian -kirjan 11. kesäkuuta 2009. Helsingin Sanomat. Viitattu 12. kesäkuuta 2009.
  18. Korkein oikeus antoi sakkoja Pääministerin morsian -kirjasta 16. kesäkuuta 2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 16. kesäkuuta 2010.
  19. Risto Kunnas: Loukkaava Facebook-päivitys johti sakkotuomioon Iltalehti.fi. 22.1.2013. Viitattu 22.1.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta
  • Frände, Dan et al.: Keskeiset rikokset, s. 435–445. Helsinki: Edita, 2006. ISBN 951-37-4510-4.
  • Tiilikka, Päivi: Sananvapaus ja yksilön suoja. Lehtiartikkelin aiheuttaman kärsimyksen korvaaminen. (Väitöskirja). Helsinki: WSOYpro, 2007. ISBN 978-951-0-33047-0.
Artikkeleja
  • Neuvonen, Riku: "Perusteltua, mutta ei välttämätöntä" – keskustelua sananvapauden ja yksityiselämän suojan jännitteestä EIT:n uusien ratkaisujen valossa. Oikeus 2010/3 s. 325.
  • Ollila, Riitta: Lex Hymyn uudet tulkinnat – Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen merkitys yksityiselämän suojaan. Defensor Legis 2011/3 s. 338.
Muutamia suomalaisia korkeimman oikeuden vuosikirjaratkaisuja
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja
  • Lahtonen-tapaus (17.1.2012) (Lahtonen-tapaus - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja - Oikeudenkäyntiselostukset) Finlex®. Antopäivä 17.1.2012. Viitattu 15.2.2012. (suomeksi)
  • Yleisradio Oy ym. (8.2.2011) (Yleisradio Oy and others-tapaus (päätös) - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja) Finlex®. Antopäivä 8.2.2011. Viitattu 15.2.2012. (suomeksi)
  • Reinboth ym. v. Suomi (25.1.2011) (Reinboth and others-tapaus - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja) Finlex®. Antopäivä 25.1.2011. (suomeksi)
  • Saaristo ym. v. Suomi (12.10.2010) (Saaristo and others-tapaus - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja) Finlex®. Antopäivä 12.10.2010. (suomeksi)
  • Iltalehti ja Karhuvaara v. Suomi (6.4.2010) (Iltalehti and Karhuvaara-tapaus - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja - Oikeudenkäynnin kesto - Kohtuullinen aika) Finlex®. Antopäivä 6.4.2010.
  • Eerikäinen ym. v. Suomi (10.2.2009) (Eerikäinen and others-tapaus - Sananvapaus - Lehdistön vapaus - Yksityiselämän suoja) Finlex®. Antopäivä 10.2.2009. (suomeksi)
  • von Hannover v. Saksa (24.6.2004) (von Hannover-tapaus - Yksityiselämän suoja - Sananvapaus - Lehdistön vapaus) Finlex®. Antopäivä 24.6.2004. (suomeksi)